Jalkakiveksi sanotaan kiveä, joka on nostettu kolmen pienemmän kiven varaan. Tein huvikseni Retkikartassa haun paikannimellä Jalkakivi ja yksi ainoa napsahti hakuhaaviin. Kohe sattui vielä lähelle Soisalon saaren pohjoisosaan Vehmersalmelle. Läksin kokeilemaan juuri hankkimaani 4 vetoista juhtaa syyssateitten lilluttamille sorateille.

Jalkakivi, Puutosmäki

Jalkakivi (kartta) löytyi karttamerkin vasemmalta puolen – koivitetun vanhan pellon länsipuolella olevalta nyppylältä. Se ei ollut sellainen jalkakivi kuin kuvittelin. Muoto muistutti lampaan päätä.

Jalkakivi, Puutosmäki

Pienen bussin kokoinen kivi makoili kalliolla.

Jalkakivi, Puutosmäki

Se pysyi pystyssä asennossa kahella tukikivellä.

Jalkakivi, Puutosmäki

Voi olla että tukikivet ovat lohjenneet kivestä.

Jalkakivi, Puutosmäki

Takaapäin toinen tukikivi näytti kuluneelta kengän korolta.

 

Jalkakivi, Puutosmäki

Kiven ali oli näköyhteys.

Jalkakivi, Puutosmäki

Lampaan kuono osoitti kohen Kaikonjärveä. Kuusen vierestä kiven kaltevan lipan alta löytyi vanhoja tulistelun jäännöksiä: palanutta puuta.

Kylläpäs oli uuteen juhtaan tyytyväinen. Neliveto veti nätisti lillussa ja kuopat eivät paljoa haitanneet.