Lainan päivänä alkaa joka vuotuinen kirjastomme poistomyynti. En ollut nyt ensimmäisenä jonossa kuten viime vuonna. Sattuneesta syystä tiesin, ettei siellä ollut niin paljoa mielenkiintoisia kirjoja tarjolla. Nyt siellä oli lähes pelkästään kaunokirjallisuutta ja harvoja tietokirjoja.

Ainut mikä jäi harmittamaan oli se, etten tiennyt siellä olevan Aarne Haapakosken alias Outsiderin – Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin kioskikirjallisuuden ja kuunnelmien kirjoittajan – kirjoja myynnissä. Huomasin vasta sitten kun joku oli jo kasannut niitä itelleen. Pidin lukioaikaan esitelmän ko. kirjailijasta.

No, kasasin itselleni kaikki löytämäni 70-luvulla painetut Tarzanit – pari 80-luvun painosta otin ulkonäyn mukaan mutta 90-luvun eivät enää kelvanneet. Osassa oli J. Allen St. Johnin piirrokset ja “Tarzan ja kultaleijona” kirjassa oli jopa valokuvia Johnny Weismullerin Tarzan elokuvista. Näitähän käytiin penskana 70-luvulla katsomassa ihan elokuvissa – Kuopion Kuvakukossa. Lisäksi löysin filosofian oppikirjan vuodelta 1931. Pitäähän alan maisterilla olla edes yksi filosofian kirja 8)

Määrä on aika pieni siihen verrattuna, että viime vuonna kuskasimme piirongin verran 1800-luvun ja 1900-luvun alun kirjoja sekä kartta- ja tietokirjoja – ihan vaan kansien ja kuvien perusteella.