Torstaipäivä oli Länsirannikon turneen kylttyyripäivä. Illaksi oli tarkoitus päätyä Porin Jazzeille.

Kristiinankaupungin leirintäalueen retro-mökki

Ajelimme Kristiinankaupungin tukikohdastamme – leirintäalueen hienosta mutta kosteasta retro-mökistä – rannikkoa pitkin etelään.

Merikarvian kalasataman savustamo

Merikarvian kalasataman savustamolta ostimme uunituoreet jazzeväät – silakoita ja isoja meriaffenia.

Reposaaren kalaravintola

Reposaaressa täytimme mahamme iltaa varten Suomen toiseksi vanhimmassa ravintolassa – Reposaaren kalaravintolassa. Ai, että oli kaikenlaista hyvvee kalaherkkua tarjolla.

Sitten läksimme ettimään Reposaaren Takarannan rakkauventunnukstuksia. Jussilla oli vihiä, että Takarannalla on kilkuteltu kaiverruksia kallioihin. Maisematutkimuksen yliopisto-opettaja Eeva Raike kertoo “hiiskuttua”-Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen verkkolehden artikkelissa “Kallioon hakatut rakkaudentunnustukset”, että Takarannalla on kalliohakkauksia yli 350 kappaletta ja ne levittäytyvät Takarannan Valonheitinkalliosta pohjoisluoteeseen Punaisille kallioille sekä eteläkaakkoon Junnilan kallioilta aina Lontoon kalliolle saakka.

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Ajelimme Linnakepuiston kiepsaukselle ja läksimme tutkimaan Junnilanjärven ja meren välissä olevaa kalliota (kartta).

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Usealta kalliolta löytyi lukuisia hakkauksia 1800-luvulta aina näihin päiviin.

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Meistä ihan kaikki ei kyllä liittynyt rakkauventunnustuksiin.

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Myrkkypullo?

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Yleisin hakkausaihe on sydän, joita löytyi lukuisia.

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Tätä kuvaa tummensin, jotta seppelehakkaus erottuisi kivestä paremmin.

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Tämä taisi olla aika tuores.

Junnilan kalliot, Reposaari, Pori

Kalliolla oli myös maalattuja alueita. Tämäkin sydämen muotoinen.

Kovassa tuiverruksessa vaihoimme retkuilukutteet vähän fiinimpiin iltaa varten ja suuntasimme kohen jazzeja.

Pori Jazz 2016

Haaskoo ol ja hyviä essiintyjiä.

Brian Setzer's Rockabilly Riot!, Pori Jazz 2016

Tulipa sitten nähtyä teinivuosien idoli – Brian Setzer.

Hyvillä mielin yön valjetessa suunnistimme kohen Kristiinankaupungin tukikohtaamme.