Jakamia en ole löytänyt Leppävirran esitteistä enkä kirjoistakaan, vaikka se on yksi Leppävirran luontokohteiden helmi. Jakamien saaristo (kartta) jakaa Suomen 3. syvimmän (89m) ja 18. suurimman järven Suvaksen kahteen suureen selkään: pohjoisosan Kukkarin selkään ja etelän Haapaselkään. Molempien selkien arvellaan olevan meteoriittikraatereita.

Jakamien saaret ovat kallioisia jääkauden sileäksi uurtamia luotoja ja saaria. Kaikki saaret ovat yksityistä luonnonsuojelualuetta, joten saarilla leiriytyminen ja tulenteko on kiellettyä. Leiripaikkaa saarilta ei löydy – ainut miinus. Pari km pohjoiseen sijaitsee Kääriän saari jota kalastajat pitää leiripaikkana ja siellä olemme mekin yöpyneet.

Rantamaisemaa hallitsee Soisalon puolella sijaitseva Hormanmäki, joka mainitaan myös Kalevalassa ja on tunnettu muinainen uhripaikka. Mäeltä avautuu komeat maisemat Jakamille.

Parhaiten Jakamille pääsee vesipelillä ja sen voi laskea vesille Horsmalahden veneenlaskupaikalta (kartta). Suosittelen ajamaan Horsmalahteen Tuppurinmäen kautta (Tuppurinmäentie – Puponmäentie – Kurjalanrannantie), jos ei välttämättä halua tutustua yhteen huonokuntoisimmista päällysteteistä (Kurjalanrannantien eteläosa).

Kävimme eilen meloskelemassa ties monennenko kerran Jakamilla – aina sieltä löytyy jotain uutta. Esittelyssä muutama hieno paikka reissulta.

Melekein Hornanmäen alla Kummumlahdessa on hiekkasärkkä, jonka muoto muuttuu tuulten mukana. Hiekkarantaa jatkuu myös Hornankannan ympärillä. Paikan erikoisuus on se, että tuolla missä hiekka loppuu, on rannan tuntumassa lähde. Sieltä hiljalleen valuu kylmää ja kirkasta vettä hiekan läpi. Siellä on mukava helteellä jäähdytellä juomia.

Ruposaaren kallioilta on hyvät näkymät Hornanmäelle ja sen alla pienessä saaressa on kalasääskellä pesä.

Siellä oli lentoharjoitukset menossa.

Matosaaressa on Jakamille tyypilliset rannat – sileät kalliot.

Kalliolla oli vierailtu aiemminkin. Emännän viereeen kallioon oli kilkuteltu…

S/S Alli 1960. Nykyinen M/S Alli on kuopiolaisen Meripartiolippukunnan Järvisissit käytössä.

Siinä se helteinen elokuun päivä kului mukavasti rantakallioita tutkiessa. Tännehän palataan taas…

Lissee reissun kuvia nuamakirjassa ja kuvia aikasemmilta Jakamien reissuilta: 2006 ja 2010.