Leppävirran Kalmalahden lahden pohjukasta käytettään yleisnimitystä Unnukka – siellä sijaitsevan matkailuryppään nimenä. Tarkkaan ottaen Unnukka tarkoittaa järveä, joka sijoittuu Leppävirran ja Varkauden välille.


Kalmalahden pohjukassa sijaitsee vierassatama sekä tehtaanmyymälöitä.


Elokuussa (ennen kesäkuussa) järjestetään rannassa Blues Picnic (kuvia 2007 ja 2008), jonka nurmelta voi vallata alustallaan oman katselupaikan.

Tapahtuma on suunnattu koko perheelle ja lapsille on järjestetty yleensä bluesin lisäksi jotain mukavaa puuhaa.



Rannalla järjestetään kesäisin muitakin tapahtumia. Heinäkuussa 2008 sataman valtasivat Wanhat Laivat.


Kesäkuussa 2008 Leppävirtapäivien aikana pidettiin Suomen sota 200 vuotta – muistotapahtuma.