Laukaan Hitonhauta (kartta) on niitä paikkoja Suomessa, jotka on vaan pakko nähä. Aloitimme Jussin kanssa retkuiluviikonlopun jo perjantaina. Treffasimme Kapeenkoskella ja läksimme kohen Alkuasukas – Jussin “takapihaa”.
Päästyämme hauvalle vievälle pikkutielle, Jussi huus: KOTKA! Sitten alkoi tapahtua kuin muinoin intissä. Auto parkkiin, peräkontti auki… Missä se kamera? Ei prkl! Lyhytputki kiinni! Ääh, ääh… Räps. Prkl, kameran asetukset persiillään! No, nyt … Ei, ei, ei, sinne puun taakse! Pöh, perseestä sain pari kuvaa. Mites Jussi? Samoin. Kait se on merikotka, joka kierteli lämpövirtauksia etsien kohen pohjosta.
Pistimme auton parkkiin ja talsimme hauvalle kylttien ohjaamana. Sitten alkoi solan reunat nousta…
No, hohhoh. Jopas oli jääputouksella korkeutta ja jykevyyttä.
Putouksen alla ol lampi, joka ol jiässä. Talvella tästä onkin kuulema helpompi päästä kuivin jaloin.
Aikas iso murikka oli lohjennut reunalta.
Murikan perässä oli tullut pienempi kivi joka oli jäänyt väliin jumiin – haaska portti.
Portin ja kiven mittasuhe näkyi hyvin toiselta puolen.
Sittenpä tuli vastaan jääholvi. Holvissa oli jännät äänet – kuin olisi ollut jossain vesipumppaamossa.
Holvia vastapäätä ol luola, joka ol jääkaltereitten sulkema. Se jäi siten koluamatta.
Tarvoimme läpi hauvan ja kiepsautimme yläkautta takaisin autolle.
Laavulla evästelimme ja ihmettelimme luontopolun opasteitten uusia tekstejä.
Hienon retkeilykohteen palveluitten ja luontopolun hoito on lopetettu. EU-hankkeet ovat hieno retkeilykohteitten rahoitussysteemi, mutta niillä pitäisi olla jatkumo, jolla pietään myös suurella rahalla rakennetut palvelut retkuilukunnossa.
Näinpähän se juurikin on.