Muistellaan taasen mennyttä kesää, joka oikeastaan alkoi ilmojensa puolesta vasta elokuussa. Tällöin teimme emännän kanssa muutaman päivän reissun Kolin maisemiin. Tästä alkaakin Kolin reissun postaussarja, jossa retkuillaan Kolin mahtavissa kansallismaisemissa.
Suuntasimme ensin Kolvananuuron Pahakalliolle, jonka jälkeen kävimme viskoomassa joutavat rojut majapaikkaan Kolin vuoren tyvelle.
Hikisen hellepäivän kääntyessä jo illaksi läksimme ettimään uimapaikkaa Pielisen rannoilta ja ajelimme Kolin hiekkaharjun pohjoisosaan Kaiskunniemeen (kartta).
Parkkeerasimme auton entisen hiekkamontun reunalle ja kipusimme hiekkaharjulle, jossa kulki polku kohen niemee.
Harju alkoi kaveta kun vettä alkoi pilkottaa puitten välistä.
Kaiskunniemi on Kolin hiekkaharjun pohjoisosaa. Harju kulkee Pielisen selällä Kolin vaarajonon suuntaisesti täältä Kaiskunniemen päässä olevilta Pieni- ja Iso- Hiekkasaarilta koilliseen Valkeavaaralle asti. Välillä harju on selkeesti muusta maastosta esiin pistävä harjanne tai pitkulainen saarijono, mutta välillä se kiemurtelee Pielisen aaltojen alla. Jos tarkastellaan Pielisen syvyyskäyriä niin harju näyttää kiermurtelevan Pieni- ja Iso- Hiekkasaarilta luoteeseen melkein Nurmekseen asti. Välillä harju ilmaantuu veen pinnalle hiekkaan liittyvinä saarien niminä.
Matkamme tyssäsi tähän kapeikkoon, koska ves ol sen verran korkeella ja sora suurikivistä, ettemme kehanneet luikastella paljain jaloin toiselle puolen. Viskasimme hikiset vaatteet poikkeen – pulahimme virkistävään Pieliseen ja naatiskelimme kivillä hellepäivän kesäillasta.
Hiekkaharjujen rannat ovat kivibongareitten paratiisi.
Kuin rutsinmuna, joka on osittan ukonkiveä – kvartsia.
Palatessamme tutkailimme Kaiskunlahen sorarantoja.
Rannat näyttivät olleen veneilijöitten suosiossa.
Hieno ilta – hienolla paikalla.
Kävimme paluumatkalla kurkkaamassa seuraavan retkuilupäivän kohteen lähtöpisteen. Parkkipaikalta oli näin kommeet näkymät.
