Tynnörivuorella

Tynnörivuori sijaitsee Särkilahden rannalla, joka on yli 12 km pitkä lahti – Leppävirralta Oravikoskelle ja leveyttä sillä on vain parisen sataa metriä. Vuorella on vanha kolmiomittaustorni – jo lyyhistynyt. Vuoren pystysuoraa seinämää pääsee ihailemaan rauhoitetun mahtavan kuusikon varjossa.



Kävin vuorella 2007, jolloin tammikuussa ei ollut oikeestaan lunta ollenkaan. Kallioilta tippuva vesi oli kuorruttanut varpuja hauskasti jään sisään. 2008 joulukortin kuva on tältä reissulta.



Kiipesin vuoren laelle, josta oli näkymät Soisaloon.


Laskeuduin Särkilahden rantaan tutkimaan rannan kivikkoja.

Kivettynyt kuutti.

Haavassa sitä kasvaa kaikenlaisia loisia.

Tulipahan tuossa mieleen, että olisikohan ideaa kunnostaa vuorien ja mäkien kolmiomittaustornit matkailulliseen käyttöön?

2015-03-04T12:31:20+00:00 08.02.2009|4 Comments

4 Comments

  1. Hullukaali 8.2.2009 at 09:50

    Ihana toi jäätynyt mustikka!

    Itsekin olen noihin luhistuneisiin kolmiomittaustorneihin reissuillani törmännyt. Kivahan se olisi jos ne olisivat ehjiä, mutta ne pitäisi sitten pitää tosi ehjinä, että olisivat myös turvallisia.

  2. irmako 8.2.2009 at 10:32

    Komeita kallioita. Hyvä kun ovat kuusikon rauhoittaneet. Tuo kivinorppa oli hyvä bongaus.

  3. ATToivanen 8.2.2009 at 10:34

    Täytyy myöntää että norppa oli puhdas sattuma. Huomasin sen eilen kun kattelin kuvia 8)

    Pisalla Nilsiässä on tälläinen torni:
    http://lh5.ggpht.com/_I4Yxxj7MHNQ/Rn6ug6CTYCI/AAAAAAAAAXY/Ngf18ectu-o/IMG_5735.jpg

    Eikös noita voisi rakentaa vanhoista puhelinpylväistä?

  4. Anonymous 11.4.2010 at 09:06

    tuolla vuorella ja tuossa kolmiomittaustornissa nuorena kuuskytluvulla kiipeiltiin.mg.

Comments are closed.

Kiinnostiko kuvat?
close slider

Kiinnostuitko Satunnaisen Retkuilijan valokuvista?
Ota yhteyttä!

Valokuvieni käytöstä julkaisuissa, verkkosivuilla jne. sekä kaupallisissa tarkoituksissa on sovittava erikseen.

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Kuvien käyttötarkoitus