Retkeni pääkohde Kivikurun Ukonkivi (kartta) alkoi näkyä puitten välistä jo pitkälle… Olin kuvannut kiveä jo keväällä 2012 mutta silloin ei ollut tiedossa kiven tarina.

Mannerjäätikön kasaamalla kumpumoreenialueella on kaksi päälekkäin kerrostunutta porfyyrigraniittilohkaretta. Alemman koko 8m x 7m x 2.5-3m ja ylempi kooltaan n. 1.5m x 1.5m x 1.5m.

Kiven alle on muoostunut lippaluola.

Onkalossa oli pietty nuotiota.

Ylempi lohkare muistuttaa ihmispäätä. Kyllä siitä kasvot löytyy moneltakin kulmalta.

Perimätiedon mukaan kivet ovat olleet vanhan kansan kirkkona ennen kristinuskon aikaa. Ennakkotiedoissani mainitaan että ylemmän kiven alla on ollut joskus immeisen pää kokonen murikka eli lohkaretta on yritetty puottaa. Kivi oli poistettu. Kristinuskon vallatessa maamme, monet vanhan kansan uskomus- ja uhripaikat pyrittiin tuhoamaan ja/tai ne asetettiin kielletyiksi paikoiksi. Silti kansa harjoitti salassa entisiä uhrimenojaan. Jotkut jäi kiinni ja heiät voitiin tuomita tästä vääräuskoisuuesta. Onneksi tämä paikka on säästynyt tältä tuholta.

Ukonkivi on niin hieno paikka että vietin sen ympäristössä tovin kuunnellen palokärjen pärinäsarjoja kumisevan kelon kylkeen. Otin pitkästä aikaa HDR-kuvia. Sen paikka on ansainnut.

Kuvaan eksyi myös jokin satunnainen rymyilijä.

Jätin tällä kertaa Kivikurun käymättä. Voi olla että palaan rupikonnien kutuaikaan Poikkilammelle. Toissa keväänä niitä oli paljon…

Palasin autolle miettien mitehän mahan päästä sen jäisen mäen ylös, kun notkelman pohjalla on vielä kurvattava itse tielle. Hörppäsin autolla kuumat mehut ja pohiskelin toista ratkaisua. Vanha tiepohja (kartta) näytti olevan tasanen mutta siinä oli jäätynyttä lunta kymmenisen senttiä – paikoittain enemmän. Eniten oli lunta tiepohjan yhtyessä tiehen. Jos pääsen nyppylälle niin saan alamäessä vauhtia niin että penkan yli voisin päästä. Eikun tuumasta toimeen. Toisella yrittämällä pääsin nyppylälle ja sitten kiihytys… ja lumeen. Mene, mene, mene… Yes, pääsin lumen läpi tielle!