Tuoreimmat retkuilut Leppävirralla
24.04.2022
10.01.2021
04.03.2020
04.03.2020
02.12.2018
17.10.2018
27.03.2018
03.03.2018Tammikuussa 2014 tuli etittyä Sorsaveeltä Iso-Vuorisen lammen jääluola. Eilen tein lumikenkäilyreissun Iso-Vuoriselle ja kävin kurkkaamassa tuttuja paikkoja. Nehän oli ihan eri näköiset kuin neljä vuotta sitten. Ajelin Vehkalahteen ja läksin lampsimaan Mustalahen yli. Iso-Vuorisen rannasta löytyi tuttu jääluola kalliolipan alta (kartta). Jäätä oli huomattavasti enemmän kuin viimeksi. Pitkälle alkutalveen jatkuneet sateet näkyi jään paksuuvessa. Jatkoin samaan jyrkännettä seuraten maalle ja sieltä rinteestä löytyi itse pääkohde – Iso-Vuoreisen jääluola (kartta) Jäätä oli huimasti enemmän kuin viimeksi. Luolan katosta roikkui satumetsä. Hauskoja jäämuodostelmia. Seurailin hirvien tuoreita jälkiä jonkun matkaan. Sitten piipahin Koholahen kodalla paistelemassa makkaroita ja piirakoita. Kodan savuinen hämy oli hauska vastakohta ulukona mollottavalle kevätauringolle. Palailin tutkien Koholahden rantoja. Pakkaset oli saanet aikaan mitä kummallisimpia jäämuodostelmia. Rantojen pajukoita kolunneet hirvet eivät olleetkaan menneet Kohokannaksen yli moottorikelkka- ja latu-uraa pitkin vaan suunnanneet kannaksen pohjoisjyrkänteelle. Seurasin niitten jälkiä ja löysinkin melekosen jääputouksen (kartta). Lähemmäs kymmenen metriä korkee. Puikkoihin on muodostunut vaikka minkämoista kuviota. Siinä kuvaillessa käpytikka piti mekkalaa läheisessä kelossa. Se samalla paukutteli käpyä. Huvittavaa oli kun se ei osannut päättää että syödäkö vaikko huutaa tuolle tunkeilijalle, mutta ei se poiskaa lähtenyt. Tulipas hiihtoloman alottajaisiksi aikamoinen leumikenkäilyreissu. Kylläpä jalat huutaa hoosiannaa näin aamusta. [...]
23.01.2018Viime sunnuntaina sattui mukava pakkaspäivä ja teimme kuvausreissun Leppävirran Kotalahen Tynnyrikivelle (kartta). Leppävirralta lähetteäessä pittää kiertee Sorsaveen toiselle puolen. Tynnyrikivi sijaitsee Kuvansiveen Ukonniemen tyvessä. Autolla sinne piäsee Kuivataipaleen museonkanavan kautta. Ukonniemen tietä kävellään nelisen sattoo metriä ja sitten poiketaan viitisen kymmentä metriä tien vasemmalle puolen. Kivi alkaa näkymään kuusen runkojen seasta. Tynnyrikivi on pudonnut jään sulaessa toisen kiven päälle ja halennut, mutta lohkareet on pysyneet kuitenkin suhkot koossa. Kivi on jäänyt silleen nojalleen että sen alle jää varsin suojaisa luola Tästä kulmasta kivi näytti ihan haukkavalta pedolta. Alle jäi nelisen metriä korkea ja leveä läpiluola, jossa oli pietty tulia usseemmassakin kohassa. Luolan katto on tummunut noesta. Luola on ollut sotaikojen piilopaikka ja läheisen – jo koivittuneen – suoniityn peltotöitten taukopaikka. Mehän tultiin kivelle kuvausreissulle. Tulipa ihan kelvollinen otos… [...]
15.12.2017Viime heinäkuun lopulla oli muutama päivä varsin kesäisiä ilimoja. Silloin pääsimme naatiskelemmaan Suvasveen maisemista kannootista käsin. Vierailimme Haapamäessä Suvasveen rannalla parin kaveripariskunnan mökillä. Meloskelukohteemme oli Henrik Laitisen vuonna 1877 muistiinpanoihinsa tallentama Jouhisaaren linna (kartta). Jouhisaari erottui kallioisena jo kaukaa. Kipusimme saarelle pohjoispäästä, jossa tulikin heti vastaan pieni kiviröykkiö. Sen takana näkyi suurempi. Linnaksi tämä näyttää varsin pieneltä. Kyseessä on ennemminkin lapinraunio – muinainen hautaröykkiö. Muinaisjäännösrekisteri kertoo lapinrauniosta: Raunio on kallioharjanteella, noin 10 m rannasta ja 4-5 m vedenpinnasta. Raunio on tehty kalliopohjalle ja sen kiveys on levitetty laakealle paikalle niin, että keskustassa on kalliopohjaa näkyvissä kivien välissä ja reunoillakaan ei ole kiviä jäljellä kuin halkaisijaltaan noin 5 m:n kehänä. Näyttää siltä että raunion kivet on levitelty. Joku on muinoin ryöstänyt haudan rikkauksien toivossa. Lapinraunioita on tutkittu ja niitten löydöt ovat aika vähäisiä – korkeintaan palanutta luuta ja keramiikkaa. Rauniot on suojeltu munaisjäännöksinä eikä niihin pidä koskea. Tutkailujen jälkee etsimme evästelypaikan – Jouhisaari-näköalalla. Meloskeluretkeltä palasimme mökille saunomaan ja sen jälkeen ihailemaan Suvaksen maisemia kommeessa aaringonlaskussa. Toritaidetta – olkaa hyvä. [...]
14.12.2017Viime kesänä sain Leppävirran museosta kolme laatikollista paikannimikortteja lainaan. Ne tiedot oli kerätty 80-90-luvun taitteessa. Kahlasin ne läpi ja löysin jälleen mielenkiintoisia tarinoita.     Haapamäen Kuikkojärvestä virtaa Suvaksen Kuolemanlahteen Kuolemanjoki, joka paikannimikorttien mukaan on ollut uittojoki – tai -puro. Kuolemanlahti on saanut nimensä isovihan aikaisista tappeluista. Kiviseen puroon oli rakennettu uittoränni – Pitkäränni, joka on ollut 150 m pitkä. Rännin vieressä on asustanut Riikanmökissä Ränni-Riikka – Riikka Juuvim – leskirouva, joka asui Hackmanin rakennuttamassa yksi huoneisessa mökissä lapsen kanssa (kartta). Uitot lopetettiin 1955 ja myös mökki hävitettiin. Läksimpä tutkimaan tätä jokea. Matkalla bongasin mettäautotien varresta herkkuja. Oli meinaan ihmeellinen ilima viime kesän ilimoiksi – reilut parikymmentä astetta lämmintä ja aarinko paistoi. Lähestyi jokea idästä. Mettäautotien kiepiltä tarvoin hakkuuaakeen läpi reilut pari sataa metriä. Joki tai pikemminkin puro oli kuusikon ympäröimä. Rannoilla oli jäänteitä rännistä. Kivinen koski on vaatinut rännin, jotta tukit saatiin uitettua. Myös Kuikkojärvi padottiin, jotta uiton aikaan joessa virtasi enemmän vettä. Onkohan tässä ollut myös silta? Vuoden 1974 maastokartassa polku on ylittänyt joen tässä kohtaan. Hieman ylempänä koskessa oli pieni kivinen saari. Riikan tuvan jäännökset löytyivät joen vierestä.   Uuninkin pystyi vielä tunnistamaan.       Tämä lähes helteinen tuuleton loppu heinäkuun päivä oli mitä parhain perhosbongaukseen. Mettäautoteillä pörräsi jos jonkinmoista siivekästä. [...]
01.12.2017Käytiin eilen isolla kirkolla juhlistamassa Kansallismuseon Kansallisaarteen etsintä-näyttelyn avajaisia. Ehdotin Leppävirran Hornanmäkeä kansallisaarteeksi viime tammikuussa ja sehän pääsikin esille kansallisaarteenentsinta.fi sivustolle: Hornanmäki – muinainen tarina- ja uhripaikka. Hornanmäki valikoitui myös Kansallisaarteen etsintä-näyttelyyn, joka avattiin eilen Kansallismuseon pop-up-näyttelytilassa ja on avoinna 30.11.2017- 14.2.2018. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Kansallismuseon toimittajaharjoittelija Anna Horppu haastatteli minut ja laati tekstit Hornanmäen esittelylaatikkoon. Näyttelyssä oli  kansallisaarteita laidasta laitaan. Mm. niinkin hieno kuin hiljaisuus tyhjine laatikkoineen ja VR:n palaneiden makasiinien kattopelleistä rakennettu dobro. Myös Suomen luonto oli valittu yli tuhannesta ehdotuksesta parinkymmenen valittuun joukkoon. Savo oli hyvin edustettuna näyttelyssä. Tässä Harrin marjanpoimuri Varkauvesta. Sukumökki Pyylinsaaresta Heinäveeltä. Kiikkustuoli Kuopiosta. Näyttelytilassa oli myös kesäkiertueen aikana ympäri Suomea kirjoiteltuja kansallisaarre-ehotuksia. Emäntä löysi mieleisen…  Tässäpä vielä näkymä Hornanmäeltä Suvaksen Jakamielle liikkuvana kuvana. LISÄYS 10.5.2022 Hornanmäen uhrikiven, näköalapaikka Jakamille ja näköalapaikka Enonniemen suuntaan karttalinkit. [...]
20.10.2017Pari kesää sitten löysin Leppävirran kirjastosta neljä mapillista paikannimikortteja. Kävin ne läpi ja löysin kymmeniä  mielenkiintoisia retkuilukohteista kuten mm. Karhukiven luolan, Karhuvuoren kalliomaalaukset. Sain loppukesästä viestiä Leppävirran museosta että sieltä on löytynyt lisää paikannimikortteja. Sainkin lainaan kolme mapillista 80- ja 90-luvun taitteessa kerättyjä kortteja. Sieltähän löytyi lisää retkuiltavaa. Tänään kävin kurkkaamassa mielenkiintoisimman löydön. Ukonlammen luola. Ukonlampi löytyi helposti Tuppurinmäestä ja kallio näkyi myös kartalla. Ajelin mettäautotielle lammen pohjoispuolelle, josta lähti polku kohen kuusikkoa, jossa kallio sijaitsi. Kiipesin ensin kalliolle ihastelemaan näköalaa Ukonlammelle. Se oli ihan tavallinen suolampi. Mistähän nimi? Ukonlouhon itäreuna oli louhikkoa. Sen reunalta löytyi parikin luolaa. Tulikohan lammen nimi tästä kalliosta? Siinä oli meinaan kvartsisuoni – ukonkiveä. Louhujen keskeltä löytyi rakonen. Se oli L:än muotoinen ja jatkui kapeana kallion alle.  Ei tuonne immeinen mahdu, mutta soralla oli anturan jälkiä. Supin kolo? Kallion kaakkoispuolelta taisi löytyä kortissa mainittu luola. Luolan aukolla oli pilkottuja puita. Rakosesta mahtui immeinen juuri ja juuri ryömimään sisään. Kurkkasin sisään ja hämmästyin sisustusta. Pohjalla oli puun rankoja ja päällä sammaleen sekaista heinää. Ihan asuttu luola? Luolan hajusta päätelleen eläjä oli joku muu kuin immeinen. Puut on varmaan immeisen asettamia, mutta kuka on luolan sisustanut pehmikkeillä? Immeinen ei mahtuisi tuolla ees kääntymään mutta ryömimällä makuulle kylläkin ihan reilusti. Tulipa taas todettua että paikannimikorteista löytyy mielenkiintoisia retkuilukohteita. Millohan tuo Kotimaisten kielten keskuksen digitoitu paikannimiarkiston tietokanta aukeaa? Tavoite se on saada valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Viteoo siitä on jo tehty. [...]
17.09.2017Leppävirran julkinen salaisuus on Sorsaveen karu ja lähes koskematon järviluonto. Sorsaveellä on myös osittain unohdettu melontareitti, jonka palveluiden – laavujen – ylläpitäjä on Metsähallitus. Melontareittiä ei löyvy enää ylläpitäjän Retkikartta-palvelusta kuten muut melontareitit, mutta laavuilla löytyy vielä reitin opastauluja. Kirjoitin kesällä Sorsaveen retkuiluhelmistä jutun paikallislehteen Soisalon Seutuun. Kesän retkuilujen tiimellyksessä unohtui jutun digiarkistointi, mutta onneksi minulle jäi siitä talteen laajempi juttu Kuukkelin dokumentteihin: Sorsavesi – järviretkeilijän paratiisi. Lisäksi olen laatinna Retkikartta-sivuston toiminnoilla kartan, johon on merkitty kaikki artikkelissa mainitut kohteet: Sorsaveven retkuilukohteita, luavut sekä venneen- ja kannootinlaskupaekat. Heinäkuun lopun kannoottiretki Sorsaveelle Joka kesä on tehtävä ainakin yks kanoottiretki Sorsaveelle. Kokopäivän retki onnistui kesän sateisuuvesta ja tuulisuuvesta johtuen vasta aivan heinäkuun viimesinä päivinä, joka taisi olla yksi kesän lämpimimmistä. Tyrkkäsimme kannootin vesille Laajalahesta. Ensimmäisenä tarkistimme miten kalasääskellä on onnistunut pesintä. Pesällä ootti ruokatarjoilua kaks potraa poikasta emon tutkaillessa maisemia. Eipä kauvaa tarvinnut seurailla perheen elämee läheiseen suaren pusikoista, kun isäntä kuskas pesälle lahnoo. Se oli ite herkutellut parraimmalla osalla – piällä. Kuikkaveellä ol totuttuun tappaa paljon kuikkia. Niilläkin oli pesinnät onnistunneet hyvin. Myöhäsen kevvään seurauksena poikaset ol kyllä vielä aika pieniä. Siäennuste ol luvannu päevälle melekein hellettä, mutta aamutuimaan Kuikka-suaressa alkoi ripeksimmään. No, onneks se ei kastellu ja siä alakoikin het evästelyn jäläkeen selevetä. Pyöritimme kannoottia pitkin Sorsaveen selekiä ja suarsokkeloita. Iso-Hakosen suurta kivvee alusluolinee käätiin myös moikkoomassa. Koholahen uuteen retkisatamaan piästyämme ol jo helle. Siinäpä uija molskautettiin ja naatittiin aaringosta. Satamaan oli valamistumassa ihan kesäkyökki. Eihän sitä kottaan kehattu näin hyvällä kelillä mennä vuan sapuskat tekastiin ulukona. Kylläpä lämmin helli – vihoinkin. Suomifilimpilivetkin tykkäs aaringosta. Iltasella meloskelimme kohen Havukkaa. Tarkotuksena ol pistee kopter pörisemmään ja kuvata meloskeluviteo jyrkänteen vierellä. No, eikös alakuasukkaat olleetkin vallanneet vuoren ja iliman rihmankiertämee pulikoivat rannassa. Eihän sitä semmosta sua kuvata tai tulloo syyte salakahtelusta. Palasimme Laajalahteen ja pistimme kopterin kuvvoomaan Nuutin-Säyneisen pirunpeltoo ja meijän meloskelua. Laajalahen laavulla vielä turrautimme nuotiolla iltapalloo ja kehuskelimme että tais olla kesän lämpimin ja hienoin meloskelukeli. Tätä on mukava muistella syksyn pimetessä ja taevaan räntää roiskiessa. [...]
07.05.2017Aivan vitostien tuntumassa Oravikoskella sijaitsee Kuninkaan silta (kartta). Silta löytyy vanhalta tieltä, jota on jälellä muutama sata metriä. Savon Sanomien artikkelissa 02.11.2015 Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Tanja Tenhunen kertoo että kyseessä on vanhan Kainuuntien pätkä: Tie kulki Kuopiosta Mikkeliin haarautuen Juvalla Savonlinnaan ja Viipuriin. Kuopiosta pohjoiseen tie jatkui Iisalmen kautta Oulujärven rantaan ja Pohjanlahdelle. 1800-luvun alussa Suomen viimeinen kuningas Kustaa IV Aadolf matkasi seurueineen Leppävirran kautta Kuopioon. Siitä vanha Kainuuntie on saanut toisen nimensä, Kuninkaantie. Siitä siis nimi sillalle. Muinaisjäännösrekisteri kertoo kohteesta näin: Vanhalla, hyvin säilyneellä Kainuuntien osuudella hyvässä kunnossa oleva kivinen maatiesilta. Silta on rakennettu 1770-luvun lopulla. Silta on ladottu luonnon kivistä, siihen on holvattu noin 80×130 cm:n suuruinen aukko. Silta on jäänyt pois valtatiekäytöstä 1930-luvulla tien oikaisun jälkeen. Kaivantolammesta johtava puro alittaa vitostien. Puron uoma on kivetty sillan molemmin puolin. Sillan katto on holvattu. Yllättävän hyväkuntoinen ikäisekseen. Toinen puoli sillasta ei ollut yhtä hyvässä kunnossa.   Kattoon oli laitettu kiilamaisia kiviä. Näin kevään tulva-aikaa purossa virtasi vettä oikein kunnolla. Ihan ruuhkasuomen valtavirran vieressä on näin hyvin säilynyt muinaismuisto. [...]
11.04.2017Kuopion kulttuurihistoriallinen museo julkaisi tänään lehtistötiedotteen: Kalliomaalaus Leppävirran Pöyhönsaaressa Unnukka-järvellä sijaitsevan Pöyhönsaaren länsirannalta, Karhuvuoren pystysuorasta kalliosta on löytynyt ennestään tuntematon kalliomaalaus. Punamullalla maalattu kallioalue on leveydeltään lähes 2 metriä. Jäkälöityneeltä kalliopinnalta voi hahmottaa yhden selkeän kuvion, tikku-ukkona kuvatun ihmishahmon. Sen toinen käsi osoittaa yläviistoon ja jalat ovat polvista taipuneet. Kohotettuun käteen liittyy kaareva viiva. Kalliomaalauksen löysi leppävirtalainen Anssi Toivanen. Pohjois-Savosta tunnetaan Karhuvuoren maalauksen lisäksi vain yksi ihmishahmoa kuvaava maalaus, Rautalammin Toussunlinna. Kuva-aiheen ja sijaintinsa perusteella ne on ajoitettu kivikautisiksi (5200-3900 eaa.).  Karhuvuoren maalauksen sijainti on hyvin tyypillinen. Se sijaitsee hyvän vesireitin varrella kapeikossa. Unnukan vedenpinta on ollut kivikaudella useita metrejä nykyistä korkeammalla ja maalauskalliolle on ollut vesiltä käsin hyvä näkymä. Kalliomaalauksia ja punamultaläiskiä tunnetaan Suomesta noin 150 kpl. Pääasiassa ne sijaitsevat muinaisten Saimaan ja Päijänteen vesistöalueille. Yleisiä kuva-aiheita ovat ihmiset, eläimet, veneet ja geometriset kuviot. Maalausten on ajateltu liittyvän kultteihin tai samanistisiin istuntoihin. Ihmishahmo voi esittää samaania matkustamassa maailmojen – ylisen ja alisen välillä. Maalaukset sijaitsivat usein pysyvillä ja näkyvillä paikoilla esihistoriallisten yhteisöjen välisillä raja-alueilla. Verrattuna Etelä-Savoon, jossa esihistorialliseksi ajoitettuja maalauksia tunnetaan lähes 40 kpl, on kalliomaalaus hyvin harvinainen löytö Pohjois-Savon alueella. Maalauksia on aivan varmasti mahdollista löytää lisää, joten vesilläliikkujien kannattaa katsella erityisesti pystysuoria kalliopintoja. Kaikki havainnot otetaan erittäin mielellään vastaan Kuopion kulttuurihistorialliseen museoon! Lisätietoja: Tanja Tenhunen, arkeologi Kuopion kulttuurihistoriallinen museo puhelin: 044-7182615 sähköposti: tanja.tenhunen@kuopio.fi No, niin… Nyt se on sitten virallista. Ensimmäisenä asiasta uutisoi YLE Kuopio: Ennestään tuntematon kalliomaalaus löydettiin Leppävirralta. Elävee kuvvoo Karhuvuoresta ilimasta käsin. Tuolla Savon ammatti-ja aikuisopistossa Varkauvessa korupuolen aikuiset kaipaili näyttötöitä niin ehotinpa partakorua. Eiks oo tuttu aihe? 8) [...]
16.03.2017Yön aikana oli tallomani lumikenkäpolku kovettunut niin että sain kuskattua potkurin Leväniemen mettäautotien kääntöpaikalta Pesälahteen. Suuntasin ensin Tulisaarille. Punainen kivi alla. Useamman kiven varassa. Korppi tuli tarkistamaan retkuilijan. Tupsukorvakin oli ollut liikkeellä. Aurinko sulatti lumia Rätylahen kallioilla. Levee muttei kovin korkee. Nahkaista. Valuu ei valu – valuu – ei valu -… Kallon muotoa. Villi punkkari tuli tervehtimään. Karhukivet ovat kunnioitettavan kokoset. Sorsaveen suurimmat lohkareet. Kummajainen Majasalmessa. Pilari. Linnasaarella ei ole nimeä kartassa. Aika pieni sellaiseksi. Retkuilijan eväät Tulisaarilla. Risukeittimellä makkarat tiristyy. Naatiskelua koko reissu – parasta akkujen latausta. [...]
18.02.2017Läksin tänään ottamaan selevee Pöyhönsaaren Karhuvuoresta. Löysin mielenkiintoista tietoa paikannimikortistosta. Siellä pitäisi olla karhunluola. Ei kun potkuri jäälle ja kohen Karhuvuorta (kartta). Ilima oli mainio ja vuorikin ihan komia. Nousin vuorelle eteläpäästä, jossa oli kaikkein jyrkintä. Ensin oli alaterassi ja yläterassille johti oikein vanha polun pohja. Alaterassi oli 5-6 m korkeuvessa ja ylätrassi oli 9-10 m korkeuvessa veen pinnasta. Unnukan veenkorkeus on 81.3 m merenpinnasta. Männyn oikealla puolen huomasin jotain punaista kalliossa metrin korkeudella. Jaahas, olisko luontaista vaiko maalattua? Laskeuvuin alaterassille ottaakseni kuvaa miten läikkä sijoittuu seinämälle niin huomasin alaterassin seinässä myös punaista useassa kohtaa. Hankasin nahkarukkasella jäkälää pois eniten jotain muotoa muistuttavasta kohasta. Alta paljastui kuvio joka muistutti jousimiestä. Kuvien punaista väriä on korostettu kuvankäsittelyllä. Toinen selvempi kuvio oli pystysuoraviiva. Olisko siinä käsiä tai jalkoja? Muita punaisia kohtia en hankaillut, jos tämä tosiaankin on kalliomaalausseinämä (kartta). Yläterassilla jatkui polku vuoren pohjoispäähän. Sieltä kiipesin huipulle, jossa malausseinämän kohilla kasvoi ikihonka. Missähän se luola? Kiersin vuoren saaren puolelle ja tälläinen oli suurin löytämäni rakonen. Rakonen oli vain pari metriä syvä. Ei oikein sopiva karhun luolaksi. Tosin oliko perimmäinen kivi tipahtanut ihan vastikää tukkeeksi? No, olihan mielenkiintoinen paikka. Jäällä tapasin vielä pari alkuasukasta, joilta kyselin luolasta. Ei ollut siitä tietoo muuta kuin kyläkirjassa kuulema mainitaan että vuorella olisi kaajettu joskus karhu. Näytin alkuasukkaille myös maholliset maalaukset. No, niitten oikeellisuuven saapi selvittää asiantuntijat. [...]
12.02.2017Onpas ollut mukava viikko ku vihoinkin on ollut talvista. Alkuviikosta piti ihan töitten jäläkeen lähtee potkimaan Sorsaveelle. Ajelin Laitilanniemen kautta Mustalahen Tervalahteen, jos tyrkkäsin potkurin jäälle. Potkin Kuvajankannaksen läpi lahelle, jossa arvelinkin jääurkujen pauhaavan (kartta). Tänä vuonna erityisen likasina. Vieressä oli taasen puhtaampi peikon parta tai hiuskuontalo. Potkin Iso-Hakosen tutulle kivelle (kartta), jossa laitoin risukeittimen tulille. Paistelin olemattomia makkaroita, jotka olin unohtanut kotio. No, termaritee ja pähkinäpatukka korvas. Kivi on kalliolla hauskasti terävän syrjän ja kiven varassa. Paikalla oli tuoreita tulistelu jälkiä ja sortunut seinärakennelma. Olikohan joku pitänyt kiven alla pitempäänkin suojaa? Kiven ali mahtuu ryömimään. Kolusin kiven ympäristöä. Jatkoin  matkaa ja Kuikka-saaren rannalla näkyi kauaksi karttaan merkitsemätön iso kivi (kartta). Ali näkyn muttei mahtunut ryömimään läpi. Kiertelin kiveä ja vasemmalla puolella oikeen säpsähin. Sehän muistuttaa isoa kalloa. No, johan. Onko tämä niitten muinaisten jättimäisten Kalevan poikien kivettynyt kallo? Aika vaikuttava murikka. Samassa saaressa muutama satametriä itään rannalla jökötti huomiota herättävä kartion mallinen kivi (kartta). Tuli ihan mieleen Obelixin hiijenkivet. Järven puoli oli lumivaipassa. Kuikassa oli haaska sisälahti, jossa laskeva aurinko leikitteli puitten välissä. Aloitin paluumatkan ja potkiskelin auto kohti. Paluumatkalla kurkkasin vielä Kuvajaniemen luolan (kartta). Luolaa vahtiva kallio kylpi laskevan auringon keltaisessa valossa. Aurinko paistoi myös luolan suulle. Samalainen oli luola kuin viime käynnillä. Tämä luolan viehättävyys on mukavan kokoinen suuaukko. Siinäpä se kului mukavasti iltapäivä potkiskellessa Sorsaveellä. Pakkanen siitä retkuilija tykkee. [...]
04.02.2017Näin Luonnon päivänä pit “Sukeltaa talveen”. No, läksin extempporee ilma sen kummosempia reittiharkintoja kohen Osmajärveä. Päätin olla sukeltamatta vaan kävellä vetten päällä Leppävirran yhelle kuuluisimmalle tarinapaikalle – Osmankivelle (kartta). Sana osma, osmo, ozmut tarkoittaa pientä karhua tai ahmaa. Kyseessä on siis Ahmajärvi ja Ahmakivi. Tätä selitettä ei löyvykään kiveen liittyvistä tarinoista. Kattelin karttaa että lyhin matka olis lähestyä lännestä, joka osottautui hikiseksi valinnaksi. Lumi ei kestänytkään metässä miehen painoa. No, mutta kun oli lähetty niin periksi ei anneta. Jäälle pääsin ja ilima ei kyllä ollut mitä kuvauksellisin, mutta mitä parhain potkurkeli. Kohva ei ihan kestänyt meikäläistä ja eikä ollut potkuriakaan mukana. Lemmetynniemen takaa alkoi näkyä keskellä selekee teltan muotoinen kivi. Jäällä oli liikkeellä alkuasukkaita. Eräs alkuasukas oli pilkillä ja hiihtäen saapui toinenkin. Siinä turistessa selvisi että olisin huomattavasti helpommin pääsyt jäälle Laakkolanniemen Talvilahesta. No, tulipahan kuntoiltua. Siinä se nyt oli – Osmankivi. Muinaisjäännösrekisteristä löytyy kiveen liittyvät tarinat. Anja Sarvas kirjoittaa Leppävirran historiassa seuraavaa: Osmankivi sijaitsee keskellä Osmajärveä, josta se kohoaa mahtavana näkyen kauas eri suuntiin. Kivi kohoaa vedestä pystysuorin syrjin, korkeutta sillä on veden pinnan yläpuolella noin 2,5 metriä. Kiven itäreunalla on noin metrin korkeudella vedestä penkkimäinen tasanne, jossa aikojen kuluessa on pidetty tulta. Kivessä kerrotaan olleen myös hakkauksia, jonkinlaisia merkkejä ja esimerkiksi Kustaa Vilkuna havaitsi vuonna 1960 käydessään Osmankivellä, että mainitun tasanteen yläpuolella oli todella joitakin merkkejä. Sittemmin merkit ovat tyystin rapautuneet, kesällä 1983 ei niistä ollut mitään jäljellä. Kiveen liittyy tarinoita Osma-jättiläisestä, jonka asumus oli jossain lähistöllä, samaten kerrotaan Osmo-nimisestä miehestä, joka aikoinaan hukuttautui paikalle. Kiinnostavinta Osmankiveen liittyvää perinnettä kuitenkin lienee rajatraditio, joka on elänyt meidän aikoihimme asti. Näyttävät kivet ja vastaavat maastokohdat tärkeissä vesistöjen solmukohdissa ja tietysi myös mantereella ovat olleet rajaosapuolten suosimia kiinnekohtia rajoja määritettäessä ja käytäessä. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä, että Osmankivi olisi muinoin ollut rajakivi, lienee maanmittari Jonas Nicklinin vuonna 1740 piirtämän kartan selityksissä: “Paikkakunnan asukkaat arvelevat, että venäläiset ovat kaivertaneet tämän Kilpikosken muinaisina aikoina, jolloin heidän rajapaikkanaan on ollu Osmankivi (1740 Osma Kifwi), suuri kivi keskellä Osmajärveä.” Vuonna 1889 kertoi Kustavi Grotenfelt Suomen Historiallisen Seuran kokouksessa kuulleensa Leppävirralla liikkuessaan seuraavan maininnan: “Kalliossa lounaispuolella Leppävirtain kirkkoa olevassa Osmanjärvessä muinaisina aikoina olisi löytynyt hakattuja rajamerkkejä, joita Ruotsin hallituksen käskystä oli hävitetty. Vuonna 1998 kiven inventoinut Petro Pesonen jatkaa: Nykyisin Osmankivi tunnetaan yleisesti vanhana rajamerkkinä ja se yhdistetään nimenomaan Pähkinäsaaren rauhan rajaan. Vilkunan mukaan varsinaiset rajamerkit Osmankiveen on mahdollisesti hakattu vasta vuonna 1500, jolloin venäläiset suorittivat rajan tarkastusta. Edelleen Vilkuna päättelee, että merkkien poistaminen oli luonnollista ainakin heti Täyssinän rauhan jälkeen. Lisäksi Leppävirta-kirjassa kerrotaan, että Leppävirralla vuoden 1950 tienoilla oppilaillaan nimitietoja keräyttäneen lehtorin J. Karhun kokoelmissa kivestä on seuraavanlaisia mainintoja: Sen kautta on joskus kulkenut Ruotsin ja Venäjän raja. Sen päällä on vanha risti. Siihen on hakattu vuosiluku 1772. Kivi on ollut myös kalavesijakokuntain kalaristeys. Leppävirta-kirjan kirjoittaja Osmo Rinta-Tassi vuonna 1967 jatkaa: Eräät vanhat osmajärveläiset muistavatkin nähneensä kivessä epäselvän venuksen eli naaraan merkin (= risti, jonka yläsakarassa on ympyrä). Tämän kirjoittaja löysi valokuvaajien kanssa ainoastaan kiven etelälappeelta joukon ilmeisen nuoria numeromerkkejä. Kiven mahdollisia merkkejä ovat ajan lisäksi voineet kuitenkin rapauttaa sillä poltetut monet kala- ja juhannustulet. Leppävirta-kirjassa haastateltu riihirantalainen Kalle Tuovinen kertoo vielä kiven toiseksi nimeksi Hiijenkiv. Voisiko kivi olla muinainen lappalaisten kalaseita? Kiertelin kiveä ja yritin ettiä hakkauksia – turhaan. Penkki löytyi helposti. Tiirat oovat pitäneet kiveä pesäpaikkana ja sen näkee. Penkin yläpuolelle oli töherretty jotain vihreellä maalilla. Ei siitä saanut selvää. Toisella puolen taasen oli selvemmät maalaukset. Ei tätä nyt ihan Pähkinäsaaren rauhan aikaseksi voi luulla. Mielenkiintoinen murikka keskellä Osmajärvee. Palasin samoja jälkiä mitä tulin. Varkauventien varressa päätin kurkata tien toiselta puolen parit murikat (kartta). Tämä parivaljakko oli varustettu aluskivillä. Suurempi lähes kymmenmetrinen oli taasen varustettu pienellä luolalla. Alle olisi mahtunut makoilemaan muutama immeinen. Ei näkynyt tulistelun jälkiä. Sittenpä ajelin kotio ja tuikkasin saunan tulille. Tekipä rämpimisen jäläkeen sauna oikein eetvarttia. [...]
27.01.2017Tämä taetaa olla tämän sivvuuston ensimmäenen ruokaresepti ja voip jiähä viimeseksii, mutta tulos on kyllä maittavimmasta piästä. Meikäläesen sukujuurien myötä se paras ruokalaji on tietenniin savolaenen kalakukko. Mutta ku savolaenen on patalaeska ja ei aena kehtoo tehä kukkoo kaekkien taeteen siäntöjen mukkaan niin se tuppoo vuotamaan. Sen tähen meillä se tehhään kukko pattaan – eli siitä tulloo sitten patakukko. Ensiksihän pittää hommata kukkoon täätettä. Se paras tääte on tietenniin ahvenat, mutta kun toa savolaenen on laeska niin helepommalla suap tehtyä korvikekukon muikusta. Ylleensä kaappojen kala-apajilla on lähes joka vuojen aeka – rospuuttokelit lukkuunottamatta – nuottamuikkua. Ahven pirulaenen on harvassa näillä apajilla. Viime viikonloppuna meillä ol muikkua. Hommasin tarpeet tommaattimuikkupaestosta varten ja Jussikin kanto tuliaesena säkillisen muikkuja. Jiäkaappi pursus oikeen muikkuja. No, Jussi ol jo pitkään toivonu että sais maestoo meijän kukkoo. Piätettiin laettoo kukko uuniin haatumaan laavantain Sorsaveen potkukelkkailujen aijaks. Hommassa ei olluna ku yks mutta. Kukon kuoren valamistaja –  emäntä – ol karussa Lontoon-kirkolla ja minnää en oo koskaa tehny kukkoon kuorta. Oohan minä nähny kuinka mummo, äet ja emäntä on sen tehnynä lukemattoma kertoja. No, ei kun härkee sarvista ja kerta se on ensimmäenenkii. Ei kun esille Hyvveen ja hyvän paras Savolaenen keittokirja ja sieltä Bertta Räsäsen kalakukon leipomiskuvan kohalta tipahti emännän muokkooma ohje: Patakukkoaenekset 4 dl vettä 3 tl suoloo 8 dl karkeita täysjyväruisjaahoja 3 dl vehnäjaahoja 100 g voeta 1 kg perattuja ahvenia tae muikkuja 200 g pekonia siankylykisiivujen sijjaan Etellisenä iltana Jussin perkoomat ja kevyesti suoloomat muikut kuivattii hyvin talouspapperin välissä. Mittasin aenekset yleiskonneen kuluhoon ja pistin myllyn jurroomaan. Emäntä tuossa kurkki just olan yli ja sano että hän tekköö kyllä taekinan käsin. No, ukot tekköö kaeken konneella, jos mahollista 8) Voijeltu pata sitten vuorattii taekinalla – sellasena sentin paksusena. Taekinaa jätettiin ison nyrkin verran kanneksi. Sitten pohja vuorattiin pekonilla. Myö käätetään perinteisen siakylykisiivujen sijjaan pekonia, koska siitä tulloo mukavasti vähän savun makua ja suoloja. Sitten vuan muikkuja läjä ja välillä välliin hienoo mersuoloo. Piälle muotoellaan kans, jonka piälle kiännellä taekinareenat ja saamat taputellaan veen kanssa silosiks. Nyt tul niin silonen ku vaavan peppu. Sitten vuan kukko tyrkätään uuniin tunniksi 200 asteeseen, jotta suahaan nätin ruskee kans. Tunnin piästä otetaan kukko uunista ulos. Kuoren piälle sulatettaan nokare voeta ja peetellään piällys voliolla. Sitten laetetaan kukko uuniin muhimaa 125-150 asteeseen viijeks tuntia. Tuona aekana myö kerittiin Jussin kanssa heitteen potkukelekkareissu Sorsaveellä. Reporankana reissusta tultiin nuuhkimaa huumoovoo kukon tuoksua. Kukkohan ol vuotanna. Taijettii laettee vähän liikoo pekonia – enemmän ku ohje sallii ja paan alla ollut laatanen ol tarpeen. Oltiin niin näläkäsiä että jäi ottamati oikee oppinen kukon avvauskuva, mutta tässä kuva vuos sitten tehystä kukosta. Kukko aakastaa keskeltä puukolla ja reikee veistellään aena vuan isommaks, jotta suahaan sisältä sitä ihteensä. Kylläpä kukko maistui. Se ol hävinnä parempiin suihin parissa päevässä. [...]
22.01.2017Jussin matkassa lähettiin eilen potkukelkkailemaan Sorsaveelle. Kohteenamme oli Koholahen uusi kotalaavu (kartta), Talas-saaren kartiokivi (kartta) ja Ukkokiven kalliomaalaus (kartta). Lisäksi oli tarkoitus ajan riittäessä kurkata vielä Havukan jyrkänne (kartta). Tyrkkäsimme potkukelkat Mustalahen Vehkalahesta jäälle ja potkimme moottorikelkkauria myöten Kohokannaksen yli kotalaavulle. Viime käynnin jälkeen rantautumispaikan palvelut olivat parantuneet laiturilla, rannan nuotiopaikalla, kalanperkuupöyvällä ja infotaululla. Olimme niin alkumatkassa että jatkoimme kohen viereistä Talasta. Tietolähteen tarkkojen ohjeitten mukaan löytyi saaren lounaisnurkan kalliolta kartiokivi, joka oli kallion ja kiven varassa pystyasennossa. Jätimme potkurit Talakseen sopivien mottorikelkkaurien puuttuessa ja jatkoimme jalan kohen Ukkokiven saarta. Pitihän se näyttää Jussille syssyllä 2013 löytämämme Ukkokiven kalliomaalaus. Maalauksen eestä oli siivottu oksistoa ja sen ansiosta saikin paremmin kuvia. Jussi halus kokeilla, että miltä tuntuu elo hauvassa. Tulipahan mitattua että läheiset kaivannot ovat hautapaikan kokosia. Kaunis sää oli  saanut muutkin liikkeelle. Tämä oli menopeleistä eksoottisin. Palasimme Koholahteen tiristelemään makkarat ja juomaan kuumat termariteet. Auringon viime säteitten saattelemina käväsimme myös kuvailemassa Havunkan jyrkännettä.   Onhan se Sorsaveen komistus korpin pesineen. Kylläpäs oli hieno talvipäivä potkukelkkailla. Saunan jälkeen oltiin niin reporankoina reissussta ettei meinannut tulla mittään Lightroon-opiskeluista. [...]
11.01.2017Aina ei tarvitse mennä merta etemmässä löytääkseen luonnon unohettuja helmiä. Aivan Leppävirran kirkonkylän keskustan tuntumassa Karlvikin kartanon vieressä on unohdettu tienviitta. Entinen Lossitie on kulkenut kartanon pihan kautta. Viitta kyyhöttää pusikoituneen maantien varressa. Viitalta lähtee vanha tieura kohen rantaa, jonka vierestä löytyy itse rauhoituskohe – kolmihaarainen kuusi (kartta). Se kohoaa varmaan lähes kolmen kymmenen metrin korkeuteeen. Ei me kahestaa saaneet käsiämme ylttämään sen ympäri. Kommee kuus – rauhoituksen arvoinen. Vieressä oli pari muuta lähes yhtä jättimäistä kuusta. Mitähän kaikkea tämä muinaisen maantien varren kuusi onkaan nähnyt ja kuullut? Matkamiesten tarinoita. Kuusen suojassa vaihettu arkivaatteen juhlavampiin markkinaretonkeihin. Turistu miestä väkevämpää irrottelemassa kielenkannattimia. Nujakoitu. Sammuttu illan hämärtyessä. Ehkäpä. [...]
12.11.2016Konnuskoskien Emäkoski sai kesän aikana uuven kosken. Kosken niskalle rakennettiin Kallavettä 10 cm nostava pohjapato, jolla ohjataa vettä enemmän Pirttikoskeen. Padosta on tehty puolikaaren muotoinen ja siinä on aukko veneille. Uusi koski on karojen mieleen. Parraimista sukelluspaikoista kisasi ainakin viisi karaa. Ne otteli niin innoissaan että kuvaaja pystyi hipsimään aivan veen rajaan. Tämä oli sopuisampi pari. Oli sitä jo kesän aikana uusien kivien väliin kerinnyt asettumaan vesiperhosten toukkia. Hyvä että uus pato kelpas karoille. [...]
15.09.2016
02.09.2016Kesän alussa tutkailin karttoja, että minnekkäs sitä lähtis retkuilemaan näin kaaniina kesäiltana ja silmääni osui Pilkkavuori (kartta) aivan Leppävirran länsirajalla Kuvansiveen ja Paasveen välisellä kannaksella. Pilkka – eikös se ole kirveellä vuoltu kohta puunrungossa? Siitä piti lähtee ottamaan selevee. Ajelin Kuivataipaleen museokanavan yli ja jatkoin tietä lähes loppuun saakka. Parkkeerasin auton levennykselle ison kiven kohalle ja suuntasin vuorelle pohjoispuolelta mettäkoneuraa pitkin. Helteisessä kelissä nousu pisti ihan hikkoilemmaan. Laella kasvoi kaiken sorttista puuta. Vuoren korkeimmalla kohalta löytyi tosiaan pari pilkattua honkaa. Hongissa oli useita pilkkoja – eri puolilla. Kolmas puu löytyi pari kymmentä metriä huipusta pohjoiseen. Sen pilkat olivat jo kasvaneet lähes umpeen. Pilkoissa oli kaikenmoisia kaiverruksia: kirjaimia ja lukuja, joista ei kyllä meinannut saaha mittää selkoa. Osa oli jo jäänyt kuroutuneen reunuksen alle. Olisko tuossa K.S.I., R.5.9, R.S.8? Tästä erottui ainakin suuri K ja 9? Mitäs sitten tässä? R5? Sen alla oli ainakin tuoreempi M+K. Näitä en ees ala arvuuttelemmaan. Oli myös pilkkoja joissa ei ollut kaiverruksia. Minkähän ikäisiä nämä mahtaa olla? Ne kiinni kuroutuneet ovat varmaan ainakin vuosikymmeniä vanhoja. Saiko vuori nimensä pilkoista? Onko täällä jokin perinne? Kiertelin vuorta ja välillä sen puitten väliköistä aukeni näkymiä. Välillä oli jäkäläistä kalliota. Vanhoja puita. Vanamoarmeija kukassa. Paikka oli nimensä veroinen, mutta jätti jälkeensä monia kymysyksiä. [...]
05.06.2016Kävin viime tammikuussa ettimässä Maikonkiveä Särkilahen rannalta ja luulin löytäneeni sen. Sainkin viime maaliskuussa uutta tietoa paikallisilta, että olin löytänyt väärän kiven. Maikonkivi olikin se toinen suuri kivi (kartta), joka oli merkitty vanhaan karttaan – puolisen km kaakkoon luulemastani kivestä. Ajelin Rauvastenlahteen ja jätin auton mökkiteitten risteykseen ja lumikenkälin hirvien jälkiä pitkin kivelle. Kivi löytyi helposti lahen rannalta. Maikonkivi oli huomattavasti suurempi kuin aikasemmin löytämäni. Vähän niinku lampaanpään muotoa. Kiven molemmilla puolin oli pienet lipat. Kiven ympärillä oli joko supin tai ketun jäläkiä. Kiven pohjoispuolella rinteen yläpäässä jäi kiven alle luola, jossa Maikko on mahtunut hyvinkin makkoilemaan. Nytkin luola oli mukavasti sisustettu kuivalla karikkeella. Lehmä ei ole kyllä tuonne mahtunut. Se on ollut varmaan kiven takana piilossa. Rannalta kiven läheisyyvestä löytyi sammaloitunut notskipaikka. Rantaa pitkin kulki vanha polku. Maaliskuussa kevätjäät olivat ihan kantokykyiset. Palasin autolle tyytyväisenä. Maikonkivi oli viimeinkin paikallistettu. [...]
05.06.2016Ilves-kohtaamisen julkisuus valtamediassa (Savon Sanomat 3.6.2016 ja MTV uutiset 4.6.2016) on nostanut esille keskustelua luontovalokuvaajan oikeuksista ja velvollisuuksista – hyvä niin. Lähtökohtani – luonnon säilyttäminen Retkeilijänä, valokuvaajana ja norppa-kummina minun toiminnan lähtökohtana on villin luonnon säilyttäminen mahdollisimman koskemattomana. Pyrin liikkumaan luonnossa niin, että minusta jää mahollisimman vähän jälkiä. Metsä – toinen kotini Minulle luonto on toinen koti, ravintola, kahvila, pyhättö, viihtymis- ja rentoutumispaikka. Sen vuoksi nautin eniten vanhoista luonnontilassa olevista metsistä, vaaroista, mäistä, vuorista, kallioista, jyrkänteistä, paljakoista, niityistä, soista, vesistöistä jne. – missä on mahollisimman vähän immeisen käjen jälkiä. Näissä paikoissa voi vielä kohata luontoa – kasveja ja eläimiä – mahollisimman luonnonmukaisina ja aitona. Luonnosta nauttiva harrastajakuvaaja En ole luontokuvauksen ammattilainen, jonka pitää elättää itsensä luontokuvilla. Siihen ei satunnaiset kohtaamiset riitä. Minulla ei ole pakonomainen tarve saaha joka retkeltä loistavia ja myyviä luontokuvia vaan tärkeää näillä enemmän ja vähemmän satunnaisilla reissuilla on luonnosta nauttiminen – sen ihmeistä, kauneudesta ja kohtaamisista. Jos niistä tallentuu hyviä kuvia niin se on aina plussaa. Muistot säilyvät paremmin kun niistä jää dokumentti ja innostun tekemään niistä tarinoita. Ne tilanteet ovat kaikkein mieleenpanuvimpia jos pääsee seuraamaan eläimen toimia sen huomaamatta. Tälläiset tilanteet ovat harvinaisia. Yleensä kohtaamani eläin pötkii pakoon hirveetä kyytiä, ettei kerkii ees nykästä kameraa. Nouvatan luonnossa liikkujan oikeuksia ja velvollisuuksia Sivustoni nimestä voi jo päätellä, etten ole haaskalla tai kuvauskojussa kykkivää tyyppiä. Tarinoitten ja kuvausten kohteet valikoituvat siten mitä sattuma metsässä eteen tuo. Nouvatan luonnossa liikkuessani jokamiehen oikeuksia (ladattava pdf-esite). Jokamiehenoikeudella et saa häiritä tai vahingoittaa eläimiä etkä eläinten pesiä ja poikasia. Vaikken kuulu Suomen luonnonvalokuvaajiin, niin nouvatan heidän eettisiä periaatteita, joiden lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen  ja se ettei aiheuta kuvattavalle luontokohteelle vahinkoa. [...]
03.06.2016Eilen pohiskelin mittarin kivutessa lähes hellerajalle, että lähtisinkö mettään. Siellä on turkasen kuuma ja kavereista ei tule puutetta. Etellisestä käynnistä alkoi olla jo toista viikkoa ja vierotusoireet oli jo aika pahat. Tapani mukaan tutkin karttaa ja etin kiinnostavaa kohetta. Leppävirran laitamilta löysin mielenkiintoisen nimisen mäen ja päätin suunnata sinne. Ajelin 45 minsaa ja tulin hakkuuaukeelle, jonka mettäkoneuraa pitkin kiipesin hakkaamattomalle mäelle. Mahtavat aaringossa kuumottavat kalliot, kangasmetsän huumaava tuoksu ja tasainen kimalaisten pörinä puolukan kukissa rauhoitti kummasti vierotusoireitani. Aaah, savolaenen mehtä – minun paratiisini. Vallotin mäen huipun. Palatessa autolle otin eräästä aukosta maisemakuvan. Enpä arvannutkaan mitä tapahtuu kaatuneen puun luona. Ilves pomppas juurakosta parin metrin päähän minusta. Ooh, onpas se kommee elukka. Tuijottelimme hetken toisiamme ihan rauhassa. Se mietti mitä tehä ja sain siitä pari kuvaa ennen kuin se ponkas pakoon. Oliko se päiväunilla? Kurkkasin juurakkoon… Ei hitto! Kolme parikyt senttistä poikasta, joilla ei ollut vielä silmät auenneet. Aika söpöjä kisuleita. Otin nopeesti pari kuvaa ja poistuin rivakasti toiseen suuntaan kuin emo. Puolen kilsan päässä ihmettelin kohtaamista. Huhhuh, jopas sattu. En ole ennen ilvestä nähnyt livenä metässä. Tää on kyllä niitä kerran elämässä kohtaamisia, joita muistellaan sitten kiikkustuolissa. Toivottavasti emo palaa pesällä. Luultavasti se siirtää poijat varapesään. Paikan jätän kertomatta, jotta ilves saapi kasvattaa poikueen ihan omassa rauhassa. Lisäys 4.3.2016: Kaikkea sitä tulee vastaan metässä mutta kaikkeen ei pidä koskea. Harmikseni osuin ilveksen pesälle. Jos olisin arvannut juurakon olevan pesä niin olisin kiertänyt sen kaukaa. Kurkkasin vain juurien välistä. Kameran linssissä on niin paljon zoomia ettei mitään fyysisesti käynyt pesän sisällä tai edes koskettanut juurakkoa. Vahinkovierailuni pesän äärellä kesti muutaman sekunnin. Sivustoni nimestä voi jo päätellä, etten ole haaskalla tai kuvauskojussa kykkivää tyyppiä. Tarinoitten ja kuvausten kohteet valikoituvat siten mitä sattuma eteen tuo. Noudatan luonnossa liikkuessani jokamiehen oikeuksia (ladattava pdf-esite). Vaikken kuulu Suomen luonnonvalokuvaajiin, niin noudatan heidän eettisiä periaatteita, joiden lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen  ja etten aiheuta kuvattavalle kohteelle vahinkoa. [...]
14.05.2016Olen kevään aikana kierrellyt Tihusniemen ja Sorsakosken välistä asumattoman alueen mettiä. Kun kävin kopterilla kuvailemassa Kivikurun Ukonkiveä, pohin että onko tämä ainoa sattuma tällä miljoonan kiven aluella. Viikolla taas kävin koluamassa yhtä alueen nurkkaa ja päätin sitten kurkata illan lopuksi Kurjenlammelle vievää mettäautotietä, jota ei ole tullut koluttua vuosiin. Suuntasin Kurjenvuorelle päin. Kartalla vuori näyttää julmetun suurelta kiviröykkiöltä. Hei, mitäs… Äkkijarrutus. Täh, mikäs tämä on? Aivan tien vieressä suuren kiven päällä oli pystyssä pari metriä korkea kivi ja sen tukena pienempi kivi (kartta). Aikas kumman mallinen kivi. Satula? Tästä kulmasta näytti kuin sillä olisi sarvi, joka osoittaa Kurjenvuorelle päin. Jatkoin tietä eteenpäin ja 150 m päässä tuli vastaan toinen asetelma (kartta). Tämä oli vähän kauempana tieltä ja suurempi kivi sekä samoin pienemmän kiven varassa. Nokka osoitti Kurjenvuorelle päin. Mitähän vuorella on? Palasin Kurjenvuorelle seuraavana iltana. Läksin nousemaan sarvikiven kohalta ylös lohkareista rinnettä. Lohkareitten välissä oli useita luolia. Aika epämukavia kun pohjana oli lohkareita. Rinne oli välillä tosi hankalakulkuista. Suurin ja mukavin luola löytyi vuoren päältä ison kiven alta (kartta). Luolalla oli koko kiven pituuvelta ja leveyeltä – n. 5-6 m x 3m ja ryömittävä korkeus. Kuljin vuoren harjannetta kohen kaakkoa ja kiveä riitti. Tänne ei ollut päässy mettäkonneet, joten pystyssä oli vanhojakin honkia – osa keloja. Kivikon ympäriltä oli hakattu mettää ja niistä kohista aukesi näköaloja. Tämmöinen veitsellä leikattu kivi tuli vastaan. Sen vierestä löytyi jumiin jäänyt kiilakivi (kartta). Sen ali olisi voinut helposti rymytä. Huhuh, kylläpäs alkoi tuntua jaloissa kiveltä kivelle hyppely. Jos haluaa bongata ennestään tuntemattoman luolan niin Kurjenvuori on siihen oiva paikka. Tien puoleisessa rinteestä niitä löytyy varmasti. [...]
28.04.2016Lueskelin nuamakirjan Risukeitinten kokoontumisajot-ryhmässä kuinka keittimen polttoaineena oli käytetty pellettejä. Päätimpä minäkii kokasta miten ne toimii. Kurkkasin netistä että paikallisessa rautakaupassa on myynnissä 20 kg säkkejä HOTTI-pellettejä. Käväsin hakemassa yhen säkillisen suomalaisesta hongasta ja näreestä puristettuja puupapanoita. Kippasin risukeittimeen puolisen litraa pellettejä, jolloin palokuppi tuli niitä täyteen. Sytytin pelletit  munakennosta ja kynttilöistä värkätyllä sytykkeellä. Kylläpäs pelletit paloi nätisti ja kuumasti. Reilut puolituntia riitti keittimessä puukaasun loimotusta. En poltellut pellettejä ihan turhaan. Kokeilin samalla miltä maistuu Jyvä Broilerin broilerijuustonakit. Kyllähän pellettihiillos oli niin kuuma että tietenkin kärräytin nakit. Yllätyin pellettien tehokkuuvesta ja helppouvesta. Sytykkeestä jäi enemmän tuhkaa kuin pelleteistä. Ainut että tuossa kiinalaisessa risukeittimessä on arinassa niin suuret reiät että pellettejä tippui koko ajan alustalle ja syttyivät viimein palamaan. Pitää tuunata arinaa tiheäsilmäisellä metalliverkolla. Laskeskelin mitä pellettien käyttö risukeittimessä maksaa. Nyt pellettejä oli liikaa. Mittasin että puol litraa pellettejä painoi 400 g ja alle puolet siitä määrästä olisi riittänyt kiehauttamaan litran vettä. Jos kertapolttoon riittää 200 g pellettejä niin 20 kg säkistä riittää 100 kertapolttoon. Kun säkin hinta oli 8 eeroo niin kertapoltolle tulee hintaa 8 senttiä. Pöh, ihan sikahalpaa. Viime kesänä olis pelleteillä säästänyt monet prkleet ku märät risut eivät meinanneet palaa. Nyt alkaa pellettien pakkaus. Kaikki leipomisista muista jäävät pikkuset pahvilootat pakataan pelleteillä ja tarvittaessa reppuun mukaan. Ai, niin. Oli ne broilerinakit ihan ok, mutta ei ne voittanut Lihaniekan juusto-lohinakkeja. [...]
09.04.2016Pohin aamulla, että joko nuo lumet olis jo niin sulaneet että pääsis jälleen kivikummajaisten bongaukseen. Päätin kokasta. Olen ihaillut Heinäveentieltä Turpeensalmella Riihijärven takana kohoavaa komeeta Riihivuorta (kartta). Kurvasin vuorelle vt 23 kautta. Siellä oli tehty hakkuita ja hakatussa rinteessä tuntui siltä kuin joku tuijottaisi. Hakuuaukeelta löytyi tällänen asetelma (kartta). Kivi makoili kalliolla ja punaisen kiven päällä. Alle olisi mahtunut laittamaan hyvin pitkäkseen, mutta sulamisveet olis tehnyt olon kosteaksi. Kiven vierestä löytyi areena – reilun metrin korkuinen puolikaari. Vuori koostui useista kallioportaista, joitten porraskorkeus vaihteli. Kolusin rinnettä ja nousin aika suoraan kohen huippua. Matkalla tuli mielenkiintoinen töyräskivi (kartta). Kummasti se oli jäänyt terävän kärjen varaan. Kävin vuoren huipulta mutta ei sieltä ollutkaan näkymää Riihijärvelle. Lunta oli paikoin vielä polveen asti, joten päätin jättää järven puoleisen rinteen tutkimisen keväämmälle. Palailin autolle karttaan merkityn louhikon kautta (kartta), jonka kivien alta löytyi useita luolia. Tämänkin alle  – aluskiven taakse – olisi mahtunut pari kolme immeista makkuulleen. Tämä luola oli hivenen kostea ja vielä osittain jäässä. Tästä rakosesta löytyi suurin luola. Luolalla kokoa 3 x 3 m ja korkeus oli suurimmillaan alle metrin. Louhikosta löytyi vielä tälläinen kummajaiskaksikko. Louhikon jatkona löytyi pieni jyrkänne. Jyrkännettä seuraillessa löytyi nojailijat (kartta). Jyrkänteen alkupäästä löytyi vielä yksi nojailija (kartta). Kivessä oli ukonkiveä eli kvartsia. Kivi oli kolmen kiven varassa, joista yksi oli punaista kiviainesta. Retkuilessa tuli bongattua kevään ensimmäiset perhoset – sittis ja neito. Kumpainenkaan ei suostunut kuvattavaksi. Huhuh, kylläpäs märkä lumi oli raskasta retkuilla. Onneksi se sulaa näillä ilmoilla nopeesti ja sitten palataan tänne… [...]
28.03.2016Vuonna 2004 hommasin ekan digijärkkärin – Canon 300D ja heti siitä lähtien olen pohtinut kuinka kameran saisi ilmaan. Vuosien aikana olen tutkiskellut mitä kaikkia mahollisuuksia olisi nostaa hyvä laatuinen kamera yläilmoihin: heliumpalloja, leijoja, koptereita. Suunnitelmat ovat törmänneet joko hintaan ja muuhun mahottomuuteen. Pari viikkoa sitten oli  Rajala Pro Shop – Manic Monday, jossa tonnin DJI Phantom 3 4K pakettia myytiin 600 eerolla. Niitä myytin uusien DJI Phantom 4 koptereitten tieltä. Kilautin kaverille ja kysyin olisko sopiva peli: kamerassa riitti pikseleitä UltraHD:n eli 4K (4096 × 2160 px) verran, kamera oli ripustettu gimbalilla eli vempaimella, joka pitää kameran suorassa vaikka kopteri kallistelee. Ominaisuudet riitti mulle hyvin. Ei kun tilaukseen… Tältä se nyt näyttää. Kopteri sai juuri äskettäin lisäosat – ropellien suojat – metässä lennättämiseen. Kopteria ohjataan kauko-ohjaimella ja mobiililaitteella. Käytän tablettia kun mun Samsung K Zoom puhelin ei mahdu pidikkeeseen paksuutensa vuoksi. Kymppi tuumainen tabletti mahtuu just ja just telineeseen. Kopterin toimintakuntoon laittamiseen meni parisen tuntia. Tablettiin ladattiin DJI GO-sovellus, jolla kopteri rekisteröitiin ja sen ohjelma päivitettiin. Tabletti on kameraan yhteyksissä WLAN-yhteydellä, joten asennuksessa piti välillä vaihtaa WLAN-verkkoa ulkomaailman ja kopterin välillä. Se oli huonosti kerrottu ainoana paperisena tulleessa pikaohjeessa ja sen pohtiminen pitensi asennusaikaa. Kopterin ensilento jäi asennuspäivänä tekemättä, koska sateli lunta. Kopteria ei ole suotuisaa lennättää pakkasessa, sateessa eikä yli 10 m/s tuulessa.  Lisäksi kopteri ei lähde lentoon, jos akun lämpötila on alle +15 °C. Tätä ei ohjeissa sanottu ja sen vuoksi ensilento viivästyi, kun kopteri oli matkannut kylmässä takakontissa. Ko.ilmoitus ilmestyi tabletin näytölle yritettäessä nostaa kopteri ilmaan. Kopterin kulettamista varten hommasin kovakantisen repun. Reppuun mahtuu kopteri kauko-ohjaimineen ja latureineen. Kannen syvyys olisi saanut olla sentin pari syvempi, jotta tabletti, ropellit ja ropellin suojat mahtuisivat paremmin kannen taskuun. Kopterin ensilento tehtiinkin Äänekoskella ja tässä toisen lennon alkuasetteluja Laukaan Multamäessä. Kopterissa on valot jotta näkee pimmeellä missä se on menossa ja valot kertovat myös kopterin lentotilan. Kameraa voi liikuttaa kauko-ohjaimella ylös-alas suunnassa. Kopteria kääntämällä määrätään kameran sivuttaissuunta. Tabletin näytöltä voipi seurata kameran kuvaa ja GPS-piirtää kartalle lentoreittiä. Kopteria voi myös lennättää ilman GPS:iä, mutta näin alkuun sen käyttö tunttuu turvallisemmalta. Kopterin lennättäminen oli yllättävän helppoa. Kopterin saa ilmaan tabletilta yhtä nappia painamalla. Kopterin ohjailuun tottuu varsin nopeasti. Onneksi ohjaimessa on paluunappi, jos hävittää kopterin näköpiiristä. Kopteri palaa lähtöpisteeseen, jos se menettää yhteyden kauko-ohjaimeen tai akut alkaa loppua. Kopteria on tullut lennätettyä aika tiuhaan. Akun kesto on maksimissaan 25 min ja sillä kerkii saamaan 16Gb muistikortin lähes täyteen 4K viteoo. Kopteri ottaa myös DNG-raakakuvia, joitten kuvanlaatu on varsin mainio. Retkuilemaan lähtiessä on vaan muistettava tyhjentää muistikortti ja laittaa kopteriin – ja akkukin olisi hyvä olla ladattu. Lisäakku ja -muistikortti ovat hankintalistalla. Kopteri kuvan jälki on hyvää myös pimmeellä. Gimbal toimii hyvin. En uskonut että kopterikameralla voi saaha näin vakaata videokuvaa. Pimmeellä lennätettäessä on vaan varottava ettei immeiset luule kopteria ufoksi 8) Tykkään kameran laajakulmasta. Sillä saa avaraa kuvaa. Kopterin oon jo vienyt kommeisiin Leppävirran maisemiin ja se tulee kulkemaan mukana retkuilureissuilla. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen pitkäaikaisen haaveen totetukseen. Kiitokset artikkelikuvasta Jussille (Jussin matkassa) ja Multamäen kuvista Askolle (Tervastulia). [...]
19.03.2016Eilen ol niin kommee ilima, että läksin potkuroimaan Sorsaveelle. Tuima pohjostuul teki kelistä haastavan vaikka kipakka pakkanen oli kangistanut suvihanget luistavaksi hankijaiseksi. Seurailin moottorkelekkojen jäläkiä ja tulin uutukaisen kodan luokse. Kommeella paikalla näppärä makkaranpaestopaekka. Kodan käyttökirjasta – ei siis vieraskirjasta – ei selevinnyt kodan käyttötarkotus. Saaneekohan satunainen retkuilija käyttee sen palaveluita? Jatkoin matkoo mukavassa myötätuulessa tutkien saarisokkelon vastaantulleita kalliosaaria. Kiepsautin potkurin tuulensuojaan Kuvajanlahen rannalle. Istahin kivelle nauttimaan maisemasta ja tankkasin hiukan evästä. Suuntasin sitten tutkimaan jyrkännettä. Seuralin hirvitysten jäläkiä ja Kuvajanlahen pohjukasta alkoi näkyä jääputtouksia (kartta). Kommein puttous oli melekein kymmen metrinen. Kallion ja puikkojen väliin jäi jäinen holvi molempiin suuntiin. Oikean puoleista olisi jopa mahtunut konttaamaan, mutta polovet märkivä, vaikka pakkasta ol melekein -10 °C. Tämä taitaa olla Sorsaveen näyttävin jääputtous. Puttoukselta aloitin pirullisen palluumatkan: 4 km vastatuuleen kipakkaa pohjoistuulta vastaan. Kylläpä viimaisen potkuroinnin jälkeen saunan kuumat löylyt tuntui oiken ihanilta. [...]
01.03.2016Se on kevät – kalenterin mukkaan ja ilimakin oli kevväinen. Ampasin Sorsaveelle ja kenkäilin Kuvajanniemeen (kartta). Jäällä oli vettä, joka oli upottanut moottorikelkkoja ja hiihtäjääkin, mutta lumikengillä kävelin nätisti vetten päällä. Kylläpä oli mehtä kaanis aaringon paesteessa. Kiipesin Mustalahen puoleiselle nyppylälle, josta aukeni näkymä lahelle. Lahen puoleisen jyrkänteen reunalla oli oikea näköalakivi. Kommee näkymä. Kiepsautin jyrkänteen alle. Sieltähän löytyi karttaan merkkaamaton rotko. Äsken olin tuolla ylhäälllä. Hongan kylestä löytyi päätön nalleperhe kipuamassa kohen latvaa. Jyrkänteitä ja notkelmia riitti. Keloveistos. Rinteillä oli liikkunut pitkäkoipinen karvaturpa. Seurasin sen jälkiä rinnettä alas. Se oli rämpinyt lahen toiselle puolen. Minä menin perästä kohen Juhtaa. Tulihan tehtyä mukava lenkki. [...]
28.02.2016Siitä on aika tarkalleen viis vuotta kun olen viimeksi kenkäillyt Leppävuorella (kartta). Kurvasin Juhtan maston viereen ja aloin tarpomaan lumessa. Kylläpä on aukolla puut kasvaneet. Ei meinannut enää löytee rakosta mistä kuvata kyllee. Yhestä rakosesta ei saanut ennee koko kylleen sammaan kuvvaan. Pyry pisti maisemoo utuseks. Luntahan riitti, mutta siitä oli hyötyäkin. Pääsin liikkumaan lumkengillä jyrkissäkin rinteissä. Tuosta alas toinen porras entiselle pellolle. Eipä ole pellosta jälellä kuin ojat. Parraimmalla jyrkänteellä on aika jiäputtous. Jos Leppävirran varrella olis joskus mualailtu kallioita niin tämä olis se paikka. Könysin jyrkännettä ylös yhen rappusen mettäautotien kiäntöpaikalle, jonka vieressä on iso murikka. Kaivelin sen helemoja ja huomasin että allehan vois joku sutjakka ryömiä. Iso kivi makkoili kivien varassa. Pitänee tulla tarkastammaan kun lumet sullaa että monenko kiven varassa se onkaan. Olipas kunnon kuntolenkki, jolle tul pittuutta par kilometriä ja korkeuserroo  50 m. No, ei ihme ku välillä ihan puuskutti. [...]
13.02.2016Monesti minulta tullaan kysymään että mikä se Konnus (kartta) on. Kysyn haluatko “takapihastani” minkä mittaisen esitelmän? Leppävirran Konnuskoskien kautta laskee Kallaveen veet Unnukkaa ja sieltä Haukiveteen eli ollaan Vuoksen vesistössä – melkein latvavesillä. Kosket sijaitsee n. 6 km Leppävirran kirkonkylästä pohjoiseen. Konnuskoskien kautta on kulkenut jo muinainen vesiretti kohen pohjoista. Konnuksen kanava yhistää siis Kallaveden ja Unnukan. Noin 250 m pitkä kanava on rakennettu ensi kerran 1836-41. Sen viereeen rakennettin uusi kanava 1865-68 ja sitä on uusittu 1917-19. Vuosina 1968-71 rakennettiin uusin syväväyläkanava. Kanavan kautta kulkee veneilijöitä sekä rahtiliikennettä, jolle kanava on kauko-ohjauksessa Taipaleen kanavalta. Vedenpintojen korkeusero vaihtelee: 0.15 – 0.90 m. Historiallisella koskialueella on muinaisen myllyn kivijalan jäännökset. Kalastajien ja retkuilijoitten liikkumista helpottavat pitkospuut ja laitureita kalastamista varten. Kosken eläimistö on monipuolista. Muuttoaikaan keväällä ja syksyisin kosket kuhisee muuttolintuja kuten mm. telkkiä, koskeloita, alleja, uiveloita. Keväisin voipi seurata viirupöllöperheen jälkeläisten kasvatusta. Matalat koskiosuuvet ovat vesilintujen poikueitten suosiossa. Talvisin kosket ovat kauneimmillaan. Koskella pesii niin saukot kuin majavakin sekä minkkejä. Hirmupakkasillakaan koski ei jäädy ja silloin pääsee ihastelemaan kuuramaisemaa. Koskea voi ihastella myös toiselta puolenkin. Matkaa Hartikansaloon mettäautotien kiepsukkaan tulee kyliltä lähemmäs 25 km. 1.1.2010 tapasin vallan harvinaisen valkoselkätikan ihan laavun vieressä. Muutkin tikat viihtyvät koskella: pohjantikka, harmaapäätikka, pikkutikka, palokärki. Kaksi vanhaa kanavaa on museoituna, joista vanhin on nyt muutettu juoksutuskanavaksi. Kanavien eteläpäässä on veneilijöille retkisatama. Makkaran- tai kalanpaistosta sekä nuotiokahveista voi nauttia laavulla, mutta kannattaa varata omat puut ja puuntekovälineet. Puut ovat tarkoitettu kalastuluvan maksaneille, näin ilmoittaa laavulla kalastuskunnan lappu. Metsäkauriit ovat joka vuotinen näky koskella. Kesällä voipa nähä myös harmaahaikaran, kalasääsken, ruskosuohaukan, …   Kun koskikorennot kuoriutuvat huhtikuun ensimmäisinä aurinkoisina päivinä, niille riittää monen kokoista nappaajaa. Tässä pyrstötiainen. Sellainen on takapihani. Kaikkea ei voi kertoa tai kuvata. Kannattaa käyvä ihan ite… [...]
24.01.2016Viime kesänä kahlaamastani Leppävirran paikannimikortistosta jäi haaviin monia mielenkiintoisia paikkoja. Eräs joka on tarinallaan pohituttanut monena iltana on Maikonkivi Särkilahessa. Paikannimikorttien monet tarinat kertoo vanhan naisimmeisen Maikon kuolleen kivelle. Tarinoissa on vähän eri versio millon ja miten. Tuollainen tarinapaikka piti käyvä kurkistamassa. Onkelmia tuotti kiven paikantaminen. Kortin numerot kertovat että kyseessä on vanha peruskartta numeroltaan 324111 ja sen ruutu 38/35, joka on kuvaan rajattu Maamittauslaitoksen karttapalvelusta imutetusta vuojen 1973 kartasta. Ruutuun sattuu kaksi suuren kiven merkkiä: saaren käressä ja ylempänä vastarannalla. Kumpikohan se olis? Nimikorteissa ei puhuta saaresta. Laitoin viestiä alkuasukkaille ja sainkin hyviä vinkkejä missä kivi on, muttei heijän käyttämiään paikannimiä ollu karttaan merkattu. No, joka tapauksessa se selvis, että kivi on etelärannalla. Läksin tarkistamaan saaren seuvun ensiksi. Eilen oli ilima aika myterö. Särkilahti on pitkän pitkä lahti ja eipä tuossa kelissä vastarantaa näkynyt, kun sitä tiirailin saaren kohilla. Saaren kivi näkyin rannalle ja saarella oli kaislikkohäntä. Olisko kaislikkosalmessa niin matalaa että saari on ollut joskus niemi? Mm. sota-aikaan 1942 Koirusvesi, johon Särkilahti kuuluu, oli metrin alempana. Kuvasin kiven varmuuden vuoksi ja illalla sain alkuasukkailta varmistuksen että tämä on se Maikonkivi (kartta). Kivellä oli kokoa 3-4 m kanttiinsa – vähän kuin kakkupala. Eipä ole kivi antanut kovin hyvää suojaa. Kivi oli pakkasten lauhtumisen vuoksi ihan kuurassa. Ei kummonen murikka, mutta tulipahan tämäkin arvoitus selvitettyä. Kun en ollut varma kiven löytymisestä, ajelin Tynnörivuorentietä kohen vuorta ja piipahin pari kertaa jäällä tutkimassa rantoja. Kattelin jäällä kun tumma piste alkoi suureta. Harvemmin tälläistä yhistelmää tulee vastaan. No, tulipahan opeteltua umpihankiajoa ja tehtyä ura vuorelle asti. Tuo mäki ei noussut ykkösellä tästä parkista vaan sutiminen viskas nelivetolukituksen kaksveolle. Ei lähtenyt pois kaksveolta ennen kuin käynnisti auton uuvelleen. Otin vähän vauhtia ja kakkosella nelivetolukituksella men ihan heittämällä. Tulipahan opittua että lum männöö jarruihin… [...]
21.01.2016Kattelin GTK:n maankamara kartan muinaisrantoja ja huomasin että Sorsaveen Sortoniemen Sortomäki on ollut muinoin 15 m korkea saari. Läksinpä lumikenkäilemään sinne. Sortoniementie oli aurattu laavun risteykseen asti ja lopun matkan sain ajella omia uria mettäautotien kääntöpaikalle (kartta). Kipusin vuorelle ja ihailin lumista mettää. Eräästä rakosesta avautui näkymä Sorsaveelle. Tutkin karttaa merkittyjä kiviä, muttei niissä nyt mitään sen kummempaa ollut. Tälläisen kepin löysin mäen korkeimmalta kohalta. Kuinkahan muinainen sorsakoskelaisen alkuasukkaan merkkitikku? Palasin autolle ja ajelin hiukkasen takasin päin, kurkin silmäkulmasta mettää ja puikahin tutkimaan isoja kiviä, kun sellanen sattui näkyviin. Yksi puikahus kannatti. Löysin rapakivikokoelman (kartta). Ylempi pari oli samaa kiveä. Niitten väli oli vaan rapautunut melkein irti. Näitten suojassa oli käyty tarpeilla. Ilmeisesti sama lintu oli hakonut viereiset männyt. Ajelin takasin päin ja pysähyin tuoreelle hakkuuaukolle. Ainut hyöty näistä aukoista on että näkee kauvas. Silmääni sattui tämmöinen kivikummajainen. Lippa siinä ainakin ol. Kivi oli kerroskivi (kartta). Kivi aines oli rapakiveä. Noin puolet kivestä oli haljennut vaakasuunnassa liikkunut hiukan. Kokoa kivellä oli noin kymmenen metriä kanttiinsa ja korkeutta nelisen metriä. Rakosesta näki osittain läpi kiven. Usealle reunalle muovostui lippa. Tämä oli syvin lippa. Reilun metrin luokkaa. Näytti että sen suojassa oli pietty tulta. Kerrosvoileipä? Kiven takana oli pyramiitin mallinen kivi, joka tuijotteli pirun pellolle. Sen alle jäi luolamaimen tila. Olis sinne pari immeistä mahtunut pitkälleen. Menipäs nopsaan iltapäivä metässä. Minun ku piti vaan pikaseen kävästä… [...]
19.01.2016Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein tännään. Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella lammen jiällä. Big giat footin jälkinauhaa alkoi ilmestyä neitseelliseen lummeen. On se maisema kaanis näin pakkasella. Matkasin Keski-Vihtasen rantaa pitkin kohen jyrkännettä. Tälläkin lammella oli oma irvuileva pirunsa. Lammen loputtua painelin suoraan mehtään. Sen että sain pääni mettää alkoi jyrkänteen jäät jo näkyä. Olipas pienet putoukset muuttuneet jyhkeviksi jääputouksiksi. Vielä pari putousta taisteli pakkasta vastaan. Moni oli jo luovuttanut. Korkeutta putouksilla oli kymmenisen metriä ja putousalue oli 30-40 m levee. Tästä kuului vielä ihan veen lirinää. Kerrosta kerroksen perrään. Kuin pesusieni valuisi pitkin jyrkännettä. Toinen elossa oleva putous alkoi hävitä taistelua. Lumi alkoi jo tarttua siihen. Kommee seinämä. Kyllä kannatti tulla. Palasin lammen toista reunaa myöten. Kävin moikkaamassa rantasaunakivvee. Samoin nuamakiveee, joka ei lammelta näyttänyt nuamalta. Pitihän sitä ees yksi uus luolakivi bongata. Tämä makoili kahen kiven päällä ja alle olis mahtunut pitkäkseen. Vetoisa kolo kuten näkyy. Vajavainen kuukin möllötti Paljakan piällä. Siinä se on tervaleppä tehny muutamat mutkat. Sakastissa ei ollut tällä kertaa saukonjälkiä vaan retkuilija jätti oman nauhan. Yllätyin ku retkuilu -30 °C pakkasessa sujui kuitenkin ilman sen kummempia onkelmia. Kerrankin oli sopivasti piällä – ei tullu hiki eikä paleltanu. [...]
09.01.2016Pikaisen työrupeaman jälkeen ehittiin tänään vielä nautiskelemmaan hienosta talvisäästä Sorsaveelle. Sompailimme Jäppilän kautta Laajalahen laavulle, jossa tyrkkäsimme potkurit jiälle. Luisto ei ollut ihan parrain muutaman sentin lumipinnalla, mutta viiletimme kuitenkin kävelyvauhtia noppeemmin. Suuntasimme halojen valossa tutkimaan Nuutin Säyneisen lampea (kartta), jonne ei piäse vesiteitse. Lammen veet laskee Sorsaveteen pirupellon läpi. Pirunpellon viertä menee polku lammelle, joka on hyvin merkitty liikennemerkein. Pirunpellon lammenpuoleisella rannalla on toinen liikennemerkki, joka näkyy ihan lammen päähän. Tasaisen kiven päällä on puolen kuution murikka nostettu kivien päälle. Kivi on kolmen kiven varassa. Matkasimme lammen länsireunaa kohen pohjoista päätyä. Emäntä mittailee auringon kulumaa. Pohjoispäässä oli suuren kiven päällä jälleen liikennemerkki. Kiven päällä olleelta kiveltä oli näköyhteys eteläpään jalkakivelle. Emäntä jäi tutkimaan lammen rantoja, kun suuntasin kurkkaamaan karttaan merkattua kalliopiikkiä (kartta). Sekametsästä ilmestyi komea linnoitus. Linnoituksen vahtina oli tämä peikko, jolla oli karmee irvistys. Nyppylä oli tosi jyrkkäreunainen ja muistutti pienoista linnavuorta. Päällä oli puolukkamättäinen tasanne. Jatkoin metässä ryämistä lammen itärantaa pitkin. Emäntä huusi lammelta että hän näkee metässä mäen rinteessä punaista. Suunnistin käsimerkkien mukaan kohen suurta kiveä, jolla oli terävä nokka. Tosiaan… Lammelle tuoijottava puolisko oli vahvasti punertava (kartta). Varsinkin keskeltä. Voisko siihen kuvitella punaisen pirun nuaman? Palasimme lammelle potkureitten kahvoihin. Olimme melkein kiertäneet lenkin, kun rannan rinteessä kivikummajainen herätti mielenkiintomme. Kiven suojassa oli teeri ottanut punertavat hiekkapesut ja joku muinoin poltellut tulia niin että kivi oli nokeentunut. Kiven ilme muuttui täysin toisesta kuvakulmasta – kaatuuko vai eikö… Nuutin Säyneisen lampi tuli kierrettyä. Kukahan se Nuuti oli? Pötkimme kohen Laajalahenniemeä. Tässä retkuilijan tyylinäyte. Laajalahenniemen rannan pirunpellosta löytyi jälleen asetelmia – kiviparea kivien päällä. Toisen parin yksi kivistä oli tuettu. Mikähän liikennemerkki tämä on? Olikohan luolan merkki? Sellainen löytyi niemen mäen päältä (kartta). Isohko kivi oli jäänyt könkkään parin muu kanssa. Kiven alle jäi mukavan kokoinen tila n. 2,5 x 2,5 m ja korkeus puolen metrin luokkaa. Luola olis sisustettu mukavasti menneen kesän koivunlehillä. Potkuroiessa alkoi tulla nälkä ja suuntasimme laavulle aurinkopylvään valossa. Retkuilija ilahtui kuivista puista. Saimme seuraksemme harvinaisen laavutintin. Se oli erittäin tuttavallinen. Kaikki meijän kamat tutkittiin tarkkaan  – erityisesti potkurit ja kameralaukku. Tänään laavun menussa oli tarjolla Blå Bandin mustaherukkaista riistapataa jatkettuna hernemaissipaprikaohranjyvälisukkeilla. Mjamjam… Laavutintille oli tarjolla rukiista karjalanpiirakkaa, jonka paloja se kuskasi milloin katajapuskaan milloin laavun alle hyvään talteen. Jälkkäriksi kuksateet piirakalla. Siinäpä sitten naatiskeltiin Laajalahen järvimaisemastaa tulen lämmössä ja seurailtiin laavutintin piilotustouhuja. Haaska retkuilureissu tuasen. [...]
01.01.2016Ei kestänyt vielä jää sinne asti jonne halusin potkutella niin saaliiksi sain vain jääveistoksia. [...]
29.12.2015
27.12.2015Lepuukivennorosta on juttu Suomen Rotkot-kirjassa. Läksi eilen kattomaan miltä se näyttää ja samalla ettimään lepuukiveä, josta noro ja rinne ovat saneet nimensä. Lepuukivenrinne ja -noro sijaitsevat Leppävirran korkeimman kohan Kotamäen etelärinteellä (kartta). Noroa pitkin kulkee nykyään mettäautotie, joka nousee rinnettä ylöspäin. Jätin auton Kotamäelle nousevan tien risteykseen ja kiipesin ensin rinteelle. Olikohan tämä rinteen päällä sijaitseva kivi Lepuukivi (kartta)? Ei se ollut kovin suuri. Laskeuvuin rinnettä alaspäin kaakkoa kohti tukailleen paljakoita ja kiviä. Vastaan tuli monen moista kiveä. Tämä oli kalliolla kolmen kiven varassa ja neljäntenä kosketus kallioon. Alempaa löytyi kolmen ison kiven rypäs, joista yhellä oli nurkan alla kivi. Alle ei mahtunut. Sitten hakkuuaukeelta löytyi tälläinen asetelma (kartta). Oliko kivi ollut joskus vaakatasossa? Kiveltä oli hyvät näkymät etelään. Varkauven piiput näkyy kuvassa vasemmalla koivujen ja haapojen välissä. Oikealla Sorsaves. Palasin takasin päin noron reunaa pitkin. Välillä näkyi norossa kulkeva tie. Rinteellä kasvoi paljon katajia. Tämä taisi olla vanhin kataja, joka tuli vastaan. Siltä oli latva poikki. Jo oli oksat mutkilla. Löysin jyrkänteen loputtua vanhan pengertien. Katsoin vanhasta 1973 tehystä kartasta, niin rinteen poikki kulki silloin polku, jota oli ilmeisesti kulettu hevospelillä Kotamäen tilalta Unimäen tilalle. Kipasin tien toiselle puolen tutkimaan rinteeltä näkynyttä nyppylää. Sieltä löytyi tällänen asetelma (kartta). Se oli kahen kivien varassa ja kosketus kallioon. Kolmaskin kivi oli ollut nurkan alla, mutta olisko mettäkone tönässy? Kiven vierestä avautui maisema Lepuukivennoroon. Jatkoi pohjoseen päin ja sieltä löytyikin mielenkiintoinen noro. Noro oli vetinen, reilut 10 m leveä. Hirvet olivat talloneet pohjalle polun. Noroa reunusti 10 metriä korkeat kallioseinämät. Olikohan tätä käytetty muinoin peurojen metästykseen? Ajettu peurat rotkoon… Sienestyskausikaan ei ole vielä ohi. Jätin jäiset suppikset kuitenkin kerreemättä. Jatkoin pohjoseen ja ihastuin tähän honkavanhukseen. Aivan tien vierestä löytyi retkuilun suurin siirtolohkare (kartta). Kolmituntinen retkuilu rotkomaisemaissa alkoi jo niin väsyttää, etten innostunut kivestä sen enempää. Olipas mukava retkuilla, kun ei kastunut. On näitä pakkasia ootettukin… [...]
20.12.2015Veimpä tyttäreni mehtään viime kesäkuussa. Tarkoituksemme oli kävästä nopsaan Patakivellä (kartta), mutta kaikki ei mennytkään niin kuin Römpsöössä. Patakiveä eli Rajakiveä pietään muinaisena rajapylväänä jo esihistorialliselta ajalta ja yhen näkemyksen mukkaan Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajakivenä. Kivi on tallennettu muinaisjäännösrekisteriin. Näkemyksen mukaan raja olisi kulkenut muinaista vaellusreittiä pitkin: Haukiveen Siitinselkä – Kuvansin joki – Mula – Ruokojärvi – Osmajoki – Osmajärvi – Sorsakoski – Sorsavesi – Kilpikoski – Kuvansi – Kuivataipale – Paasvesi – Suihkolansalmi – Puruvesi – Suontee – Suonenjoki jne. Kiven nimi juontanee siitä, kun matkatessa tätä ikivanhaa reittiä, kiven ympäristössä levähettiin ja pistettiin pata porisemaan. Toinen rajakivi löytyy Osmajärven selältä – Osmakivi, joka on vielä kurkkaamatta. Jätimme auton Peräniityn kohille Varkaudentien varteen, kun uuvella mettäautotiellä oli rankat kiellot. Kävelimme tietä ja puikahimme mettään muutaman saan metrin päästä kurkkaamaan isoa kiveä. Siitä jatkoimme vanhaa metittyvää peltoa myöten kohin trakkoriuralle, joka ylitti ojan. Kun pääsimme Osmajoen rantaan, tuli vastaan tuores aukkohakkuu. Patakivi löytyi, mutta se olikin veen saartama. Osmajoessa oli vielä kevättulva. En kehannut ruveta uimaan. Kivessä oli useita pikkusia tafoneja. Vesi oli jo laskenut tulvahuipusta parikyt senttiä. Patakiviselfie. Tässä vaiheessa vielä hymyilitti, kun isän lenkkarit olivat suuret mutta kuivat. Palatessamme hakkuuaukeeta pitkin isot kengät tek tepposen ja siinä kastuikin sitten housut. No, onneksi oli lämmin päivä. Mettäautotie olikin tehty lähemmäs kiveä, kuin mitä karttaan oli ehitty merkitä ja palailimme helposti sitä myöten. Matkalla löytyi tälläinen kuormaajan nostama kummakivi. Kivi oli niellyt muita kiviä – ihan useampia. Palasimme autolle ja nopsaan kotiin kuivattelemaa. Toivottavasti mettäreissusta ei jäänyt hirveitä raumoja 8) [...]
15.12.2015HELGA – General Cargo [...]
22.11.2015Tein tältä erää viimosen lenkin Paljakkavuoren maisemissa. Kävin kurkkaamassa löytäisinkö jo kertaalleen ettimääni Pirunkirkkoa (kartta). Parkkeerasin Sirkaintielle mettäautouran alkuun ja kurkkasin ensin viereisen kukkulan kaksi karttaan merkittyä kiveä. Yöllä oli tullut lunta parikymmentä senttiä. Kartan iso kivi makoili punaisen kiven varassa kalliolla. Sen päälle oli ihan omat portaat. Toista kiveä etin pitkään ennen kuin huomasin että se oli iso laakakivi, joka ei paljoo erottunut lumen alta. Ai, että oli mahtavaa retkuilla lumisessa mettässä. Hyppäsin tien toiselle puolen ja suuntasin kohen Pirunkirkkoa. Pirunkirkon moreeninen lohkarenyppylä (kartta) löytyikin sähkölinjan vierestä. Suomen Luolat kirjassa kerrotaan seuraavaa: “Lohkareitten peittämä kukkula muodostaa saarnastuolin. Saarnastuolikukkulan lohkareiden välissä on ollut pieni luola, jossa metsästäjät ja marjamiehet ovat yöpyneet ja pitäneet sadetta. Pirujen asuinpaikka, josta on käyty hakemassa onnea ja parannusta. Luola romahti 1960-luvulla ilmeisesti roudan liikuteltua lohkareita.” Nyppylä on ehkä joskus erottunut paremmin ympäristöstä mutta nyt puut ja lumi peittivät näkyvyyttä. Toisella puolen oli lohkareikkoa, jossa lienee luola ollut. Minulle piru ei kyllä suonut onnea vaan luikahin kiveltä ja kolautin polven kivveen. Auts, prkl… mikä piru! Palailin autolle umpimähkää kierrelleen läheisellä suolla, kunnes kalliolla pilkisti jokin. Jaahas, tännekö se piru olikin muuttanut. Aika mulkosilmä ja turpohuuli tämä kaveri. Saavui hakkuuaakeen laitaan, josta avautui näkymä Paljakkavuorelle. Täällä oli kolunnut paikkoja parin viikon ajan. Nyt alkaa lumi haitata koloetsintöjä, joten pitänee palata pakkasilla vesputoukselle seuraavan kerran. Kurkistin vielä Sakastin  – Keski-Vihtasen lammen mutkan. Veen pinnan lumisohjoa oli puhkonut saukko sukelluksillaan. Kolmipäiväinen retkuilurupeama alkoi jo tuntua jäsenissä, joten karrautin Juhtalla kotio ja panin saunan lämpiimään ja jatkoin reissujen muistelua lauteilla lämpimässä… [...]
21.11.2015Enpä malttannut pysyä poissa Paljakalta tänäänkään. Paljakan jyrkänteet vetivät puoleensa (kartta) ja lumesta valostunut maisema. Lähestyin jyrkännettä alhaaltapäin – Sakastin puron yli ja kiipesin ensiksi Vihtasenvuorelle. Vuorella oli useita kuivia luolasia kivien väleissä, mutta ne on jotenkin kokeneet kuvausinflaatiota. Kurkkasin matkalla karttaan merkityt suuret kivet. Keski-Vihtasen rannalla olikin kunnon murikka. Ettei vaan korkeaotsainen naama tuijottaisi lammelle? Alhaaltapäinkin sillä oli profiili. Jatkoin pitkin vuorta kohen jyrkänteitä. Keski-Vihtasen pohjukkaan aukeni komea näkymä. Siltä rinteeltä löytyi kumma asetelma. Kivi oli tosiaa tuon pienen punertavan kiven varassa. Ei liikkunut – koetin… Rannan karttaan merkitty iso kivi osottautuikin rantasaunan kokoiseksi. Se keikkui kalliolla. Ali olisi mahtunut ryömimään sutjakkalinjainen immeinen. Kiven alta löytyi hiiltynyttä puuta. Aika taakka pienillä kivillä. Ihme pötkylä, jonka alla pein taukoa. Kiveltä oli kommeet lumimaisemat Keski-Vihtaselle. Jyrkänne alkoi lammen toiselta puolen. Täällä mieli lepää. Jo ennen kuin kuusikon takaa ilmestyi jyrkänne, kului kauaksi lorotus. Syykin selvisi – Leppävirran korkein putous? Korkeutta kymmenisen metriä. Keväällä vettä tulee varmasti enemmän. Vierestä löytyi toinenkin noro. Se valui pitkin kalliota. Miltähän täällä näyttäisi pakkasilla? Olisko komeet jääpuikot? Tänne on palattava… Jatkoi jyrkännettä länteen ja yhestä kohtaa oli sammaleen alta paljastunut kalliota. Kuvittelenko näkeväni kalliossa kaksi vierekkäistä kolmiota ja rastin – siis * – merkin? Ehkä…. Välillä notkelmassa eteneminen oli haastavaa myrskyjen kaatamien närreitten vuoksi. Jotkin närreet olivat vahenneet pystyyn. Jyrkänteen loputtua nousin sen päälle. Vastaan tuli monenlaista asetelmaa. Töyräskiviä. Useampi. Kyllä tässä maastossa liikkuminen kävi kuntoliikunnasta. Jyrkänteen loputtua tapasin kiven, joka omisti sarven ja se oli toisen kiven päällä. Päivä alkoi hämärtyä. Päästyäni tielle alkoi jo sinertää. Keski- ja Ala-Vihtasen välinen tummapuro. Tulipas pitkä lenkki. Lähemmäs viijen kilsan taaperrus lumisesssa metässä. Hienoo ol. [...]
20.11.2015Vihoinkin lunta! Aah, valoa, valoa, … Ajelin lumsatteessa taasen Paljakkavuorelle (kartta). Nousin vuorelle päinvastaiselta puolelta kuin viimeksi. Kurkkasin Sirkaintien vieressä kalliolla haljenneen ison kiven ekaksi. Sitten nousin vuorelle kalliopaljakoita koluten. Kyllä silimä ja mieli lepäs tässä valkosessa. Ensimmäinen isompi möykky tuli vastaan 125 m korkeuvessa. Ison moottorvenneen keulan omaava töyräskivi (kartta). Muttei sillä ollut moottorvenneen tarvihtemaa pittuutta. Vanhat jo kellistyneet närreetkin näätti haaskoilta lumisina. Sittenpä kuusikossa ilmestykin ihmetys (kartta). Laakeen kiven  – kokoa 5-6 m x 3-4 m x 1.5-2m päällä makoili kolme kiveä. Tai oliko toinen haljennut kahteen osaan. Melkein kuution kokoinen pötkylän palanen oli kuin tuettu kolmella kivellä pystyasentoon. Samoin taemman kiven alla oli tukikivivä. Olisko seitakivi? Seita on saamelaisessa muinaisuskossa pyhä paikka, uhripaikka. Seitoja olivat esimerkiksi epätavalliset kalliomuodostelmat, jättimäiset kivikasat, isot luonnonkivet tai pystytetyt kivet. Seitakivet ovat usein helposti tunnistettavia poikkeuksellisen muotoisia tai kookkaita kallionlohkareita. Jatkoin matkaa kohen huippua Paljakkajärven puolta pitkin. Tältä reunalta ei auennut niin mahtavia näkymiä. Välillä puitten välistä pääsi kuvaamaan palan maisemaa. Paluumatkalla kiinnitin huomiota painanteeseen ison kuusen alla (kartta). Näyttäs ku siinä ympärillä olis kiviä. Olisko mahollisesti ikivanha asumispaikka? Ylempää huipulta löytyi varmempi merkki immeisen toimista. Joku oli hukannut muovisen juomapullon kiven alle. Ennen ku kerkes tulla pimmee palailin autolle ja ihailin aina välillä lumen muovaamaa maisemaa. Toivottavasti tuo lumi vaan pysyis… [...]
13.11.2015Jatkoin tänään siitä mihin eilen jäin. Ajelin vielä mastolta etiä päin ja jätin auton mettämiesten passipaikalle, josta lähti moreenille kulunut mettäkoneura kohen Paljakkavuoren huippua (kartta). Alkumatkasta löytyi useampikin paikka mistä oli mahtavat näkymät Paljakka-järvelle. I. K. Inha tyylinen panoraama pit napata. Tuolla Palajakalla on tullut kerran meloskeltua. Mökit olivat vallanneet senkin rantoja. Tulin pienelle kankaiselle nyppylälle (kartta), josta oli mukavat näkymät järvelle. Oliko kolme paljasta kiveä sattumoisin asettuneet linjaan ja osoittivat järven toisella puolen olevaa Riihivuorta? Lähinnä jyrkännettä oleva kivi oli poikittain. Sen nokka taasen osoitti kohen Syvävuorta – sattumaa? Jatkoi mettäkoneuraa kohen huippua. Uralta poikkesin aina kun näkyi jotain kielenkiintoista. Sittenpä löytyikin uralta hiukkasen länteen pöytäkivi ison kiven päältä (kartta). Pöytäkivellä oli kokoa n. 2 x 2 m ja paksuutta parrammilla vajaa puoli metriä. Kivi taiteili kolmen kivien päällä ja alla oli yksi joutava kivi. Aluskivellä oli kokoa useita metrejä ja se makoili kalliolla. Rinteen alapuolella oli suojaava pari metrin syvyinen ja nelisen metriä pitkä lippa. Jatkoin uraa kohen huippua. Vetisen kohan vuoksi piti vähän hilpasta märkään mehtään. Sehän kannatti. Löytyi lähes kymmenmetrinen luonnon laavu (kartta). Kaksi laakakiveä oli jäänyt tukikiven varaan niin vierekkäin että rakoa oli vain vaaksan verran. Alle jäi mukava kuiva tila vaikka parin kolmen immeisen makoiluun. Karkkipaperiroskista päätellen tilalla oli ollut käyttöä ihan viime aikoina. On siinä kannattelemista. Uralta tuli poikettua tälläsen yhistelmän takia. Molemmilla oli tukikivi ja isompi tukeutui vielä pienempään tuettuun. Kohen huippua kaikenmoiset kummalliset kiviasetelmat sen kuin lisääntyivät, joten ne koki kuvaajassa vähän inflaatiota. Tässä ehkä yks jännimmistä. Kaks metrinen paasi nojalla. Huippua kohen ilima sakeni. Huipulta löytyikin yllätykseksi oikein kunnon rakennelma. Olin valloittanut huimat yli 165 m. Muutaman kymmenen metrin päässä huippurakennelmasta pohjoseen löytyi kalliohalkeama. Miksihän se oli merkattu molemmista päistä kivillä? Olipas märkä reissu. Kaikki märkänä: kamera, housut ja takki. Päivän pimetessä palasin autolle. Tämä oli vasta eka sipasu Paljakkavuorelle. Paljon jäi tutkimatta. Tänne tullaan vielä usseemman kerran. [...]

Orinoro - Orkonoro, Heikinmäki, Mustinmäki
24.04.2022
15.09.2016
24.07.2015Tulipa käytyä vanhoja valokuvia läpi ja siltä löytyi läjä kuvia erinäisiltä käynneiltä Orinoron rotkossa eli Orkonorolla. Kuinka ohjautua tähän hienoo luontokohteeseen, niin siihen löytyy hyvät ohjeet Mustimäen kyläseuran sivuilta ja opaskartta Leppävirran kunnan sivuilta. Orkonoro on eri näköinen, eri tuoksuinen, eri kuuloinen eri vuojenaikoina. Talvella on hyvä varautua lumikengin ja syksyllä vettäpitävissä pitkävartisissa kengissä. Helteellä on hyvä varata nesteytystä. Kaikkina aikoina voi tietysti evästellä Orkosen laavulla. [...]
22.07.2015Siitä taitaa jo olla parisen kessee, kun eka kerran kuulin Leppävirran Orkomäen alkuasukkailta juttuja Heikinmäen pirusta. Siitä piti ottoo selevee. Leppävirran tunnetuin luontonähtävyys Orinoron rotkolaakso sijaitsee Heikinmäen ja Orkomäen välissä. Orinoro-nimi ja siihen liittyvät orijututhan on ihan tuulesta temmattuja nykypäivän höpötyksiä. Kukahan ne on keksinyt? Vielä Henrik Laitisen (s.1832−k.1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina 1877 tekemissä muistiinpanoissa mainitaan  Orinoro sen oikealla nimellä Orkonoro. Rotkon lähellä on myös lampi nimeltään Orkonen.  Sana orko tarkoittaa “notkelmaa, alhoa, mäkien välistä kapeaa laaksoa”. Myös sana noro merkitsee “notkoa, uraa, uurretta” mutta myös “vetistä paikkaa” ja “pientä puroa”. Rotkon pohjallahan on lähe. Ehottaisin nimen palauttamista ja orijuttujen unohtamista. Orinoro – siis Orkonoro – on ollut varmasti muinaisille immeiseille tärkeä paikka – muotonsa ja lähteen vuoksi. Joten paikasta ja ympäröivästä jylhästä luonnosta on monenlaista tarinaa. Heikinmäen pirustakin on ainakin kaksi tarinaa. Heikinmäen tienoilla asusti muinoin immeisiä jotka tykkäs ottoo miestäväkevämpöö oikein olan takkoo ja niinpä siinä käv, että erräänä kosteena iltana kattoparrun piälle ilmestyi Heikinmäen piru soittelemmaan viuluaan. Piru ol jo entuuvestaan tuttu. Riihirannan kylätoimikunnan 1989 kokkoomassa kyläkirjassa “Riihiranta 1664-1989” kerrotaan pirusta näin: Meillä on ollut Orkomäen alkuasukkaitten kanssa puhetta ettiä tämä pirun maja. No, maanantaina me saatiin Sepon kanssa aikaseksi lähteä ettimään sitä.  Alotimme etinnät Heikinmäen itäpuolelta – muinaisen pellon vieressä olevalta kukkulalta (kartta). Paikallinen alkuasukas muisteli että kaasupullon kokosena ne oli hilipasseet Peräsuon heinätöistä kukkulalle ja löytäneet jonkiimoisen kivenkolon. Olisko se pirun maja? Siinäpä Sepon kanssa mittailtiin kukkulaa. Silokalliolta löytyi merkkejä… Haaska vanha petäjä. Liekkö yrittäny kasvaa väärinpäin? Vai liekkö piru kiätänä sen? Löysimme karttaa merkihtemättömän jyrkänteen ja siitä muutamia kiven kolosia. Nämä on varmasti kaasupullon kokosesta poijasta näyttänyt isoilta. Eipä muuta sen kummosempoo löötyny, joten suuntasimme kohen Heinkinmäen huippua (kartta). Aattelimme matkalla tarkistaa pari karttaa merkittyä isoa kiveä. Paikalle päästyämme totesimme kymmenen metrin talouskuusikossa, että kivet eivät olleet paikoillaan. Toinen kivistä löytyi 50 m sivussa merkistä muttei sen alle päässy. Toista ei ees löytyny. Seuraava kohe oli huipun vieressä pohjoispuolella oleva U-muotonen jyrkänne. Sekin oli pettymys. Ihmettelimme miksi se on kartassa jyrkänteenä – vain parimetriset seinämät. Ihan vierestä kalliolta löysin merkkejä pirusta. Se oli hukannut toisen sarvensa. Otin siitä matkamuiston. Seppo ehätti vallottamaan Heikinmäen korkeimman kohan. Kallion päälle ol aseteltu kivi ja siihen laitettu kolmiomittauspiste. Liekkö mittaajat raahanneet kiven paikoilleen vaiko muinaisempaa perua? Sen enempää ei me maanantaina löyvetty. Palasin sitten tiistaina itekseni kattelemmaan löytyiskö pirun maja Heikinmäen huipun ja Orinoron välisiltä kallioilta. Löysin huipun läheltä taasen merkkejä pirusta. Se oli hukannut kivelle pitkän pyrstösulkansa. Kallioilta löytyi 2m korkea aumakivi (kartta). Se oli nostettu pystyyn. Vieressä oli jäänteet suunnistusrastista. Tukena pari suurempaa kivee ja alla pari pienempää. Muutaman kymmenen metrin päässä aumakivestä löysin tälläisen rakennelman. Puolen kuution kokoinen kivi makasi kalliohalkeaman päällä (kartta). Kiven alle jäi immeisen mentävä tila. Olisko tämä se pirun maja? Vähän on pienen puoleinen mutta niinhän majat on. Maja löytyi silokallion vierestä – närreen juurelta. Silokalliota jatkui mäkeä alas ja parin kymmenen metrin päästä majasta löysin suuren kivipöyvän (kartta).  Se oli haljennut kahteen osaan. Olikohan piru suutuspäissään jyrräyttänyt pöyvän halaki? Suurempi palanen oli reilut pari metriä kanttiinsa ja paksuutta 20-30cm. Kiertelin hienoa silokalliolla varmaan tunnin verran ja löysin kaikenmoisia kivikasoja -muovostelmia. Kalliolta näkyi Orkomäki. Sitten suuntasin kohen Orinoroa. Matkalla notkelmasta löytyi pieni orkitejasuopläntti. Muutaman neliömetrin alueella kasvoi muutamia kymmeniä maariankämmeköitä. Rotkohan näytti yhtä mahtavalta kuin aina ennenkin. Tällä puolen en ollu aikasemmin käynykkään. Aivan rotkon vieressä on hieno silokallioinen kenttä (kartta). Heikinmäen silokallioilla oli paljon monen muotoista kiveä siellä täällä. Oliko tämä kenttä tarkoituksella siivottu kivistä? Vain reunoilla muutamat kuin penkkeinä. Paluumatkalla löysin vielä merkkejä Heikinmäen pirusta. Siltä oli hukkunut yksi kynsi kivikkoon. Ei se piru mulle näyttäytynyt. Se taitaa tietee että Satunnainen Retkuilija ettii sitä… [...]
26.09.2011
13.03.2011OrinoroIson kissan tassun jäljet. Tankkauksella. Lisää päivän kuvia nuamakirjan galleriassa. [...]
16.07.2010Ei jaksa enää olla pihalla tässä kuumuudessa, joten joutaa vähän tutkailemaan kuvasaaliita. Tämän kesän perhosteluita ja eräs albiino.Korkeakoski, Maaninka 8.6.2010 Rasiaho, Suonenjoki 22.6.2010 Orinoro, Leppävirta 5.7.2010 Konnuksentie, Leppävirta 6.7.2010 Virmaanpää, Karttula 9.7.2010 Virmaanpää, Karttula 9.7.2010 Mustinmäki, Leppävirta 29.6.2010 [...]
10.01.2009Leppävirran luonnon vaikuttavin nähtävyys Orinoron rotko on ilmeisesti syntynyt kallion halkeamana.Nähtävyys sijaitsee Mustimäellä, jonne löytyy myös hyvä vaelluskartta. Luontopolun varrella on laavu ja kaksi lampea, joiden rannalla on taukopaikat. Luontopolun ympärillä on suojeltuja metsiä sekä maalaismiljöötä. Pystysuorat kallioseinämät kohoavat korkeimmillaan 20 m. Kesähelteellä se on mukavan vilpoinen paikka, koska sen varjossa lumi ja jää sulaa hitaasti, joten sen kalliot varastoivat viileää pitkään. [...]

Sorsavesi - Havukka, Ukkokivi, Koppasaaret, Karhukivet
24.04.2022
04.03.2020
03.03.2018Tammikuussa 2014 tuli etittyä Sorsaveeltä Iso-Vuorisen lammen jääluola. Eilen tein lumikenkäilyreissun Iso-Vuoriselle ja kävin kurkkaamassa tuttuja paikkoja. Nehän oli ihan eri näköiset kuin neljä vuotta sitten. Ajelin Vehkalahteen ja läksin lampsimaan Mustalahen yli. Iso-Vuorisen rannasta löytyi tuttu jääluola kalliolipan alta (kartta). Jäätä oli huomattavasti enemmän kuin viimeksi. Pitkälle alkutalveen jatkuneet sateet näkyi jään paksuuvessa. Jatkoin samaan jyrkännettä seuraten maalle ja sieltä rinteestä löytyi itse pääkohde – Iso-Vuoreisen jääluola (kartta) Jäätä oli huimasti enemmän kuin viimeksi. Luolan katosta roikkui satumetsä. Hauskoja jäämuodostelmia. Seurailin hirvien tuoreita jälkiä jonkun matkaan. Sitten piipahin Koholahen kodalla paistelemassa makkaroita ja piirakoita. Kodan savuinen hämy oli hauska vastakohta ulukona mollottavalle kevätauringolle. Palailin tutkien Koholahden rantoja. Pakkaset oli saanet aikaan mitä kummallisimpia jäämuodostelmia. Rantojen pajukoita kolunneet hirvet eivät olleetkaan menneet Kohokannaksen yli moottorikelkka- ja latu-uraa pitkin vaan suunnanneet kannaksen pohjoisjyrkänteelle. Seurasin niitten jälkiä ja löysinkin melekosen jääputouksen (kartta). Lähemmäs kymmenen metriä korkee. Puikkoihin on muodostunut vaikka minkämoista kuviota. Siinä kuvaillessa käpytikka piti mekkalaa läheisessä kelossa. Se samalla paukutteli käpyä. Huvittavaa oli kun se ei osannut päättää että syödäkö vaikko huutaa tuolle tunkeilijalle, mutta ei se poiskaa lähtenyt. Tulipas hiihtoloman alottajaisiksi aikamoinen leumikenkäilyreissu. Kylläpä jalat huutaa hoosiannaa näin aamusta. [...]
17.09.2017Leppävirran julkinen salaisuus on Sorsaveen karu ja lähes koskematon järviluonto. Sorsaveellä on myös osittain unohdettu melontareitti, jonka palveluiden – laavujen – ylläpitäjä on Metsähallitus. Melontareittiä ei löyvy enää ylläpitäjän Retkikartta-palvelusta kuten muut melontareitit, mutta laavuilla löytyy vielä reitin opastauluja. Kirjoitin kesällä Sorsaveen retkuiluhelmistä jutun paikallislehteen Soisalon Seutuun. Kesän retkuilujen tiimellyksessä unohtui jutun digiarkistointi, mutta onneksi minulle jäi siitä talteen laajempi juttu Kuukkelin dokumentteihin: Sorsavesi – järviretkeilijän paratiisi. Lisäksi olen laatinna Retkikartta-sivuston toiminnoilla kartan, johon on merkitty kaikki artikkelissa mainitut kohteet: Sorsaveven retkuilukohteita, luavut sekä venneen- ja kannootinlaskupaekat. Heinäkuun lopun kannoottiretki Sorsaveelle Joka kesä on tehtävä ainakin yks kanoottiretki Sorsaveelle. Kokopäivän retki onnistui kesän sateisuuvesta ja tuulisuuvesta johtuen vasta aivan heinäkuun viimesinä päivinä, joka taisi olla yksi kesän lämpimimmistä. Tyrkkäsimme kannootin vesille Laajalahesta. Ensimmäisenä tarkistimme miten kalasääskellä on onnistunut pesintä. Pesällä ootti ruokatarjoilua kaks potraa poikasta emon tutkaillessa maisemia. Eipä kauvaa tarvinnut seurailla perheen elämee läheiseen suaren pusikoista, kun isäntä kuskas pesälle lahnoo. Se oli ite herkutellut parraimmalla osalla – piällä. Kuikkaveellä ol totuttuun tappaa paljon kuikkia. Niilläkin oli pesinnät onnistunneet hyvin. Myöhäsen kevvään seurauksena poikaset ol kyllä vielä aika pieniä. Siäennuste ol luvannu päevälle melekein hellettä, mutta aamutuimaan Kuikka-suaressa alkoi ripeksimmään. No, onneks se ei kastellu ja siä alakoikin het evästelyn jäläkeen selevetä. Pyöritimme kannoottia pitkin Sorsaveen selekiä ja suarsokkeloita. Iso-Hakosen suurta kivvee alusluolinee käätiin myös moikkoomassa. Koholahen uuteen retkisatamaan piästyämme ol jo helle. Siinäpä uija molskautettiin ja naatittiin aaringosta. Satamaan oli valamistumassa ihan kesäkyökki. Eihän sitä kottaan kehattu näin hyvällä kelillä mennä vuan sapuskat tekastiin ulukona. Kylläpä lämmin helli – vihoinkin. Suomifilimpilivetkin tykkäs aaringosta. Iltasella meloskelimme kohen Havukkaa. Tarkotuksena ol pistee kopter pörisemmään ja kuvata meloskeluviteo jyrkänteen vierellä. No, eikös alakuasukkaat olleetkin vallanneet vuoren ja iliman rihmankiertämee pulikoivat rannassa. Eihän sitä semmosta sua kuvata tai tulloo syyte salakahtelusta. Palasimme Laajalahteen ja pistimme kopterin kuvvoomaan Nuutin-Säyneisen pirunpeltoo ja meijän meloskelua. Laajalahen laavulla vielä turrautimme nuotiolla iltapalloo ja kehuskelimme että tais olla kesän lämpimin ja hienoin meloskelukeli. Tätä on mukava muistella syksyn pimetessä ja taevaan räntää roiskiessa. [...]
16.03.2017Yön aikana oli tallomani lumikenkäpolku kovettunut niin että sain kuskattua potkurin Leväniemen mettäautotien kääntöpaikalta Pesälahteen. Suuntasin ensin Tulisaarille. Punainen kivi alla. Useamman kiven varassa. Korppi tuli tarkistamaan retkuilijan. Tupsukorvakin oli ollut liikkeellä. Aurinko sulatti lumia Rätylahen kallioilla. Levee muttei kovin korkee. Nahkaista. Valuu ei valu – valuu – ei valu -… Kallon muotoa. Villi punkkari tuli tervehtimään. Karhukivet ovat kunnioitettavan kokoset. Sorsaveen suurimmat lohkareet. Kummajainen Majasalmessa. Pilari. Linnasaarella ei ole nimeä kartassa. Aika pieni sellaiseksi. Retkuilijan eväät Tulisaarilla. Risukeittimellä makkarat tiristyy. Naatiskelua koko reissu – parasta akkujen latausta. [...]
15.03.2017Alottelin retkuiluhiitolomaa käväsemällä Leväniemessä tutkimassa miten pitkälle siellä oli tiet aurattu. Oli vähän potkuriretkisuunnitelmia. Tie oli aurattu Vuorilammin kohille ja siitä eteenpäin oli aura käynyt ennen viimeistä lumimyräkkää. Jätin auton risteykseen ja läksin kurkkaamaan viime syksynä koluamatta jäänyttä vuorta. Olihan aika tarpominen puolimetrisessä hangessa, jonka pinta humahti puolen neliön alalta pohjia myöten lumikengän alla. Tuli oikein ison jetin jälkijana mettään. Vuorelle oli merkitty pari isoa kiveä (kartta). Toinen oli jäänyt kenolleen parin kiven varaan ja allehan oli jäänyt luolanen. Aika kivikkoinen tämä reilut 3 m kanttiinsa leveä luola. Kyllä tuon lipan suojassa olisi poltellut tulia sateensuojassa. Toinen kivi oli  ihan lumessa. Sepä oli halennut ja sen läpi kulki viitisen metrinen luola. Innostuin kiertelemmään vuorella oikein urakalla. Huomasin jo kaukaa kaksi nojallaan olevaa kiveä (kartta). Niitten vierestä löytyi tälläinen asetelma. Nojakivien välistä pääsi kurkkaamaan äskeistä kiveä. Väliin jäävällä luolasella oli pituutta kolmisen metriä, muttei kovin suojaisa. Seinämät oli jäiset sulamisvesistä. Avarassa männikössä mieli kyllä lepäs. Parasta lääkettä näin loman alottajaisiksi. Palokorojahan riitti. Ei sitä perinteisempää lumikenkäilymaastoa, mutta tuosta mentiin luolien toivossa. Löytyihän sielä kahen kammarin lippaluola. Tämä töyräskivi näytti kyllä olevan ihan tippumaisillaan. Siitä sitä tultiin alas lumikengillä. Palasin autolle ja ajelin Leväniemen kärkeen. Kylläpä Juhta veti hyvin vaikka tiellä oli 15 senttiä lunta. Valmistelin niemessä seuraavalle päivälle tekemistä. Tamppasin lumikengillä kääntöpaikalta potkurin mentävän uran Pesälahteen. [...]
12.02.2017Onpas ollut mukava viikko ku vihoinkin on ollut talvista. Alkuviikosta piti ihan töitten jäläkeen lähtee potkimaan Sorsaveelle. Ajelin Laitilanniemen kautta Mustalahen Tervalahteen, jos tyrkkäsin potkurin jäälle. Potkin Kuvajankannaksen läpi lahelle, jossa arvelinkin jääurkujen pauhaavan (kartta). Tänä vuonna erityisen likasina. Vieressä oli taasen puhtaampi peikon parta tai hiuskuontalo. Potkin Iso-Hakosen tutulle kivelle (kartta), jossa laitoin risukeittimen tulille. Paistelin olemattomia makkaroita, jotka olin unohtanut kotio. No, termaritee ja pähkinäpatukka korvas. Kivi on kalliolla hauskasti terävän syrjän ja kiven varassa. Paikalla oli tuoreita tulistelu jälkiä ja sortunut seinärakennelma. Olikohan joku pitänyt kiven alla pitempäänkin suojaa? Kiven ali mahtuu ryömimään. Kolusin kiven ympäristöä. Jatkoin  matkaa ja Kuikka-saaren rannalla näkyi kauaksi karttaan merkitsemätön iso kivi (kartta). Ali näkyn muttei mahtunut ryömimään läpi. Kiertelin kiveä ja vasemmalla puolella oikeen säpsähin. Sehän muistuttaa isoa kalloa. No, johan. Onko tämä niitten muinaisten jättimäisten Kalevan poikien kivettynyt kallo? Aika vaikuttava murikka. Samassa saaressa muutama satametriä itään rannalla jökötti huomiota herättävä kartion mallinen kivi (kartta). Tuli ihan mieleen Obelixin hiijenkivet. Järven puoli oli lumivaipassa. Kuikassa oli haaska sisälahti, jossa laskeva aurinko leikitteli puitten välissä. Aloitin paluumatkan ja potkiskelin auto kohti. Paluumatkalla kurkkasin vielä Kuvajaniemen luolan (kartta). Luolaa vahtiva kallio kylpi laskevan auringon keltaisessa valossa. Aurinko paistoi myös luolan suulle. Samalainen oli luola kuin viime käynnillä. Tämä luolan viehättävyys on mukavan kokoinen suuaukko. Siinäpä se kului mukavasti iltapäivä potkiskellessa Sorsaveellä. Pakkanen siitä retkuilija tykkee. [...]
22.01.2017Jussin matkassa lähettiin eilen potkukelkkailemaan Sorsaveelle. Kohteenamme oli Koholahen uusi kotalaavu (kartta), Talas-saaren kartiokivi (kartta) ja Ukkokiven kalliomaalaus (kartta). Lisäksi oli tarkoitus ajan riittäessä kurkata vielä Havukan jyrkänne (kartta). Tyrkkäsimme potkukelkat Mustalahen Vehkalahesta jäälle ja potkimme moottorikelkkauria myöten Kohokannaksen yli kotalaavulle. Viime käynnin jälkeen rantautumispaikan palvelut olivat parantuneet laiturilla, rannan nuotiopaikalla, kalanperkuupöyvällä ja infotaululla. Olimme niin alkumatkassa että jatkoimme kohen viereistä Talasta. Tietolähteen tarkkojen ohjeitten mukaan löytyi saaren lounaisnurkan kalliolta kartiokivi, joka oli kallion ja kiven varassa pystyasennossa. Jätimme potkurit Talakseen sopivien mottorikelkkaurien puuttuessa ja jatkoimme jalan kohen Ukkokiven saarta. Pitihän se näyttää Jussille syssyllä 2013 löytämämme Ukkokiven kalliomaalaus. Maalauksen eestä oli siivottu oksistoa ja sen ansiosta saikin paremmin kuvia. Jussi halus kokeilla, että miltä tuntuu elo hauvassa. Tulipahan mitattua että läheiset kaivannot ovat hautapaikan kokosia. Kaunis sää oli  saanut muutkin liikkeelle. Tämä oli menopeleistä eksoottisin. Palasimme Koholahteen tiristelemään makkarat ja juomaan kuumat termariteet. Auringon viime säteitten saattelemina käväsimme myös kuvailemassa Havunkan jyrkännettä.   Onhan se Sorsaveen komistus korpin pesineen. Kylläpäs oli hieno talvipäivä potkukelkkailla. Saunan jälkeen oltiin niin reporankoina reissussta ettei meinannut tulla mittään Lightroon-opiskeluista. [...]
03.12.2016Tänään jatkoin Leväniemen muinaissaarien tutkimista. Nyt otin lumikengät mukaan. Kiepasautin Juhtan lyhyen lännän mettäautotien kiepautukselle. Lumikengät jalkaa ja puikkasin mettään. Ihan muutaman kymmenen metrin päästä löytyi kolme päällyskivee. Karttaan merkityn kiven päällä oli kivi – kokoa ale puol metriä kanttiinsa (kartta). Vieressä pienempi kivi, jolla oli kaksi kertaa suurempi kantamus (kartta). Jatkoi eteenpäin ja taasen kivi kiven päällä (kartta). Kenkäilin muinaisaarta pohjoiseen pirunpellon läpi – kätevää ja mukavaa. Löysin jyrkänteen, josta avautui muikea näkymä pirunpellolle. Seurailin näädän jälkiä – tai se oli tullut auton suunnasta jonne palailin. Oliskohan sama näätä, jonka jälet näin viikko sitten? Olin jo melkein autolla kun huomasin kuusten välistä suuren murikan kiven päällä (kartta). Päällyskivellä oli kokoa n. 2.5 x 2 x 2 m. Samaa luokkaa kuin Ukonkivi Kivikurulla. Aluskivi oli haljennut useaan osaan. Ainakin pieni lippaluola siinä oli ja rakosissa voi olla luola mutta lumi peitti jo aukkoja. Jopas oli löydös. Neljä päällyskiveä ihan rinnakkain. Palailin autolle ja kuvailin laskevaa aurinkoa. Oikein halon kanssa. Kun vielä valoa riitti puikkasin pikitien toisellekin puolelle. Siellä tapahtui jotain mitä ei ole aiemmin tapahtunut. Kiertelin aikamoisessa lumisessa ryteikössä ja katselin välillä karttaa. Vuorelle pitäisi päästä mutta kun on kivikko eessä. Kiertelin ja kiertelin ja sitten huomasin tuoreet lumikenkien jäljet. Onkos täällä muitakin? Samanlaiset kengät kuin mullakin. Ei, helevata. Olin tehnyt ympyrän. Pääsinhän minä lopulta vuorelle. Sieltä ihastelin auringon viime säteitä. Olipas mukava lumikenkäreissujen avaus. On se vaan helpompaa ja mukavampaa kuin jalkapatikka – lumien aikaan. [...]
27.11.2016Tänään oli hieno luminen päivä jatkaa Tihusniemen Kivikurun alueen ja Leväniemen koluamisia. Vetinen keli ei ollut pariin viikkon vetänyt mehtään. Nyt oli jo mukavasti pakkasta eikä haitannut vaikka napakka tuuli viskoi lunta. Tutkailin vedenkoskemattomia muinaisrantoja GTK:n maakamara-tietopalvelusta (http://gtkdata.gtk.fi/maankamara/, valitse Maaperä – ja sitten Muinaisrannat). Leväniemessä on muutamia saaria, joita tuli jo tutkittua aiemmin syssyllä. Nyt valitsin kohteeksi nykyisen Tulilahen perukan pari saarta tien länsipuolelta. Parkkeerasin auton kalanveiljelylaitoksen risteykseen ja nousin vuorelle tietä pitkin. Päällä puikahin mettään kohen louhikkoa. Louhikon ison järkäleen alta löytyi luolanen (kartta). Se oli läpimentävä – ja juuri ja juuri suojaisa.   Lohkarejyrkänne oli aika haastavaa kuleksittavaa kun lunta oli sadellut jo puoleen polveen. Korpit kävi raakkuen tarkastamassa retkuilijan. Nyppylän päältä löytyi näyttävä asetelma – kivi kiven päällä (kartta). Päällyskivellä oli kokoa puolisen kuutiota. Asetelma muistutti ihan lintua – vesilintua. Olisko se sotka? Sotkan vieressä tasapainoili pyöreämuotoinen kivi jyrkänteen reunalla. Sillä oli vain kaksi kosketuspintaa. Sitten näin haukan muotoisen ja naakan kokosen linnun keikkuvan tuulessa puitten latvoissa – aivan sotkan yläpuolella. Se istahti latvaan. Sehän oli pöllö – hiiripöllö. Sen enkun kielinen nimi onkin haukkapöllö. Ei se ollut minusta kiinnostunut. Vaikka kuinka höpötin sille niin ei se kurkkannut minua. Sitten se heittäytyi tuulen vietäväksi. Jatkoin matkaa toiselle saarelle. Kylläpä lumi oli muotoillut kivistä maisemaa kaaniiks. Toisella saarella ei ollut mitään sen kummempaa ja palasin kiertäen aikasempaa nyppylää länsipuolelta. Jyrkänteestä oli irronnut paasi. Paaden alla oli luolan suuaukko (kartta). Luola ei ollut kovin tilava – pari metriä kanttiinsa, mutta siellä oli polteltu tulia Loput puut oli jätetty kuivumaan. Jatkoin matkaa lohkarejyrkänteellä keikkuen. Näätä oli mennyt minun eellä. Juuri hankkimani Sievin talvityökengät osottautuivat hyviksi ja lämpimiksi näissä olosuhteissa. Lunta alkoi olla niin paljon, että lumikengistä alkais jo olla hyötyä. Pitoa piisas ja kiviä sai potkia rauhassa. Kannattipa lähtee tuleen ja tuiskuun. Tuli bongattua pari lintua  – kivisotka ja hiiripöllö. [...]
15.10.2016Tein viikolla kaksi reissua Leväniemen Vuorilammen vuorelle (kartta). Ensimmäisellä lähestyin vuorta idästä ja toisella kerran lännestä. Idästä tullessani etenin harjannetta, joka jyrkkeni Vuorilampea kohen. Rinteen päältä aukeni näkymä suoreunaiselle Vuorilammelle. Vuori oli itäreunaltaa kivikkoista ja ison kiven vierestä löytyi kivi, joka päällä oli pienempi punainen kivi. Sen vieressä rinteessä oli jäänyt kivi rakoseen jumiin. Lähestyttäessä vuoren huippua itärinteellä löytyi komea pirunpelto. Suunnistin huipulta kohen lampea ja vastaan tuli aikas suuri punainen kivi laakakiven päällä. Päällyskivi oli aavistuksen pienempi kuin Kivikurun Ukonkiven päällyskivi. Kiveltä oli näkymä lammelle. Päällyskiven vierestä löytyi suuri kivi, jonka alla oli luola. Kivi makasi kalliota vasten ja alle jäi ainakin kahen hengen maattava tila. Alustana kalliota. Suuaukko oli aika ahas, mutta luola oli perillä puolisen metriä korkea. Päällyskiven alapuolelta löytyi pöytäkivi. Kokoa nelisen metriä kanttiinsa. Pöytäkivi oli neljän tai jopa viijen kiven varassa kalliolla. Laskeuvuin lammen rantaan, jossa jyrkänteen kallio-osa oli halkeillut. Vasemmalta männyn takaa lähti Z-muotoinen halkeamaluola, jonka läpi olisi ehkä juuri ja juuri mahtunut kulkemaan. Ulostulo oli lohkareen oikealta puolen. Koivujen takana oleva halkeama jatkui 4-5 metriä ylöspäin, mutta toppasi kiviin. Rakosista näin että siellä on jokin avara tila. Sieltähän löytyikin halkeama, joka oli ylhäältä tukkeutunut kivillä Halkeama oli kymmenisen metriä pitkä, reilut puoli metriä levee ja korkeutta 3-4 metriä. Kattokivien välissä oli rakoja, joten vesitiivis luola tämä ei ollut. Rakonen kuvattuna ylhäältä. Jatkoin matkaani pienelle keskihuipulle, josta löytyi suuri kivi, joka oli jäänyt kalliota vasten nojalle. Kivellä oli pituutta kymmenisen metriä ja leveyttä saman verran, korkeutta kuutisen metriä. Luolalla oli kiven leveyven verran pituutta ja korkeutta metrin luokkaa. Leveyttä parisen metriä. Luolassa oli osittain palanutta puuta, mutten löytänyt nuotion paikkaa. Siinä oli ensimmäisen päivän löydökset. Palasin seuraavana päivänä ja lähestyin lännestä. Tarvoin lähes rantaan, jossa vastaan tuli iso töyräskivi. Viisi metrinen järkäle oli kyllä niin hilikulla tipahtaa kuin vain voi olla. Tulin rantaan Vuorilammesta Sorsaveen Laajalahteen laskevan puron suulle. Puro laski pirunpellon läpi, joten tästä kohtaa se oli helppo ylittää kuivin jaloin. Kiipesin vuorella lännestä päin ja matkalta ei sen kummempia löydöksiä. Vuoren pohjoispuolen itärinteeltä löytyi mahtava pirunpelto. Rinne oli melkein yhtä suuri kuin Kivikuru. Pompin kiveltä kivelle ja tutkin rakosia. Nousin rinteen päälle ja ihastelin peltoa. Parin päivän hyppelyt kivikkoisella vuorella alkoi tuntua kintuissa. Istuskelin kivellä ja seurasin käpytikan pajatoimintaa. Olinpa löytänyt hienon paikan. Vuori lampineen, luolineen, päällyskivineen ja pirunpeltoineen yksi lempipaikoistani mitä olen lähiretkuiluna löytänyt. Tänne palataan retkuilemaan… [...]
11.10.2016Leväniemen löytämättömät luolat vetivät niin kovasti puoleensa, että tänään piti käyvä tekemässä uus retkuilureissu. Eikä suotta – retkuilun saldo: 5 uutta luolaa (kartta). Käännyin Leväniementieltä mettäautotielle Tulilahen suuntaan, jonka kiepsaukselle jätin auton. Suon takaa kuikuili komea kallio ja alla rakonen. Rakosen vasemmalla reunalla oli suurin aukko. Sieltä paljastui luola, jolla oli kokoa 4-5 m leveyttä ja pituutta ja korkeutta reilu puolisen metriä. Kiintoisaa oli tämä luolan perillä oleva hiekkakuoppa. Sen oli kaivanut jokin elukka. Mesikämmenkö talviunipaikakseen? Luolan oikea puoli oli lohkareikkoa. Luolan suulta aukeni näkymä mettäautotielle. Könysin nyppylän päälle ja jatkoin kohen pohjoista Nyppylän laskeuvuttua löytyi toinen luola. Siinä oli useampi lohkare jäänyt kalliota vasten, jotka suojasivat kaltevan lipan alle jäävää tilaa: pituutta 4-5m, leveyttä kolmisen metriä ja korkeutta metrin luokkaa. Luolalla oli kaksi suuaukkoa. Kiersin paljaalle kalliolle, jonka länsisyrjältä löytyi suuri kivi. Sen alla oli kolmas luola. Leveyttä nelisen metriä, syvyyttä 3-4 m ja korkeutta alle metri. Kalliolla oli useita merkkaamattomia isoa kiviä. Osa merkatuista oli taasen niin isoja, että olisin luokitellut ne kallioksi. Löytyipä todiste että puu voi olla kiveä vahvempi. Oliskohan mänty saanut myrskyltä vipuvoimaa kun oli tuollaisen paasin saanut tiputettua. Paasilla oli pituutta puolisentoista metriä. Neljäs luola löytyi suuren haljenneen kiven alaosasta. Kuva on otettu kiven haljenneen puolikkaan päältä. Kuvassa on luolan kaksi suuaukkoa. Tälläkin luolalla oli kunnolla kokoa: pituutta ja leveyttä 3-4 m, korkeutta metrin luokkaa. Luola laskeutui hiukan alaspäin. Viides luola löytyi kuvassa vasemmalta koivun takaa. Tämä luola laskeutui kellariin noin metrin alaspäin. Pituutta ja leveyttä oli 3 m ja korkeutta puolisen toista metriä. Kun kiertelin louhikkoa, löysin luolaan toisenkin suuaukon. Tunnistin luolan samaksi noista keltahaperoista. Tässä louhikossa on varmasti vielä useampikin luola, mutta pari tuntinen louhikkohyppelyä alkoi jo vaikuttaa tasapainoon, joten päätin lopettaa tältä päivältä. Uskon että Leväniemen kaikki luolat eivät vielä olleet tässä… [...]
09.10.2016Perjantainen onnistunut Leväniemen luolareissu veti tännään uuvelleen sammaan kiviseen niemeen. Jalkauvuimme emännän kanssa tutkimaan kallioista länsiniemeä. Kiertelimme niemeä ja naatiskelimme aurinkoisesta syyspäivästä suojassa kylmältä itätuulelta. Emäntä keräili puolukoita ja kipon täyttyessä ehotin, että pallaisimme lohkarelinnan kautta. Siellähän se oli etelleen paikoillaan (kartta: Lohkarelinnan pohjoinen). Emäntä oli eka kertaa ihailemassa tätä jääkauven tuotosta. Eteinen on avara. Eteisen jälkeen luolan peräkammari kääntyy oikeelle. Suuaukko on valtaisa. Sain kesäaikaan viestiä, että lohkarelinna ei ole meinannut löytyä. Itse löysin linnan geokätkön tarkkojen koortinaattien ansiosta. Kurkkasin Suomen luolat-kirjaa ja huomasin että luolan koortinaatit ovat kirjassa virheelliset. Luola on niitten mukaan sata metriä etelämpänä. Kävimme kurkkaamassa nämä kirjan koortinaatit ja sieltähän löytyi toinen lohkareikko. Tämän lohkarelinnan yläkertasta löytyi pari pientä lippaluolaa (kartta: Lohkarelinna eteläinen). Sitten äkkäsimme alakerrasta kapean raon. Tiirailin sitä lampun kanssa. Ahas mutta ryömittävä kolome metrinen käytävä näytti kaartuvan. Siitä ahtauvuin sissään. Ryömin perille ja sieltä löytyi pari metrinen huone, jossa pystyi seisomaan suorin jaloin. Kuvassa suuaukko huoneeseen. Huoneen katto oli lohkareikkoa ja lattia rapautunutta kallioainesta. Huoneessa oli useampi “ikkuna”. Tämän ikkunan luona oli pietty tulta. Lohkareitten välistä löytyi toinen suuaukko, josta en olisi mahtunut ulos ilman revenneitä vaatteita, joten en kokeillut. Hämmästynyt luolamies lohkareitten keskellä. Olipas mielenkiintoinen löytö. Siis Suomen luolat-kirjassa olevat Leväniemen lohkarelinnan koortinaatit ohjaakin toiselle luolalle – eikä sille, josta kirjassa on kuvat. No, Leväniemi alkaa olla aikas makkee kohe luolabongareille – neljä mukavan kokoista luolaa. Löytyyköhän vielä lissee? Tänne tullaan vielä… [...]
07.10.2016Siitä on kolome vuotta kun kävin retkuilemassa ja kuvaamassa Leväniemen lohkarelinnan Jäppilässä. Luolan kuvat päätyivät Suomen Luolat-kirjaan. Silloin päätin palata etsimään lisää luolia kivisimmästä nurkkauksesta, jossa koskaan ennen olin käynyt. Tänään töitten jälkeen kävin kotona pikaisesti vaihtamassa kutteet ja hyppäsin Juhtan kyytiin, joka kuskasi minut Sorsakosken ohi Leväniementielle. Samasta risteyksestä toiseen suuntaan on opasteen Kivikurulle. Vähän ennen mettätien pään kiepsausta vasemmalla pilkisti lohkarelinnan suuaukot (kartta). Näin lehettömänä aikana ne näkyi tielle asti. Ajelin tien päähän. Astuin ulos Juhtasta ja kuulostelin mettää. Jossain vihelteli pyy. Tuuli kohisi puitten latvoissa. Suuntasin kohen Tulisaarten vastaista niemeä, jossa oli lukuisia suuren kiven merkkejä (kartta). Päätin kurkata jokaisen. Suuntasin ensin rantaan, josta pitkällä putkella tiiraillessa löysin vanha tuttavan (kartta). Heinäkuussa 2013 olimme Sorsaveen meloskeluilla ihastelleet tätä virtahevon näköistä kiveä. Niemen eteläosan louhikosta löytyi ensimmäinen vanha nuotiopaikka. Joku oli pitänyt suojaa pari metrisen lipan alla. Kurkistelin suuria kiviä. Tämä näytti pääkallolta, joka tiiraili järvelle. Siten silmään pisti kivi kalliolla. Se osoittautuikin kahen kiven kerrostumaksi (kartta). Lisäksi alla oli kolme aluskiveä. Kivi tukeutui myös kallioon. Vieressä makoili kivi kalliolla. Alta näki läpi, mutta joku oli halunnut peittää näkymän kahella irtokivellä. Niemi oli haasteellista retkuilla – kiveä ja kalliota märkine ja liukkaine jäkälineen. Rannasta avautui syssyinen näkymä Tulisaarille. Kiertelin niemeä keskemmälle ja sieltä löytyi komea aumakivi (kartta). Pyöreämuotoinen suuri murikka herätti huomiota. Sen alta paljastui läpimentävä tilava luola (kartta). Luolan suulla ja sisällä oli pietty tulta useammassa paikassa. Luolasta löytyi valolla leikkivä retkuileva tonttu. Luola oli varsin tilava – pituutta viitisen metriä, korkeutta puolitoista metriä ja leveyttä nelisen metriä. Takapuolelta katajat yrittivät maastouttaa kuivaa leposijaa. Palailin taasen rantaan. Löysin lohkareisen rinteen. Lohkareitten välistä löytyi useita luolia. Tässä oli suurimman U-muotoisen luolan suuaukko (kartta). Ensimmäinen huone oli kooltaan kolmisen metriä pitkä, kaks metriä korkea ja puoltoista metriä leveä. Perillä luola kääntyi oikealle. Sieltä löytyi toinen sissään menoaukko. Luolan olisi mahtunut läpikulkemaan pieni immeinen – suurempi kuin kaasupullon kokonen peska. Tässä toinen suuaukko. Tällä rakosella oli kokoa viitisen metriä ja korkeutta pari metriä ja leveyttä puolisen metriä. U-luolan vieressä oli lippaluola. Lipan alta aukesi näkymä Pesälahelle. Lohkareitten väleissä oli useita muitakin pienempiä luolia. Kolme tuntia vierähti noppeesti kolutessa louhikoissa. Vielä jäi paljon tutkimatta Leväniemestä. Tänne vielä palajan. [...]
28.03.2016Vuonna 2004 hommasin ekan digijärkkärin – Canon 300D ja heti siitä lähtien olen pohtinut kuinka kameran saisi ilmaan. Vuosien aikana olen tutkiskellut mitä kaikkia mahollisuuksia olisi nostaa hyvä laatuinen kamera yläilmoihin: heliumpalloja, leijoja, koptereita. Suunnitelmat ovat törmänneet joko hintaan ja muuhun mahottomuuteen. Pari viikkoa sitten oli  Rajala Pro Shop – Manic Monday, jossa tonnin DJI Phantom 3 4K pakettia myytiin 600 eerolla. Niitä myytin uusien DJI Phantom 4 koptereitten tieltä. Kilautin kaverille ja kysyin olisko sopiva peli: kamerassa riitti pikseleitä UltraHD:n eli 4K (4096 × 2160 px) verran, kamera oli ripustettu gimbalilla eli vempaimella, joka pitää kameran suorassa vaikka kopteri kallistelee. Ominaisuudet riitti mulle hyvin. Ei kun tilaukseen… Tältä se nyt näyttää. Kopteri sai juuri äskettäin lisäosat – ropellien suojat – metässä lennättämiseen. Kopteria ohjataan kauko-ohjaimella ja mobiililaitteella. Käytän tablettia kun mun Samsung K Zoom puhelin ei mahdu pidikkeeseen paksuutensa vuoksi. Kymppi tuumainen tabletti mahtuu just ja just telineeseen. Kopterin toimintakuntoon laittamiseen meni parisen tuntia. Tablettiin ladattiin DJI GO-sovellus, jolla kopteri rekisteröitiin ja sen ohjelma päivitettiin. Tabletti on kameraan yhteyksissä WLAN-yhteydellä, joten asennuksessa piti välillä vaihtaa WLAN-verkkoa ulkomaailman ja kopterin välillä. Se oli huonosti kerrottu ainoana paperisena tulleessa pikaohjeessa ja sen pohtiminen pitensi asennusaikaa. Kopterin ensilento jäi asennuspäivänä tekemättä, koska sateli lunta. Kopteria ei ole suotuisaa lennättää pakkasessa, sateessa eikä yli 10 m/s tuulessa.  Lisäksi kopteri ei lähde lentoon, jos akun lämpötila on alle +15 °C. Tätä ei ohjeissa sanottu ja sen vuoksi ensilento viivästyi, kun kopteri oli matkannut kylmässä takakontissa. Ko.ilmoitus ilmestyi tabletin näytölle yritettäessä nostaa kopteri ilmaan. Kopterin kulettamista varten hommasin kovakantisen repun. Reppuun mahtuu kopteri kauko-ohjaimineen ja latureineen. Kannen syvyys olisi saanut olla sentin pari syvempi, jotta tabletti, ropellit ja ropellin suojat mahtuisivat paremmin kannen taskuun. Kopterin ensilento tehtiinkin Äänekoskella ja tässä toisen lennon alkuasetteluja Laukaan Multamäessä. Kopterissa on valot jotta näkee pimmeellä missä se on menossa ja valot kertovat myös kopterin lentotilan. Kameraa voi liikuttaa kauko-ohjaimella ylös-alas suunnassa. Kopteria kääntämällä määrätään kameran sivuttaissuunta. Tabletin näytöltä voipi seurata kameran kuvaa ja GPS-piirtää kartalle lentoreittiä. Kopteria voi myös lennättää ilman GPS:iä, mutta näin alkuun sen käyttö tunttuu turvallisemmalta. Kopterin lennättäminen oli yllättävän helppoa. Kopterin saa ilmaan tabletilta yhtä nappia painamalla. Kopterin ohjailuun tottuu varsin nopeasti. Onneksi ohjaimessa on paluunappi, jos hävittää kopterin näköpiiristä. Kopteri palaa lähtöpisteeseen, jos se menettää yhteyden kauko-ohjaimeen tai akut alkaa loppua. Kopteria on tullut lennätettyä aika tiuhaan. Akun kesto on maksimissaan 25 min ja sillä kerkii saamaan 16Gb muistikortin lähes täyteen 4K viteoo. Kopteri ottaa myös DNG-raakakuvia, joitten kuvanlaatu on varsin mainio. Retkuilemaan lähtiessä on vaan muistettava tyhjentää muistikortti ja laittaa kopteriin – ja akkukin olisi hyvä olla ladattu. Lisäakku ja -muistikortti ovat hankintalistalla. Kopteri kuvan jälki on hyvää myös pimmeellä. Gimbal toimii hyvin. En uskonut että kopterikameralla voi saaha näin vakaata videokuvaa. Pimmeellä lennätettäessä on vaan varottava ettei immeiset luule kopteria ufoksi 8) Tykkään kameran laajakulmasta. Sillä saa avaraa kuvaa. Kopterin oon jo vienyt kommeisiin Leppävirran maisemiin ja se tulee kulkemaan mukana retkuilureissuilla. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen pitkäaikaisen haaveen totetukseen. Kiitokset artikkelikuvasta Jussille (Jussin matkassa) ja Multamäen kuvista Askolle (Tervastulia). [...]

Konnus - Konnuskosket, Konnuksen kanava
24.04.2022
12.11.2016Konnuskoskien Emäkoski sai kesän aikana uuven kosken. Kosken niskalle rakennettiin Kallavettä 10 cm nostava pohjapato, jolla ohjataa vettä enemmän Pirttikoskeen. Padosta on tehty puolikaaren muotoinen ja siinä on aukko veneille. Uusi koski on karojen mieleen. Parraimista sukelluspaikoista kisasi ainakin viisi karaa. Ne otteli niin innoissaan että kuvaaja pystyi hipsimään aivan veen rajaan. Tämä oli sopuisampi pari. Oli sitä jo kesän aikana uusien kivien väliin kerinnyt asettumaan vesiperhosten toukkia. Hyvä että uus pato kelpas karoille. [...]
13.02.2016Monesti minulta tullaan kysymään että mikä se Konnus (kartta) on. Kysyn haluatko “takapihastani” minkä mittaisen esitelmän? Leppävirran Konnuskoskien kautta laskee Kallaveen veet Unnukkaa ja sieltä Haukiveteen eli ollaan Vuoksen vesistössä – melkein latvavesillä. Kosket sijaitsee n. 6 km Leppävirran kirkonkylästä pohjoiseen. Konnuskoskien kautta on kulkenut jo muinainen vesiretti kohen pohjoista. Konnuksen kanava yhistää siis Kallaveden ja Unnukan. Noin 250 m pitkä kanava on rakennettu ensi kerran 1836-41. Sen viereeen rakennettin uusi kanava 1865-68 ja sitä on uusittu 1917-19. Vuosina 1968-71 rakennettiin uusin syväväyläkanava. Kanavan kautta kulkee veneilijöitä sekä rahtiliikennettä, jolle kanava on kauko-ohjauksessa Taipaleen kanavalta. Vedenpintojen korkeusero vaihtelee: 0.15 – 0.90 m. Historiallisella koskialueella on muinaisen myllyn kivijalan jäännökset. Kalastajien ja retkuilijoitten liikkumista helpottavat pitkospuut ja laitureita kalastamista varten. Kosken eläimistö on monipuolista. Muuttoaikaan keväällä ja syksyisin kosket kuhisee muuttolintuja kuten mm. telkkiä, koskeloita, alleja, uiveloita. Keväisin voipi seurata viirupöllöperheen jälkeläisten kasvatusta. Matalat koskiosuuvet ovat vesilintujen poikueitten suosiossa. Talvisin kosket ovat kauneimmillaan. Koskella pesii niin saukot kuin majavakin sekä minkkejä. Hirmupakkasillakaan koski ei jäädy ja silloin pääsee ihastelemaan kuuramaisemaa. Koskea voi ihastella myös toiselta puolenkin. Matkaa Hartikansaloon mettäautotien kiepsukkaan tulee kyliltä lähemmäs 25 km. 1.1.2010 tapasin vallan harvinaisen valkoselkätikan ihan laavun vieressä. Muutkin tikat viihtyvät koskella: pohjantikka, harmaapäätikka, pikkutikka, palokärki. Kaksi vanhaa kanavaa on museoituna, joista vanhin on nyt muutettu juoksutuskanavaksi. Kanavien eteläpäässä on veneilijöille retkisatama. Makkaran- tai kalanpaistosta sekä nuotiokahveista voi nauttia laavulla, mutta kannattaa varata omat puut ja puuntekovälineet. Puut ovat tarkoitettu kalastuluvan maksaneille, näin ilmoittaa laavulla kalastuskunnan lappu. Metsäkauriit ovat joka vuotinen näky koskella. Kesällä voipa nähä myös harmaahaikaran, kalasääsken, ruskosuohaukan, …   Kun koskikorennot kuoriutuvat huhtikuun ensimmäisinä aurinkoisina päivinä, niille riittää monen kokoista nappaajaa. Tässä pyrstötiainen. Sellainen on takapihani. Kaikkea ei voi kertoa tai kuvata. Kannattaa käyvä ihan ite… [...]
15.01.2016Koskella on talvi – lunta ja pakkasta. Karat kahakoivat parraista ruokailupaikoista. Toinen painetaan ihan umpsukkeliin. Sitten vielä nokkaa niskaan. “Tästä kannatti tapella.” “Tuletkos sieltä.” “Ei, ny perhana…” Sukellusnäyte. “Perskatti, virta meinaa viiä.” Sinne ne jäi… [...]
29.12.2015
15.12.2015HELGA – General Cargo [...]
06.04.2015Tämä on perinteinen joka keväinen kevätpostaus koskelta. Läksin jo aamusella koskelle, kun yöpakkanen oli kovettanut kuravellin ajokelpoiseksi. Koskellahan oli pullistelevia ja niiailevia telkkäuroksia kisailuksi asti. Kauvempana oleva ihan valkoinen telkkä herättii kiinnostukseni ja tähtäillessä se osoittautuikin uiveloksi. Tällä kertaa se ei kisaillut telkkänaaraista vaan sillä oli ihan omaa lajia oleva heila. Kierrellässäni rantapusikoita silmäkulmassa vilahti jotain. Haa, kesän ensimmäinen perhonen – suruvaippa? Kun sain perhosen tähtäimeen se osoittautuikin lurittelevaksi peukaloiseksi. Kävin kurkkaamassa pellon olisiko kauriit jo ruokailemassa. Pellolla oli vielä liikaan lunta, mutta palokärki teki kirkuvan ylilennon. Palatessa oli jo aurinko sulattanut tien kuravelliksi ja auto sai suklaisen pääsiäiskuorrutuksen. [...]
09.03.2015Kävin kurkkasemassa miltä koskella näyttää, kun aurinko paistatteli kirkkaalta taivaalta ja räystäät lorotteli valtoimenaan. En ole tänä talvena montaa kertaa käynytkään. Syy ilimoissa. Märät ja harmaat kelit eivät ole innostaneet ulkoiluun. Olen myös vältellyt kanavan puolelta menoa meluavien kanavatöitten vuoksi. Ajelin Hartikansalon puolelle nuljakasta soratietä myöten. Koskelle oli saapunut joutsenia. Tämä pariskunta oli ainut johon sain näkökontaktin. Saarien takaa kuului isomman joukon kailotusta. Majavatkin olivat huomanneet pesän vieressä kaatuneen haavan. Viimeksi haapa oli vielä ihan koskematon. Ei ollu lämpimät kelit vielä ajaneet karoja muuttomatkalle. Pari karaa bongasin. Joutsen pariskunta päätti vaihtaa maisemaa ja tekivät komeen ylilennon. Nautiskelin auringon lämmöstä kosken partaalla. Mieli teki jo uitella jalkoja vilpoisessa veessä, mutta antipa vielä olla… Lumikengät alkoivat paikkapaikoin olla turhat vehkeet, mutta avoimilla paikoilla oli lunta vielä puoleen sääreen. Palailin pellon kautta autolle. Pellolla oli vielä liikaa lunta kauriille, joten ne varmaan viihtyvät vielä vähälumisissa kuusikoissa. [...]
23.01.2015Koskella olen aena kurkkina Pirtinvirran Hartikansalon puolella olevoo pientä suarta. Se ei olis ku kymmenen metrin piässä rannasta mutta virta on niin vuolas, että jottain kelluvoo se vuatii ylitettäväks.  Onkohan se saakkojen kot suar? Majavat aenakin verottaa sen huapoja ja koevuja joka talavi. Palokärki nakuttaa epäonnekkaeta kuatoyrityksiä ja koskikarat lurittelloo koskeen kuatuneilla rungoilla. [...]
25.12.2014On ollut musta syksy. Lumi on pysynyt massa vasta viikon verran ja nyt tuli pakkaset. Aamulla mittari näytti -15 °C. On siis oikee talvi. Mielikin on alkanut piristyä valon myötä. Talvelta se näyttää jo koskellakin. Hiipailin koskenrantaa kuusien suojassa. Sit kun jouvuin avaralle rannalle. Näin jään reunassa viuhuvan hännän. Sit näky pää. Vuoron perään häntää ja päätä vilkahteli… Sit pää pysähtyi ja alkoi tuijotella, että mikä se raksaa. Saukkohan se siinä… Hetken aikaa tuijoteltiin ja samalla otin kuvia. Olin niin näkyvillä, eipä siinä muutakaan voinut kuin olla liikkumatta. Sit liikahin ja saukko pulahti jään alle… Eipä sitä sit enää näkynytkää.  Karoja keikisteli siellä sun täällä. Mettäautoteitäkin oli ilo kävellä ja ihastella lumen luomia teoksia. Tästä ne päivät vaan valostuu. [...]
23.12.2014
23.12.2014
04.10.2014Syksyssä on parasta kuulaat usvaiset pakkasaamut. Leppävirta Leppävirran silta Konnus Kalmalahti Kauppilanmäki [...]
20.09.2014Tänään oli taas niitä kertoja koskella, että sattuma suosi satunnaista luontobongaajaa. Koskeloista oli satoja parkissa oottamassa sopivampaa muuttotuulta. Tuuli puhalteli lännestä ja sai haavat varisemaan. Värikkäät lehet olivat virran vietävänä. Osa jäi nalkkiin. Kattelin että taimenetko ne on kuvulla matalikolla. Se olikin minkin poikanen kalassa, joka sinkoili kivien koloista toiseen, kun haistoi minut. Surenkorentojen mielestä on vielä kesä. Konnuksen joutsenperhe harjoitteli ylitselentoja. Perheeseen kuuluu viis harmaakylkistä tän kesän poikasta. Oisko nuoriso vasta oppinut lentämään, kun pienetkin matkat piti tehä ilmateitse. Poijat oli uteliaita. Vanhemmat kyllä varottelili kuvaajasta. Nuoriso ei välittänyt varoituksista. Seurailin perheen toimia kosken reunalla laiturilla istuskellen. Ruokailun jälkeen oli höyhenpuvun kunnostusta. Johan on kummia naparoita haapa saanut kylkeensä. Poislähtiessä törmäsin kanavakopilla tiasparveen. Parvessa oli myös pyrstötiaisia. Eräs jäi kalliomäntyyn poseeraamaan. Johan oli taas vilinää ja vilskettä koskella… [...]
15.06.2014Konnuksella on pienimmät poikaset tukkakoskelolla – tällä emolla kolome rosvonaamioista vilikeriä vahittavana. Ne oli tänään ötökkäjahissa. [...]
01.06.2014Rouva Viiru ja kaksi pöntöstä maailmalle lähtenyttä poikasta helteisenä toukokuun päivänä. [...]
15.05.2014
12.05.2014
02.05.2014Rouva Viiru oli ihmeen kiinnostunut meikäläisestä tänään. Poijat taitavat kasvaa niin että pää on jo jatkuvasti näkösällä. Palatessani laavunsaaresta harakat ilmoittivat että Rouva Viiru on ulkona pöntöstä. Hetken sitä etsin ja löysin tutun hahmon suuresta hongasta Kiersin puuta… … ja sain tuijottelua osakseni. Herraako se tähyili? Se vilkuili usein pöntölle päin. Oisko Herra Viiru tuonut ruokaa ja nyt se ootteli sopivaa tilaisuutta livahtaa pönttöön takasin. En sitä kauaa häirinnyt vaan jatkoin matkaani. Palatessani kanavilta oli Rouva jo lämmittämässä poikasia. [...]
14.04.2014Saimaan kanava aukastiin viime viikolla ja Protektor avasi väylän Kuopioon asti. Näköjään hinaaja Meteor on ollut samoissa hommissa tällä viikolla. Kuvasin Meteorin Konnuksen kanavalla, kun se oli tulossa Kuopiosta. Kovia kokenut laiva. Leppävirralle sen diiselit jyskytti… [...]
22.03.2014Koskella paistoi keväinen aurinko. Tiirailin laavun saaren käressä laiturilla telkkiä. Sitten huomasin jonkun karvaturvelon uiskentelevan suoraan päin minua. Minkin poekanen – sellanen kouluviivottimen mittanen. Annoin sen tulla lähemmäs ja samalla räpsin kuvia. Se tuli lähemmäs ja lähemmäs… Lopulta pitkäputki ei enää tarkentanut ja minkki oli jo jalkojeni juuressa. Vasta siinä äkkäs mut ja sukelsi nopeesti laiturin alle. Karoilla oli kevättä rinnassa. Luri luri vaan. Bongasin pajukoissa myös peukaloisen muttei se suostunut kuvaan. Kevään ensimmäiset korritkin käveli pitkospuilla vastaan. Viirulassa ei mitään uutta. Rouva Viiru hautoo… [...]
18.03.2014Ei näy kanavahommat sitä häirihtevän. Tästä se tuas alakaa Viirulan kevvään seuranta. [...]
06.03.2014Suunnittelin tänään pitäväni palautumispäivän eilisestä rämpimisestä, mutta kun tuo aurinko näyttäytyi niin päätin kävästä koskella. Koskella kävi joka puolella hirvee porraus ja traktorin pörinä. Kanavan hommat raikaa toisellekin puolen ja jollain mökillä kaivettiin kuoppaa… Mökin traktori oli karkoittanut mehtäkauriin liikkeelle. Huomasin tuoreet jälet polun poikki. Oliskohan ne menneet pellolle? Päätin tutkia sen tullessa. Palokärki huuteli koskella. No, jopas kävi mäihä. Palokärki lennahti ihan viereiseen puuhun kuin poseeraamaan – tosin aika korkeelle. Tavallisesti se on niin arka että ensimmäisestä liikahuksesta mennään. Nyt sain kuvata rauhassa pari minuuttia – tosin vastavaloon. Selän takaa kuuluin toisen palokärjen rääkynät ja sitten mentiin… Kosken niskalla oli kolme joutsenta jäällä. Ne lähti kävellen mua pakkoo ja keskimmäinen pyllähti. Jätin ne rauhaan… Nautiskelin kevät auringosta istuskellen kivillä. Jalat oli vähän vetämättömissä. Ai, niin se pelto piti kurkata. Yritin hiljallee lähestyä peltoa kuusikkopuskissa. No, jopas pellolla oli tosiaan mehtäkauris. Se äkkäs minut samaan aikaan ja kerkesin rapsia pari kuvaa… … kun mentiin hirveetä kyytiä. Ja toinen perässä! Se varmaan antoikin minut ilmi, koska ekana huomaamani oli ensin selin minuun. Sainpas näistä jälkien jättäjistä kuvat. Pari viikkoo sitten töllöttelimme auton ikkunan läpi mehtäkaurispukin kanssa. Silloin se ei suostunut kuvattavaksi. [...]
21.02.2014
09.02.2014Tänään ohjelmassa kaunistautumista. Poskista saa oikein siloiset vähän kyhnyttämällä niitä rintaa vasten. Shake, baby, shake! Sitten pienet rapsutukset. Vähän taukojumppaa näin. Rintavarustus pitää aina olla kunnossa. Ja lopuksi… muista putsata kainalot. [...]

Suvas - Jakamot, Hornanmäki
24.04.2022
10.01.2021
02.02.2020
17.02.2019
15.12.2017Viime heinäkuun lopulla oli muutama päivä varsin kesäisiä ilimoja. Silloin pääsimme naatiskelemmaan Suvasveen maisemista kannootista käsin. Vierailimme Haapamäessä Suvasveen rannalla parin kaveripariskunnan mökillä. Meloskelukohteemme oli Henrik Laitisen vuonna 1877 muistiinpanoihinsa tallentama Jouhisaaren linna (kartta). Jouhisaari erottui kallioisena jo kaukaa. Kipusimme saarelle pohjoispäästä, jossa tulikin heti vastaan pieni kiviröykkiö. Sen takana näkyi suurempi. Linnaksi tämä näyttää varsin pieneltä. Kyseessä on ennemminkin lapinraunio – muinainen hautaröykkiö. Muinaisjäännösrekisteri kertoo lapinrauniosta: Raunio on kallioharjanteella, noin 10 m rannasta ja 4-5 m vedenpinnasta. Raunio on tehty kalliopohjalle ja sen kiveys on levitetty laakealle paikalle niin, että keskustassa on kalliopohjaa näkyvissä kivien välissä ja reunoillakaan ei ole kiviä jäljellä kuin halkaisijaltaan noin 5 m:n kehänä. Näyttää siltä että raunion kivet on levitelty. Joku on muinoin ryöstänyt haudan rikkauksien toivossa. Lapinraunioita on tutkittu ja niitten löydöt ovat aika vähäisiä – korkeintaan palanutta luuta ja keramiikkaa. Rauniot on suojeltu munaisjäännöksinä eikä niihin pidä koskea. Tutkailujen jälkee etsimme evästelypaikan – Jouhisaari-näköalalla. Meloskeluretkeltä palasimme mökille saunomaan ja sen jälkeen ihailemaan Suvaksen maisemia kommeessa aaringonlaskussa. Toritaidetta – olkaa hyvä. [...]
01.12.2017Käytiin eilen isolla kirkolla juhlistamassa Kansallismuseon Kansallisaarteen etsintä-näyttelyn avajaisia. Ehdotin Leppävirran Hornanmäkeä kansallisaarteeksi viime tammikuussa ja sehän pääsikin esille kansallisaarteenentsinta.fi sivustolle: Hornanmäki – muinainen tarina- ja uhripaikka. Hornanmäki valikoitui myös Kansallisaarteen etsintä-näyttelyyn, joka avattiin eilen Kansallismuseon pop-up-näyttelytilassa ja on avoinna 30.11.2017- 14.2.2018. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Kansallismuseon toimittajaharjoittelija Anna Horppu haastatteli minut ja laati tekstit Hornanmäen esittelylaatikkoon. Näyttelyssä oli  kansallisaarteita laidasta laitaan. Mm. niinkin hieno kuin hiljaisuus tyhjine laatikkoineen ja VR:n palaneiden makasiinien kattopelleistä rakennettu dobro. Myös Suomen luonto oli valittu yli tuhannesta ehdotuksesta parinkymmenen valittuun joukkoon. Savo oli hyvin edustettuna näyttelyssä. Tässä Harrin marjanpoimuri Varkauvesta. Sukumökki Pyylinsaaresta Heinäveeltä. Kiikkustuoli Kuopiosta. Näyttelytilassa oli myös kesäkiertueen aikana ympäri Suomea kirjoiteltuja kansallisaarre-ehotuksia. Emäntä löysi mieleisen…  Tässäpä vielä näkymä Hornanmäeltä Suvaksen Jakamielle liikkuvana kuvana. LISÄYS 10.5.2022 Hornanmäen uhrikiven, näköalapaikka Jakamille ja näköalapaikka Enonniemen suuntaan karttalinkit. [...]
28.01.2017Esittelin Kansallismuseolle oman kansallisaarteeni: Hornanmäen. Suvaksen selkien molemmin puolin pirut pitivät asuntojaan Vierunvuorella ja Hornanmäellä. Vuori-Kukkarin saari syntyi jättiläisen heiteltyä kiviä Hiidenkalliolta eli Hornanmäeltä Suvakseen. Näillä Vierunvuoren ja Hornanmäen piruilla, hiisillä tai jättiläisillä oli yhteinen hevosenkengitysvasara, jota ne heittelivät äänekkäästi selän yli. Vierunvuori on vierinyt veteen pirujen ajellessa hevosella sen ja Hornanlahen väliä. Läksimme tänään ottamaan selkoa Vierunvuoresta (kartta). Ajelimme Suvasta ympäri sen toiselle puolen ja tyrkkäsimme potkukelkat jäälle Pyysänlahesta, Potkimme kolomisen km osin moottorkelekkauria ja loppumatkan hiukkasen upottavaa puhkomatonta pintaa pitkin. Hik siinä tul. Totta se on – Vierunuori on vierinyt Suvakseen. Vuori sijaitsee aivan Heinäveen reitin vieressä ja sinne oovat veneilijät useitten kymmenien vuosien aikana maalailleet nimmareita. Louhikko oli niin luminen ja liukas, joten päätimme kurkistaa vuoren päälle kopterilla. Ei kun kohti taivasta. Jyrkänne kohoaa lähes 40 m korkeuteen. Louhikon yläpuolella jyrkänteessä on porras ja lähes 10 m korkeaa pystysuoraa pintaa. Vuoren päältä aukenee näkymä Ruutanan ja Kaapinsalon yli Jakamille, joitten takana häämöttää Hornanmäk. Vuoren juurelta aukenee näkymä kahelle vuorelle pohjosen suuntaan. Lähimpänä Enonmäk. Horisontissa siintää Vuori-Kukkari. Naatiskelimme vuoren juurella termariteet ja sienipiirakat. Näillä antimilla jaksoimme potkiskella takaisin uriamme pitkin. Tulipa vietettyä mukava retkuilupäivä pirujen hajottaman vuoren alla. [...]
26.07.2016Eilen hain emännän suoraan töistä ja ajelimme Enonniemen kalasatamaan. Pukkasimme kannootin helteiseksi illaksi Suvasveteen. Tarkoituksenamme oli selvittää Vuori-Kukkarin (kartta) salaisuuksia. Tarina kertoo että saari syntyi jättiläisen heiteltyä kiviä Hiidenkalliolta Suvakseen. Hiidenkallio – Hiismäki niminen kylä – sijaitsee Hornanmäen alla (kartta). Venereitiltä aukesi näkymä Vehmersalmen sillalle. Reitillä riitti liikennettä. Kiersimme Vuori-Kukkaria etelästä vastapäivään. Lokit arvelivat meijän valtaavan kiven. Ukkospilvet jyrisivät Suvaksen molemmin puolin – etelässä ja pohjosessa, muttei tulleet meijän päälle. Parkeerasimme kannoottin Vuori-Kukkarin Kivenlahteen ja marssimme selvittämään mitä löytyy karttaan merkitystä rauhoitusmerkistä. Oho, olipas yllätys. Merkissä kasvoi suuri niinipuu – metsälehmus. Se oli julmetun pitkä. Sen oksat oli korkeella korkeella. Kun aloimme tarkastella ympärillemme niin totesimme tulleen niinipuulehtoon. Niinipuita kasvoi siellä täällä tutkimamme vuoren itäpuolella. Enpä ole ennen tämmöistä kääpää nähnyt. Aloin epäillä koulun biologian opetuksia… Kipusimme vuoren päälle ja sieltä löytyi pari komeeta pystykatajaa. Huipulta ei auennut puitten vuoksi kovinkaan kummoista näköalaa. Viereistä Hietasaloa pääsi rakosista kurkkimaan. Saaren pohjoisosassa tuli vastaa pikkulintujen parvi, jossa oli tiaisia ja sieppoja. Punkkarilta oli kampaus sekaisin näin loppukesästä. Vuori-Kukkari on tosi kivinen saari ja vaativa retkuiltava, mutta luolia ei löytynyt. Tässä suurin lippa. Olis siinä mahtunut muutama saetta pitämään. Trooppisen kosteessa helteessä hikoiltuamme palasimme Matalillesaarille. Siellä Vuori-Kukkarin varjossa liottelimme hiet Suvakseen ja pistimme pizzat poskeen. Olimme käkkärämäntyjen saarella. Saarelta avautui näkymä maijesteettiselle Hornanmäelle. Paluumatkaa teimme peilityynessä. Eipä voinut muuta kuin naatiskella kun kerrankin tänä kesänä oli kelit kohillaan. Sillan alla oli vaihtunut vene. Olipas yllätyksellinen ja naatiskeltava reissu tämä Vuori-Kukkarin valloitus. [...]
28.03.2016Vuonna 2004 hommasin ekan digijärkkärin – Canon 300D ja heti siitä lähtien olen pohtinut kuinka kameran saisi ilmaan. Vuosien aikana olen tutkiskellut mitä kaikkia mahollisuuksia olisi nostaa hyvä laatuinen kamera yläilmoihin: heliumpalloja, leijoja, koptereita. Suunnitelmat ovat törmänneet joko hintaan ja muuhun mahottomuuteen. Pari viikkoa sitten oli  Rajala Pro Shop – Manic Monday, jossa tonnin DJI Phantom 3 4K pakettia myytiin 600 eerolla. Niitä myytin uusien DJI Phantom 4 koptereitten tieltä. Kilautin kaverille ja kysyin olisko sopiva peli: kamerassa riitti pikseleitä UltraHD:n eli 4K (4096 × 2160 px) verran, kamera oli ripustettu gimbalilla eli vempaimella, joka pitää kameran suorassa vaikka kopteri kallistelee. Ominaisuudet riitti mulle hyvin. Ei kun tilaukseen… Tältä se nyt näyttää. Kopteri sai juuri äskettäin lisäosat – ropellien suojat – metässä lennättämiseen. Kopteria ohjataan kauko-ohjaimella ja mobiililaitteella. Käytän tablettia kun mun Samsung K Zoom puhelin ei mahdu pidikkeeseen paksuutensa vuoksi. Kymppi tuumainen tabletti mahtuu just ja just telineeseen. Kopterin toimintakuntoon laittamiseen meni parisen tuntia. Tablettiin ladattiin DJI GO-sovellus, jolla kopteri rekisteröitiin ja sen ohjelma päivitettiin. Tabletti on kameraan yhteyksissä WLAN-yhteydellä, joten asennuksessa piti välillä vaihtaa WLAN-verkkoa ulkomaailman ja kopterin välillä. Se oli huonosti kerrottu ainoana paperisena tulleessa pikaohjeessa ja sen pohtiminen pitensi asennusaikaa. Kopterin ensilento jäi asennuspäivänä tekemättä, koska sateli lunta. Kopteria ei ole suotuisaa lennättää pakkasessa, sateessa eikä yli 10 m/s tuulessa.  Lisäksi kopteri ei lähde lentoon, jos akun lämpötila on alle +15 °C. Tätä ei ohjeissa sanottu ja sen vuoksi ensilento viivästyi, kun kopteri oli matkannut kylmässä takakontissa. Ko.ilmoitus ilmestyi tabletin näytölle yritettäessä nostaa kopteri ilmaan. Kopterin kulettamista varten hommasin kovakantisen repun. Reppuun mahtuu kopteri kauko-ohjaimineen ja latureineen. Kannen syvyys olisi saanut olla sentin pari syvempi, jotta tabletti, ropellit ja ropellin suojat mahtuisivat paremmin kannen taskuun. Kopterin ensilento tehtiinkin Äänekoskella ja tässä toisen lennon alkuasetteluja Laukaan Multamäessä. Kopterissa on valot jotta näkee pimmeellä missä se on menossa ja valot kertovat myös kopterin lentotilan. Kameraa voi liikuttaa kauko-ohjaimella ylös-alas suunnassa. Kopteria kääntämällä määrätään kameran sivuttaissuunta. Tabletin näytöltä voipi seurata kameran kuvaa ja GPS-piirtää kartalle lentoreittiä. Kopteria voi myös lennättää ilman GPS:iä, mutta näin alkuun sen käyttö tunttuu turvallisemmalta. Kopterin lennättäminen oli yllättävän helppoa. Kopterin saa ilmaan tabletilta yhtä nappia painamalla. Kopterin ohjailuun tottuu varsin nopeasti. Onneksi ohjaimessa on paluunappi, jos hävittää kopterin näköpiiristä. Kopteri palaa lähtöpisteeseen, jos se menettää yhteyden kauko-ohjaimeen tai akut alkaa loppua. Kopteria on tullut lennätettyä aika tiuhaan. Akun kesto on maksimissaan 25 min ja sillä kerkii saamaan 16Gb muistikortin lähes täyteen 4K viteoo. Kopteri ottaa myös DNG-raakakuvia, joitten kuvanlaatu on varsin mainio. Retkuilemaan lähtiessä on vaan muistettava tyhjentää muistikortti ja laittaa kopteriin – ja akkukin olisi hyvä olla ladattu. Lisäakku ja -muistikortti ovat hankintalistalla. Kopteri kuvan jälki on hyvää myös pimmeellä. Gimbal toimii hyvin. En uskonut että kopterikameralla voi saaha näin vakaata videokuvaa. Pimmeellä lennätettäessä on vaan varottava ettei immeiset luule kopteria ufoksi 8) Tykkään kameran laajakulmasta. Sillä saa avaraa kuvaa. Kopterin oon jo vienyt kommeisiin Leppävirran maisemiin ja se tulee kulkemaan mukana retkuilureissuilla. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen pitkäaikaisen haaveen totetukseen. Kiitokset artikkelikuvasta Jussille (Jussin matkassa) ja Multamäen kuvista Askolle (Tervastulia). [...]
17.03.2015Eilen oli vapaapäivä ja potkurin potkimia kutitti päästä jääaavikolle. Suuntasin Suvaksen Jakamille, jossa olemme viettäneet useat elokuun helteet. Nyt oli vuorossa maaliskuun paistetta. Hornanmäen jättiläinen tais olla päiväkävelyllä jäällä. Sellanen ryminä ja ryske kävi joka puolella. Päivän paiste ja yöpakkaset saivat jään elämään. Sääskien pesä oli vielä hiljainen. Ei mene kauaa… Samoin lokkiluoto. Voi sitä kirkumista parin kk päästä. Nautiskelin auringosta Vähä-Venakon kallioilla. Tutkailin saaria ja eteen tuli jos jonkin moista murikkaa ja hullunkurista mäntyä. Tälle keitaalle oli eksynyt kuusi, mänty ja paju. Missäs koivu? Suuren järven jää voi olla arvaamaton. Murtosaaresta oli revennyt useita metrejä leveä railo, joka jatkui kauvaksi selälle. Murtosaaren kallioilla paistattelin laskevaa aurinkoa. Auringon laskiessa tein paluumatkaa Hornanmäen varjoissa. Noille mystisille rinteille vielä palaan lumien sulettua. [...]
06.01.2015Hornanmäen päällä on tullut käytyä monta monituista kertaa ja sieltä on tullut kuvattua alla leviävää Matolahtea. Miltähän Hornanmäki näyttäisi Matolahesta? Läksimme tänään ottamaan siitä selvää. Mettäautoteitä ei ollut aurailtu, joten tallustelimme Matoniemeen ja sieltä metän läpi rannalle. Matkalla tuli vastaan parvillinen urpiaisia koivun urpujen kimpussa. Talven valo on pitkää ja viikon lauhat olivat nostaneet vettä jäälle, joten kierros jäällä jäi rantojen koluamiseksi. Hornanmäki vahti maijesteettisena Suvasta. Kommeet on rinteet näin Matolahesta kuvattuna. Hornanmäki mainitaan myös Kalevalassa. Joukahainen tarinoi eeppoksen kolmannessa runossa, kilpalaulussaan: ”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla: pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.” Närreet on näistä ajoista vallanneet kallion. Näläkähän se siinä ählypakkasessa tuli ja pistimme pystyyn risukeittimen. Nyt oli testissä aterikosta valmistettu vaakamalli. Siinä touhutessa ihailimme auringon pilkahusta Hornanmäen takaa. Vaakamalli toimi myös hyvin tyynessä pakkaskelissä. Siihen oli helppo lisätä puita. Tosin ritilää pitää vielä kehitellä tukevammaksi. Tänään valmistimme retkiateriamme miksaamalla kahta Blå Bandin retkievästä. Ootellessamme retkieväitten tekkeytymistä grillasimme alkupalaksi hiiloksella parit Kallaveen kaipuut, jotka maistuivat hyvin Suvaksellakin. Pistimme sekaisin sieniriistapataa ja valkosipulitomaattipastaa. Siitäpä tuli makoisa mikstuura. Riistapata kaipasi sekaan jotain ja pasta toimi oikein hyvin. Voishan sinne vaikka lisäillä vaikka esikypsennettyä riisiä, ohraa, makaroonia tai nuuteleitakin. Jälkkäriksi termarista kuumat karpalomehut. Auringon laskiessa pakkasimme keittimen ja tavarat. Aloimme lampsia autolle. Paluumatkalla ihailimme viimesiä auringonsäteitä kesäsiltä melontareissuilta tutuilla Jakamien kallioilla. Tulipahan taas vietyä emäntä ulos syömään. Eipä paljon paremmat ulkoilmaravintolan maisemat voisi olla. [...]
06.08.2014Inari-postausten väliin vähän tuulahuksia tältä viikolta. Teimme jo perinteeksi muotostuneet elokuun melonnat Jakamien saarilla Suvaksella alkuviikosta. Tämä meteorittien luoma kalliosaaristo osaa yllättää joka kerta – niin nytkin. Ihmettelimme miksi yksi saari oli nimetty Satulasaareksi (kartta). Se ei kartalla maastonmuodoiltaan muistuta satulaa kuten esim. Satulanotko Puijolla. Meloessamme saaren ympäri ymmärsimme mistä nimi saarelle… [...]
05.06.2014Aamulla herätessä huomasin paikallislehessä jutun Hornanmäestä ja sen uhrikivestä (kartta). Paikka on erittäin tuttu ja on mielestäni Leppävirran hienoin luontonähtävyys. Leppävirta-kirjassa kerrotaan tarinaa, jossa Suvaksen selkien molemmin puolin pirut pitivät asuntojaan Vierunvuorella ja Hornanmäellä. Vuori-Kukkarin saari syntyi jättiläisen heiteltyä kiviä Hiidenkalliolta eli Hornanmäeltä Suvakseen. Näillä Vierunvuoren ja Hornanmäen piruilla, hiisillä tai jättiläisillä oli yhteinen hevosenkengitysvasara, jota ne heittelivät äänekkäästi selän yli. Vierunvuori on vierinyt veteen pirujen ajellessa hevosella sen ja Hornanlahen väliä. On pirujen kuultu käyneen ihan Pisanvuorella Nilsiässä asti. Siitäköhän nuo kallioiset Jakamien saaret ovat syntyneet? Totellisuuessa Jakamit on syntyneet meteoriittitörmäyksessä 240–780 miljoonaa vuotta sitten. Suvaksen selät – Kukkari ja Haapaselkä – ovat mahollisesti molemmat meteoriittikraatereita – Suvas on harvinen kaksoiskraateri. Tuossa talvella peratessani vanhoja valokuvia oli mielessä, että pitäis koota Hornanmäen käynneistä oma postaus, mutta se jäi. Nyt kun asia on tapetilla niin… Ensimmäisen kerran kävimme Hornanmäellä kesäkuussa 2006. Paikka valikoitui ihan kartan perusteella. Se näytti hyvältä kartalla. Näkymä mäeltä sai heti haltioihinsa. Luonnonsuojelualueen reunalla oli tehty juuri aukkohakkuu ja näkymä Suvaksen Jakamille oli mahtava. Silloin saimme itean lähteä meloskelemaan tuolle suojellulle Suvaksen selät halkovalle kalliosaariryhmälle. Matolahen hiekkaa… Mäellä oli kolmiomittaustornin jäänteet. Näkötorni olisi kyllä ihan oikeutettu tälle mahtavalle näkymälle. Suunnittelin paluuta Hornanmäelle kuvauskaluston parantuessa, mutta se jäi. Uuven kimmokkeen sain Hesarissa 28.7.2009 olleesta jutusta, kun piispa Wille Riekkinen ja professori Juha Pentikäinen kiipesi mäelle ja tarkastivat sieltä paikallisen perimätieon mukaan löyvetyn uhrikiven. Palasin mäelle 2009 joulukuussa kovassa pakkasviimassa. Tarkempaa paikkaa sille kivelle ei jutussa annettu eikä kiveä löytynyt myöskään muinaisjäännösrekisteristä. Joten sen etsiminen laajalta mäeltä oli lähes mahotonta… Mutta hienoja alkutalven kuvia sain. Keväällä 2011 palasin etsimään uhrikiveä ja paikallisen alkuasukkaan kanssa puhelimessa turisten, mutten löytänyt… Tai löysin – tietämättäni. Alkuasukas tunnisti sen kuvistani. Se oli halki keskeltä pitkittäisuunnassa. Kiven päällä poltetut uhritulet ovat halkaisseet sen. Tällä kertaa kuvahaaviin tarttui keväisiä panoraamoja. Kesäkuussa 2012 vihoin osasin suoraan uhrikivelle ja sain kuvattua sen useammasta suunnasta. Tällä kertaa kuvahaavista löytyi kesäinen panoraama. Jakamilta löytyi pitkällä putkella sääskenpesäsaari ja pesäpuu. Kalansilmakuva viimeisimmältä käynniltäni heinäkuussa 2012. Paljon on muuttunut eka vierailusta. Aukon puut kasvaa ja ajokielto mäelle on poistunut. Nyt näköalapaikalla on jo geokätkökin. Se pitää käyä tässä katsastamassa. Jospa bongaisin sen aiemmin näkemäni kotkan… Lisäys 5.6.2014 klo 22:35 ja karttalinkkien päivitys 10.5.2022 Kävin tänään Hornanmäellä kurkkaamassa geokätkön ja otin talteen uhrikiven, näköalapaikka Jakamille ja näköalapaikka Enonniemen suuntaan koordinaatit. Elävee kuvvoo näköalapaikalta Jamameille. [...]
01.09.2013Eilen oli kesän viimeinen päivä ja Suomen luonnon ensimmäinen päivä niin aurinkoinen, joten käätimme tilaisuuen hyväksemme ja nakkasimme kannootin auton katolle – suuntana Haapamäk. Olin kartasta yrittänyt selvittää mahollista kannootin laskupaikkaa. Ropassa on vanha satama mutta siellä näytti kartan mukaan olevan puomi esteenä. Kohmansalossa Luukonlahessa oli selvä venelaituri mutta se oli viitisen km sivussa suunnitelmastamme reitistä. Haukilahessa näytti tie menevän rantaa ja eikä siellä näyttänyt olevan rakennuksia. Päätimme käydä kurkkaamassa sitä. Varasuunnitelmissa oli laskea kannootti Kuolemanlahden sillan vierestä. Tämä on tätä ainaista pähkäilyä. Mistähän sais sellasen tietokannan, jossa olis kaikki mahdolliset kanootin laskupaikat eikä tarviis aina arvuutella? Ajoimme Näätänmaan kautta Haapamäkkeen. Ajettuamme Haapamäentietä 9.9 km, kääntyi tie vasemmalle Haukilahteen. Iloksemme se osottautui tukkienlaskupaikaksi ja vieressä oli ihan veneenlaskuun tarkoitettu liuska, joten saimme auton ihan veen rajaan ja kannootin näppärästi vesille. Vesitatar kukki suurina mattoina ja siellä tuli kohdattua kesän ensimmäinen amiraali. Tämä osa Suvasta on kallioista saarisokkeloa, jossa yhdestä väliköstä kulkee Heinäveden reitti. Kartta meloskelualueesta. Palokärki teki ylilennon. Tankkasimme Paimensaaren retkisatamassa. Emäntä kuvailee blogiinsa kuvatuksia. Täältä emme löytäneen kalasääsken pessee, mutta bongasimme kalakuljetuksen. Lahna saa kyytiä… Siellä se kesän viimeinen päivä vierähti nopsaan. Paljon nähtiin ja paljon jäi vielä näkemättä. Tänne tullaan taas… Lissee kuvia reissusta Leppävirtaa-blogin nuamakirjasivuilla. [...]
05.08.2013Jakamia en ole löytänyt Leppävirran esitteistä enkä kirjoistakaan, vaikka se on yksi Leppävirran luontokohteiden helmi. Jakamien saaristo (kartta) jakaa Suomen 3. syvimmän (89m) ja 18. suurimman järven Suvaksen kahteen suureen selkään: pohjoisosan Kukkarin selkään ja etelän Haapaselkään. Molempien selkien arvellaan olevan meteoriittikraatereita. Jakamien saaret ovat kallioisia jääkauden sileäksi uurtamia luotoja ja saaria. Kaikki saaret ovat yksityistä luonnonsuojelualuetta, joten saarilla leiriytyminen ja tulenteko on kiellettyä. Leiripaikkaa saarilta ei löydy – ainut miinus. Pari km pohjoiseen sijaitsee Kääriän saari jota kalastajat pitää leiripaikkana ja siellä olemme mekin yöpyneet. Rantamaisemaa hallitsee Soisalon puolella sijaitseva Hormanmäki, joka mainitaan myös Kalevalassa ja on tunnettu muinainen uhripaikka. Mäeltä avautuu komeat maisemat Jakamille. Parhaiten Jakamille pääsee vesipelillä ja sen voi laskea vesille Horsmalahden veneenlaskupaikalta (kartta). Suosittelen ajamaan Horsmalahteen Tuppurinmäen kautta (Tuppurinmäentie – Puponmäentie – Kurjalanrannantie), jos ei välttämättä halua tutustua yhteen huonokuntoisimmista päällysteteistä (Kurjalanrannantien eteläosa). Kävimme eilen meloskelemassa ties monennenko kerran Jakamilla – aina sieltä löytyy jotain uutta. Esittelyssä muutama hieno paikka reissulta. Melekein Hornanmäen alla Kummumlahdessa on hiekkasärkkä, jonka muoto muuttuu tuulten mukana. Hiekkarantaa jatkuu myös Hornankannan ympärillä. Paikan erikoisuus on se, että tuolla missä hiekka loppuu, on rannan tuntumassa lähde. Sieltä hiljalleen valuu kylmää ja kirkasta vettä hiekan läpi. Siellä on mukava helteellä jäähdytellä juomia. Ruposaaren kallioilta on hyvät näkymät Hornanmäelle ja sen alla pienessä saaressa on kalasääskellä pesä. Siellä oli lentoharjoitukset menossa. Matosaaressa on Jakamille tyypilliset rannat – sileät kalliot. Kalliolla oli vierailtu aiemminkin. Emännän viereeen kallioon oli kilkuteltu… S/S Alli 1960. Nykyinen M/S Alli on kuopiolaisen Meripartiolippukunnan Järvisissit käytössä. Siinä se helteinen elokuun päivä kului mukavasti rantakallioita tutkiessa. Tännehän palataan taas… Lissee reissun kuvia nuamakirjassa ja kuvia aikasemmilta Jakamien reissuilta: 2006 ja 2010. [...]

Paljakka - Paljakkavuori, Paljakkavesi, Syvävuori
19.01.2016Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein tännään. Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella lammen jiällä. Big giat footin jälkinauhaa alkoi ilmestyä neitseelliseen lummeen. On se maisema kaanis näin pakkasella. Matkasin Keski-Vihtasen rantaa pitkin kohen jyrkännettä. Tälläkin lammella oli oma irvuileva pirunsa. Lammen loputtua painelin suoraan mehtään. Sen että sain pääni mettää alkoi jyrkänteen jäät jo näkyä. Olipas pienet putoukset muuttuneet jyhkeviksi jääputouksiksi. Vielä pari putousta taisteli pakkasta vastaan. Moni oli jo luovuttanut. Korkeutta putouksilla oli kymmenisen metriä ja putousalue oli 30-40 m levee. Tästä kuului vielä ihan veen lirinää. Kerrosta kerroksen perrään. Kuin pesusieni valuisi pitkin jyrkännettä. Toinen elossa oleva putous alkoi hävitä taistelua. Lumi alkoi jo tarttua siihen. Kommee seinämä. Kyllä kannatti tulla. Palasin lammen toista reunaa myöten. Kävin moikkaamassa rantasaunakivvee. Samoin nuamakiveee, joka ei lammelta näyttänyt nuamalta. Pitihän sitä ees yksi uus luolakivi bongata. Tämä makoili kahen kiven päällä ja alle olis mahtunut pitkäkseen. Vetoisa kolo kuten näkyy. Vajavainen kuukin möllötti Paljakan piällä. Siinä se on tervaleppä tehny muutamat mutkat. Sakastissa ei ollut tällä kertaa saukonjälkiä vaan retkuilija jätti oman nauhan. Yllätyin ku retkuilu -30 °C pakkasessa sujui kuitenkin ilman sen kummempia onkelmia. Kerrankin oli sopivasti piällä – ei tullu hiki eikä paleltanu. [...]
21.11.2015Enpä malttannut pysyä poissa Paljakalta tänäänkään. Paljakan jyrkänteet vetivät puoleensa (kartta) ja lumesta valostunut maisema. Lähestyin jyrkännettä alhaaltapäin – Sakastin puron yli ja kiipesin ensiksi Vihtasenvuorelle. Vuorella oli useita kuivia luolasia kivien väleissä, mutta ne on jotenkin kokeneet kuvausinflaatiota. Kurkkasin matkalla karttaan merkityt suuret kivet. Keski-Vihtasen rannalla olikin kunnon murikka. Ettei vaan korkeaotsainen naama tuijottaisi lammelle? Alhaaltapäinkin sillä oli profiili. Jatkoin pitkin vuorta kohen jyrkänteitä. Keski-Vihtasen pohjukkaan aukeni komea näkymä. Siltä rinteeltä löytyi kumma asetelma. Kivi oli tosiaa tuon pienen punertavan kiven varassa. Ei liikkunut – koetin… Rannan karttaan merkitty iso kivi osottautuikin rantasaunan kokoiseksi. Se keikkui kalliolla. Ali olisi mahtunut ryömimään sutjakkalinjainen immeinen. Kiven alta löytyi hiiltynyttä puuta. Aika taakka pienillä kivillä. Ihme pötkylä, jonka alla pein taukoa. Kiveltä oli kommeet lumimaisemat Keski-Vihtaselle. Jyrkänne alkoi lammen toiselta puolen. Täällä mieli lepää. Jo ennen kuin kuusikon takaa ilmestyi jyrkänne, kului kauaksi lorotus. Syykin selvisi – Leppävirran korkein putous? Korkeutta kymmenisen metriä. Keväällä vettä tulee varmasti enemmän. Vierestä löytyi toinenkin noro. Se valui pitkin kalliota. Miltähän täällä näyttäisi pakkasilla? Olisko komeet jääpuikot? Tänne on palattava… Jatkoi jyrkännettä länteen ja yhestä kohtaa oli sammaleen alta paljastunut kalliota. Kuvittelenko näkeväni kalliossa kaksi vierekkäistä kolmiota ja rastin – siis * – merkin? Ehkä…. Välillä notkelmassa eteneminen oli haastavaa myrskyjen kaatamien närreitten vuoksi. Jotkin närreet olivat vahenneet pystyyn. Jyrkänteen loputtua nousin sen päälle. Vastaan tuli monenlaista asetelmaa. Töyräskiviä. Useampi. Kyllä tässä maastossa liikkuminen kävi kuntoliikunnasta. Jyrkänteen loputtua tapasin kiven, joka omisti sarven ja se oli toisen kiven päällä. Päivä alkoi hämärtyä. Päästyäni tielle alkoi jo sinertää. Keski- ja Ala-Vihtasen välinen tummapuro. Tulipas pitkä lenkki. Lähemmäs viijen kilsan taaperrus lumisesssa metässä. Hienoo ol. [...]
20.11.2015Vihoinkin lunta! Aah, valoa, valoa, … Ajelin lumsatteessa taasen Paljakkavuorelle (kartta). Nousin vuorelle päinvastaiselta puolelta kuin viimeksi. Kurkkasin Sirkaintien vieressä kalliolla haljenneen ison kiven ekaksi. Sitten nousin vuorelle kalliopaljakoita koluten. Kyllä silimä ja mieli lepäs tässä valkosessa. Ensimmäinen isompi möykky tuli vastaan 125 m korkeuvessa. Ison moottorvenneen keulan omaava töyräskivi (kartta). Muttei sillä ollut moottorvenneen tarvihtemaa pittuutta. Vanhat jo kellistyneet närreetkin näätti haaskoilta lumisina. Sittenpä kuusikossa ilmestykin ihmetys (kartta). Laakeen kiven  – kokoa 5-6 m x 3-4 m x 1.5-2m päällä makoili kolme kiveä. Tai oliko toinen haljennut kahteen osaan. Melkein kuution kokoinen pötkylän palanen oli kuin tuettu kolmella kivellä pystyasentoon. Samoin taemman kiven alla oli tukikivivä. Olisko seitakivi? Seita on saamelaisessa muinaisuskossa pyhä paikka, uhripaikka. Seitoja olivat esimerkiksi epätavalliset kalliomuodostelmat, jättimäiset kivikasat, isot luonnonkivet tai pystytetyt kivet. Seitakivet ovat usein helposti tunnistettavia poikkeuksellisen muotoisia tai kookkaita kallionlohkareita. Jatkoin matkaa kohen huippua Paljakkajärven puolta pitkin. Tältä reunalta ei auennut niin mahtavia näkymiä. Välillä puitten välistä pääsi kuvaamaan palan maisemaa. Paluumatkalla kiinnitin huomiota painanteeseen ison kuusen alla (kartta). Näyttäs ku siinä ympärillä olis kiviä. Olisko mahollisesti ikivanha asumispaikka? Ylempää huipulta löytyi varmempi merkki immeisen toimista. Joku oli hukannut muovisen juomapullon kiven alle. Ennen ku kerkes tulla pimmee palailin autolle ja ihailin aina välillä lumen muovaamaa maisemaa. Toivottavasti tuo lumi vaan pysyis… [...]
13.11.2015Jatkoin tänään siitä mihin eilen jäin. Ajelin vielä mastolta etiä päin ja jätin auton mettämiesten passipaikalle, josta lähti moreenille kulunut mettäkoneura kohen Paljakkavuoren huippua (kartta). Alkumatkasta löytyi useampikin paikka mistä oli mahtavat näkymät Paljakka-järvelle. I. K. Inha tyylinen panoraama pit napata. Tuolla Palajakalla on tullut kerran meloskeltua. Mökit olivat vallanneet senkin rantoja. Tulin pienelle kankaiselle nyppylälle (kartta), josta oli mukavat näkymät järvelle. Oliko kolme paljasta kiveä sattumoisin asettuneet linjaan ja osoittivat järven toisella puolen olevaa Riihivuorta? Lähinnä jyrkännettä oleva kivi oli poikittain. Sen nokka taasen osoitti kohen Syvävuorta – sattumaa? Jatkoi mettäkoneuraa kohen huippua. Uralta poikkesin aina kun näkyi jotain kielenkiintoista. Sittenpä löytyikin uralta hiukkasen länteen pöytäkivi ison kiven päältä (kartta). Pöytäkivellä oli kokoa n. 2 x 2 m ja paksuutta parrammilla vajaa puoli metriä. Kivi taiteili kolmen kivien päällä ja alla oli yksi joutava kivi. Aluskivellä oli kokoa useita metrejä ja se makoili kalliolla. Rinteen alapuolella oli suojaava pari metrin syvyinen ja nelisen metriä pitkä lippa. Jatkoin uraa kohen huippua. Vetisen kohan vuoksi piti vähän hilpasta märkään mehtään. Sehän kannatti. Löytyi lähes kymmenmetrinen luonnon laavu (kartta). Kaksi laakakiveä oli jäänyt tukikiven varaan niin vierekkäin että rakoa oli vain vaaksan verran. Alle jäi mukava kuiva tila vaikka parin kolmen immeisen makoiluun. Karkkipaperiroskista päätellen tilalla oli ollut käyttöä ihan viime aikoina. On siinä kannattelemista. Uralta tuli poikettua tälläsen yhistelmän takia. Molemmilla oli tukikivi ja isompi tukeutui vielä pienempään tuettuun. Kohen huippua kaikenmoiset kummalliset kiviasetelmat sen kuin lisääntyivät, joten ne koki kuvaajassa vähän inflaatiota. Tässä ehkä yks jännimmistä. Kaks metrinen paasi nojalla. Huippua kohen ilima sakeni. Huipulta löytyikin yllätykseksi oikein kunnon rakennelma. Olin valloittanut huimat yli 165 m. Muutaman kymmenen metrin päässä huippurakennelmasta pohjoseen löytyi kalliohalkeama. Miksihän se oli merkattu molemmista päistä kivillä? Olipas märkä reissu. Kaikki märkänä: kamera, housut ja takki. Päivän pimetessä palasin autolle. Tämä oli vasta eka sipasu Paljakkavuorelle. Paljon jäi tutkimatta. Tänne tullaan vielä usseemman kerran. [...]
07.11.2015Palasin eilen Syvävuoren maisemiin. Vettä tihhuutteli kun ajelin töistä suoraan vt 23 kohen Syvävuoren, Kaakonvuoren ja Vuorentausvuoren merkillistä kolmiota. Tällä kertaa kohteena Vuorentausvuori (kartta), joka jää vt 23 ja Paljakka-järven väliin. Korkeajännitelinjalta oli näkymä Syvävuorelle… ja Kaakonvuorelle. Kävin Kaakonvuorella Syvävuoren valloituksen jälkeen ja siellä oli myös mielenkiintoisia kiviasetelmia ja jyrkänteitä. Sähkölinjan nyppylän ja varsinaisen vuoren harjanteen välisestä notkelmasta – kolmen suuren kiven välistä – löysin luolan (kartta). Kivet olivat jääneet nojalleen toisiaa vasten ja väliin jäi kolmiomainen tila. Luolalla oli kolme suuaukkoa ja se oli varsin kuiva. Pohja oli louhikkoa ja kariketta. Pituutta luolalla oli 5-6m ja leveyttä parraimmillaan kolmisen metriä ja korkeutta puolisen toista metriä. Notkelmasta vuoren paljakkanyppylä näytti aika komeelta. Vuoren alla oli laaja pirunpelto. Vuoren notkelman seinämältä löytyi töyräskivi. Märkien sammalien ja jäkälien vuoksi en mennyt sitä sen lähemmin tutkimaan, mutta sillä oli ainakin yksi tukijalka. Paljakan päältä löytyi vähän vastaavanlainen asetelma. Tukikivi nosti peräpään ilmaan. Jyrkänteen reunalla oli jännä laakakivi, jonsta tuli ihan mieleen puhujan tasanne. Onko joku julistanut tältä sanomaa pirunpellon kivikansalle? 8) Vuoren päällys oli melko koskematonta ja sieltä löytyi muutamia kelomäntyjä. Laskeuvuin pienemmälle nyppylälle ja sen jyrkänteeltä löytyikin mielenkiintoisia kohteita (kartta). Yritin kurkkia ettei vaan töyräskiven alla kalliossa olisi maalauksia, mutta kallio oli jo valmiiksia punaista kiviainesta. Kartan 100m korkeuskäppyrän mukaan, tämä on ollut muinaista rantakalliota. Töyräskiven vieressä oli nokkamainen ulkoneva kalliossa. Nokka eessä ja töyräskivi on tuolla kuusen takana. Etellisestä nokasta parikymmentä metriä tielle päin löytyi toinen pari metrinen nokkamainen ulkonema. Jopas oli mänty osannut kasvaa sitä tukemaan. Kuin kulkuväylään osoittamaan oli jyrkänteen reunalla suuri töyräskivi, jonka alla olisi mahtunut pitämään saetta. Palatessa autolle vastaan tuli merkkejä menneestä kesästä. Ihastelin useaan otteeseen vuorelta näkyvää pirunpeltoa – vaikuttava näky. Vielä ennen sähkölinjaa löytyi pieni töyräskivi, jonka alta kurkin maalausta muttei sekään onnannut. [...]
17.10.2015Palasin Syvävuorelle (kartta). Tarkoitukseni oli koluta vuoren päällys ja läheiset vuoret. Neljä vuotta sitten kävin etsimässä sieltä ensimmäisen geokätköni ja kurkkaamassa Pirunpesää. Olen sen jälkeen lueskellut juttuja, kuinka Kuopion Vanuvuorella asustanut piru oli muuttanut suutuspäissään Syvävuoren Pirunpesään asumaan. Liekkö valtatie 23 läheisyys ajanut sen pois ku ei sitä ole näkynyt. Lähestyin tällä kertaa Syvävuorta lounaasta – Kaakonvuoren ja Syvävuoren välisestä laaksosta, jossa on isot pirunpellot. Onneksi sinne oli tehty mettäautotie, jota pitkin pääsin Syvävuoren rinteelle. Siitä olikin tehty kunnon mettäautoura ihan katepillarilla ylös vuoren päälle asti. Pökötillä sitä ei kyllä ajettu. Läksin kiertämään vuorta myötäpäivään. Ei paljoa tarvinnut kavuta ku alkoi löytymään mahottomasti megaliittikiviä – kiviä, jotka oli nostettu pienempien varaan tai pystyyn tai kallion päälle jyrkänteen reunalle. Tässä ensimmäiset suurimmat. Kiven alla oli vielä kammari, jonne jäi vielä hyvin makkuuksille mentävä tila. Toiselta puolen kivi näytti ihan ukon nuamalta. Kun VT 23 alkoi näkyä puitten välistä löytyi tämmönen rakennelma. Kolon perukoilla oli pietty tulia.   Vieressä oli tällänen toisenlainen suoja, jonka alla oli myös polteltu tulia. Alempaa rakennelma näytti tältä. Kapusin sitten Pirunpesälle. Ei ollu piru kotona. Muuten pesä on hyvä, mutta kaks ovee tekee siitä vetoisan. Pirunpesän vieressä on komeet kymmen metriset pystysuorat seinämät. Tästä kalliosta ol lähtenyt pala pois. Vuoren pohjoispuolella on kolmiportainen jyrkänne, jonka alimpaa seinämää en tällä kertaa käynyt kurkkoomassa. Viimeksi siellä oli korpin pesä. Reunalla riitti töyräskiviä. Nousin ylemmäs kohti huippua. Megaliittikivien määrä sen kuin kasvoi. Lähes jokainen oli jollainlailla nostettu. Tässä yks kommempia. Yhen ja kahen kiveen varaan nostettuja oli usseita mutta varsinaisesti kolmikivisiä en löytänyt. Vuoren ainut hattukivi, jonka aluskivi oli samalla töyräskivi, jonka ali näki. Itäpuolella jyrkänne muttui loivemmaksi. Kaakon puolen jyrkänteellä oli kymmen metrinen töyräskivi. Kummasti aluskivi jaksoi kannatella jättiläistä. Tältä se näytti jyrkänteen alta. Rinne oli välillä haasteellista koluttavaa mutta mielenkiintoista. Välillä piti tankata koneeseen mustikoita ja puolukoita. Eteläpuolelta löytyi jo sitten pyöreämpiä muotoja. Mutta megaliittikiven määrä ei ainakaan vähentynyt – kaikki kolme töyräskiveä oli yhen kahen kiven varassa. Tässä oikea rivi. Siinäpä meni neljä tuntia yhen vuoren koluamiseen. Kuvia kivistä tuli 500 ja karttamerkkejä liki satakunta – kaikkia löydöksiä en ees merkinnyt. En ole koskaan vielä tuollasista määrää megaliittikiviä yhessä paikassa nähny. Mitähän viereisiltä Kaakon-,  Raja- ja Vuorentausvuorelta mahtaa löytyä? Tänne tullaan uuvelleen… [...]
20.11.2011Sain mainiosta kirjastostamme lainaan tämän vuoden 2011 Tieto-Finlandian voittaneen Suomen Jäkäläoppaan. Kirjaa tutkiskellessa silmääni sattui sivun kokoinen kuva kuhmujäkälästä. Aivot alkoi heti raksuttaa missä olen sen nähnyt? Vähän aikaa kovalevyä pyöritettyäni muistin melonrareissun Paljakkaveellä heinäkuussa viime kesänä. Pidimme taukoa rantakalliolla, joka oli kuhmujäkälän peitossa. Taustalla näkyy Syvävuori, jossa syssyllä kävin ettimässä Pirunkirkkoa ja geokätköä. Kirjan mukaan kuhmujäkälä on harvinainen näillä korkeuksilla. Ilmeisesti se oli jotenkin erikoista, koska olin sitä kuvannutkin. Samalla kalliolla oli myös tälläistä jäkälää, jota en kyllä löytänyt kirjasta – taidan olla vielä aloitteleva jäkälien tunnistaja. Olisko jotain rupi- tai rakkojäkälää? Samaisella kalliolla sinisiipi halusi tehdä tuttavuutta vesitiiviin kamerasäkin kanssa. Jatkoimme katkaa ja pysähdyimme tutkimaan mahtipontista Korkeasaarta: komeita seiniä ja lohkareita. Taustalla siintää samainen Syvävuori.  Mukava näin marraskuun pimmeellä muistella lämmintä ja valoisaa kesää… Lissee kuvia nuamakirjan galleriassa. [...]
08.10.2011Muutama vuos sitten näin ohjelman geokätköilystä ja se alkoi pikkusen kiinnostaa. Kun hankin kännyn jossa on GPS-paikannus niin se lisäsi kiinnostusta. Tässä lueskelin facebookista, kun naapurissakin oli innostuttu asiasta niin päätin tutkailla www.geocaching.com sivustoa. Sieltähän löytyi mielenkiintoisia kohteita. Tänään nappasin parin kohteen koodinaatit GPS:ään läksin selvittämään kuinka ViewRanger-ohjelma neuvoo perille. Ensimmäiseen kohteeseen piti mennä autonavikaattorin mukaan ja siellä tuli vastaa punapiposia miehiä. Käännyin täys mustissa asussani takaisin ja suuntasin toiseen kohteeseen. Sen nimi oli Pirunkirkko ja sijaitsi ihan Varkaudesta Joensuuhun menevän 23 tien lähellä. Jätin auton läheiselle mettäautotielle ja läksin kipuamaan puiden takana häämöttävän Syvävuoren suuntaan. Kipusin vuoren päälle, jossa oli useita pystysuoria seinämiä ja kolmiomittauspiste. Näin ensimmäiset merkit vuoren pirusta. Vuorelta oli mahtavat näkymät Soisaloon – yli Paljakkaveden. Itse asiassa olimme meloskelemassa tuon saaren luona heinäkuussa. Vuorella oli useitakin luolia. Vuori oli niin mahtava paikka, että uskon sillä olleen muutakin merkitystä muinaisille immeisille. Tämä kivi näytti kuin uhrialttarilta kielekkeen reunalla. Kielekkeeltä näki pitkälle… Portaita oli useita. Palasin lyhempää reittiä vuoren seinämän alle ja huomasin kielekkeessä syvennyksen neon vihreän jäkälän yllä. Haa!! Taitaa vuoren piru selvitä… Pesähän siellä. Olisko itse vuoren pirun – huuhkajan? Kuvasin vuorella satoja kuvia – olin niin haltioissani näkymästä ja lohkareista… Kotona kuuklasin paikan ja oli vuoren alue noteerattu ympäristöhallinnossakin: Syvävuoren kallioalue. Tästä paikasta en olisi tiennyt ilman geokätköilysivustoa. Siellä merkkasin ensimmäisen geokätkölöytöni. Tulen varmasti seuraamaan sinne ilmestyviä kätköjä. Jos löytys muitakin mielenkiintoisia kohteita…. [...]