Eilen oli vapaapäivä ja potkurin potkimia kutitti päästä jääaavikolle. Suuntasin Suvaksen Jakamille, jossa olemme viettäneet useat elokuun helteet. Nyt oli vuorossa maaliskuun paistetta.
Hornanmäen jättiläinen tais olla päiväkävelyllä jäällä. Sellanen ryminä ja ryske kävi joka puolella. Päivän paiste ja yöpakkaset saivat jään elämään.
Sääskien pesä oli vielä hiljainen. Ei mene kauaa…
Samoin lokkiluoto. Voi sitä kirkumista parin kk päästä.
Nautiskelin auringosta Vähä-Venakon kallioilla.
Tutkailin saaria ja eteen tuli jos jonkin moista murikkaa ja hullunkurista mäntyä.
Tälle keitaalle oli eksynyt kuusi, mänty ja paju. Missäs koivu?
Suuren järven jää voi olla arvaamaton. Murtosaaresta oli revennyt useita metrejä leveä railo, joka jatkui kauvaksi selälle.
Murtosaaren kallioilla paistattelin laskevaa aurinkoa.
Auringon laskiessa tein paluumatkaa Hornanmäen varjoissa. Noille mystisille rinteille vielä palaan lumien sulettua.
Kiitos keväisistä tunnelmista ja vanhoista muistumista. Kuin itse olisin yhä paikalla ollut. En ollut, sillä pyörätuoli on huono väline noissa (kin) olosuhteissa.
Kiitos kiitos! Niin, hankalaa se olis pyörillä mennä luikkalla jäällä. Onneksi on hyvät muistot.