logo

Karhuvuoren kalliomaalauslöydös varmistettu, Leppävirta

Kuopion kulttuurihistoriallinen museo julkaisi tänään lehtistötiedotteen:

Kalliomaalaus Leppävirran Pöyhönsaaressa

Unnukka-järvellä sijaitsevan Pöyhönsaaren länsirannalta, Karhuvuoren pystysuorasta kalliosta on löytynyt ennestään tuntematon kalliomaalaus. Punamullalla maalattu kallioalue on leveydeltään lähes 2 metriä. Jäkälöityneeltä kalliopinnalta voi hahmottaa yhden selkeän kuvion, tikku-ukkona kuvatun ihmishahmon. Sen toinen käsi osoittaa yläviistoon ja jalat ovat polvista taipuneet. Kohotettuun käteen liittyy kaareva viiva. Kalliomaalauksen löysi leppävirtalainen Anssi Toivanen.

Pohjois-Savosta tunnetaan Karhuvuoren maalauksen lisäksi vain yksi ihmishahmoa kuvaava maalaus, Rautalammin Toussunlinna. Kuva-aiheen ja sijaintinsa perusteella ne on ajoitettu kivikautisiksi (5200-3900 eaa.).  Karhuvuoren maalauksen sijainti on hyvin tyypillinen. Se sijaitsee hyvän vesireitin varrella kapeikossa. Unnukan vedenpinta on ollut kivikaudella useita metrejä nykyistä korkeammalla ja maalauskalliolle on ollut vesiltä käsin hyvä näkymä.

Kalliomaalauksia ja punamultaläiskiä tunnetaan Suomesta noin 150 kpl. Pääasiassa ne sijaitsevat muinaisten Saimaan ja Päijänteen vesistöalueille. Yleisiä kuva-aiheita ovat ihmiset, eläimet, veneet ja geometriset kuviot. Maalausten on ajateltu liittyvän kultteihin tai samanistisiin istuntoihin. Ihmishahmo voi esittää samaania matkustamassa maailmojen – ylisen ja alisen välillä. Maalaukset sijaitsivat usein pysyvillä ja näkyvillä paikoilla esihistoriallisten yhteisöjen välisillä raja-alueilla.

Verrattuna Etelä-Savoon, jossa esihistorialliseksi ajoitettuja maalauksia tunnetaan lähes 40 kpl, on kalliomaalaus hyvin harvinainen löytö Pohjois-Savon alueella. Maalauksia on aivan varmasti mahdollista löytää lisää, joten vesilläliikkujien kannattaa katsella erityisesti pystysuoria kalliopintoja. Kaikki havainnot otetaan erittäin mielellään vastaan Kuopion kulttuurihistorialliseen museoon!

Lisätietoja:
Tanja Tenhunen, arkeologi
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
puhelin: 044-7182615
sähköposti: tanja.tenhunen@kuopio.fi

No, niin… Nyt se on sitten virallista. Ensimmäisenä asiasta uutisoi YLE Kuopio: Ennestään tuntematon kalliomaalaus löydettiin Leppävirralta.

Elävee kuvvoo Karhuvuoresta ilimasta käsin.

Tuolla Savon ammatti-ja aikuisopistossa Varkauvessa korupuolen aikuiset kaipaili näyttötöitä niin ehotinpa partakorua. Eiks oo tuttu aihe? 8)

  • Jaa

Comments are closed.