Tänä viikonloppuna veti miehen aakeelle laakeelle – ihan kahen eri järven jiälle. Kirpakoien yöpakkasten ansiosta oli mahtavat hankiset. Tällänen satakiloinen paketti – kamerareppu ja iso termari, bannaania ja lumkengät varuilta vyötäröllä roikkumassa + vanttera rakenteinen tarpoja – käveli kevyesti hankien piällä.

La olin Virmaaalla.

Jäällä oli täys talvi, paitti että lumi oli lähes sulanut kokonaan ja aurinko helotti – välillä melkein lämpimästi. 

Kiertelin myös saarissa tutkimassa pälviä. Ihmettelin miksi sain korppien suosion – tavallisesti ne pötkii raakkuen pakoon.

Minulle taidettiin yrittää viestittää jotain….

Uups, olin vahingossa eksynyt niiden pesän alle. Nopsaan pari kuvaa ja jätin ne pesimään. Hieno homma. En ole aiemmin niitä pesimästä tavannutkaan tällä saarella. Komeet asukit.

ViewRangeri tallensi reitin. Tuon lisäksi tein vielä mantereella parin km lenkin.

Tänään su oli vuorossa Suvas. Läksin valloittamaan Ilveksiä. Olimme kerran niillä vierailleet kannootilla, mutta kamera unohtui…

Ilima oli toisinto eilisestä.

Talvista järviluontoa parraimmillaa. Korpit raakkuivat täälläkin – kauempana.

Suojaisassa kallion kolossa oli jopa kuuma – varsinkin kun otti ekstraa sisäisesti.

Suvaksen Haapaselkää hallinnoi tuo Kalevalastakin tuttu Hornankallio. Hornanmäki näkyy kauaksi ja on hyvä apu suunnistessa saarien sokkeloissa. Tosin olihan mulla koko ajan ViewRanger-seuranta päällä…

Olihan Ilvessaarilla käynyt ilveksiäkin. Tuoreita ja vanhoja jälkiä oli paljon.

Tän päivän matka oli eilisestä tuplat.

Kaksi aurinkoista päivää aakeilla laakeilla oli tosi piristävää – tosin ruumis valittaa yht. yli 15 km lumessa tarpomisesta mutta nuamaan tarttui jo väriä…