logo

Koivukoski

Kuvasin eilen Konnuksella panoraaman laavunsaaren toiselta puolen Koivukoskesta – kuvauspaikka kartalla.

Itseasiassa seisoin kosken päällä – tosin laiturilla. (vie hiiri kuvan oikealle tai vasemmalle reunalle niin kuva alkaa liikkua)

Äärimmäisenä vasemmalla on Pirttikoski, joka näkyi Emäkosken kuvassa oikealla. Kosken oikean puoleista rantaa vasten olen kuvannut lintuja lennossa kuten mm. ruskosuohaukan. Kesällä pikkulokit ja tiirat pyydystelevät koskikorentoja Pirttikoskesta ja Pikonlahteen Ruutisaaren toiselle puolelle avautuvasta koskesta. Näiden koskien välinen suvanto oli pakkasilla lähes umpeen jäässä, mutta nyt siinä pyöri kaksi jäälauttaa ympyrää. Telkät viihtyvät tuossa suvannossa.

Pikolanhden rannalla on ainut koskelle näkyvä mökki. Sen edustalla olen kuvaillut joutsenia, saukkoja ja tuossa edessä olevassa koskessa kalastelivat Lurta ja Läträ sekä minkki matikoita.

Sen jälkeen oikealla on Ruutisaari, jossa on laavu. Tosin en ole käynyt siellä. Ruutisaaren rannoilla olen kuvaillut koskikaraa, sorsia, koskeloita ja juuri tuohon saareen se pelästynyt metsäkauris ui. Se nousi rantaa aika lähelle noiden voimalinjojen alta.

Koivukoski avautuu syväväylälle, jossa näkyy kanavan alapään odotuslaituri. Tuohon ”altaaseen” tuodaan kanavan läpi uitetut tukkiniput odottamaan jatkokuljetusta. Tuolla odotuslaiturin jälkeen näkyy lyhyempikasvuinen männikkö, jossa kohtasin useamman käpytikan ja pikkutikan menneenä syksynä. Samaisella kerralla näin kolme saukkoa tuon rannan tuntumassa näkyvän Rahasaaren vasemmalla puolella. Ne kivet jäävät tuo Ruutisaaren taakse.

Laavunsaaren tän puolen kivillä olen päässyt lähimmäksi koskikaraa.

Selkäni taakse jää sitten itse laavunsaari, josta lisää tässä myöhemmin…

  • Jaa

7 Kommentit

  1. Koska siis seisoit kuvaamassa, nytkö hitjattain? Onko siellä vesi vapaa?
    Hieno panoraama taas, on kuin itse seisoisi ja pääntä hitaasti kääntäisi!

  2. uunas: Eilen. Kun pakkanen on laskenut 20 astetta niin kosken alajuoksun sula on venynyt puoli kilsaa. Samoin koskella on jäät hävinneet lähes kokonaan. Juoksuttaskohan nuo Iisalmessa tai jossain kun virtaus on noin kova…

  3. Hieno panoraama! Todellinen tuntu tosiaankin siitä, että melkein kuin itse tuolla seisoisi(Paitsi ettei palele..) Ja hieman jopa sinitaivasta pilkistää.. On sulla upeat kuvausmaisemat!

  4. Elisa: Siellähän oli eilen lämmin – alle 10 astetta pakkasta. Sit siellä on kylmä kun pakkasta on 20 astetta enemmän – ja niin… Suomen talvi on vain pukeutumiskymysys 8)

  5. Hienoja nämä sinun panoraamasi, tämä ja aikaisempi kovemmalla pakkasella otettu Emäkoski-panoraama. Taisihan niitä olla enemmänkin… Tosiaan, kymmenen asteen pakkanen ei tunnu nyt pakkaselta lainkaan. Loppuviikkoa kohti taas kiristyy. Toivottavasti tulevana viikonloppuna näkyisi aurinko. Höh, vasta maanantai ja ajatukset jo viikonlopussa.

  6. irma: Kiitos! Säätiedotus luppaa tännekin kiristyvää, muttei yhtään rakosta pilvistykseen – kummat pakkaset.