logo

Veneretki Korkia-Mauran jääluolalle, Inari

Viime kesänä toteutui pitkäaikainen haave päästä käymään Inarinjärven Korkia-Mauran jääluolassa (kartta). Sain oppaaksi ja venekyydittäjäksi alkuasukkaan emännän enon Jouko Kiviniemen.

Venematkalla Nuora-Juhanista Korkia-Mauraan pääsin ihailemaan Inarinjärven maisemia.

Mahlatin rannalla juoksenteli vitivalkoinen poron vasa.

Lähestyessämme Korkia-Mauraa lännestä alkoi rannasta erottumaan retkisataman laituri.

Jyrkänteen vierellä on myös nuotiopaikka.

Jääluola sijaitsi aika rannassa – luohikkoisessa jyrkänteessä.

Luolan suuaukko erottui mustana kolmiona.

Suuaukolla tuntui heti viileältä. Alhaalta huokui kosteaa ilmaa. Luolaan laskeutui portaat. Reitti oli merkitty maalaamalla.

No, jopas. Luolan seinät oli huurteiset ja kimaltelivat otsalampun valossa. Luolan jäälattia oli osittain sulanut. Veen alla kivien välissä oli kuitenkin paksu jääkerros. Immeisten kengissä oli kulkeutunut hiekkaa. Sekö oli sulattanut jäätä? Vaikka oli heinäkuu niin luolan lämpötila lähenteli nollaa.

Korkia-Mauran jääluola on Suomen suurin jääluola. Jäälattian pituus on 10 m ja leveys 3.5 m.  Kalastajat ovat käyttäneet jääluolaa kalakellarina. 1600-luvulla luolan kerrotaan olleen seitojen hävittäjän Päiviö Vuolabin käytössä. Uskotaan että luola pysyi sulamattomana yli 500 vuotta, mutta nyt ilmaston lämpenemisen ja turistien vierailujen vuoksi jää on sulanut luolasta joinain kesinä.

  • Jaa

Comments are closed.