Sorsaveen jyhkein nähtävyys on Havukka – Mustaniemen vuorijonon korkein jyrkänne. Tarkkaan ottaen Havukka ei ole niemessä vaan on oma saari – Havukkasaari.

HavukkaNimi juontunee siitä, että jyrkänteellä on pesineet haukat. Nykyään pesäpaikan on vallannut korppi.

Havukka

Monesti on tullut käytyä jyrkänteen huipulla ihailemassa näköalaa.

Palasimme Havukkaan parina elokuisena hellepäivänä.  Tällä kertaa teimme sellasen työjaon että emäntä keräilee mustikat ja minä koluan saarta.

Parkkeerasimme kannootin jyrkänteen pohjospuolella olevan notkelman kohalle. Notkelmassa on lähde, josta on veetty vesjohto rantaan.

Tarkastin ensiksi notkelman pohjospuolella olevan pienen paljakkanyppylän.

Aumakivi

Ensimmäisenä tuli vastaan kolmisen metriä korkea aumakivi (kartta).

Aumakivi

Siinä se nakotti paljalla kalliolla.

Kivi nyppylällä

Nyppylän päällä näytti olevan kivi ja vieressä joku rakonen.

Kivi nyppylällä

Kivi oli suunnattu kohen lahtea ja sen alla oli rakonen, josta aurinko paisteli.

Ali olis mahtunut

Sen vieressä oli kivi, joka oli jäänyt nojalleen kalliota vasten (kartta). Pikkuimmeinen olis mahtunut läpi.

Laskeuvui notkoon ja sieltä lähti helppokulkuinen ja mustikkainen notkelma kohen Havukan päällystä. Aiemmin vuorelle on tullut kiivettyä lyhintä mutta vaivalloisinta tietä pitkin eli  jyrkänteen eteläreunaa.

Vuorelle kiipeäjän toivottaa tervetulleksi ukko

Vuorelle nousijan toivotti tervetulleeksi nenäkäs ukko.

Jumikivi

Tällänen kiviasetelma tuli vastaan notkelman vasemmalla puolen (kartta).

Luolakivi

Vähän ylempänä samalla puolen tuli vastaan kivi (kartta), joka nojasi kallioon ja väliin jäi immeisen muattava tila. Joku oli muinoin pitänyt tulta rakosen evustalla. Liekkö viettänyt yön kiven alla?

Suojaisan notkelman seinämää

Notkelmasta tuli mieleen linnan piha. Siellä oli tasaisia paikkoja korkeitten seinämien ympäröimänä. Siltä osin Havukka sopisi vaikka linnavuoreksi.

Näkymä Mustalahteen

Kiipesin jyrkänteelle ja sieltä aukeaa tunnettu näkymä Mustalahelle. Täällä näkyy tuoreimmat immeisen jäljet tallattuina jäkälinä ja notskipaikkoina.

Nokkakivi

Jyrkännettä kulettaessa eteenpäin tulee reunalla vastaan nokkakivi (kartta). Se vähän muistuttaa linnunpäätä. Voisko jyrkänteen nimi tulla tästä kivestä? Mahollinen seitakivi?

Havukan korkein kohta

Vuoren korkeimmalta kohalta löytyy tälläinen asetelma. Olisko näillä muinoin käräjöity?

Pohjoisen puolen rinnettä

Kiertelin vuorta ympär ja ämpär. Välillä notkelmissa tuli vastaan haavikkoja männikköjen sijaan. Mustikkaa oli vaikka kuinka. Sukat eivät kastuneet hiestä vaan mustikoista, jotka survoutuivat nilkoissa.

Nojakivi

Löysin vielä yhen nuotiopaikan nojalleen jääneen kivien vierestä (kartta). Sen alle jäi pieni immeisen mentävä luolamainen tila. Hiukan sivummalla oli myös muinaisen laavun jäänteet.

Mustikanpoimija

Palatessa kannootille tul emäntäkin vastaan. Päätimme tulla tänne vielä toisenakin päivänä mustikkaan.