Valokuvagalleriasivusto

Tuossa saan aina silloin tällöin kyselyitä, että teenkö ja myynkö valokuvistani tauluja. Kyllähän minä teen ja tässä on ollut pitkään suunnitteilla ihan kauppa niitä varten. Se on kuitenkin jäänyt tekemättä.

No, tutustui nettisivujen toteutuksessa käyttämäni julkaisujärjestelmän uuteen versioon ja tein sillä kokeeksi sivuston, josta tuli sitten valokuvieni pysyvä ja kasvava näyttely: ATToivanen: Valokuvat.

Sivustolla on useampia eri aiheisia gallerioita, joissa on näytteitä kuvistani viimeisen 7 vuoden ajalta. Osa kuvista on seikkailut jo aiemmin blogeissani, mutta osa on esim. asiakastöitä tai muuten vaan julkaisematta jääneitä kuvia. Siellä on kerrottu myös kuinka teen kuvista canvas-tauluja.
Kaikki kiinnostuneet tervetuloa tutustumaan galleriaani. Galleriaan voi jättää ihan kuvakohtaisia viestejä ja/tai kirjoittaa viestin vieraskirjaan. Katselemisiin….
2015-03-04T12:01:39+00:00 25.10.2009|2 Comments

2 Comments

  1. Nana 25.10.2009 at 13:35

    Kävin katsomassa, selkeät sivut. Ihastelin lintukuvia!

  2. unnu 25.10.2009 at 17:59

    ONNEA uusille sivuille! Olen nyt vasta menossa katsomaan, mutta tiedän löytäväni hienoja kuvia 🙂

Comments are closed.

Kiinnostiko kuvat?
close slider

Kiinnostuitko Satunnaisen Retkuilijan valokuvista?
Ota yhteyttä!

Valokuvieni käytöstä julkaisuissa, verkkosivuilla jne. sekä kaupallisissa tarkoituksissa on sovittava erikseen.

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Kuvien käyttötarkoitus