Viime heinäkuun helteillä meloskelimme Tuusniemen Paimensaareen. Paimensaari sijatsee kolmen kunnan Kuopion, Leppävirran ja Tuusniemen rajalla Suvasveellä jääden Tuusniemen puolelle. Saaressa on vanha saaristolaistila, jossa asuttiin vakituisesti 1920-luvun alusta vuoteen 1987 asti. Tilan rakennuksia ja perinneympäristöä on kunnostettu ja saarelle on rakennettu opastetaulut ja rantautumispaikka retkeilijöiden iloksi. Nyt saarta asuttaa kesäisin lampaat.
Suvas on aina mahtava retkikohe. Toivottavasti se saa olla rauhassa alueelle suunniteltuilta kaivoksilta. Tätä aarretta ei ole vara menettää.
Paimensaaressa on tullut vierailtua useaan kertaan Suvaksen melontareissuilla mutta juttu on vaan jäänyt tekemättä.
Nyt rahtasimme kannootin Leppävirran Kohmansaloon Haukilahen vanhalle tukinlaskupaikalle ja tyrkkäsimme kannootin vesille.
Kalasääski tervehti meitä tutulla luodollaan. Olikohan Ukon päivä kun sen nuamoja löytyi kallioista ja pilvistä? Tiiralla oli lastentarhassa rauhallista. Koskelopoikuekin kuivatteli lämpenevässä hellepäivässä.
Tiesimme lähestyvämme Paimensaaren (kartta) retkisatamaa tutusta rantakivestä. Emme näin retken alussa kuitenkaan jäänet satamaan vaan koukkasimme saaren pohjoisrannalle. Nousimme saunan leppälehdossa maihin. Paimensaaren tila on ympäri vuoden avoinna yleisölle mutta rakennuksiin ei ole sisäänpääsyä.
Paimensaaressa on saaristolaistila, jossa asuttiin lähes omavaraisesti 1920-luvun alusta aina vuoteen 1987 asti. Saaren tilasta tuli Matti ja Marja Hiltusen perheen koti, kun saareen muutti heidän mukana seitsemän perheen 12 lapsesta. Saaresta tuli pysyvästi neljän lapsen – Helmin, Jannen, Matin ja Idan – koti. He asuttivat saarta keskenään vuodesta 1950 lähtien. Vuosien saatossa sisarukset pysyivät perheettöminä. Perheen elämästä voi lueskella lisää Luontoon.fi sivustolla: Paimensaaren perinneympäristö.
Aikasemmilla käynneillä emme ole tavanneet saaren kesäasukkaita. Ne ovat piilotelleet jossain. Nytkin kurkimme että missäs ne mahtaa ollaa. Sitten alkoi kuulua vanhasta ladosta pauketta ja kurkattiin että mitäs siellä. Siellähän ne lampaat olivat. Meidät huomattuaan osa tuli uteliaana tutkimaan meitä ja muut kiiruhtivat jouksujalkaa laitumelle. Ilmeisesti oli ruoka-aika.
Tämmöistä perinnemaisemaa harvoin tulee vastaan. Niityllä on hauskoja kivikasoja, joihin on aikojen myötä kerätty pellolta esiin putkahtaneet kivet. Kasat kasvaa kaikkea kuivassa viihtyviä kasveja maksaruohosta lähtien. Jännä – ihan omanlainen rauhallinen tunnelma.
Jatkoimme matkaa tutkiaksemme Pouhansaaren jyrkänteitä. Vastaan tuli mielenkiintoisia paaseja ja pystysuoria kallioita.
Mutta eräästä jyrkänteestä löytyikin erityinen kalliosta lohjennut siivu. Lohkareeseen oli muodostunut nyrkin menevä reikä (kartta). Tämmöistä reikäkiviveä en muista ennen tavanneeni. Ilmeisesti rapautumisen ansiota tämä kummajainen.
Tulipa koko päivä meloskeltua Suvaksen saarisokkeloissa. Välillä piti pulahtaa vilvoittelemaan ja naatiskelemmaan heinäkuun helteistä. Suvas on aina mahtava retkikohe. Toivottavasti se saa olla rauhassa alueelle suunniteltuilta kaivoksilta. Tätä aarretta ei ole vara menettää.
