Sietkyt luvulla tuli istuttua tipparellun ja fiat satakakseiskojen takapenkillä ja matkustettua useasti Kuopijosta Tuusniemen Levälahteen Suvaksen rannalle. Talvella isäukot kävivät talviverkoilla ja kesällä virvelöimässä. Me peskat kulettiin mukana. Jo silloin ihailin Vehmersalmen Vuorisalon komeita vuoria auton puikkelehtiessa Virtalansalmen mutkissa.

Palasimme takapenkkikaverin kanssa Vuorisalon maisemiin vuonna 2012. Kävimme kurkkimassa Hiisivuoren eteläjyrkänteen reunalta näkymää Suvakselle – puitten vuoksi se ei ollut kovin kummoinen. Teimme myös veneretken Suvaksen rannoille ja muistelimme kuinka penskana rypläsimme vaatteet päällä keväisissä rantasulissa.

Eilen palasin Hiisivuorelle (kartta). Vuorisalo erottaa Suvaksen ja Roikanveen sekä on muinaisten kulkureittien risteyskohassa. Vuorisalon pohjoispuolelta aukeaa vesireitti aina Nisiän Tahkolle ja Syvärinpäähän asti.

Ajelin eilen Litmaniementietä ja käännyin Vuorisalontielle ja parkkeerasin Hiisivuoren harjanteelle, joka erottaa Hiislahen puoleisen paljakkanyppylän ja itse mahtavan Hiisivuoren.

Kurkkasin ensin Hiislahen puoleisen paljakan. Sieltä aukesi näkymä Myhninveelle.

Kiepsautin jyrkänteen alle ihan rantaan.

 

 

Jykänteessä oli pystysuoraa seinämää ja myös pyöreämpi muotoinen seinämä – vähän hiidenkirnumaisia muotoa. Eräs kohta seinämästä – halkeaman ylä- ja alapuolella – hiukan punersi, mutten siitä mitään kuviota saanut kuvankäsittelyllä esiin.

Harvemmin toukokuussa on voinut bongailla jääpuikkoja.

Hiisilahen rannalta löytyi myös massiivisia kivivyöryjä.

Palasin autolle ja tankkasin hieman. Sitten valloittamaan Hiisivuorta.

Suuntasin itäjyrkänteelle ja vastaan tuli kuru, jossa oli vielä lunta melkein metrin verran.

Itäjyrkänteeltä aukesikin mahtava näköala Myhninveelle ja Virtalansalmen yli.

Pohjoispuoleltakin aukesi komea näkymä.

En käynyt Hiisivuoren Suvaksen puoleisen jyrkänteen päällä vaan laskeuvuin sen alle etsimään tunnettua luolaa.

Jyrkänne oli porrasmainen ja sen alla louhikko, jota kolusin mutta luola jäi löytämättä.

Louhikon pohjoispäästä löytyi asetelma: kaksi kiveä alla ja kolmas kosketus kallioon.

Palasin itärinteelle tutkimaan jyrkänteen seinämiä. Olin laskeutunut huipulta 20 metriä pomppien portaalta portaalle. Viimeinen porras oli yllättäen 3 m – ylös takasin en olis päässyt. Jalka lipes ennen kuin sain pikku näreestä otteen, jota pitkin meinasin alas… Tulin alas jalat eellä selkärepun kautta takaperin kerien. Tappiot: persuuksessa iso patti, istumiset istuttu vähäks aikaa. Kamerakalusto sammaleessa ja mullassa – ei kalustotappioita.

Eräs jyrkänteen pystysuora seinämä hehkui punaisena. Yritin etsiä siitä kuvioita ja kotonakin kuvankäsittelyllä, mutta nyt ei onnannut. Liekkö vain luontaista väriä.

Olipas kunnon retkuilu. Korkeuseroja oli sen verran että kevään huonojen säitten rapistama kuntokin sain kunnon rääkkiä ja persuuskin osansa. Mikähän piruilla ja hiisillä on minun persuusta vastaan? Par vuotta sitten meni häntäkuu Pirunkivellä.