Eilen aikani etsittyä Konnuskosken laavun saarella iloisesti livertävää laulajaa, sain sen tähtäimeen ja en ollut uskoa tähtäimen näkyä. Peippomaiset sulosävelet sai aikaa puukiipijä.

Puukiipijä liverteli kolutessaan saaren vanhoja osin jo lahonneita koivuja.


Välillä se kävi nopsaan maassa ja poimi sieltä koskikorentoja, joita oli juuri kuoriutunut paljon. Mutta niin nopsaan, etten saanut siitä kuvaa.

Korentoja oli kaikkialla: lumella, puissa, jäällä.


Sitten alkoi kuulua tuttua kailotusta, mutta mistä? Aikani pyöritty huomasin lokkien parveilevan korkealla yläpuollellani.

Kävin vielä tarkistamassa vanha kanavan rannat, että näkyisikö sinisorsia. Ei näkynyt. Sitten mietin, että lähtisinkö jo kotio vai kävisinkö vielä kerran katsomassa näkyisikö karoja. Ei näkynyt mutta löysinkin täälläpäin uuden tuttavuuden samojen korentojen kimpussa ja vielä parvina. Mutta siitä ensi kerralla…