Vuoden ensimmäisenä päivänä paistoi aurinko niin heleästi, etten voinut pysyä poissa koskelta, vaikka oli vähän hömelö olo aaton valvomisesta ja virvokkeista.

Uittouoman niskalla istuskeli kara seuraillen uoman meininkiä. Eikä aikaakaan, kun siihen viereen lehahti toinen kara ja alkoi vimmattu taka-ajo korkealla kosken yllä. Jonnekin koskenniskalle ne hävis nahistelemaan…

Laavunsaarella ei näkynyt sen kummosempaa ja suuntasin kanaville.

Emäkosken niskalla jäällä loikkivatkin Lutra ja Läträ. Ne löysivät jäältä aukon, josta ne pulahti kalastelemaan ja palailivat aina välillä jäälle rouskuttamaan kaloja. Aikani seurattuani ne eivät enää nousseetkaan… Missähän niiden Mutra luuraa?

Palasin laavunsaarelle. Siellä tiaisparvi lehahti Kotasaaresta laavunsaaren pajukoihin ja niiden perässä tuli myös tikka. Tikka lensi hakkaamaan läheistä haapaa ja siinä aikani sitä ihmeteltyäni tokaisin mielessäni: Ei prkl… valkoselkätikka. Siinä aloin sitten sohia kameran kanssa…

Sain sen kolmen metrin päästä tähtäimeen ja räps. Yks kuva… No, miks tää ei toimi enää… Herra Murphy puuttui peliin: akku loppu! Kyllä olis koski raikunut perinteisiä suomalaisia voimasanoja ellei tikka olis ollut tuossa nokan edessä. Nopee akun vaihto…

Tikka oli jo sitten haavan latvassa, josta se lennähti nopeasti takaisin Kotasaareen. No, sainpas kuitenkin pari otosta tästä harvinaisuudesta. Taas uusi lajibongaus laavunsaarella.

Samalla huomasin minkin uiskentelemassa koskessa. Sekin huomas minut ja antoi kosken viedä mennessään. Seurailin sitä hetken, kun se kalasteli ja nousi välillä kivelle piehtaroimaan lumessa. Saalista se ei saanut…

Kiertelin kanavilla ja koskella, mutta alkoi jo pimetä. Valo alkoi loppumaan ja tuli jo nälkäkin, joten läksin kotio. Matkalla ihmettelin, että olipas taas tuuria. On se vaan ihme eläintarha toi koski.