Eipä ole nämä märän lumen ilimat paljon innostanut liikkumaan, joten joutaa tonkia viime vuojen kuvasaalista.
Kun löysin hienon Kivilahenmäen Heinäveellä, olin jo aiemmin päivällä kolunnut Vaalunsärkkää (kartta). Nimestä vois päätellä että olin merenrannalla, mutta itseasiassa olin keskellä mehtää – pitkällä kiemuraisella hiekkaharjulla.
Nimessä on se vinhaperä että särkkä on muinoin ollut niemi.
Tälläiset hiekkaharjumaisemat on aikas harvinaisia meijän korkeuvella. Yleensä ne on pistetty matalaksi ja hiekat kuskattu talojen ja teitten alle.
Kuljeskelin harjun huippua pitkin. Päällä kulki polku.
Välillä piti kurkata taaksekin päin.
Välillä harju meni aika kaposeksi.
Kartan mukaan tämä rotko on Porstuanpää.
Kylläpä ihmetelin kun vastaan tuli liikennemerkki, joka näytti osoittavan suuntaan jos toiseen. Mikähän merkki se täällä keskellä mehtää?
Harju muuttui tasaiseksi kentäksi. Olikohan täältä viety joskus hiekkaa?
Suppia oli monenlaisia. Tähän oli jäänyt kivi.
Kurkkasimpa karttaan merkityn hevosen kengän muotoisen jyrkänteen (kartta).
Ihan kivivyöryinen pikkurotko.
Mini mallinen noro.
Kiepsautin itteni Vaalunsuon takaiselle mäelle ja sieltä takaisin särkälle,
Vähän huilakka pesäkolo.
Särkän korkeimmat kohat olivat kivisiä. Olipas jännää maisema keskellä mehtää. Kyllä kannatti tulla…
Tien toiselta puolen, jonne särkkä oli muinoin jatkunut, löytyi vanha hiekkakuoppa ja varsinainen muinaisjäännös.
