Harmaa vkl ei oikein innostanut kuvvaillemaan eikä retkeilemään. Koskellekaan ei pääsyt kun siellä juoksutetaan – kanavan sulut on auki ja yli ei pääse kuin uimalla tai veneellä. Kallaves on yli tulvarajan. Toiselle puolen olis päässyt – kai – mutta pitäjillä tiet ovat suklaavelliä – ei innostanut, kun en omista maasturia (vaikka pitäisi kun meillä 1.2 km etäisyydellä kirkosta aurataan sitten vasta kun pikku-pököttini ui mahallaan – naapuri osti sen takia citymaasturin). 


No, läksin sitten sieneen. Jospa löytäs vielä muutamia suppiksia. Kiertelin vähän ei reittejä. Tutulla paikalla kalliojyrkänne oli märkä – mikä nyt ei olis märkä näillä ilmoilla. Märän sammaleen joukossa oli punaista – ihan kuin kallio olisi vereslihalla.  Mikähän tuo ilmiö? Nuamakirjassa sain monia ehdotuksia: hematiittia, levää, uhrikivi (hjuumor heittona)… Mikä lie – mutta mielenkiintoinen…


Löysin myös pari unohtunutta suppispaikkaa, mutta suppikset oli jo kaksien lumien jälkeen aika pehmeitä. No, sain kohtuukuntoisista vielä pannullisen kassaan…