Tasan 10 vuotta sitten 26.11.2008 kirjoitin ensimmäisen postauksen bloggeriin perustamaani Leppävirtaa-blogiin. Reviirin laajentuessa muutin 2015 blogin nimeksi Satunnainen Retkuilija. Kymmenen vuojen aikana on tullut kirjoitettua 1157 postausta, jotka sisältävät 8010 kuvaa.
Juhlanpäivän postaus on neljäs kalliomaalauslöytöni. Viime toukokuussa kävin tarkastamassa Tikaskaarteenvuoren kalliomaalauksia Anttolassa. Löysin oikean kämmenen jälkeä muistuttavan väriläiskän aikasemmin tunnetuista maalauksista parikyt metriä vasemmalle.
Viime toukokuussa tein retken Anttolan Pihlajasaloon. Kohteena oli Tikaskaarteenvuoren (kartta) ja Hepo-ojan kalliomaalaukset (kartta). Tikaskaarteenvuori sijatsee melkein Pihlajasalon eteläkäressä Luonterin rannalla.
Rannalta on näkymä mahtavalle Neitvuorelle.
Maalaukset sijaitsevat aivan mökkitien varressa korkealla terassilla. Yritin löytää turvallista reittiä terassille muttei onnannut.
Kuvailin sitten maalauksia pitkällä putkella. Selvimmin maalauksista erottuu ihmishahmo, jolla näyttäisi olevan jousipyssy käessä ja kaksi venekuvioo.
Kun en päässyt kiipeämään terassille tutkailin maalausten vasemman puoleista pystysuoraa kalliota, joka oli koivujen ja pihlajien peitossa.
Seinämässä parin metrin korkeuvella herätti huomioni punertava kohta. Kuvasin sen.
Kotona sitten käsitelin kuvaa – ja kappas, sehän taitaa olla… No, varmistetaanpas. Lähetin kuvan oikeille asiantuntijoille arkeologi Timo Sepänmaalle ja kaikki Suomen kalliomaalaukset kuvanneelle Ismo Luukkoselle. Timo oli tehnyt jo saman suuntaisia havaintoja samasta seinämästä 90-luvulla.
Molemmat piti löyvöstä mahollisena, joten teimme yhteisen tarkistusreissun syyslomalla.
Havaintoseinämää tutkittiin kolmin silmin ja kameroin.
Timo tunnisti seinämästä useitakin maalausjäänteitä, joista pystysuorat viivat olivat toinen tunnistettava kuvio. Ismo tallensi löyvöt kameralla.
Löytämäni läikkä todettiin oikeaksi kalliomaalaukseksi. Joku on siihen tainut läntätä punaseks maalaamansa kämmenen.
Yritimme kiivetä myös terassille, mutta ei onnannut vaikka oli mukana tikapuut ja köyttä. Märkä syksy teki kallion niin liukkaaksi ettei uskallettu riskeerata.
Yritin terassille myös yläkautta mutta harmikseni viimeinen kaksi metriä oli niin märkää etten halunnut tippua neljää metriä.
No, vuoren päältä aukeni komea syssyinen maisema Neitvuoren suuntaan.
Rantamaisemakin loisti syksyn väreissä.
Heinäkuussa 2016 olin kuvannut vastaparin Neitvuorelta. Tikaskaarteenvuoren kalliot erottuvat juuri ja juuri tiheän lehtimeren keskeltä.
Paluumatkalla kurkkasimme Hepo-ojan kalliomaalauksen, joka jäi minulta keväällä löytämättä.
Hepo-ojan kallio on komea ja siinä lippaluola, jonka suojassa oletin maalauksen olevan.
Kalliomaalaus – tai se vähäinen joka siitä oli jäljellä – olikin lipan oikealla puolen valkoisen jäkälän alla. Se oli ilmeisesti tuhoutunut muualta. Timo ja Ismo tutkivat sitä oikein luupilla ja kyllä siellä huokosissa maalia oli – tosi vähän. Ei ihme etten löytänyt.
Ismo dokumentoi kallion ja Timo kertoi tarinaa sen löydöstä.
Olipas hieno retki. Kyllä riitti juteltavaa ja pohittavaa kalliomaalauksista. Mukava kun tälläinen harrastaja pääsee ammattilaisten kanssa turinoimaan – ja päivittämään tuoreimmat kuulumiset.
Se oli sitten mun neljäs kalliomaalauslöytö. Sorsaveen Ukkokiven soikea läiskä, Unnukan Pöyhönsaaren Karhuvuoren tikku-ukko ja Uimasalon Sarkasvuoren hirvi kuviokokoelma sain lisäyksen Pihlajasalon Tikaskaarteenvuoren kämmenen jälellä. Timo rustasi raportin päivän löyvöistä ja tiiot päivitettiin muinsjäännösrekisteriin.
Voin taasen kehuskella että olen neljä kertaa parempi kuin Jean Sibelius. Janne löyti vain yhen kalliomaalauksen 😎
Moi,
Mielenkiintoista, osaatko arvioida uusien kuvien korkeusasemaa suhteessa vanhoihin tai Saimaaseen?
Timo Sepänmaan raportoi uudesta löydöksistä näin: ”Tarkastuksessa alueella havaittiin useita jotakuinkin varmoina pidettäviä kalliomaalausjälkiä noin 9,5 m:n matkalla, 10 – 20 m aikaisemmin tunnetusta kohteesta pohjoisluoteeseen, tätä runsaat 5 m alemmalla tasolla. Tällä kohdalla kallion pinta osoittaa lähinnä länteen ja kallio kaartuu kohdasta riippuen enemmän tai vähemmän selvästi sisäänpäin muodostaen lippamaista suojaa. Kallio on gneissiä ja pääosin tummaa (johtuen ehkä ainakin osaksi pinnalla olevasta tummasta leväpeitteestä). Tämän seinämän edustalla on kivikkoinen tasanne (korkeusero arviolta puolisen metriä). Tämän tasanteen korkeus Saimaan Luonterin pinnasta on (kameran vatupassin ym. mittausten perusteella) noin 5 m – siis noin 81 m mpy. Maalausjäänteet ovat tämän tasanteen pohjoispäässä noin 160 cm ja eteläpäässä noin 130 – 350 cm korkeudella. Suuri osa näistä maalauksista on siis voitu tehdä kyseiseltä tasanteelta seisten, osa on tehty vedenpinnan oltua korkeammalla (jollei sitten telineeltä).”