Kävin aamutuimaan – siis ennen klo 12 – koskella katsastamassa mitä siellä näkyy. Viikon aikana oli tullut täysi kesä.

Kanavilla kuului hirveä metakka ja ajattelin, että kuka nyt tuollai huutaa. No, tikan poijatpa tietenkin. Äänien kakofonian perusteella pesässä oli ainakin kolme huutajaa. Molemmat vanhemmat rahtasivat ruokaa pesään minkä ehtivät. Tuonne ne sudenkorennotkin häviävät.

Sitten kuulin viirupöllöemon kutsun ja sen poijat alkoivat mekastaa. Niitä oli kaksi. Ne oli ihan lähellä… Emo huomas minut ensin ja sähisi hetken, mutta rauhoittui.

Ei se sitten enää väliitänyt minusta vaan sen silmät alkoivat luppasta. Olikohan ollut rankka yö? Poikia ei näkynyt eikä kuulunut. Tutkailin puita ja maastoa, muttei vilaustakaan. Emokin lenti ruuan hakuun.

Siinä huomasin sitten kirjosiepon pesän, jossa oltiin vasta rakennuspuuhissa. Olikohan tämä nyt se toisen naisen pesä? Ensimmäinen hautoo niin ukko ehtii liehitellä itselleen toisen naisen, jonka pesue jää vain naaraan ruokittavaksi, kun ensimmäinen pesue kuoriutuu.

Vastaan lenteli myös kesän toinen sinisiipi – taitta olla paatsamasinisiipi. Pihassa olin tavannut jo ensimmäisen mutta määritys jäi kekseneräiseksi perhosen lenneltyä muualle.

Siinä tutkittuani useita minuutteja puita ja männyn käpyjä huomasinkin isomman poikasen. Se nukkuin männyn latvassa. Osaakohan se jo lentää, kun matkaa latvaan oli toista kymmentä metriä ja alarunko oli lähes oksaton? Uneliasta porukkaa tänään liikenteessä… Nuorempaa siskosta en sitten löytänyt.