Karhuniemen luola Jäppilässä on ollut niitä kohteita, jotka oovat vaan jääneet roikkumaan listoille. No, tänään otin sen aurinkoisen pakkaspäivän retkuilukohteeksi.
Ajelin Jäppilään ja sieltä kohen Suonteeta. Käännyin parin kilsan päästä Ruuhilammentielle, jota ajelin 3.5 kilsaa ja käännyin Kontiorannantielle. Tiellä oli mennyt auto tai pari ja Juhta ei meinannut pysyä niillä raiteilla. Jätin sen suosiolla ensimmäiselle levikkeelle, ettei tarvinnut ruveta kaivelemaan Juhtaa ojasta. Lumikengät jalkaan ja aloin talsia jäljellä olevaa paria kilsaa. Tien viimeisessä mutkassa olisi pitänyt alkaa polku. Eihän sitä näkynyt kun oli lunta ja suunnistin kohen luolan karttapistettä keskekasvuisessa talouskuusikossa, jossa näköetäisyys oli vain muutama metri.
Kiepsautin jyrkänteen päältä sen alle. Aurinkokin ylsi sinne.
Luola löytyi jyrkänteen reunasta.
Iso lohkare oli jäänyt parin kiven ja kallion väliin. Tuossa luolan yläkerran sisäänmenoaukko.
Auringon puolelta löytyi pääsisäänkäynti.
Aikas hulppee ovi.
Luolalla on pituutta 10 m, leveyttä 5 m ja korkeutta 2-4 metriin.
Perällä luola vielä haarautuu kahteen suuntaan. Tähän rakoseen on satanut lunta.
Tähän rakoseen taasen tulee vettä kalliota pitkin. Luolan pohja on ihan soraa.
Kivessä näyttäs olevan kvartsiittisuoni.
Aaltoileva katto oli kyllä haaska.
Kiipesin myös yläkerran ikkunasta ja siitä oli näkymä luolaan.
Hitto, kus säikähin! Luolaa asuttanut luolamies halus vallata luolansa takaisin. Salama säikäytti sen pakosalle. En ihmettele että se viihtyy täällä. Kuivat puut ja makkaratikut valmiina. Kuiva ja suojaisa luola, josta on tarinoitten mukaan ammuttu karhu 1800-luvulla ja onpa täällä keitelty viinaksiakin.
Löysin luolalle tulevan polun ja paluu oli noppeempi ja ehin ihastelemaan laskevaa aurinkoakin.
