Leppävirta
03.03.2018Tammikuussa 2014 tuli etittyä Sorsaveeltä Iso-Vuorisen lammen jääluola. Eilen tein lumikenkäilyreissun Iso-Vuoriselle ja kävin kurkkaamassa tuttuja paikkoja. Nehän oli ihan eri näköiset kuin neljä vuotta sitten. Ajelin Vehkalahteen ja läksin lampsimaan Mustalahen yli. Iso-Vuorisen rannasta löytyi tuttu jääluola kalliolipan alta (kartta). Jäätä oli huomattavasti enemmän kuin viimeksi. Pitkälle alkutalveen jatkuneet sateet näkyi jään paksuuvessa. Jatkoin samaan jyrkännettä seuraten maalle ja sieltä rinteestä löytyi itse pääkohde – Iso-Vuoreisen jääluola (kartta) Jäätä oli huimasti enemmän kuin viimeksi. Luolan katosta roikkui satumetsä. Hauskoja jäämuodostelmia. Seurailin hirvien tuoreita jälkiä jonkun matkaan. Sitten piipahin Koholahen kodalla paistelemassa makkaroita ja piirakoita. Kodan savuinen hämy oli hauska vastakohta ulukona mollottavalle kevätauringolle. Palailin tutkien Koholahden rantoja. Pakkaset oli saanet aikaan mitä kummallisimpia jäämuodostelmia. Rantojen pajukoita kolunneet hirvet eivät olleetkaan menneet Kohokannaksen yli moottorikelkka- ja latu-uraa pitkin vaan suunnanneet kannaksen pohjoisjyrkänteelle. Seurasin niitten jälkiä ja löysinkin melekosen jääputouksen (kartta). Lähemmäs kymmenen metriä korkee. Puikkoihin on muodostunut vaikka minkämoista kuviota. Siinä kuvaillessa käpytikka piti mekkalaa läheisessä kelossa. Se samalla paukutteli käpyä. Huvittavaa oli kun se ei osannut päättää että syödäkö vaikko huutaa tuolle tunkeilijalle, mutta ei se poiskaa lähtenyt. Tulipas hiihtoloman alottajaisiksi aikamoinen leumikenkäilyreissu. Kylläpä jalat huutaa hoosiannaa näin aamusta. [...]
23.01.2018Viime sunnuntaina sattui mukava pakkaspäivä ja teimme kuvausreissun Leppävirran Kotalahen Tynnyrikivelle (kartta). Leppävirralta lähetteäessä pittää kiertee Sorsaveen toiselle puolen. Tynnyrikivi sijaitsee Kuvansiveen Ukonniemen tyvessä. Autolla sinne piäsee Kuivataipaleen museonkanavan kautta. Ukonniemen tietä kävellään nelisen sattoo metriä ja sitten poiketaan viitisen kymmentä metriä tien vasemmalle puolen. Kivi alkaa näkymään kuusen runkojen seasta. Tynnyrikivi on pudonnut jään sulaessa toisen kiven päälle ja halennut, mutta lohkareet on pysyneet kuitenkin suhkot koossa. Kivi on jäänyt silleen nojalleen että sen alle jää varsin suojaisa luola Tästä kulmasta kivi näytti ihan haukkavalta pedolta. Alle jäi nelisen metriä korkea ja leveä läpiluola, jossa oli pietty tulia usseemmassakin kohassa. Luolan katto on tummunut noesta. Luola on ollut sotaikojen piilopaikka ja läheisen – jo koivittuneen – suoniityn peltotöitten taukopaikka. Mehän tultiin kivelle kuvausreissulle. Tulipa ihan kelvollinen otos… [...]
15.12.2017Viime heinäkuun lopulla oli muutama päivä varsin kesäisiä ilimoja. Silloin pääsimme naatiskelemmaan Suvasveen maisemista kannootista käsin. Vierailimme Haapamäessä Suvasveen rannalla parin kaveripariskunnan mökillä. Meloskelukohteemme oli Henrik Laitisen vuonna 1877 muistiinpanoihinsa tallentama Jouhisaaren linna (kartta). Jouhisaari erottui kallioisena jo kaukaa. Kipusimme saarelle pohjoispäästä, jossa tulikin heti vastaan pieni kiviröykkiö. Sen takana näkyi suurempi. Linnaksi tämä näyttää varsin pieneltä. Kyseessä on ennemminkin lapinraunio – muinainen hautaröykkiö. Muinaisjäännösrekisteri kertoo lapinrauniosta: Raunio on kallioharjanteella, noin 10 m rannasta ja 4-5 m vedenpinnasta. Raunio on tehty kalliopohjalle ja sen kiveys on levitetty laakealle paikalle niin, että keskustassa on kalliopohjaa näkyvissä kivien välissä ja reunoillakaan ei ole kiviä jäljellä kuin halkaisijaltaan noin 5 m:n kehänä. Näyttää siltä että raunion kivet on levitelty. Joku on muinoin ryöstänyt haudan rikkauksien toivossa. Lapinraunioita on tutkittu ja niitten löydöt ovat aika vähäisiä – korkeintaan palanutta luuta ja keramiikkaa. Rauniot on suojeltu munaisjäännöksinä eikä niihin pidä koskea. Tutkailujen jälkee etsimme evästelypaikan – Jouhisaari-näköalalla. Meloskeluretkeltä palasimme mökille saunomaan ja sen jälkeen ihailemaan Suvaksen maisemia kommeessa aaringonlaskussa. Toritaidetta – olkaa hyvä. [...]
14.12.2017Viime kesänä sain Leppävirran museosta kolme laatikollista paikannimikortteja lainaan. Ne tiedot oli kerätty 80-90-luvun taitteessa. Kahlasin ne läpi ja löysin jälleen mielenkiintoisia tarinoita.     Haapamäen Kuikkojärvestä virtaa Suvaksen Kuolemanlahteen Kuolemanjoki, joka paikannimikorttien mukaan on ollut uittojoki – tai -puro. Kuolemanlahti on saanut nimensä isovihan aikaisista tappeluista. Kiviseen puroon oli rakennettu uittoränni – Pitkäränni, joka on ollut 150 m pitkä. Rännin vieressä on asustanut Riikanmökissä Ränni-Riikka – Riikka Juuvim – leskirouva, joka asui Hackmanin rakennuttamassa yksi huoneisessa mökissä lapsen kanssa (kartta). Uitot lopetettiin 1955 ja myös mökki hävitettiin. Läksimpä tutkimaan tätä jokea. Matkalla bongasin mettäautotien varresta herkkuja. Oli meinaan ihmeellinen ilima viime kesän ilimoiksi – reilut parikymmentä astetta lämmintä ja aarinko paistoi. Lähestyi jokea idästä. Mettäautotien kiepiltä tarvoin hakkuuaakeen läpi reilut pari sataa metriä. Joki tai pikemminkin puro oli kuusikon ympäröimä. Rannoilla oli jäänteitä rännistä. Kivinen koski on vaatinut rännin, jotta tukit saatiin uitettua. Myös Kuikkojärvi padottiin, jotta uiton aikaan joessa virtasi enemmän vettä. Onkohan tässä ollut myös silta? Vuoden 1974 maastokartassa polku on ylittänyt joen tässä kohtaan. Hieman ylempänä koskessa oli pieni kivinen saari. Riikan tuvan jäännökset löytyivät joen vierestä.   Uuninkin pystyi vielä tunnistamaan.       Tämä lähes helteinen tuuleton loppu heinäkuun päivä oli mitä parhain perhosbongaukseen. Mettäautoteillä pörräsi jos jonkinmoista siivekästä. [...]
01.12.2017Käytiin eilen isolla kirkolla juhlistamassa Kansallismuseon Kansallisaarteen etsintä-näyttelyn avajaisia. Ehdotin Leppävirran Hornanmäkeä kansallisaarteeksi viime tammikuussa ja sehän pääsikin esille kansallisaarteenentsinta.fi sivustolle: Hornanmäki – muinainen tarina- ja uhripaikka. Hornanmäki valikoitui myös Kansallisaarteen etsintä-näyttelyyn, joka avattiin eilen Kansallismuseon pop-up-näyttelytilassa ja on avoinna 30.11.2017- 14.2.2018. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Kansallismuseon toimittajaharjoittelija Anna Horppu haastatteli minut ja laati tekstit Hornanmäen esittelylaatikkoon. Näyttelyssä oli  kansallisaarteita laidasta laitaan. Mm. niinkin hieno kuin hiljaisuus tyhjine laatikkoineen ja VR:n palaneiden makasiinien kattopelleistä rakennettu dobro. Myös Suomen luonto oli valittu yli tuhannesta ehdotuksesta parinkymmenen valittuun joukkoon. Savo oli hyvin edustettuna näyttelyssä. Tässä Harrin marjanpoimuri Varkauvesta. Sukumökki Pyylinsaaresta Heinäveeltä. Kiikkustuoli Kuopiosta. Näyttelytilassa oli myös kesäkiertueen aikana ympäri Suomea kirjoiteltuja kansallisaarre-ehotuksia. Emäntä löysi mieleisen…  Tässäpä vielä näkymä Hornanmäeltä Suvaksen Jakamielle liikkuvana kuvana. LISÄYS 10.5.2022 Hornanmäen uhrikiven, näköalapaikka Jakamille ja näköalapaikka Enonniemen suuntaan karttalinkit. [...]
20.10.2017Pari kesää sitten löysin Leppävirran kirjastosta neljä mapillista paikannimikortteja. Kävin ne läpi ja löysin kymmeniä  mielenkiintoisia retkuilukohteista kuten mm. Karhukiven luolan, Karhuvuoren kalliomaalaukset. Sain loppukesästä viestiä Leppävirran museosta että sieltä on löytynyt lisää paikannimikortteja. Sainkin lainaan kolme mapillista 80- ja 90-luvun taitteessa kerättyjä kortteja. Sieltähän löytyi lisää retkuiltavaa. Tänään kävin kurkkaamassa mielenkiintoisimman löydön. Ukonlammen luola. Ukonlampi löytyi helposti Tuppurinmäestä ja kallio näkyi myös kartalla. Ajelin mettäautotielle lammen pohjoispuolelle, josta lähti polku kohen kuusikkoa, jossa kallio sijaitsi. Kiipesin ensin kalliolle ihastelemaan näköalaa Ukonlammelle. Se oli ihan tavallinen suolampi. Mistähän nimi? Ukonlouhon itäreuna oli louhikkoa. Sen reunalta löytyi parikin luolaa. Tulikohan lammen nimi tästä kalliosta? Siinä oli meinaan kvartsisuoni – ukonkiveä. Louhujen keskeltä löytyi rakonen. Se oli L:än muotoinen ja jatkui kapeana kallion alle.  Ei tuonne immeinen mahdu, mutta soralla oli anturan jälkiä. Supin kolo? Kallion kaakkoispuolelta taisi löytyä kortissa mainittu luola. Luolan aukolla oli pilkottuja puita. Rakosesta mahtui immeinen juuri ja juuri ryömimään sisään. Kurkkasin sisään ja hämmästyin sisustusta. Pohjalla oli puun rankoja ja päällä sammaleen sekaista heinää. Ihan asuttu luola? Luolan hajusta päätelleen eläjä oli joku muu kuin immeinen. Puut on varmaan immeisen asettamia, mutta kuka on luolan sisustanut pehmikkeillä? Immeinen ei mahtuisi tuolla ees kääntymään mutta ryömimällä makuulle kylläkin ihan reilusti. Tulipa taas todettua että paikannimikorteista löytyy mielenkiintoisia retkuilukohteita. Millohan tuo Kotimaisten kielten keskuksen digitoitu paikannimiarkiston tietokanta aukeaa? Tavoite se on saada valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Viteoo siitä on jo tehty. [...]
17.09.2017Leppävirran julkinen salaisuus on Sorsaveen karu ja lähes koskematon järviluonto. Sorsaveellä on myös osittain unohdettu melontareitti, jonka palveluiden – laavujen – ylläpitäjä on Metsähallitus. Melontareittiä ei löyvy enää ylläpitäjän Retkikartta-palvelusta kuten muut melontareitit, mutta laavuilla löytyy vielä reitin opastauluja. Kirjoitin kesällä Sorsaveen retkuiluhelmistä jutun paikallislehteen Soisalon Seutuun. Kesän retkuilujen tiimellyksessä unohtui jutun digiarkistointi, mutta onneksi minulle jäi siitä talteen laajempi juttu Kuukkelin dokumentteihin: Sorsavesi – järviretkeilijän paratiisi. Lisäksi olen laatinna Retkikartta-sivuston toiminnoilla kartan, johon on merkitty kaikki artikkelissa mainitut kohteet: Sorsaveven retkuilukohteita, luavut sekä venneen- ja kannootinlaskupaekat. Heinäkuun lopun kannoottiretki Sorsaveelle Joka kesä on tehtävä ainakin yks kanoottiretki Sorsaveelle. Kokopäivän retki onnistui kesän sateisuuvesta ja tuulisuuvesta johtuen vasta aivan heinäkuun viimesinä päivinä, joka taisi olla yksi kesän lämpimimmistä. Tyrkkäsimme kannootin vesille Laajalahesta. Ensimmäisenä tarkistimme miten kalasääskellä on onnistunut pesintä. Pesällä ootti ruokatarjoilua kaks potraa poikasta emon tutkaillessa maisemia. Eipä kauvaa tarvinnut seurailla perheen elämee läheiseen suaren pusikoista, kun isäntä kuskas pesälle lahnoo. Se oli ite herkutellut parraimmalla osalla – piällä. Kuikkaveellä ol totuttuun tappaa paljon kuikkia. Niilläkin oli pesinnät onnistunneet hyvin. Myöhäsen kevvään seurauksena poikaset ol kyllä vielä aika pieniä. Siäennuste ol luvannu päevälle melekein hellettä, mutta aamutuimaan Kuikka-suaressa alkoi ripeksimmään. No, onneks se ei kastellu ja siä alakoikin het evästelyn jäläkeen selevetä. Pyöritimme kannoottia pitkin Sorsaveen selekiä ja suarsokkeloita. Iso-Hakosen suurta kivvee alusluolinee käätiin myös moikkoomassa. Koholahen uuteen retkisatamaan piästyämme ol jo helle. Siinäpä uija molskautettiin ja naatittiin aaringosta. Satamaan oli valamistumassa ihan kesäkyökki. Eihän sitä kottaan kehattu näin hyvällä kelillä mennä vuan sapuskat tekastiin ulukona. Kylläpä lämmin helli – vihoinkin. Suomifilimpilivetkin tykkäs aaringosta. Iltasella meloskelimme kohen Havukkaa. Tarkotuksena ol pistee kopter pörisemmään ja kuvata meloskeluviteo jyrkänteen vierellä. No, eikös alakuasukkaat olleetkin vallanneet vuoren ja iliman rihmankiertämee pulikoivat rannassa. Eihän sitä semmosta sua kuvata tai tulloo syyte salakahtelusta. Palasimme Laajalahteen ja pistimme kopterin kuvvoomaan Nuutin-Säyneisen pirunpeltoo ja meijän meloskelua. Laajalahen laavulla vielä turrautimme nuotiolla iltapalloo ja kehuskelimme että tais olla kesän lämpimin ja hienoin meloskelukeli. Tätä on mukava muistella syksyn pimetessä ja taevaan räntää roiskiessa. [...]
07.05.2017Aivan vitostien tuntumassa Oravikoskella sijaitsee Kuninkaan silta (kartta). Silta löytyy vanhalta tieltä, jota on jälellä muutama sata metriä. Savon Sanomien artikkelissa 02.11.2015 Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Tanja Tenhunen kertoo että kyseessä on vanhan Kainuuntien pätkä: Tie kulki Kuopiosta Mikkeliin haarautuen Juvalla Savonlinnaan ja Viipuriin. Kuopiosta pohjoiseen tie jatkui Iisalmen kautta Oulujärven rantaan ja Pohjanlahdelle. 1800-luvun alussa Suomen viimeinen kuningas Kustaa IV Aadolf matkasi seurueineen Leppävirran kautta Kuopioon. Siitä vanha Kainuuntie on saanut toisen nimensä, Kuninkaantie. Siitä siis nimi sillalle. Muinaisjäännösrekisteri kertoo kohteesta näin: Vanhalla, hyvin säilyneellä Kainuuntien osuudella hyvässä kunnossa oleva kivinen maatiesilta. Silta on rakennettu 1770-luvun lopulla. Silta on ladottu luonnon kivistä, siihen on holvattu noin 80×130 cm:n suuruinen aukko. Silta on jäänyt pois valtatiekäytöstä 1930-luvulla tien oikaisun jälkeen. Kaivantolammesta johtava puro alittaa vitostien. Puron uoma on kivetty sillan molemmin puolin. Sillan katto on holvattu. Yllättävän hyväkuntoinen ikäisekseen. Toinen puoli sillasta ei ollut yhtä hyvässä kunnossa.   Kattoon oli laitettu kiilamaisia kiviä. Näin kevään tulva-aikaa purossa virtasi vettä oikein kunnolla. Ihan ruuhkasuomen valtavirran vieressä on näin hyvin säilynyt muinaismuisto. [...]
11.04.2017Kuopion kulttuurihistoriallinen museo julkaisi tänään lehtistötiedotteen: Kalliomaalaus Leppävirran Pöyhönsaaressa Unnukka-järvellä sijaitsevan Pöyhönsaaren länsirannalta, Karhuvuoren pystysuorasta kalliosta on löytynyt ennestään tuntematon kalliomaalaus. Punamullalla maalattu kallioalue on leveydeltään lähes 2 metriä. Jäkälöityneeltä kalliopinnalta voi hahmottaa yhden selkeän kuvion, tikku-ukkona kuvatun ihmishahmon. Sen toinen käsi osoittaa yläviistoon ja jalat ovat polvista taipuneet. Kohotettuun käteen liittyy kaareva viiva. Kalliomaalauksen löysi leppävirtalainen Anssi Toivanen. Pohjois-Savosta tunnetaan Karhuvuoren maalauksen lisäksi vain yksi ihmishahmoa kuvaava maalaus, Rautalammin Toussunlinna. Kuva-aiheen ja sijaintinsa perusteella ne on ajoitettu kivikautisiksi (5200-3900 eaa.).  Karhuvuoren maalauksen sijainti on hyvin tyypillinen. Se sijaitsee hyvän vesireitin varrella kapeikossa. Unnukan vedenpinta on ollut kivikaudella useita metrejä nykyistä korkeammalla ja maalauskalliolle on ollut vesiltä käsin hyvä näkymä. Kalliomaalauksia ja punamultaläiskiä tunnetaan Suomesta noin 150 kpl. Pääasiassa ne sijaitsevat muinaisten Saimaan ja Päijänteen vesistöalueille. Yleisiä kuva-aiheita ovat ihmiset, eläimet, veneet ja geometriset kuviot. Maalausten on ajateltu liittyvän kultteihin tai samanistisiin istuntoihin. Ihmishahmo voi esittää samaania matkustamassa maailmojen – ylisen ja alisen välillä. Maalaukset sijaitsivat usein pysyvillä ja näkyvillä paikoilla esihistoriallisten yhteisöjen välisillä raja-alueilla. Verrattuna Etelä-Savoon, jossa esihistorialliseksi ajoitettuja maalauksia tunnetaan lähes 40 kpl, on kalliomaalaus hyvin harvinainen löytö Pohjois-Savon alueella. Maalauksia on aivan varmasti mahdollista löytää lisää, joten vesilläliikkujien kannattaa katsella erityisesti pystysuoria kalliopintoja. Kaikki havainnot otetaan erittäin mielellään vastaan Kuopion kulttuurihistorialliseen museoon! Lisätietoja: Tanja Tenhunen, arkeologi Kuopion kulttuurihistoriallinen museo puhelin: 044-7182615 sähköposti: tanja.tenhunen@kuopio.fi No, niin… Nyt se on sitten virallista. Ensimmäisenä asiasta uutisoi YLE Kuopio: Ennestään tuntematon kalliomaalaus löydettiin Leppävirralta. Elävee kuvvoo Karhuvuoresta ilimasta käsin. Tuolla Savon ammatti-ja aikuisopistossa Varkauvessa korupuolen aikuiset kaipaili näyttötöitä niin ehotinpa partakorua. Eiks oo tuttu aihe? 8) [...]
16.03.2017Yön aikana oli tallomani lumikenkäpolku kovettunut niin että sain kuskattua potkurin Leväniemen mettäautotien kääntöpaikalta Pesälahteen. Suuntasin ensin Tulisaarille. Punainen kivi alla. Useamman kiven varassa. Korppi tuli tarkistamaan retkuilijan. Tupsukorvakin oli ollut liikkeellä. Aurinko sulatti lumia Rätylahen kallioilla. Levee muttei kovin korkee. Nahkaista. Valuu ei valu – valuu – ei valu -… Kallon muotoa. Villi punkkari tuli tervehtimään. Karhukivet ovat kunnioitettavan kokoset. Sorsaveen suurimmat lohkareet. Kummajainen Majasalmessa. Pilari. Linnasaarella ei ole nimeä kartassa. Aika pieni sellaiseksi. Retkuilijan eväät Tulisaarilla. Risukeittimellä makkarat tiristyy. Naatiskelua koko reissu – parasta akkujen latausta. [...]
18.02.2017Läksin tänään ottamaan selevee Pöyhönsaaren Karhuvuoresta. Löysin mielenkiintoista tietoa paikannimikortistosta. Siellä pitäisi olla karhunluola. Ei kun potkuri jäälle ja kohen Karhuvuorta (kartta). Ilima oli mainio ja vuorikin ihan komia. Nousin vuorelle eteläpäästä, jossa oli kaikkein jyrkintä. Ensin oli alaterassi ja yläterassille johti oikein vanha polun pohja. Alaterassi oli 5-6 m korkeuvessa ja ylätrassi oli 9-10 m korkeuvessa veen pinnasta. Unnukan veenkorkeus on 81.3 m merenpinnasta. Männyn oikealla puolen huomasin jotain punaista kalliossa metrin korkeudella. Jaahas, olisko luontaista vaiko maalattua? Laskeuvuin alaterassille ottaakseni kuvaa miten läikkä sijoittuu seinämälle niin huomasin alaterassin seinässä myös punaista useassa kohtaa. Hankasin nahkarukkasella jäkälää pois eniten jotain muotoa muistuttavasta kohasta. Alta paljastui kuvio joka muistutti jousimiestä. Kuvien punaista väriä on korostettu kuvankäsittelyllä. Toinen selvempi kuvio oli pystysuoraviiva. Olisko siinä käsiä tai jalkoja? Muita punaisia kohtia en hankaillut, jos tämä tosiaankin on kalliomaalausseinämä (kartta). Yläterassilla jatkui polku vuoren pohjoispäähän. Sieltä kiipesin huipulle, jossa malausseinämän kohilla kasvoi ikihonka. Missähän se luola? Kiersin vuoren saaren puolelle ja tälläinen oli suurin löytämäni rakonen. Rakonen oli vain pari metriä syvä. Ei oikein sopiva karhun luolaksi. Tosin oliko perimmäinen kivi tipahtanut ihan vastikää tukkeeksi? No, olihan mielenkiintoinen paikka. Jäällä tapasin vielä pari alkuasukasta, joilta kyselin luolasta. Ei ollut siitä tietoo muuta kuin kyläkirjassa kuulema mainitaan että vuorella olisi kaajettu joskus karhu. Näytin alkuasukkaille myös maholliset maalaukset. No, niitten oikeellisuuven saapi selvittää asiantuntijat. [...]
12.02.2017Onpas ollut mukava viikko ku vihoinkin on ollut talvista. Alkuviikosta piti ihan töitten jäläkeen lähtee potkimaan Sorsaveelle. Ajelin Laitilanniemen kautta Mustalahen Tervalahteen, jos tyrkkäsin potkurin jäälle. Potkin Kuvajankannaksen läpi lahelle, jossa arvelinkin jääurkujen pauhaavan (kartta). Tänä vuonna erityisen likasina. Vieressä oli taasen puhtaampi peikon parta tai hiuskuontalo. Potkin Iso-Hakosen tutulle kivelle (kartta), jossa laitoin risukeittimen tulille. Paistelin olemattomia makkaroita, jotka olin unohtanut kotio. No, termaritee ja pähkinäpatukka korvas. Kivi on kalliolla hauskasti terävän syrjän ja kiven varassa. Paikalla oli tuoreita tulistelu jälkiä ja sortunut seinärakennelma. Olikohan joku pitänyt kiven alla pitempäänkin suojaa? Kiven ali mahtuu ryömimään. Kolusin kiven ympäristöä. Jatkoin  matkaa ja Kuikka-saaren rannalla näkyi kauaksi karttaan merkitsemätön iso kivi (kartta). Ali näkyn muttei mahtunut ryömimään läpi. Kiertelin kiveä ja vasemmalla puolella oikeen säpsähin. Sehän muistuttaa isoa kalloa. No, johan. Onko tämä niitten muinaisten jättimäisten Kalevan poikien kivettynyt kallo? Aika vaikuttava murikka. Samassa saaressa muutama satametriä itään rannalla jökötti huomiota herättävä kartion mallinen kivi (kartta). Tuli ihan mieleen Obelixin hiijenkivet. Järven puoli oli lumivaipassa. Kuikassa oli haaska sisälahti, jossa laskeva aurinko leikitteli puitten välissä. Aloitin paluumatkan ja potkiskelin auto kohti. Paluumatkalla kurkkasin vielä Kuvajaniemen luolan (kartta). Luolaa vahtiva kallio kylpi laskevan auringon keltaisessa valossa. Aurinko paistoi myös luolan suulle. Samalainen oli luola kuin viime käynnillä. Tämä luolan viehättävyys on mukavan kokoinen suuaukko. Siinäpä se kului mukavasti iltapäivä potkiskellessa Sorsaveellä. Pakkanen siitä retkuilija tykkee. [...]
04.02.2017Näin Luonnon päivänä pit “Sukeltaa talveen”. No, läksin extempporee ilma sen kummosempia reittiharkintoja kohen Osmajärveä. Päätin olla sukeltamatta vaan kävellä vetten päällä Leppävirran yhelle kuuluisimmalle tarinapaikalle – Osmankivelle (kartta). Sana osma, osmo, ozmut tarkoittaa pientä karhua tai ahmaa. Kyseessä on siis Ahmajärvi ja Ahmakivi. Tätä selitettä ei löyvykään kiveen liittyvistä tarinoista. Kattelin karttaa että lyhin matka olis lähestyä lännestä, joka osottautui hikiseksi valinnaksi. Lumi ei kestänytkään metässä miehen painoa. No, mutta kun oli lähetty niin periksi ei anneta. Jäälle pääsin ja ilima ei kyllä ollut mitä kuvauksellisin, mutta mitä parhain potkurkeli. Kohva ei ihan kestänyt meikäläistä ja eikä ollut potkuriakaan mukana. Lemmetynniemen takaa alkoi näkyä keskellä selekee teltan muotoinen kivi. Jäällä oli liikkeellä alkuasukkaita. Eräs alkuasukas oli pilkillä ja hiihtäen saapui toinenkin. Siinä turistessa selvisi että olisin huomattavasti helpommin pääsyt jäälle Laakkolanniemen Talvilahesta. No, tulipahan kuntoiltua. Siinä se nyt oli – Osmankivi. Muinaisjäännösrekisteristä löytyy kiveen liittyvät tarinat. Anja Sarvas kirjoittaa Leppävirran historiassa seuraavaa: Osmankivi sijaitsee keskellä Osmajärveä, josta se kohoaa mahtavana näkyen kauas eri suuntiin. Kivi kohoaa vedestä pystysuorin syrjin, korkeutta sillä on veden pinnan yläpuolella noin 2,5 metriä. Kiven itäreunalla on noin metrin korkeudella vedestä penkkimäinen tasanne, jossa aikojen kuluessa on pidetty tulta. Kivessä kerrotaan olleen myös hakkauksia, jonkinlaisia merkkejä ja esimerkiksi Kustaa Vilkuna havaitsi vuonna 1960 käydessään Osmankivellä, että mainitun tasanteen yläpuolella oli todella joitakin merkkejä. Sittemmin merkit ovat tyystin rapautuneet, kesällä 1983 ei niistä ollut mitään jäljellä. Kiveen liittyy tarinoita Osma-jättiläisestä, jonka asumus oli jossain lähistöllä, samaten kerrotaan Osmo-nimisestä miehestä, joka aikoinaan hukuttautui paikalle. Kiinnostavinta Osmankiveen liittyvää perinnettä kuitenkin lienee rajatraditio, joka on elänyt meidän aikoihimme asti. Näyttävät kivet ja vastaavat maastokohdat tärkeissä vesistöjen solmukohdissa ja tietysi myös mantereella ovat olleet rajaosapuolten suosimia kiinnekohtia rajoja määritettäessä ja käytäessä. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä, että Osmankivi olisi muinoin ollut rajakivi, lienee maanmittari Jonas Nicklinin vuonna 1740 piirtämän kartan selityksissä: “Paikkakunnan asukkaat arvelevat, että venäläiset ovat kaivertaneet tämän Kilpikosken muinaisina aikoina, jolloin heidän rajapaikkanaan on ollu Osmankivi (1740 Osma Kifwi), suuri kivi keskellä Osmajärveä.” Vuonna 1889 kertoi Kustavi Grotenfelt Suomen Historiallisen Seuran kokouksessa kuulleensa Leppävirralla liikkuessaan seuraavan maininnan: “Kalliossa lounaispuolella Leppävirtain kirkkoa olevassa Osmanjärvessä muinaisina aikoina olisi löytynyt hakattuja rajamerkkejä, joita Ruotsin hallituksen käskystä oli hävitetty. Vuonna 1998 kiven inventoinut Petro Pesonen jatkaa: Nykyisin Osmankivi tunnetaan yleisesti vanhana rajamerkkinä ja se yhdistetään nimenomaan Pähkinäsaaren rauhan rajaan. Vilkunan mukaan varsinaiset rajamerkit Osmankiveen on mahdollisesti hakattu vasta vuonna 1500, jolloin venäläiset suorittivat rajan tarkastusta. Edelleen Vilkuna päättelee, että merkkien poistaminen oli luonnollista ainakin heti Täyssinän rauhan jälkeen. Lisäksi Leppävirta-kirjassa kerrotaan, että Leppävirralla vuoden 1950 tienoilla oppilaillaan nimitietoja keräyttäneen lehtorin J. Karhun kokoelmissa kivestä on seuraavanlaisia mainintoja: Sen kautta on joskus kulkenut Ruotsin ja Venäjän raja. Sen päällä on vanha risti. Siihen on hakattu vuosiluku 1772. Kivi on ollut myös kalavesijakokuntain kalaristeys. Leppävirta-kirjan kirjoittaja Osmo Rinta-Tassi vuonna 1967 jatkaa: Eräät vanhat osmajärveläiset muistavatkin nähneensä kivessä epäselvän venuksen eli naaraan merkin (= risti, jonka yläsakarassa on ympyrä). Tämän kirjoittaja löysi valokuvaajien kanssa ainoastaan kiven etelälappeelta joukon ilmeisen nuoria numeromerkkejä. Kiven mahdollisia merkkejä ovat ajan lisäksi voineet kuitenkin rapauttaa sillä poltetut monet kala- ja juhannustulet. Leppävirta-kirjassa haastateltu riihirantalainen Kalle Tuovinen kertoo vielä kiven toiseksi nimeksi Hiijenkiv. Voisiko kivi olla muinainen lappalaisten kalaseita? Kiertelin kiveä ja yritin ettiä hakkauksia – turhaan. Penkki löytyi helposti. Tiirat oovat pitäneet kiveä pesäpaikkana ja sen näkee. Penkin yläpuolelle oli töherretty jotain vihreellä maalilla. Ei siitä saanut selvää. Toisella puolen taasen oli selvemmät maalaukset. Ei tätä nyt ihan Pähkinäsaaren rauhan aikaseksi voi luulla. Mielenkiintoinen murikka keskellä Osmajärvee. Palasin samoja jälkiä mitä tulin. Varkauventien varressa päätin kurkata tien toiselta puolen parit murikat (kartta). Tämä parivaljakko oli varustettu aluskivillä. Suurempi lähes kymmenmetrinen oli taasen varustettu pienellä luolalla. Alle olisi mahtunut makoilemaan muutama immeinen. Ei näkynyt tulistelun jälkiä. Sittenpä ajelin kotio ja tuikkasin saunan tulille. Tekipä rämpimisen jäläkeen sauna oikein eetvarttia. [...]
27.01.2017Tämä taetaa olla tämän sivvuuston ensimmäenen ruokaresepti ja voip jiähä viimeseksii, mutta tulos on kyllä maittavimmasta piästä. Meikäläesen sukujuurien myötä se paras ruokalaji on tietenniin savolaenen kalakukko. Mutta ku savolaenen on patalaeska ja ei aena kehtoo tehä kukkoo kaekkien taeteen siäntöjen mukkaan niin se tuppoo vuotamaan. Sen tähen meillä se tehhään kukko pattaan – eli siitä tulloo sitten patakukko. Ensiksihän pittää hommata kukkoon täätettä. Se paras tääte on tietenniin ahvenat, mutta kun toa savolaenen on laeska niin helepommalla suap tehtyä korvikekukon muikusta. Ylleensä kaappojen kala-apajilla on lähes joka vuojen aeka – rospuuttokelit lukkuunottamatta – nuottamuikkua. Ahven pirulaenen on harvassa näillä apajilla. Viime viikonloppuna meillä ol muikkua. Hommasin tarpeet tommaattimuikkupaestosta varten ja Jussikin kanto tuliaesena säkillisen muikkuja. Jiäkaappi pursus oikeen muikkuja. No, Jussi ol jo pitkään toivonu että sais maestoo meijän kukkoo. Piätettiin laettoo kukko uuniin haatumaan laavantain Sorsaveen potkukelkkailujen aijaks. Hommassa ei olluna ku yks mutta. Kukon kuoren valamistaja –  emäntä – ol karussa Lontoon-kirkolla ja minnää en oo koskaa tehny kukkoon kuorta. Oohan minä nähny kuinka mummo, äet ja emäntä on sen tehnynä lukemattoma kertoja. No, ei kun härkee sarvista ja kerta se on ensimmäenenkii. Ei kun esille Hyvveen ja hyvän paras Savolaenen keittokirja ja sieltä Bertta Räsäsen kalakukon leipomiskuvan kohalta tipahti emännän muokkooma ohje: Patakukkoaenekset 4 dl vettä 3 tl suoloo 8 dl karkeita täysjyväruisjaahoja 3 dl vehnäjaahoja 100 g voeta 1 kg perattuja ahvenia tae muikkuja 200 g pekonia siankylykisiivujen sijjaan Etellisenä iltana Jussin perkoomat ja kevyesti suoloomat muikut kuivattii hyvin talouspapperin välissä. Mittasin aenekset yleiskonneen kuluhoon ja pistin myllyn jurroomaan. Emäntä tuossa kurkki just olan yli ja sano että hän tekköö kyllä taekinan käsin. No, ukot tekköö kaeken konneella, jos mahollista 8) Voijeltu pata sitten vuorattii taekinalla – sellasena sentin paksusena. Taekinaa jätettiin ison nyrkin verran kanneksi. Sitten pohja vuorattiin pekonilla. Myö käätetään perinteisen siakylykisiivujen sijjaan pekonia, koska siitä tulloo mukavasti vähän savun makua ja suoloja. Sitten vuan muikkuja läjä ja välillä välliin hienoo mersuoloo. Piälle muotoellaan kans, jonka piälle kiännellä taekinareenat ja saamat taputellaan veen kanssa silosiks. Nyt tul niin silonen ku vaavan peppu. Sitten vuan kukko tyrkätään uuniin tunniksi 200 asteeseen, jotta suahaan nätin ruskee kans. Tunnin piästä otetaan kukko uunista ulos. Kuoren piälle sulatettaan nokare voeta ja peetellään piällys voliolla. Sitten laetetaan kukko uuniin muhimaa 125-150 asteeseen viijeks tuntia. Tuona aekana myö kerittiin Jussin kanssa heitteen potkukelekkareissu Sorsaveellä. Reporankana reissusta tultiin nuuhkimaa huumoovoo kukon tuoksua. Kukkohan ol vuotanna. Taijettii laettee vähän liikoo pekonia – enemmän ku ohje sallii ja paan alla ollut laatanen ol tarpeen. Oltiin niin näläkäsiä että jäi ottamati oikee oppinen kukon avvauskuva, mutta tässä kuva vuos sitten tehystä kukosta. Kukko aakastaa keskeltä puukolla ja reikee veistellään aena vuan isommaks, jotta suahaan sisältä sitä ihteensä. Kylläpä kukko maistui. Se ol hävinnä parempiin suihin parissa päevässä. [...]
22.01.2017Jussin matkassa lähettiin eilen potkukelkkailemaan Sorsaveelle. Kohteenamme oli Koholahen uusi kotalaavu (kartta), Talas-saaren kartiokivi (kartta) ja Ukkokiven kalliomaalaus (kartta). Lisäksi oli tarkoitus ajan riittäessä kurkata vielä Havukan jyrkänne (kartta). Tyrkkäsimme potkukelkat Mustalahen Vehkalahesta jäälle ja potkimme moottorikelkkauria myöten Kohokannaksen yli kotalaavulle. Viime käynnin jälkeen rantautumispaikan palvelut olivat parantuneet laiturilla, rannan nuotiopaikalla, kalanperkuupöyvällä ja infotaululla. Olimme niin alkumatkassa että jatkoimme kohen viereistä Talasta. Tietolähteen tarkkojen ohjeitten mukaan löytyi saaren lounaisnurkan kalliolta kartiokivi, joka oli kallion ja kiven varassa pystyasennossa. Jätimme potkurit Talakseen sopivien mottorikelkkaurien puuttuessa ja jatkoimme jalan kohen Ukkokiven saarta. Pitihän se näyttää Jussille syssyllä 2013 löytämämme Ukkokiven kalliomaalaus. Maalauksen eestä oli siivottu oksistoa ja sen ansiosta saikin paremmin kuvia. Jussi halus kokeilla, että miltä tuntuu elo hauvassa. Tulipahan mitattua että läheiset kaivannot ovat hautapaikan kokosia. Kaunis sää oli  saanut muutkin liikkeelle. Tämä oli menopeleistä eksoottisin. Palasimme Koholahteen tiristelemään makkarat ja juomaan kuumat termariteet. Auringon viime säteitten saattelemina käväsimme myös kuvailemassa Havunkan jyrkännettä.   Onhan se Sorsaveen komistus korpin pesineen. Kylläpäs oli hieno talvipäivä potkukelkkailla. Saunan jälkeen oltiin niin reporankoina reissussta ettei meinannut tulla mittään Lightroon-opiskeluista. [...]
11.01.2017Aina ei tarvitse mennä merta etemmässä löytääkseen luonnon unohettuja helmiä. Aivan Leppävirran kirkonkylän keskustan tuntumassa Karlvikin kartanon vieressä on unohdettu tienviitta. Entinen Lossitie on kulkenut kartanon pihan kautta. Viitta kyyhöttää pusikoituneen maantien varressa. Viitalta lähtee vanha tieura kohen rantaa, jonka vierestä löytyy itse rauhoituskohe – kolmihaarainen kuusi (kartta). Se kohoaa varmaan lähes kolmen kymmenen metrin korkeuteeen. Ei me kahestaa saaneet käsiämme ylttämään sen ympäri. Kommee kuus – rauhoituksen arvoinen. Vieressä oli pari muuta lähes yhtä jättimäistä kuusta. Mitähän kaikkea tämä muinaisen maantien varren kuusi onkaan nähnyt ja kuullut? Matkamiesten tarinoita. Kuusen suojassa vaihettu arkivaatteen juhlavampiin markkinaretonkeihin. Turistu miestä väkevämpää irrottelemassa kielenkannattimia. Nujakoitu. Sammuttu illan hämärtyessä. Ehkäpä. [...]
12.11.2016Konnuskoskien Emäkoski sai kesän aikana uuven kosken. Kosken niskalle rakennettiin Kallavettä 10 cm nostava pohjapato, jolla ohjataa vettä enemmän Pirttikoskeen. Padosta on tehty puolikaaren muotoinen ja siinä on aukko veneille. Uusi koski on karojen mieleen. Parraimista sukelluspaikoista kisasi ainakin viisi karaa. Ne otteli niin innoissaan että kuvaaja pystyi hipsimään aivan veen rajaan. Tämä oli sopuisampi pari. Oli sitä jo kesän aikana uusien kivien väliin kerinnyt asettumaan vesiperhosten toukkia. Hyvä että uus pato kelpas karoille. [...]
02.09.2016Kesän alussa tutkailin karttoja, että minnekkäs sitä lähtis retkuilemaan näin kaaniina kesäiltana ja silmääni osui Pilkkavuori (kartta) aivan Leppävirran länsirajalla Kuvansiveen ja Paasveen välisellä kannaksella. Pilkka – eikös se ole kirveellä vuoltu kohta puunrungossa? Siitä piti lähtee ottamaan selevee. Ajelin Kuivataipaleen museokanavan yli ja jatkoin tietä lähes loppuun saakka. Parkkeerasin auton levennykselle ison kiven kohalle ja suuntasin vuorelle pohjoispuolelta mettäkoneuraa pitkin. Helteisessä kelissä nousu pisti ihan hikkoilemmaan. Laella kasvoi kaiken sorttista puuta. Vuoren korkeimmalla kohalta löytyi tosiaan pari pilkattua honkaa. Hongissa oli useita pilkkoja – eri puolilla. Kolmas puu löytyi pari kymmentä metriä huipusta pohjoiseen. Sen pilkat olivat jo kasvaneet lähes umpeen. Pilkoissa oli kaikenmoisia kaiverruksia: kirjaimia ja lukuja, joista ei kyllä meinannut saaha mittää selkoa. Osa oli jo jäänyt kuroutuneen reunuksen alle. Olisko tuossa K.S.I., R.5.9, R.S.8? Tästä erottui ainakin suuri K ja 9? Mitäs sitten tässä? R5? Sen alla oli ainakin tuoreempi M+K. Näitä en ees ala arvuuttelemmaan. Oli myös pilkkoja joissa ei ollut kaiverruksia. Minkähän ikäisiä nämä mahtaa olla? Ne kiinni kuroutuneet ovat varmaan ainakin vuosikymmeniä vanhoja. Saiko vuori nimensä pilkoista? Onko täällä jokin perinne? Kiertelin vuorta ja välillä sen puitten väliköistä aukeni näkymiä. Välillä oli jäkäläistä kalliota. Vanhoja puita. Vanamoarmeija kukassa. Paikka oli nimensä veroinen, mutta jätti jälkeensä monia kymysyksiä. [...]
05.06.2016Kävin viime tammikuussa ettimässä Maikonkiveä Särkilahen rannalta ja luulin löytäneeni sen. Sainkin viime maaliskuussa uutta tietoa paikallisilta, että olin löytänyt väärän kiven. Maikonkivi olikin se toinen suuri kivi (kartta), joka oli merkitty vanhaan karttaan – puolisen km kaakkoon luulemastani kivestä. Ajelin Rauvastenlahteen ja jätin auton mökkiteitten risteykseen ja lumikenkälin hirvien jälkiä pitkin kivelle. Kivi löytyi helposti lahen rannalta. Maikonkivi oli huomattavasti suurempi kuin aikasemmin löytämäni. Vähän niinku lampaanpään muotoa. Kiven molemmilla puolin oli pienet lipat. Kiven ympärillä oli joko supin tai ketun jäläkiä. Kiven pohjoispuolella rinteen yläpäässä jäi kiven alle luola, jossa Maikko on mahtunut hyvinkin makkoilemaan. Nytkin luola oli mukavasti sisustettu kuivalla karikkeella. Lehmä ei ole kyllä tuonne mahtunut. Se on ollut varmaan kiven takana piilossa. Rannalta kiven läheisyyvestä löytyi sammaloitunut notskipaikka. Rantaa pitkin kulki vanha polku. Maaliskuussa kevätjäät olivat ihan kantokykyiset. Palasin autolle tyytyväisenä. Maikonkivi oli viimeinkin paikallistettu. [...]
05.06.2016Ilves-kohtaamisen julkisuus valtamediassa (Savon Sanomat 3.6.2016 ja MTV uutiset 4.6.2016) on nostanut esille keskustelua luontovalokuvaajan oikeuksista ja velvollisuuksista – hyvä niin. Lähtökohtani – luonnon säilyttäminen Retkeilijänä, valokuvaajana ja norppa-kummina minun toiminnan lähtökohtana on villin luonnon säilyttäminen mahdollisimman koskemattomana. Pyrin liikkumaan luonnossa niin, että minusta jää mahollisimman vähän jälkiä. Metsä – toinen kotini Minulle luonto on toinen koti, ravintola, kahvila, pyhättö, viihtymis- ja rentoutumispaikka. Sen vuoksi nautin eniten vanhoista luonnontilassa olevista metsistä, vaaroista, mäistä, vuorista, kallioista, jyrkänteistä, paljakoista, niityistä, soista, vesistöistä jne. – missä on mahollisimman vähän immeisen käjen jälkiä. Näissä paikoissa voi vielä kohata luontoa – kasveja ja eläimiä – mahollisimman luonnonmukaisina ja aitona. Luonnosta nauttiva harrastajakuvaaja En ole luontokuvauksen ammattilainen, jonka pitää elättää itsensä luontokuvilla. Siihen ei satunnaiset kohtaamiset riitä. Minulla ei ole pakonomainen tarve saaha joka retkeltä loistavia ja myyviä luontokuvia vaan tärkeää näillä enemmän ja vähemmän satunnaisilla reissuilla on luonnosta nauttiminen – sen ihmeistä, kauneudesta ja kohtaamisista. Jos niistä tallentuu hyviä kuvia niin se on aina plussaa. Muistot säilyvät paremmin kun niistä jää dokumentti ja innostun tekemään niistä tarinoita. Ne tilanteet ovat kaikkein mieleenpanuvimpia jos pääsee seuraamaan eläimen toimia sen huomaamatta. Tälläiset tilanteet ovat harvinaisia. Yleensä kohtaamani eläin pötkii pakoon hirveetä kyytiä, ettei kerkii ees nykästä kameraa. Nouvatan luonnossa liikkujan oikeuksia ja velvollisuuksia Sivustoni nimestä voi jo päätellä, etten ole haaskalla tai kuvauskojussa kykkivää tyyppiä. Tarinoitten ja kuvausten kohteet valikoituvat siten mitä sattuma metsässä eteen tuo. Nouvatan luonnossa liikkuessani jokamiehen oikeuksia (ladattava pdf-esite). Jokamiehenoikeudella et saa häiritä tai vahingoittaa eläimiä etkä eläinten pesiä ja poikasia. Vaikken kuulu Suomen luonnonvalokuvaajiin, niin nouvatan heidän eettisiä periaatteita, joiden lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen  ja se ettei aiheuta kuvattavalle luontokohteelle vahinkoa. [...]
03.06.2016Eilen pohiskelin mittarin kivutessa lähes hellerajalle, että lähtisinkö mettään. Siellä on turkasen kuuma ja kavereista ei tule puutetta. Etellisestä käynnistä alkoi olla jo toista viikkoa ja vierotusoireet oli jo aika pahat. Tapani mukaan tutkin karttaa ja etin kiinnostavaa kohetta. Leppävirran laitamilta löysin mielenkiintoisen nimisen mäen ja päätin suunnata sinne. Ajelin 45 minsaa ja tulin hakkuuaukeelle, jonka mettäkoneuraa pitkin kiipesin hakkaamattomalle mäelle. Mahtavat aaringossa kuumottavat kalliot, kangasmetsän huumaava tuoksu ja tasainen kimalaisten pörinä puolukan kukissa rauhoitti kummasti vierotusoireitani. Aaah, savolaenen mehtä – minun paratiisini. Vallotin mäen huipun. Palatessa autolle otin eräästä aukosta maisemakuvan. Enpä arvannutkaan mitä tapahtuu kaatuneen puun luona. Ilves pomppas juurakosta parin metrin päähän minusta. Ooh, onpas se kommee elukka. Tuijottelimme hetken toisiamme ihan rauhassa. Se mietti mitä tehä ja sain siitä pari kuvaa ennen kuin se ponkas pakoon. Oliko se päiväunilla? Kurkkasin juurakkoon… Ei hitto! Kolme parikyt senttistä poikasta, joilla ei ollut vielä silmät auenneet. Aika söpöjä kisuleita. Otin nopeesti pari kuvaa ja poistuin rivakasti toiseen suuntaan kuin emo. Puolen kilsan päässä ihmettelin kohtaamista. Huhhuh, jopas sattu. En ole ennen ilvestä nähnyt livenä metässä. Tää on kyllä niitä kerran elämässä kohtaamisia, joita muistellaan sitten kiikkustuolissa. Toivottavasti emo palaa pesällä. Luultavasti se siirtää poijat varapesään. Paikan jätän kertomatta, jotta ilves saapi kasvattaa poikueen ihan omassa rauhassa. Lisäys 4.3.2016: Kaikkea sitä tulee vastaan metässä mutta kaikkeen ei pidä koskea. Harmikseni osuin ilveksen pesälle. Jos olisin arvannut juurakon olevan pesä niin olisin kiertänyt sen kaukaa. Kurkkasin vain juurien välistä. Kameran linssissä on niin paljon zoomia ettei mitään fyysisesti käynyt pesän sisällä tai edes koskettanut juurakkoa. Vahinkovierailuni pesän äärellä kesti muutaman sekunnin. Sivustoni nimestä voi jo päätellä, etten ole haaskalla tai kuvauskojussa kykkivää tyyppiä. Tarinoitten ja kuvausten kohteet valikoituvat siten mitä sattuma eteen tuo. Noudatan luonnossa liikkuessani jokamiehen oikeuksia (ladattava pdf-esite). Vaikken kuulu Suomen luonnonvalokuvaajiin, niin noudatan heidän eettisiä periaatteita, joiden lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen  ja etten aiheuta kuvattavalle kohteelle vahinkoa. [...]
14.05.2016Olen kevään aikana kierrellyt Tihusniemen ja Sorsakosken välistä asumattoman alueen mettiä. Kun kävin kopterilla kuvailemassa Kivikurun Ukonkiveä, pohin että onko tämä ainoa sattuma tällä miljoonan kiven aluella. Viikolla taas kävin koluamassa yhtä alueen nurkkaa ja päätin sitten kurkata illan lopuksi Kurjenlammelle vievää mettäautotietä, jota ei ole tullut koluttua vuosiin. Suuntasin Kurjenvuorelle päin. Kartalla vuori näyttää julmetun suurelta kiviröykkiöltä. Hei, mitäs… Äkkijarrutus. Täh, mikäs tämä on? Aivan tien vieressä suuren kiven päällä oli pystyssä pari metriä korkea kivi ja sen tukena pienempi kivi (kartta). Aikas kumman mallinen kivi. Satula? Tästä kulmasta näytti kuin sillä olisi sarvi, joka osoittaa Kurjenvuorelle päin. Jatkoin tietä eteenpäin ja 150 m päässä tuli vastaan toinen asetelma (kartta). Tämä oli vähän kauempana tieltä ja suurempi kivi sekä samoin pienemmän kiven varassa. Nokka osoitti Kurjenvuorelle päin. Mitähän vuorella on? Palasin Kurjenvuorelle seuraavana iltana. Läksin nousemaan sarvikiven kohalta ylös lohkareista rinnettä. Lohkareitten välissä oli useita luolia. Aika epämukavia kun pohjana oli lohkareita. Rinne oli välillä tosi hankalakulkuista. Suurin ja mukavin luola löytyi vuoren päältä ison kiven alta (kartta). Luolalla oli koko kiven pituuvelta ja leveyeltä – n. 5-6 m x 3m ja ryömittävä korkeus. Kuljin vuoren harjannetta kohen kaakkoa ja kiveä riitti. Tänne ei ollut päässy mettäkonneet, joten pystyssä oli vanhojakin honkia – osa keloja. Kivikon ympäriltä oli hakattu mettää ja niistä kohista aukesi näköaloja. Tämmöinen veitsellä leikattu kivi tuli vastaan. Sen vierestä löytyi jumiin jäänyt kiilakivi (kartta). Sen ali olisi voinut helposti rymytä. Huhuh, kylläpäs alkoi tuntua jaloissa kiveltä kivelle hyppely. Jos haluaa bongata ennestään tuntemattoman luolan niin Kurjenvuori on siihen oiva paikka. Tien puoleisessa rinteestä niitä löytyy varmasti. [...]
28.04.2016Lueskelin nuamakirjan Risukeitinten kokoontumisajot-ryhmässä kuinka keittimen polttoaineena oli käytetty pellettejä. Päätimpä minäkii kokasta miten ne toimii. Kurkkasin netistä että paikallisessa rautakaupassa on myynnissä 20 kg säkkejä HOTTI-pellettejä. Käväsin hakemassa yhen säkillisen suomalaisesta hongasta ja näreestä puristettuja puupapanoita. Kippasin risukeittimeen puolisen litraa pellettejä, jolloin palokuppi tuli niitä täyteen. Sytytin pelletit  munakennosta ja kynttilöistä värkätyllä sytykkeellä. Kylläpäs pelletit paloi nätisti ja kuumasti. Reilut puolituntia riitti keittimessä puukaasun loimotusta. En poltellut pellettejä ihan turhaan. Kokeilin samalla miltä maistuu Jyvä Broilerin broilerijuustonakit. Kyllähän pellettihiillos oli niin kuuma että tietenkin kärräytin nakit. Yllätyin pellettien tehokkuuvesta ja helppouvesta. Sytykkeestä jäi enemmän tuhkaa kuin pelleteistä. Ainut että tuossa kiinalaisessa risukeittimessä on arinassa niin suuret reiät että pellettejä tippui koko ajan alustalle ja syttyivät viimein palamaan. Pitää tuunata arinaa tiheäsilmäisellä metalliverkolla. Laskeskelin mitä pellettien käyttö risukeittimessä maksaa. Nyt pellettejä oli liikaa. Mittasin että puol litraa pellettejä painoi 400 g ja alle puolet siitä määrästä olisi riittänyt kiehauttamaan litran vettä. Jos kertapolttoon riittää 200 g pellettejä niin 20 kg säkistä riittää 100 kertapolttoon. Kun säkin hinta oli 8 eeroo niin kertapoltolle tulee hintaa 8 senttiä. Pöh, ihan sikahalpaa. Viime kesänä olis pelleteillä säästänyt monet prkleet ku märät risut eivät meinanneet palaa. Nyt alkaa pellettien pakkaus. Kaikki leipomisista muista jäävät pikkuset pahvilootat pakataan pelleteillä ja tarvittaessa reppuun mukaan. Ai, niin. Oli ne broilerinakit ihan ok, mutta ei ne voittanut Lihaniekan juusto-lohinakkeja. [...]
09.04.2016Pohin aamulla, että joko nuo lumet olis jo niin sulaneet että pääsis jälleen kivikummajaisten bongaukseen. Päätin kokasta. Olen ihaillut Heinäveentieltä Turpeensalmella Riihijärven takana kohoavaa komeeta Riihivuorta (kartta). Kurvasin vuorelle vt 23 kautta. Siellä oli tehty hakkuita ja hakatussa rinteessä tuntui siltä kuin joku tuijottaisi. Hakuuaukeelta löytyi tällänen asetelma (kartta). Kivi makoili kalliolla ja punaisen kiven päällä. Alle olisi mahtunut laittamaan hyvin pitkäkseen, mutta sulamisveet olis tehnyt olon kosteaksi. Kiven vierestä löytyi areena – reilun metrin korkuinen puolikaari. Vuori koostui useista kallioportaista, joitten porraskorkeus vaihteli. Kolusin rinnettä ja nousin aika suoraan kohen huippua. Matkalla tuli mielenkiintoinen töyräskivi (kartta). Kummasti se oli jäänyt terävän kärjen varaan. Kävin vuoren huipulta mutta ei sieltä ollutkaan näkymää Riihijärvelle. Lunta oli paikoin vielä polveen asti, joten päätin jättää järven puoleisen rinteen tutkimisen keväämmälle. Palailin autolle karttaan merkityn louhikon kautta (kartta), jonka kivien alta löytyi useita luolia. Tämänkin alle  – aluskiven taakse – olisi mahtunut pari kolme immeista makkuulleen. Tämä luola oli hivenen kostea ja vielä osittain jäässä. Tästä rakosesta löytyi suurin luola. Luolalla kokoa 3 x 3 m ja korkeus oli suurimmillaan alle metrin. Louhikosta löytyi vielä tälläinen kummajaiskaksikko. Louhikon jatkona löytyi pieni jyrkänne. Jyrkännettä seuraillessa löytyi nojailijat (kartta). Jyrkänteen alkupäästä löytyi vielä yksi nojailija (kartta). Kivessä oli ukonkiveä eli kvartsia. Kivi oli kolmen kiven varassa, joista yksi oli punaista kiviainesta. Retkuilessa tuli bongattua kevään ensimmäiset perhoset – sittis ja neito. Kumpainenkaan ei suostunut kuvattavaksi. Huhuh, kylläpäs märkä lumi oli raskasta retkuilla. Onneksi se sulaa näillä ilmoilla nopeesti ja sitten palataan tänne… [...]
28.03.2016Vuonna 2004 hommasin ekan digijärkkärin – Canon 300D ja heti siitä lähtien olen pohtinut kuinka kameran saisi ilmaan. Vuosien aikana olen tutkiskellut mitä kaikkia mahollisuuksia olisi nostaa hyvä laatuinen kamera yläilmoihin: heliumpalloja, leijoja, koptereita. Suunnitelmat ovat törmänneet joko hintaan ja muuhun mahottomuuteen. Pari viikkoa sitten oli  Rajala Pro Shop – Manic Monday, jossa tonnin DJI Phantom 3 4K pakettia myytiin 600 eerolla. Niitä myytin uusien DJI Phantom 4 koptereitten tieltä. Kilautin kaverille ja kysyin olisko sopiva peli: kamerassa riitti pikseleitä UltraHD:n eli 4K (4096 × 2160 px) verran, kamera oli ripustettu gimbalilla eli vempaimella, joka pitää kameran suorassa vaikka kopteri kallistelee. Ominaisuudet riitti mulle hyvin. Ei kun tilaukseen… Tältä se nyt näyttää. Kopteri sai juuri äskettäin lisäosat – ropellien suojat – metässä lennättämiseen. Kopteria ohjataan kauko-ohjaimella ja mobiililaitteella. Käytän tablettia kun mun Samsung K Zoom puhelin ei mahdu pidikkeeseen paksuutensa vuoksi. Kymppi tuumainen tabletti mahtuu just ja just telineeseen. Kopterin toimintakuntoon laittamiseen meni parisen tuntia. Tablettiin ladattiin DJI GO-sovellus, jolla kopteri rekisteröitiin ja sen ohjelma päivitettiin. Tabletti on kameraan yhteyksissä WLAN-yhteydellä, joten asennuksessa piti välillä vaihtaa WLAN-verkkoa ulkomaailman ja kopterin välillä. Se oli huonosti kerrottu ainoana paperisena tulleessa pikaohjeessa ja sen pohtiminen pitensi asennusaikaa. Kopterin ensilento jäi asennuspäivänä tekemättä, koska sateli lunta. Kopteria ei ole suotuisaa lennättää pakkasessa, sateessa eikä yli 10 m/s tuulessa.  Lisäksi kopteri ei lähde lentoon, jos akun lämpötila on alle +15 °C. Tätä ei ohjeissa sanottu ja sen vuoksi ensilento viivästyi, kun kopteri oli matkannut kylmässä takakontissa. Ko.ilmoitus ilmestyi tabletin näytölle yritettäessä nostaa kopteri ilmaan. Kopterin kulettamista varten hommasin kovakantisen repun. Reppuun mahtuu kopteri kauko-ohjaimineen ja latureineen. Kannen syvyys olisi saanut olla sentin pari syvempi, jotta tabletti, ropellit ja ropellin suojat mahtuisivat paremmin kannen taskuun. Kopterin ensilento tehtiinkin Äänekoskella ja tässä toisen lennon alkuasetteluja Laukaan Multamäessä. Kopterissa on valot jotta näkee pimmeellä missä se on menossa ja valot kertovat myös kopterin lentotilan. Kameraa voi liikuttaa kauko-ohjaimella ylös-alas suunnassa. Kopteria kääntämällä määrätään kameran sivuttaissuunta. Tabletin näytöltä voipi seurata kameran kuvaa ja GPS-piirtää kartalle lentoreittiä. Kopteria voi myös lennättää ilman GPS:iä, mutta näin alkuun sen käyttö tunttuu turvallisemmalta. Kopterin lennättäminen oli yllättävän helppoa. Kopterin saa ilmaan tabletilta yhtä nappia painamalla. Kopterin ohjailuun tottuu varsin nopeasti. Onneksi ohjaimessa on paluunappi, jos hävittää kopterin näköpiiristä. Kopteri palaa lähtöpisteeseen, jos se menettää yhteyden kauko-ohjaimeen tai akut alkaa loppua. Kopteria on tullut lennätettyä aika tiuhaan. Akun kesto on maksimissaan 25 min ja sillä kerkii saamaan 16Gb muistikortin lähes täyteen 4K viteoo. Kopteri ottaa myös DNG-raakakuvia, joitten kuvanlaatu on varsin mainio. Retkuilemaan lähtiessä on vaan muistettava tyhjentää muistikortti ja laittaa kopteriin – ja akkukin olisi hyvä olla ladattu. Lisäakku ja -muistikortti ovat hankintalistalla. Kopteri kuvan jälki on hyvää myös pimmeellä. Gimbal toimii hyvin. En uskonut että kopterikameralla voi saaha näin vakaata videokuvaa. Pimmeellä lennätettäessä on vaan varottava ettei immeiset luule kopteria ufoksi 8) Tykkään kameran laajakulmasta. Sillä saa avaraa kuvaa. Kopterin oon jo vienyt kommeisiin Leppävirran maisemiin ja se tulee kulkemaan mukana retkuilureissuilla. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen pitkäaikaisen haaveen totetukseen. Kiitokset artikkelikuvasta Jussille (Jussin matkassa) ja Multamäen kuvista Askolle (Tervastulia). [...]
19.03.2016Eilen ol niin kommee ilima, että läksin potkuroimaan Sorsaveelle. Tuima pohjostuul teki kelistä haastavan vaikka kipakka pakkanen oli kangistanut suvihanget luistavaksi hankijaiseksi. Seurailin moottorkelekkojen jäläkiä ja tulin uutukaisen kodan luokse. Kommeella paikalla näppärä makkaranpaestopaekka. Kodan käyttökirjasta – ei siis vieraskirjasta – ei selevinnyt kodan käyttötarkotus. Saaneekohan satunainen retkuilija käyttee sen palaveluita? Jatkoin matkoo mukavassa myötätuulessa tutkien saarisokkelon vastaantulleita kalliosaaria. Kiepsautin potkurin tuulensuojaan Kuvajanlahen rannalle. Istahin kivelle nauttimaan maisemasta ja tankkasin hiukan evästä. Suuntasin sitten tutkimaan jyrkännettä. Seuralin hirvitysten jäläkiä ja Kuvajanlahen pohjukasta alkoi näkyä jääputtouksia (kartta). Kommein puttous oli melekein kymmen metrinen. Kallion ja puikkojen väliin jäi jäinen holvi molempiin suuntiin. Oikean puoleista olisi jopa mahtunut konttaamaan, mutta polovet märkivä, vaikka pakkasta ol melekein -10 °C. Tämä taitaa olla Sorsaveen näyttävin jääputtous. Puttoukselta aloitin pirullisen palluumatkan: 4 km vastatuuleen kipakkaa pohjoistuulta vastaan. Kylläpä viimaisen potkuroinnin jälkeen saunan kuumat löylyt tuntui oiken ihanilta. [...]
01.03.2016Se on kevät – kalenterin mukkaan ja ilimakin oli kevväinen. Ampasin Sorsaveelle ja kenkäilin Kuvajanniemeen (kartta). Jäällä oli vettä, joka oli upottanut moottorikelkkoja ja hiihtäjääkin, mutta lumikengillä kävelin nätisti vetten päällä. Kylläpä oli mehtä kaanis aaringon paesteessa. Kiipesin Mustalahen puoleiselle nyppylälle, josta aukeni näkymä lahelle. Lahen puoleisen jyrkänteen reunalla oli oikea näköalakivi. Kommee näkymä. Kiepsautin jyrkänteen alle. Sieltähän löytyi karttaan merkkaamaton rotko. Äsken olin tuolla ylhäälllä. Hongan kylestä löytyi päätön nalleperhe kipuamassa kohen latvaa. Jyrkänteitä ja notkelmia riitti. Keloveistos. Rinteillä oli liikkunut pitkäkoipinen karvaturpa. Seurasin sen jälkiä rinnettä alas. Se oli rämpinyt lahen toiselle puolen. Minä menin perästä kohen Juhtaa. Tulihan tehtyä mukava lenkki. [...]
28.02.2016Siitä on aika tarkalleen viis vuotta kun olen viimeksi kenkäillyt Leppävuorella (kartta). Kurvasin Juhtan maston viereen ja aloin tarpomaan lumessa. Kylläpä on aukolla puut kasvaneet. Ei meinannut enää löytee rakosta mistä kuvata kyllee. Yhestä rakosesta ei saanut ennee koko kylleen sammaan kuvvaan. Pyry pisti maisemoo utuseks. Luntahan riitti, mutta siitä oli hyötyäkin. Pääsin liikkumaan lumkengillä jyrkissäkin rinteissä. Tuosta alas toinen porras entiselle pellolle. Eipä ole pellosta jälellä kuin ojat. Parraimmalla jyrkänteellä on aika jiäputtous. Jos Leppävirran varrella olis joskus mualailtu kallioita niin tämä olis se paikka. Könysin jyrkännettä ylös yhen rappusen mettäautotien kiäntöpaikalle, jonka vieressä on iso murikka. Kaivelin sen helemoja ja huomasin että allehan vois joku sutjakka ryömiä. Iso kivi makkoili kivien varassa. Pitänee tulla tarkastammaan kun lumet sullaa että monenko kiven varassa se onkaan. Olipas kunnon kuntolenkki, jolle tul pittuutta par kilometriä ja korkeuserroo  50 m. No, ei ihme ku välillä ihan puuskutti. [...]
13.02.2016Monesti minulta tullaan kysymään että mikä se Konnus (kartta) on. Kysyn haluatko “takapihastani” minkä mittaisen esitelmän? Leppävirran Konnuskoskien kautta laskee Kallaveen veet Unnukkaa ja sieltä Haukiveteen eli ollaan Vuoksen vesistössä – melkein latvavesillä. Kosket sijaitsee n. 6 km Leppävirran kirkonkylästä pohjoiseen. Konnuskoskien kautta on kulkenut jo muinainen vesiretti kohen pohjoista. Konnuksen kanava yhistää siis Kallaveden ja Unnukan. Noin 250 m pitkä kanava on rakennettu ensi kerran 1836-41. Sen viereeen rakennettin uusi kanava 1865-68 ja sitä on uusittu 1917-19. Vuosina 1968-71 rakennettiin uusin syväväyläkanava. Kanavan kautta kulkee veneilijöitä sekä rahtiliikennettä, jolle kanava on kauko-ohjauksessa Taipaleen kanavalta. Vedenpintojen korkeusero vaihtelee: 0.15 – 0.90 m. Historiallisella koskialueella on muinaisen myllyn kivijalan jäännökset. Kalastajien ja retkuilijoitten liikkumista helpottavat pitkospuut ja laitureita kalastamista varten. Kosken eläimistö on monipuolista. Muuttoaikaan keväällä ja syksyisin kosket kuhisee muuttolintuja kuten mm. telkkiä, koskeloita, alleja, uiveloita. Keväisin voipi seurata viirupöllöperheen jälkeläisten kasvatusta. Matalat koskiosuuvet ovat vesilintujen poikueitten suosiossa. Talvisin kosket ovat kauneimmillaan. Koskella pesii niin saukot kuin majavakin sekä minkkejä. Hirmupakkasillakaan koski ei jäädy ja silloin pääsee ihastelemaan kuuramaisemaa. Koskea voi ihastella myös toiselta puolenkin. Matkaa Hartikansaloon mettäautotien kiepsukkaan tulee kyliltä lähemmäs 25 km. 1.1.2010 tapasin vallan harvinaisen valkoselkätikan ihan laavun vieressä. Muutkin tikat viihtyvät koskella: pohjantikka, harmaapäätikka, pikkutikka, palokärki. Kaksi vanhaa kanavaa on museoituna, joista vanhin on nyt muutettu juoksutuskanavaksi. Kanavien eteläpäässä on veneilijöille retkisatama. Makkaran- tai kalanpaistosta sekä nuotiokahveista voi nauttia laavulla, mutta kannattaa varata omat puut ja puuntekovälineet. Puut ovat tarkoitettu kalastuluvan maksaneille, näin ilmoittaa laavulla kalastuskunnan lappu. Metsäkauriit ovat joka vuotinen näky koskella. Kesällä voipa nähä myös harmaahaikaran, kalasääsken, ruskosuohaukan, …   Kun koskikorennot kuoriutuvat huhtikuun ensimmäisinä aurinkoisina päivinä, niille riittää monen kokoista nappaajaa. Tässä pyrstötiainen. Sellainen on takapihani. Kaikkea ei voi kertoa tai kuvata. Kannattaa käyvä ihan ite… [...]
24.01.2016Viime kesänä kahlaamastani Leppävirran paikannimikortistosta jäi haaviin monia mielenkiintoisia paikkoja. Eräs joka on tarinallaan pohituttanut monena iltana on Maikonkivi Särkilahessa. Paikannimikorttien monet tarinat kertoo vanhan naisimmeisen Maikon kuolleen kivelle. Tarinoissa on vähän eri versio millon ja miten. Tuollainen tarinapaikka piti käyvä kurkistamassa. Onkelmia tuotti kiven paikantaminen. Kortin numerot kertovat että kyseessä on vanha peruskartta numeroltaan 324111 ja sen ruutu 38/35, joka on kuvaan rajattu Maamittauslaitoksen karttapalvelusta imutetusta vuojen 1973 kartasta. Ruutuun sattuu kaksi suuren kiven merkkiä: saaren käressä ja ylempänä vastarannalla. Kumpikohan se olis? Nimikorteissa ei puhuta saaresta. Laitoin viestiä alkuasukkaille ja sainkin hyviä vinkkejä missä kivi on, muttei heijän käyttämiään paikannimiä ollu karttaan merkattu. No, joka tapauksessa se selvis, että kivi on etelärannalla. Läksin tarkistamaan saaren seuvun ensiksi. Eilen oli ilima aika myterö. Särkilahti on pitkän pitkä lahti ja eipä tuossa kelissä vastarantaa näkynyt, kun sitä tiirailin saaren kohilla. Saaren kivi näkyin rannalle ja saarella oli kaislikkohäntä. Olisko kaislikkosalmessa niin matalaa että saari on ollut joskus niemi? Mm. sota-aikaan 1942 Koirusvesi, johon Särkilahti kuuluu, oli metrin alempana. Kuvasin kiven varmuuden vuoksi ja illalla sain alkuasukkailta varmistuksen että tämä on se Maikonkivi (kartta). Kivellä oli kokoa 3-4 m kanttiinsa – vähän kuin kakkupala. Eipä ole kivi antanut kovin hyvää suojaa. Kivi oli pakkasten lauhtumisen vuoksi ihan kuurassa. Ei kummonen murikka, mutta tulipahan tämäkin arvoitus selvitettyä. Kun en ollut varma kiven löytymisestä, ajelin Tynnörivuorentietä kohen vuorta ja piipahin pari kertaa jäällä tutkimassa rantoja. Kattelin jäällä kun tumma piste alkoi suureta. Harvemmin tälläistä yhistelmää tulee vastaan. No, tulipahan opeteltua umpihankiajoa ja tehtyä ura vuorelle asti. Tuo mäki ei noussut ykkösellä tästä parkista vaan sutiminen viskas nelivetolukituksen kaksveolle. Ei lähtenyt pois kaksveolta ennen kuin käynnisti auton uuvelleen. Otin vähän vauhtia ja kakkosella nelivetolukituksella men ihan heittämällä. Tulipahan opittua että lum männöö jarruihin… [...]
21.01.2016Kattelin GTK:n maankamara kartan muinaisrantoja ja huomasin että Sorsaveen Sortoniemen Sortomäki on ollut muinoin 15 m korkea saari. Läksinpä lumikenkäilemään sinne. Sortoniementie oli aurattu laavun risteykseen asti ja lopun matkan sain ajella omia uria mettäautotien kääntöpaikalle (kartta). Kipusin vuorelle ja ihailin lumista mettää. Eräästä rakosesta avautui näkymä Sorsaveelle. Tutkin karttaa merkittyjä kiviä, muttei niissä nyt mitään sen kummempaa ollut. Tälläisen kepin löysin mäen korkeimmalta kohalta. Kuinkahan muinainen sorsakoskelaisen alkuasukkaan merkkitikku? Palasin autolle ja ajelin hiukkasen takasin päin, kurkin silmäkulmasta mettää ja puikahin tutkimaan isoja kiviä, kun sellanen sattui näkyviin. Yksi puikahus kannatti. Löysin rapakivikokoelman (kartta). Ylempi pari oli samaa kiveä. Niitten väli oli vaan rapautunut melkein irti. Näitten suojassa oli käyty tarpeilla. Ilmeisesti sama lintu oli hakonut viereiset männyt. Ajelin takasin päin ja pysähyin tuoreelle hakkuuaukolle. Ainut hyöty näistä aukoista on että näkee kauvas. Silmääni sattui tämmöinen kivikummajainen. Lippa siinä ainakin ol. Kivi oli kerroskivi (kartta). Kivi aines oli rapakiveä. Noin puolet kivestä oli haljennut vaakasuunnassa liikkunut hiukan. Kokoa kivellä oli noin kymmenen metriä kanttiinsa ja korkeutta nelisen metriä. Rakosesta näki osittain läpi kiven. Usealle reunalle muovostui lippa. Tämä oli syvin lippa. Reilun metrin luokkaa. Näytti että sen suojassa oli pietty tulta. Kerrosvoileipä? Kiven takana oli pyramiitin mallinen kivi, joka tuijotteli pirun pellolle. Sen alle jäi luolamaimen tila. Olis sinne pari immeistä mahtunut pitkälleen. Menipäs nopsaan iltapäivä metässä. Minun ku piti vaan pikaseen kävästä… [...]
19.01.2016Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein tännään. Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella lammen jiällä. Big giat footin jälkinauhaa alkoi ilmestyä neitseelliseen lummeen. On se maisema kaanis näin pakkasella. Matkasin Keski-Vihtasen rantaa pitkin kohen jyrkännettä. Tälläkin lammella oli oma irvuileva pirunsa. Lammen loputtua painelin suoraan mehtään. Sen että sain pääni mettää alkoi jyrkänteen jäät jo näkyä. Olipas pienet putoukset muuttuneet jyhkeviksi jääputouksiksi. Vielä pari putousta taisteli pakkasta vastaan. Moni oli jo luovuttanut. Korkeutta putouksilla oli kymmenisen metriä ja putousalue oli 30-40 m levee. Tästä kuului vielä ihan veen lirinää. Kerrosta kerroksen perrään. Kuin pesusieni valuisi pitkin jyrkännettä. Toinen elossa oleva putous alkoi hävitä taistelua. Lumi alkoi jo tarttua siihen. Kommee seinämä. Kyllä kannatti tulla. Palasin lammen toista reunaa myöten. Kävin moikkaamassa rantasaunakivvee. Samoin nuamakiveee, joka ei lammelta näyttänyt nuamalta. Pitihän sitä ees yksi uus luolakivi bongata. Tämä makoili kahen kiven päällä ja alle olis mahtunut pitkäkseen. Vetoisa kolo kuten näkyy. Vajavainen kuukin möllötti Paljakan piällä. Siinä se on tervaleppä tehny muutamat mutkat. Sakastissa ei ollut tällä kertaa saukonjälkiä vaan retkuilija jätti oman nauhan. Yllätyin ku retkuilu -30 °C pakkasessa sujui kuitenkin ilman sen kummempia onkelmia. Kerrankin oli sopivasti piällä – ei tullu hiki eikä paleltanu. [...]
09.01.2016Pikaisen työrupeaman jälkeen ehittiin tänään vielä nautiskelemmaan hienosta talvisäästä Sorsaveelle. Sompailimme Jäppilän kautta Laajalahen laavulle, jossa tyrkkäsimme potkurit jiälle. Luisto ei ollut ihan parrain muutaman sentin lumipinnalla, mutta viiletimme kuitenkin kävelyvauhtia noppeemmin. Suuntasimme halojen valossa tutkimaan Nuutin Säyneisen lampea (kartta), jonne ei piäse vesiteitse. Lammen veet laskee Sorsaveteen pirupellon läpi. Pirunpellon viertä menee polku lammelle, joka on hyvin merkitty liikennemerkein. Pirunpellon lammenpuoleisella rannalla on toinen liikennemerkki, joka näkyy ihan lammen päähän. Tasaisen kiven päällä on puolen kuution murikka nostettu kivien päälle. Kivi on kolmen kiven varassa. Matkasimme lammen länsireunaa kohen pohjoista päätyä. Emäntä mittailee auringon kulumaa. Pohjoispäässä oli suuren kiven päällä jälleen liikennemerkki. Kiven päällä olleelta kiveltä oli näköyhteys eteläpään jalkakivelle. Emäntä jäi tutkimaan lammen rantoja, kun suuntasin kurkkaamaan karttaan merkattua kalliopiikkiä (kartta). Sekametsästä ilmestyi komea linnoitus. Linnoituksen vahtina oli tämä peikko, jolla oli karmee irvistys. Nyppylä oli tosi jyrkkäreunainen ja muistutti pienoista linnavuorta. Päällä oli puolukkamättäinen tasanne. Jatkoin metässä ryämistä lammen itärantaa pitkin. Emäntä huusi lammelta että hän näkee metässä mäen rinteessä punaista. Suunnistin käsimerkkien mukaan kohen suurta kiveä, jolla oli terävä nokka. Tosiaan… Lammelle tuoijottava puolisko oli vahvasti punertava (kartta). Varsinkin keskeltä. Voisko siihen kuvitella punaisen pirun nuaman? Palasimme lammelle potkureitten kahvoihin. Olimme melkein kiertäneet lenkin, kun rannan rinteessä kivikummajainen herätti mielenkiintomme. Kiven suojassa oli teeri ottanut punertavat hiekkapesut ja joku muinoin poltellut tulia niin että kivi oli nokeentunut. Kiven ilme muuttui täysin toisesta kuvakulmasta – kaatuuko vai eikö… Nuutin Säyneisen lampi tuli kierrettyä. Kukahan se Nuuti oli? Pötkimme kohen Laajalahenniemeä. Tässä retkuilijan tyylinäyte. Laajalahenniemen rannan pirunpellosta löytyi jälleen asetelmia – kiviparea kivien päällä. Toisen parin yksi kivistä oli tuettu. Mikähän liikennemerkki tämä on? Olikohan luolan merkki? Sellainen löytyi niemen mäen päältä (kartta). Isohko kivi oli jäänyt könkkään parin muu kanssa. Kiven alle jäi mukavan kokoinen tila n. 2,5 x 2,5 m ja korkeus puolen metrin luokkaa. Luola olis sisustettu mukavasti menneen kesän koivunlehillä. Potkuroiessa alkoi tulla nälkä ja suuntasimme laavulle aurinkopylvään valossa. Retkuilija ilahtui kuivista puista. Saimme seuraksemme harvinaisen laavutintin. Se oli erittäin tuttavallinen. Kaikki meijän kamat tutkittiin tarkkaan  – erityisesti potkurit ja kameralaukku. Tänään laavun menussa oli tarjolla Blå Bandin mustaherukkaista riistapataa jatkettuna hernemaissipaprikaohranjyvälisukkeilla. Mjamjam… Laavutintille oli tarjolla rukiista karjalanpiirakkaa, jonka paloja se kuskasi milloin katajapuskaan milloin laavun alle hyvään talteen. Jälkkäriksi kuksateet piirakalla. Siinäpä sitten naatiskeltiin Laajalahen järvimaisemastaa tulen lämmössä ja seurailtiin laavutintin piilotustouhuja. Haaska retkuilureissu tuasen. [...]
01.01.2016Ei kestänyt vielä jää sinne asti jonne halusin potkutella niin saaliiksi sain vain jääveistoksia. [...]
27.12.2015Lepuukivennorosta on juttu Suomen Rotkot-kirjassa. Läksi eilen kattomaan miltä se näyttää ja samalla ettimään lepuukiveä, josta noro ja rinne ovat saneet nimensä. Lepuukivenrinne ja -noro sijaitsevat Leppävirran korkeimman kohan Kotamäen etelärinteellä (kartta). Noroa pitkin kulkee nykyään mettäautotie, joka nousee rinnettä ylöspäin. Jätin auton Kotamäelle nousevan tien risteykseen ja kiipesin ensin rinteelle. Olikohan tämä rinteen päällä sijaitseva kivi Lepuukivi (kartta)? Ei se ollut kovin suuri. Laskeuvuin rinnettä alaspäin kaakkoa kohti tukailleen paljakoita ja kiviä. Vastaan tuli monen moista kiveä. Tämä oli kalliolla kolmen kiven varassa ja neljäntenä kosketus kallioon. Alempaa löytyi kolmen ison kiven rypäs, joista yhellä oli nurkan alla kivi. Alle ei mahtunut. Sitten hakkuuaukeelta löytyi tälläinen asetelma (kartta). Oliko kivi ollut joskus vaakatasossa? Kiveltä oli hyvät näkymät etelään. Varkauven piiput näkyy kuvassa vasemmalla koivujen ja haapojen välissä. Oikealla Sorsaves. Palasin takasin päin noron reunaa pitkin. Välillä näkyi norossa kulkeva tie. Rinteellä kasvoi paljon katajia. Tämä taisi olla vanhin kataja, joka tuli vastaan. Siltä oli latva poikki. Jo oli oksat mutkilla. Löysin jyrkänteen loputtua vanhan pengertien. Katsoin vanhasta 1973 tehystä kartasta, niin rinteen poikki kulki silloin polku, jota oli ilmeisesti kulettu hevospelillä Kotamäen tilalta Unimäen tilalle. Kipasin tien toiselle puolen tutkimaan rinteeltä näkynyttä nyppylää. Sieltä löytyi tällänen asetelma (kartta). Se oli kahen kivien varassa ja kosketus kallioon. Kolmaskin kivi oli ollut nurkan alla, mutta olisko mettäkone tönässy? Kiven vierestä avautui maisema Lepuukivennoroon. Jatkoi pohjoseen päin ja sieltä löytyikin mielenkiintoinen noro. Noro oli vetinen, reilut 10 m leveä. Hirvet olivat talloneet pohjalle polun. Noroa reunusti 10 metriä korkeat kallioseinämät. Olikohan tätä käytetty muinoin peurojen metästykseen? Ajettu peurat rotkoon… Sienestyskausikaan ei ole vielä ohi. Jätin jäiset suppikset kuitenkin kerreemättä. Jatkoin pohjoseen ja ihastuin tähän honkavanhukseen. Aivan tien vierestä löytyi retkuilun suurin siirtolohkare (kartta). Kolmituntinen retkuilu rotkomaisemaissa alkoi jo niin väsyttää, etten innostunut kivestä sen enempää. Olipas mukava retkuilla, kun ei kastunut. On näitä pakkasia ootettukin… [...]
20.12.2015Veimpä tyttäreni mehtään viime kesäkuussa. Tarkoituksemme oli kävästä nopsaan Patakivellä (kartta), mutta kaikki ei mennytkään niin kuin Römpsöössä. Patakiveä eli Rajakiveä pietään muinaisena rajapylväänä jo esihistorialliselta ajalta ja yhen näkemyksen mukkaan Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajakivenä. Kivi on tallennettu muinaisjäännösrekisteriin. Näkemyksen mukaan raja olisi kulkenut muinaista vaellusreittiä pitkin: Haukiveen Siitinselkä – Kuvansin joki – Mula – Ruokojärvi – Osmajoki – Osmajärvi – Sorsakoski – Sorsavesi – Kilpikoski – Kuvansi – Kuivataipale – Paasvesi – Suihkolansalmi – Puruvesi – Suontee – Suonenjoki jne. Kiven nimi juontanee siitä, kun matkatessa tätä ikivanhaa reittiä, kiven ympäristössä levähettiin ja pistettiin pata porisemaan. Toinen rajakivi löytyy Osmajärven selältä – Osmakivi, joka on vielä kurkkaamatta. Jätimme auton Peräniityn kohille Varkaudentien varteen, kun uuvella mettäautotiellä oli rankat kiellot. Kävelimme tietä ja puikahimme mettään muutaman saan metrin päästä kurkkaamaan isoa kiveä. Siitä jatkoimme vanhaa metittyvää peltoa myöten kohin trakkoriuralle, joka ylitti ojan. Kun pääsimme Osmajoen rantaan, tuli vastaan tuores aukkohakkuu. Patakivi löytyi, mutta se olikin veen saartama. Osmajoessa oli vielä kevättulva. En kehannut ruveta uimaan. Kivessä oli useita pikkusia tafoneja. Vesi oli jo laskenut tulvahuipusta parikyt senttiä. Patakiviselfie. Tässä vaiheessa vielä hymyilitti, kun isän lenkkarit olivat suuret mutta kuivat. Palatessamme hakkuuaukeeta pitkin isot kengät tek tepposen ja siinä kastuikin sitten housut. No, onneksi oli lämmin päivä. Mettäautotie olikin tehty lähemmäs kiveä, kuin mitä karttaan oli ehitty merkitä ja palailimme helposti sitä myöten. Matkalla löytyi tälläinen kuormaajan nostama kummakivi. Kivi oli niellyt muita kiviä – ihan useampia. Palasimme autolle ja nopsaan kotiin kuivattelemaa. Toivottavasti mettäreissusta ei jäänyt hirveitä raumoja 8) [...]
15.12.2015HELGA – General Cargo [...]
22.11.2015Tein tältä erää viimosen lenkin Paljakkavuoren maisemissa. Kävin kurkkaamassa löytäisinkö jo kertaalleen ettimääni Pirunkirkkoa (kartta). Parkkeerasin Sirkaintielle mettäautouran alkuun ja kurkkasin ensin viereisen kukkulan kaksi karttaan merkittyä kiveä. Yöllä oli tullut lunta parikymmentä senttiä. Kartan iso kivi makoili punaisen kiven varassa kalliolla. Sen päälle oli ihan omat portaat. Toista kiveä etin pitkään ennen kuin huomasin että se oli iso laakakivi, joka ei paljoo erottunut lumen alta. Ai, että oli mahtavaa retkuilla lumisessa mettässä. Hyppäsin tien toiselle puolen ja suuntasin kohen Pirunkirkkoa. Pirunkirkon moreeninen lohkarenyppylä (kartta) löytyikin sähkölinjan vierestä. Suomen Luolat kirjassa kerrotaan seuraavaa: “Lohkareitten peittämä kukkula muodostaa saarnastuolin. Saarnastuolikukkulan lohkareiden välissä on ollut pieni luola, jossa metsästäjät ja marjamiehet ovat yöpyneet ja pitäneet sadetta. Pirujen asuinpaikka, josta on käyty hakemassa onnea ja parannusta. Luola romahti 1960-luvulla ilmeisesti roudan liikuteltua lohkareita.” Nyppylä on ehkä joskus erottunut paremmin ympäristöstä mutta nyt puut ja lumi peittivät näkyvyyttä. Toisella puolen oli lohkareikkoa, jossa lienee luola ollut. Minulle piru ei kyllä suonut onnea vaan luikahin kiveltä ja kolautin polven kivveen. Auts, prkl… mikä piru! Palailin autolle umpimähkää kierrelleen läheisellä suolla, kunnes kalliolla pilkisti jokin. Jaahas, tännekö se piru olikin muuttanut. Aika mulkosilmä ja turpohuuli tämä kaveri. Saavui hakkuuaakeen laitaan, josta avautui näkymä Paljakkavuorelle. Täällä oli kolunnut paikkoja parin viikon ajan. Nyt alkaa lumi haitata koloetsintöjä, joten pitänee palata pakkasilla vesputoukselle seuraavan kerran. Kurkistin vielä Sakastin  – Keski-Vihtasen lammen mutkan. Veen pinnan lumisohjoa oli puhkonut saukko sukelluksillaan. Kolmipäiväinen retkuilurupeama alkoi jo tuntua jäsenissä, joten karrautin Juhtalla kotio ja panin saunan lämpiimään ja jatkoin reissujen muistelua lauteilla lämpimässä… [...]
21.11.2015Enpä malttannut pysyä poissa Paljakalta tänäänkään. Paljakan jyrkänteet vetivät puoleensa (kartta) ja lumesta valostunut maisema. Lähestyin jyrkännettä alhaaltapäin – Sakastin puron yli ja kiipesin ensiksi Vihtasenvuorelle. Vuorella oli useita kuivia luolasia kivien väleissä, mutta ne on jotenkin kokeneet kuvausinflaatiota. Kurkkasin matkalla karttaan merkityt suuret kivet. Keski-Vihtasen rannalla olikin kunnon murikka. Ettei vaan korkeaotsainen naama tuijottaisi lammelle? Alhaaltapäinkin sillä oli profiili. Jatkoin pitkin vuorta kohen jyrkänteitä. Keski-Vihtasen pohjukkaan aukeni komea näkymä. Siltä rinteeltä löytyi kumma asetelma. Kivi oli tosiaa tuon pienen punertavan kiven varassa. Ei liikkunut – koetin… Rannan karttaan merkitty iso kivi osottautuikin rantasaunan kokoiseksi. Se keikkui kalliolla. Ali olisi mahtunut ryömimään sutjakkalinjainen immeinen. Kiven alta löytyi hiiltynyttä puuta. Aika taakka pienillä kivillä. Ihme pötkylä, jonka alla pein taukoa. Kiveltä oli kommeet lumimaisemat Keski-Vihtaselle. Jyrkänne alkoi lammen toiselta puolen. Täällä mieli lepää. Jo ennen kuin kuusikon takaa ilmestyi jyrkänne, kului kauaksi lorotus. Syykin selvisi – Leppävirran korkein putous? Korkeutta kymmenisen metriä. Keväällä vettä tulee varmasti enemmän. Vierestä löytyi toinenkin noro. Se valui pitkin kalliota. Miltähän täällä näyttäisi pakkasilla? Olisko komeet jääpuikot? Tänne on palattava… Jatkoi jyrkännettä länteen ja yhestä kohtaa oli sammaleen alta paljastunut kalliota. Kuvittelenko näkeväni kalliossa kaksi vierekkäistä kolmiota ja rastin – siis * – merkin? Ehkä…. Välillä notkelmassa eteneminen oli haastavaa myrskyjen kaatamien närreitten vuoksi. Jotkin närreet olivat vahenneet pystyyn. Jyrkänteen loputtua nousin sen päälle. Vastaan tuli monenlaista asetelmaa. Töyräskiviä. Useampi. Kyllä tässä maastossa liikkuminen kävi kuntoliikunnasta. Jyrkänteen loputtua tapasin kiven, joka omisti sarven ja se oli toisen kiven päällä. Päivä alkoi hämärtyä. Päästyäni tielle alkoi jo sinertää. Keski- ja Ala-Vihtasen välinen tummapuro. Tulipas pitkä lenkki. Lähemmäs viijen kilsan taaperrus lumisesssa metässä. Hienoo ol. [...]
20.11.2015Vihoinkin lunta! Aah, valoa, valoa, … Ajelin lumsatteessa taasen Paljakkavuorelle (kartta). Nousin vuorelle päinvastaiselta puolelta kuin viimeksi. Kurkkasin Sirkaintien vieressä kalliolla haljenneen ison kiven ekaksi. Sitten nousin vuorelle kalliopaljakoita koluten. Kyllä silimä ja mieli lepäs tässä valkosessa. Ensimmäinen isompi möykky tuli vastaan 125 m korkeuvessa. Ison moottorvenneen keulan omaava töyräskivi (kartta). Muttei sillä ollut moottorvenneen tarvihtemaa pittuutta. Vanhat jo kellistyneet närreetkin näätti haaskoilta lumisina. Sittenpä kuusikossa ilmestykin ihmetys (kartta). Laakeen kiven  – kokoa 5-6 m x 3-4 m x 1.5-2m päällä makoili kolme kiveä. Tai oliko toinen haljennut kahteen osaan. Melkein kuution kokoinen pötkylän palanen oli kuin tuettu kolmella kivellä pystyasentoon. Samoin taemman kiven alla oli tukikivivä. Olisko seitakivi? Seita on saamelaisessa muinaisuskossa pyhä paikka, uhripaikka. Seitoja olivat esimerkiksi epätavalliset kalliomuodostelmat, jättimäiset kivikasat, isot luonnonkivet tai pystytetyt kivet. Seitakivet ovat usein helposti tunnistettavia poikkeuksellisen muotoisia tai kookkaita kallionlohkareita. Jatkoin matkaa kohen huippua Paljakkajärven puolta pitkin. Tältä reunalta ei auennut niin mahtavia näkymiä. Välillä puitten välistä pääsi kuvaamaan palan maisemaa. Paluumatkalla kiinnitin huomiota painanteeseen ison kuusen alla (kartta). Näyttäs ku siinä ympärillä olis kiviä. Olisko mahollisesti ikivanha asumispaikka? Ylempää huipulta löytyi varmempi merkki immeisen toimista. Joku oli hukannut muovisen juomapullon kiven alle. Ennen ku kerkes tulla pimmee palailin autolle ja ihailin aina välillä lumen muovaamaa maisemaa. Toivottavasti tuo lumi vaan pysyis… [...]
13.11.2015Jatkoin tänään siitä mihin eilen jäin. Ajelin vielä mastolta etiä päin ja jätin auton mettämiesten passipaikalle, josta lähti moreenille kulunut mettäkoneura kohen Paljakkavuoren huippua (kartta). Alkumatkasta löytyi useampikin paikka mistä oli mahtavat näkymät Paljakka-järvelle. I. K. Inha tyylinen panoraama pit napata. Tuolla Palajakalla on tullut kerran meloskeltua. Mökit olivat vallanneet senkin rantoja. Tulin pienelle kankaiselle nyppylälle (kartta), josta oli mukavat näkymät järvelle. Oliko kolme paljasta kiveä sattumoisin asettuneet linjaan ja osoittivat järven toisella puolen olevaa Riihivuorta? Lähinnä jyrkännettä oleva kivi oli poikittain. Sen nokka taasen osoitti kohen Syvävuorta – sattumaa? Jatkoi mettäkoneuraa kohen huippua. Uralta poikkesin aina kun näkyi jotain kielenkiintoista. Sittenpä löytyikin uralta hiukkasen länteen pöytäkivi ison kiven päältä (kartta). Pöytäkivellä oli kokoa n. 2 x 2 m ja paksuutta parrammilla vajaa puoli metriä. Kivi taiteili kolmen kivien päällä ja alla oli yksi joutava kivi. Aluskivellä oli kokoa useita metrejä ja se makoili kalliolla. Rinteen alapuolella oli suojaava pari metrin syvyinen ja nelisen metriä pitkä lippa. Jatkoin uraa kohen huippua. Vetisen kohan vuoksi piti vähän hilpasta märkään mehtään. Sehän kannatti. Löytyi lähes kymmenmetrinen luonnon laavu (kartta). Kaksi laakakiveä oli jäänyt tukikiven varaan niin vierekkäin että rakoa oli vain vaaksan verran. Alle jäi mukava kuiva tila vaikka parin kolmen immeisen makoiluun. Karkkipaperiroskista päätellen tilalla oli ollut käyttöä ihan viime aikoina. On siinä kannattelemista. Uralta tuli poikettua tälläsen yhistelmän takia. Molemmilla oli tukikivi ja isompi tukeutui vielä pienempään tuettuun. Kohen huippua kaikenmoiset kummalliset kiviasetelmat sen kuin lisääntyivät, joten ne koki kuvaajassa vähän inflaatiota. Tässä ehkä yks jännimmistä. Kaks metrinen paasi nojalla. Huippua kohen ilima sakeni. Huipulta löytyikin yllätykseksi oikein kunnon rakennelma. Olin valloittanut huimat yli 165 m. Muutaman kymmenen metrin päässä huippurakennelmasta pohjoseen löytyi kalliohalkeama. Miksihän se oli merkattu molemmista päistä kivillä? Olipas märkä reissu. Kaikki märkänä: kamera, housut ja takki. Päivän pimetessä palasin autolle. Tämä oli vasta eka sipasu Paljakkavuorelle. Paljon jäi tutkimatta. Tänne tullaan vielä usseemman kerran. [...]
12.11.2015Valo alkaa olla vähissä, joten siitä pitää ottaa kaikki irti. Pakkasin aamulla retkuiluvehkeet autoon ja lyhyen työpäivän päätteeksi suuntasin taasen kohen Syvävuorta – nyt viereiselle Paasivuorelle (kartta).  Jätin auton maston juurelle ja läksin tarkistamaan suormimaisia nyppylöitä. Siellä tulikin vastaan herra paasikivi. Hipsin pirunpellon itäreunaa ja löysin ison kiven pienempien päältä (kartta). Kun kurkkasin alle niin näin supikoirakarvareuhkan hipsivän verkkaisesti pois kiven alta. Varsin tilava kiven alunen  – nelisen metriä pitkä – haiskahti voimakkasti kuselle. Supi tais tehä tuoreet reviirimerkinnät. Sain supiin vielä näköyhteyden kun hyppäsin kiven päälle – kuvaa en kerinnyt ottamaan. Onko vielä niin lämmintä ettei se ole mennyt koisii luolastoon? Luolasto löytyikin muutaman kymmenen metrin päästä parin ison kiven alta. Suuaukon karikkeet kertoivat liikenteestä. Olikohan siellä jo jokunen supi koisimassa? Pirunpellon länsireunalla oli pienoinen jyrkänne, josta löytyi mielenkiintoisia asetelmia. Ihme ja kumma kuinka n. 3-4 m x 3-4 m x 1 m kivi pysyi noin pienellä kosketuksella jyrkäntellä. Tukikiven täytyy jatkua syvälle kivien väliin. Kiven ja kallion väliin jäi tilava luola (kartta) pituutta 3-4 m ja korkeutta reilumetri. Kuivaan makoiluun juuri passeli. Tätä pirunpeltoa siis kiersin. Jatkoin matkaa Paasivuoren huipulle. Paasivuoren korkeimmalla kohalla oli paasikivi (kartta) – tietenkin. Kivi oli tuettu asentoo kahella kivellä ja alla oli pyöreähkö punainen kivi. Etupuolelta selvisi mihin asentoon. Kiven alaspäin oleva nokka osoitti kohen maisemassa näkyvää Paljakka-järveä, josta alkaa vesireitti pohjoiseen – Suvaksen ja Vehmersalmen kautta Kuopioon. Tulipa mieleen ettei vaan tässä olisi muinainen tienviitta. Samanmuotoinen Vehmersalmen Jalkakivi osoitti myös kohen läheistä järveä. Tässä maisema kuva yli hakkuuaukeen kohen Paljakkavuorta ja Paljakka-järveä. Tänään on kulunut kansallisvalokuvaajamme I. K. Inhan syntymästä on 150 v. Sen kunniaksi käsittelin maiseman hänen tyylillään. Malja Inhalle! [...]
07.11.2015Palasin eilen Syvävuoren maisemiin. Vettä tihhuutteli kun ajelin töistä suoraan vt 23 kohen Syvävuoren, Kaakonvuoren ja Vuorentausvuoren merkillistä kolmiota. Tällä kertaa kohteena Vuorentausvuori (kartta), joka jää vt 23 ja Paljakka-järven väliin. Korkeajännitelinjalta oli näkymä Syvävuorelle… ja Kaakonvuorelle. Kävin Kaakonvuorella Syvävuoren valloituksen jälkeen ja siellä oli myös mielenkiintoisia kiviasetelmia ja jyrkänteitä. Sähkölinjan nyppylän ja varsinaisen vuoren harjanteen välisestä notkelmasta – kolmen suuren kiven välistä – löysin luolan (kartta). Kivet olivat jääneet nojalleen toisiaa vasten ja väliin jäi kolmiomainen tila. Luolalla oli kolme suuaukkoa ja se oli varsin kuiva. Pohja oli louhikkoa ja kariketta. Pituutta luolalla oli 5-6m ja leveyttä parraimmillaan kolmisen metriä ja korkeutta puolisen toista metriä. Notkelmasta vuoren paljakkanyppylä näytti aika komeelta. Vuoren alla oli laaja pirunpelto. Vuoren notkelman seinämältä löytyi töyräskivi. Märkien sammalien ja jäkälien vuoksi en mennyt sitä sen lähemmin tutkimaan, mutta sillä oli ainakin yksi tukijalka. Paljakan päältä löytyi vähän vastaavanlainen asetelma. Tukikivi nosti peräpään ilmaan. Jyrkänteen reunalla oli jännä laakakivi, jonsta tuli ihan mieleen puhujan tasanne. Onko joku julistanut tältä sanomaa pirunpellon kivikansalle? 8) Vuoren päällys oli melko koskematonta ja sieltä löytyi muutamia kelomäntyjä. Laskeuvuin pienemmälle nyppylälle ja sen jyrkänteeltä löytyikin mielenkiintoisia kohteita (kartta). Yritin kurkkia ettei vaan töyräskiven alla kalliossa olisi maalauksia, mutta kallio oli jo valmiiksia punaista kiviainesta. Kartan 100m korkeuskäppyrän mukaan, tämä on ollut muinaista rantakalliota. Töyräskiven vieressä oli nokkamainen ulkoneva kalliossa. Nokka eessä ja töyräskivi on tuolla kuusen takana. Etellisestä nokasta parikymmentä metriä tielle päin löytyi toinen pari metrinen nokkamainen ulkonema. Jopas oli mänty osannut kasvaa sitä tukemaan. Kuin kulkuväylään osoittamaan oli jyrkänteen reunalla suuri töyräskivi, jonka alla olisi mahtunut pitämään saetta. Palatessa autolle vastaan tuli merkkejä menneestä kesästä. Ihastelin useaan otteeseen vuorelta näkyvää pirunpeltoa – vaikuttava näky. Vielä ennen sähkölinjaa löytyi pieni töyräskivi, jonka alta kurkin maalausta muttei sekään onnannut. [...]
17.10.2015Palasin Syvävuorelle (kartta). Tarkoitukseni oli koluta vuoren päällys ja läheiset vuoret. Neljä vuotta sitten kävin etsimässä sieltä ensimmäisen geokätköni ja kurkkaamassa Pirunpesää. Olen sen jälkeen lueskellut juttuja, kuinka Kuopion Vanuvuorella asustanut piru oli muuttanut suutuspäissään Syvävuoren Pirunpesään asumaan. Liekkö valtatie 23 läheisyys ajanut sen pois ku ei sitä ole näkynyt. Lähestyin tällä kertaa Syvävuorta lounaasta – Kaakonvuoren ja Syvävuoren välisestä laaksosta, jossa on isot pirunpellot. Onneksi sinne oli tehty mettäautotie, jota pitkin pääsin Syvävuoren rinteelle. Siitä olikin tehty kunnon mettäautoura ihan katepillarilla ylös vuoren päälle asti. Pökötillä sitä ei kyllä ajettu. Läksin kiertämään vuorta myötäpäivään. Ei paljoa tarvinnut kavuta ku alkoi löytymään mahottomasti megaliittikiviä – kiviä, jotka oli nostettu pienempien varaan tai pystyyn tai kallion päälle jyrkänteen reunalle. Tässä ensimmäiset suurimmat. Kiven alla oli vielä kammari, jonne jäi vielä hyvin makkuuksille mentävä tila. Toiselta puolen kivi näytti ihan ukon nuamalta. Kun VT 23 alkoi näkyä puitten välistä löytyi tämmönen rakennelma. Kolon perukoilla oli pietty tulia.   Vieressä oli tällänen toisenlainen suoja, jonka alla oli myös polteltu tulia. Alempaa rakennelma näytti tältä. Kapusin sitten Pirunpesälle. Ei ollu piru kotona. Muuten pesä on hyvä, mutta kaks ovee tekee siitä vetoisan. Pirunpesän vieressä on komeet kymmen metriset pystysuorat seinämät. Tästä kalliosta ol lähtenyt pala pois. Vuoren pohjoispuolella on kolmiportainen jyrkänne, jonka alimpaa seinämää en tällä kertaa käynyt kurkkoomassa. Viimeksi siellä oli korpin pesä. Reunalla riitti töyräskiviä. Nousin ylemmäs kohti huippua. Megaliittikivien määrä sen kuin kasvoi. Lähes jokainen oli jollainlailla nostettu. Tässä yks kommempia. Yhen ja kahen kiveen varaan nostettuja oli usseita mutta varsinaisesti kolmikivisiä en löytänyt. Vuoren ainut hattukivi, jonka aluskivi oli samalla töyräskivi, jonka ali näki. Itäpuolella jyrkänne muttui loivemmaksi. Kaakon puolen jyrkänteellä oli kymmen metrinen töyräskivi. Kummasti aluskivi jaksoi kannatella jättiläistä. Tältä se näytti jyrkänteen alta. Rinne oli välillä haasteellista koluttavaa mutta mielenkiintoista. Välillä piti tankata koneeseen mustikoita ja puolukoita. Eteläpuolelta löytyi jo sitten pyöreämpiä muotoja. Mutta megaliittikiven määrä ei ainakaan vähentynyt – kaikki kolme töyräskiveä oli yhen kahen kiven varassa. Tässä oikea rivi. Siinäpä meni neljä tuntia yhen vuoren koluamiseen. Kuvia kivistä tuli 500 ja karttamerkkejä liki satakunta – kaikkia löydöksiä en ees merkinnyt. En ole koskaan vielä tuollasista määrää megaliittikiviä yhessä paikassa nähny. Mitähän viereisiltä Kaakon-,  Raja- ja Vuorentausvuorelta mahtaa löytyä? Tänne tullaan uuvelleen… [...]
11.10.2015Varsin lähellä Leppävirran kk:ta on jäänyt tarkastamatta jo nimeltään mielenkiintoinen vuori – Pirunvuori (kartta). Se sijaitsee kirkolta kymmenisen km etelään – vitostien länsipuolella Osmajärven rannalla. Piru on suomalaisessa kansanperinteessä joko paholainen tai muutoin paha olento. Sana piru on vähättelevä johdos paholaista merkitsevästä sanasta perkele. Perkele taas on sukua slaavilaiselle ukkosenjumalaa merkitsevälle sanalle Perun. Suomalaisessa kansanperinteessä pirut muistuttavat hiisiä, peikkoja ja maahisia. Elikkäs aika väkevällä paikalla ollaan. Mitähän täällä löytyy? Parkkeerasin auton vuoren juurelle ja kävin ensin kurkkaamassa tien toisella puolella pienen pirunpellon lämpäreen. Siitäkö nimi vuorelle? Lähestyin vuorta tutkimalla ensin itäpuolen jyrkänteen alaosat. Jyrkänne ei paljoa näkynyt talouskuusikon läpi tielle. Se oli jotenkin tavallisesta harmaasta poikeeavaa kivilaatua – valkoista ja punaista. Olis taas tarvittu geologin vikaa. Sittenpä yhtäkkiä eessä olikin itse piru – hehkui oikein punaisena (kartta). Vaiko punanahka intiaani? Komee nenäprofiili sillä. Pirun vieressä kasvoi hienosti sammalia. Oisko kivilaakasammal? Pirun vierestä lähti kallion päälle portaat, mutta jatkoin jyrkännettä etiäpäin. Vastaan tuli mielenkiintoinen saniaiskasvusto. En muista aiemmin vastaavaa nähneeni. Haaskan näkösiä varsia. Olisko tämä tummaraunioinen? Nyt tarvittas kasvitieteilijän vikaa. Välillä kalliojyrkänteessä tuli vastaa eri värisiä suonia. Oli punaista ja tummaa. Tämmöistä tumman läpikuultavaa kvartsisuonta en muista myöskään aiemmin nähneeni. Pieniä hioutuneita kiviä olen kyllä keräillyt mukaan. Kierasin jyrkänteen ja kiipesin sen päälle. Jyrkänteen reunalta löytyi puuton ja kivetön kenttä. Halkaisija toista kymmentä metriä. Tarkoituksella siivottu? Muuten päällä oli kiviä siellä sun täällä. Kentän vieressä jyrkänteen reunalla löytyi kivi, joka ihan kuin olisi tuettu toisella kivellä pöytämäiseksi. Reunalta löytyi myös pystyssä oleva litteä kivi kokoa 2-3 m ja paksuutta reilut puolimetriä. Ilmoitustaulu jyrkänteen alla oleville? Seurasin jyrkänteen reunaa melkein tielle asti ja sieltä löytyi kallion ja kivien varassa oleva kivi (kartta). Ali olisi melkein mahtunut ryömimään. Jatkoin vuoren päällä kiertelyä ja järven puoleisella rinteellä kalliolla taiteili melkein kuution muotoinen kivi (kartta). Kokoa oli enemmän kuin kuutio – noin puolitoista kuutioo. Naama oli niin kuin järvelle päin. Meinasin jo palata autolle, kun huomasin loivasti rantaa viistävässä rinteessä kiven. Päätin kurkata vielä sen. Sepä olikin nokkakivi (kartta). Kiven päälle nostettu nokka osoitti luoteeseen järvelle päin. Nokan alla oli tummasta kiviainesta kannatinkivi ja muuten kivi makasi kalliolla. Tuossa lueskelen juuri Jukka Niemisen kirjaa Vaiettu muinaisuus. Siinä näitä kiviä kutsutaan toteemikiviksi ja kirjaan on määritelty erityyppisiä toteemikiviä ja nokkakivi on yksi niistä. Virallinen arkeologia ei näitä tunnusta muinaisjäännöksiksi, koska niitten totistaminen immeisten tekeleiksi ja ajoittaminen on melkein mahotonta. Että sellanen reissu tänään – tuli bongattua punainen piru tai inkkariko se nyt sitten oli… [...]
19.09.2015Palasimme Havukkaan mustikkaan. Nyt kohteena oli saaren eteläpuolisko, jossa on lähes yhtä korkea vuori kuin Havukka. Emäntä jäi vuoren rinteille mustikkaan ja minä läksin kiertelemään ympäriinsä. Tarkastin ensin länsiosan jyrkänteen. Välillä joutuu ihmettelemmään näitä luonnon asetelmia (kartta). Tuonnekin toiseks alimmaisen kiven alle jäin ihan suojaisa immeisen mentävä tila. Sen kukkulan päällä ei ollut mitää ihmeellistä, joten jatkoin etelään kohen karttaan merkittyjä isoja kiviä. Sutmonsalmen rannalla tuli vastaan silokallioinen jyrkänne – ihan  eri tyylinen kuin Havukan rosoiset – pituuttaa satasen metriä ja korkeutta toista kymmentä metriä. Jatkoin matkaa rantaa pitkin. Ensimmäinen karttaan merkitty kivi alkoi pilkottaa ryteikön läpi (kartta). Korkeutta oli neljättä metriä. Se oli kolmikon suurin. Kiven rannan puolelta löytyi pieni lippa jossa oli pietty suojaa ja tulija. Kiveltä oli näköyhteys toiselle kartan kiville. Siitä oli hauskasti irronnut palanet joka antoi myös immeiselle suojan. Tulistusta ei ollut merkkejä. Kolmannenkin kiven alle olisi päässyt suojaan. Kivi oli halennut ja yläosa liukunut niin että väliin jäi kuiva tila. Nousin vuoren päälle. Sutmonsalmi pilkotteli puitten välistä. Kuljeskelin vuoren rinteitä ja tulin pohjoispuolelle, jossa rinne laskee suolle. Sielläpä tuli oikeen kummajainen vastaa (kartta). Kuin ihmeen kaupalla liki kuution kokoinen kivi pysyi toisen päällä. Kannatin kiven alla oli ilmeisesti ketun tai mäyrän onkalo, joka ei näyttänyt olevan tänä kesänä olleen käytössä. Näytti siltä että kivi oli samaa ainesta kuin kannatin kivi. Eli ympäriltä oli lohjennut paloja pois. Olisko tämä mahollinen seitakivi? Oli se sen verran omituinen rakennelma. Paluumatkalla silokallion päältä löytyi toinen kummajainen (kartta). Pienen bussin kokoinen kivi muistutti veneen keulaa tai valasta. Olikohan kivi ollut vuoren toisella puolen, jolloin jää oli kuluttanut sen pinnan pyöreäksi ja sitten lähtenyt jään mukaan ja kiepsahtanut ympäri. No, ei voi ku ihmetellä. Havukasta saimmekin hyvät mustikat talven varalle pakkaseen – ja vielä jäi vaikka kuinka… [...]
19.09.2015Sorsaveen jyhkein nähtävyys on Havukka – Mustaniemen vuorijonon korkein jyrkänne. Tarkkaan ottaen Havukka ei ole niemessä vaan on oma saari – Havukkasaari. Nimi juontunee siitä, että jyrkänteellä on pesineet haukat. Nykyään pesäpaikan on vallannut korppi. Monesti on tullut käytyä jyrkänteen huipulla ihailemassa näköalaa. Palasimme Havukkaan parina elokuisena hellepäivänä.  Tällä kertaa teimme sellasen työjaon että emäntä keräilee mustikat ja minä koluan saarta. Parkkeerasimme kannootin jyrkänteen pohjospuolella olevan notkelman kohalle. Notkelmassa on lähde, josta on veetty vesjohto rantaan. Tarkastin ensiksi notkelman pohjospuolella olevan pienen paljakkanyppylän. Ensimmäisenä tuli vastaan kolmisen metriä korkea aumakivi (kartta). Siinä se nakotti paljalla kalliolla. Nyppylän päällä näytti olevan kivi ja vieressä joku rakonen. Kivi oli suunnattu kohen lahtea ja sen alla oli rakonen, josta aurinko paisteli. Sen vieressä oli kivi, joka oli jäänyt nojalleen kalliota vasten (kartta). Pikkuimmeinen olis mahtunut läpi. Laskeuvui notkoon ja sieltä lähti helppokulkuinen ja mustikkainen notkelma kohen Havukan päällystä. Aiemmin vuorelle on tullut kiivettyä lyhintä mutta vaivalloisinta tietä pitkin eli  jyrkänteen eteläreunaa. Vuorelle nousijan toivotti tervetulleeksi nenäkäs ukko. Tällänen kiviasetelma tuli vastaan notkelman vasemmalla puolen (kartta). Vähän ylempänä samalla puolen tuli vastaan kivi (kartta), joka nojasi kallioon ja väliin jäi immeisen muattava tila. Joku oli muinoin pitänyt tulta rakosen evustalla. Liekkö viettänyt yön kiven alla? Notkelmasta tuli mieleen linnan piha. Siellä oli tasaisia paikkoja korkeitten seinämien ympäröimänä. Siltä osin Havukka sopisi vaikka linnavuoreksi. Kiipesin jyrkänteelle ja sieltä aukeaa tunnettu näkymä Mustalahelle. Täällä näkyy tuoreimmat immeisen jäljet tallattuina jäkälinä ja notskipaikkoina. Jyrkännettä kulettaessa eteenpäin tulee reunalla vastaan nokkakivi (kartta). Se vähän muistuttaa linnunpäätä. Voisko jyrkänteen nimi tulla tästä kivestä? Mahollinen seitakivi? Vuoren korkeimmalta kohalta löytyy tälläinen asetelma. Olisko näillä muinoin käräjöity? Kiertelin vuorta ympär ja ämpär. Välillä notkelmissa tuli vastaan haavikkoja männikköjen sijaan. Mustikkaa oli vaikka kuinka. Sukat eivät kastuneet hiestä vaan mustikoista, jotka survoutuivat nilkoissa. Löysin vielä yhen nuotiopaikan nojalleen jääneen kivien vierestä (kartta). Sen alle jäi pieni immeisen mentävä luolamainen tila. Hiukan sivummalla oli myös muinaisen laavun jäänteet. Palatessa kannootille tul emäntäkin vastaan. Päätimme tulla tänne vielä toisenakin päivänä mustikkaan. [...]
16.08.2015Leppävirran korkeimmasta mäestä Kotamäestä eteläänpäin suuntautuva ja Mustalahen rantoja seuraileva vuorijono on ollut mielenkiintoni kohteena kymmenisen vuotta. Kotamäen alla sijaitsevasta Lepuukivennorosta on juttua Suomen rotkot-kirjassa. Monet kerrat on tullut vierailtua vuorijonon kommeimmalla jyrkänteellä Havukassa. Iso-Vuorisella on tullut etittyä jääpuikkoluola, Kuvajanvuoren päälys on tullut koluttu, Kotamäeltä olen kurkistellut maisemia, Kuvajanniemen luolakin on tarkistettu jne. Olen aina luvannut palata tälle vuorijonolle. Alkuviikosta palasimme. Emäntä otti sankon ja poimurin – ja minä kameran. Laskimme kannootin vesille Vehkalahesta. Rantauvuimme kannootilla Kuvajanniemen luolajyrkänteen viereen (kartta). Olemme monesti kattelleet jyrkänteen kahen kaveruksen tuijotuksia. Toisella on pottunenä ja toisella viirusilmät – vai onko ne haarniskanaamiot? Emäntä jäi vuoren notkelmista poimimaan mustikoita ja minä kimpasin silokalliota vuorelle. Ensimmäisenä oli vastassa aumakivi (kartta). Vuoren päällä silokallion reunalla nökötti kivi niin nätisti että. Kipasin seuraavaksi luolajyrkänteen päälle. Päällä oleva kivi, joka näkyy myös lahelta otetussa kuvassa,  oli ilmassa peräpäästään – alla pari kivee. Lohkareitten välissä oli pari piippumaista kuilua. Yhen suuaukko oli tuossa pienen koivun alla. Jyrkänteen päältä avautui komea näkymä Mustalahelle. Jatkoin matkaa paljakoita pitkin syvemmälle niemeen. Sielläpä nyppylän reunalla tuli vastaan tälläinen asetelma (kartta). Kivi oli kallion ja kahen kiven varassa. Asetelman vieressä oli pitkulainen kivi, jonka nimesin vattukiveksi (kartta), kun sen päällä kasvoi vattuja. Vattukivi makoili myös kallion ja parin kiven varassa. Alle mahtui immeinen makoilemaan varsin kuivasti. Jatkoin matkaa syvemmälle ja vastaa tuli koivuinen pahka. Tasapäisen lippakiven vierestä löysin kanttarellejä. Yhtäkkiä vastassa oli linnoituksen seinämä (kartta). Seinämässä oli metrin pituinen tafoni. Palailin rantaan kourat täynnä kanttarellejä kattomaan kuinka emäntä oli löytänyt mustikoita. Siinä matkalla löytyikin sisäänpäin kalteva kalliolippa (kartta). Lipan pituus oli kymmenisen metriä ja lipan suoja oli n. 2 metriä. Lipan suojassa oli pietty muinoin tulia, Jatkoin matkaa vuoren Kuvajankannaksen puoleiselle jyrkänteelle. Jyrkänne on tosi mahtava mutta se jää järveltä katottuna puitten taakse piiloon. Kolmilatvainen – tai kaksi niistä oli elossa – petäjä sinnitteli reunalla. Jatkoin jyrkänteen reunaa pitkin. Sittenpä tuli tällänen kummajainen vastaan (kartta). Ihan itekö se oli tuohon asettunut? Siinä se nökötti kahen kiven varassa. Näitä asetelmia näkyy riittävän tällä niemellä ja koko Sorsaveellä. Palailin emännän luo ja jatkoimme evästelyn jälkee kohen Havukkaa. [...]
24.07.2015Tulipa käytyä vanhoja valokuvia läpi ja siltä löytyi läjä kuvia erinäisiltä käynneiltä Orinoron rotkossa eli Orkonorolla. Kuinka ohjautua tähän hienoo luontokohteeseen, niin siihen löytyy hyvät ohjeet Mustimäen kyläseuran sivuilta ja opaskartta Leppävirran kunnan sivuilta. Orkonoro on eri näköinen, eri tuoksuinen, eri kuuloinen eri vuojenaikoina. Talvella on hyvä varautua lumikengin ja syksyllä vettäpitävissä pitkävartisissa kengissä. Helteellä on hyvä varata nesteytystä. Kaikkina aikoina voi tietysti evästellä Orkosen laavulla. [...]
23.07.2015Niin sitä luulis että kaikki menneen ajan tieto säilyy jälkipolville, muttei näin ole. Vanhojen immeisten mukana häviää liian paljon paikallishistoriaa. Me saimme pelastettua hiukkasen. Muutama viikko sitten emäntä selaili isotätinsä valokuva-albumia, jossa oli postikortteja ympäri maata. Eräällä sivulla oli postikortti – tai oikeestaan valokuva – metästäjästä luolan suulla ja alla teksti: Repojärven luola. Missäs tollanen luola on? Aloin ensimmäiseksi etsimään Suomen luolat-kirjan lopussa olevasta luettelosta Repojärven luolaa. Ei löytynyt. Repoveellä on luola muttei saman niminen eikä netistä löytyneet kuvat luolasta muistuttaneet kuvaa. Laitoin kuvasta viestiä ja kyselyjä Retkipaikan Teamille ja ite luolamiehelle Tuomo Kesäläiselle. HMoilasena kaikki. Sitten muistui emännälle mieleen että isotätin toisessa kansiossa on kuva 1920-luvulta, jossa on taustalla kalliota. Pohimme että liittyykö kuvat toisiinsa? Emäntä muisteli kuulleensa sukulaisilta juttuja isotätin asuinseuvuilta Leppävirran Tuppurinmäestä jostain luolasta, jossa nuoriso oli kokoontunut. Ei kun kartta auki taplettiin. Hmmm, Tuppurinmäessä on Repolammit ja Repovuori. Olisko luola siellä? Ei kun kirjastoon tutkimaan paikannimikortistoa. Sieltä löytyi Repovuoren kortti, jossa luki: Repovuoren länsipuolella on Repojärvet, joiden karttanimi Repolammit. Jess! Oletus osottautui oikeaksi. Ajelimme emännän kanssa Tuppurinmäkeen ja sieltä kaupan kohalla käännyttiin Niemisjoentielle ja etelleen Vehmaansalontielle. Teimme hölmösti kun lähestyimme Repovuorta pohjosesta Haukisen-lammen suunnasta. Mehtä oli harvennuksen jäliltä täynnä poikkipuuta. Paras lähtöpaikka olisi ollut Vehmaansalontieltä (kartta). No, tulipahan tutkittua koko jyrkänne. Rymysimme jyrkänteen alareunaa Repojärvien rantaan ja tulimme jyrkänteen niemekkeelle. Niemekkeen takaa paljastui kommee lippaluola (kartta). Yläosan vaaleasta kolmiosta tunnistimme heti luolan metästyskuvan luolaksi. Myös nuorisokuva oli otettu luolassa, vaikka takaseinä oli hiukan muuttunut 90-vuojessa. Seinämän läpi tihkui vettä ja ilmeisesti sen jäätyminen oli saanut seinämää murenenemaan. Lippaluolan pituus oli n. kymmenisen metriä ja syvyys 3-4 metriä. Lipan alla pystyi seisomaan. Lipan katossa oli tafoni. Lipan alaosassa oli pari syvempää koloa. Tämä kolo näytti siltä ihan kuin siitä olisi louhittu jotain. Kvartsia? Kävimme viikonlopun aikana luolalla kaksi kertaa. Toisella kertaa meillä oli mukana alkuasukas, jolle luola oli hyvinkin tuttu. Kuulema metästyskoira oli kerran mennyt repolaisen koloon niin ettei se osannut peruuttaa. Koloon oli ujutettu sinne mahtunut tyttö, joka oli sitonut koiran jalkaa narun siten hinattu ulos kolosta. Kiehautimme turistessa nuotiopaikalla kaffet ja kärvennettiin makkarat. Nuotioita oli poltettu niin uutteraan että iso osa luolan katosta oli mustunut. Voi olla että katto on mustunut myös viinan keitosta, jota kuulema on tässäkin luolassa harrastettu. Luolan vieressä oli suuaukkoja repolaisen omalle osastolle. Luolan suulta näkyy puitten välistä pienempi Repojärvi, joka on oikeestaan pieni suolampi. Repojärvien välissä on ollut pitkospuut, mutta ne oli niin lahot, ettei siitä kannata yrittää yli ilman kahluuhousuja. Tuppurimäen kyläkirjassa “Muistoja Tuppurista” kerrotaan, että Repojärvet ovat osa muinaista lampijonon muovostamaa talvitietä: Harvalaineinen, Mustonen, Sikonen, Kortteinen, Lahnanen, Majoinen, Valkeinen, Purkaja, Haakinen, Repojärvet, Niemisjärvi. Paikallisilla on sanonta: “Mene halak Haakisen, poikki Purkajan ja pitkin Repojärvien.” Repojärvien ympäristöstä löytyy suovehkoja. Viihtyy rannoilla lakatkin. Suolla kävellessä voi haistaa sen ihanan tuoksun. Saiskohan sitä purkkiin? Kiipesimme myös luolan yläpuolelle Repovuoren kalliolle. Sieltä löytyi kiikkukivi. Toiselta reunalta sain kiven helposti kiikkumaan ja kumajamaan kalliota vasten. Olikohan tällä hättyytelty repolaisia koloistaan? Palatessamme Repovuorelta Haukisen suuntaan rinteen kuusikossa tuli vastaan kumma kivipari (kartta). Toinen oli pystyssä. Rakoja oli moneen suuntaan. Kivestä tuli mieleen pohjoisen seitakivet. Toinen reuna näytti olevan halkeilevaa kvartsia – ukonkiveä. Liekkö louhos? Palattuamme hain kirjastosta Tuppurinmäen kyläkirjan, josta löytyi vielä yksi valokuva luolasta. Kuvassa on Tuppurinmäen koulun opettaja vuonna 1925. Vanhat valokuvat olivat niin haaskoja, että päätimme ottaa niistä vanha/uus-kuvaparit mahollisimman samoilta paikoilta. Luolan eteen kasvaneet puut haittasivat kyllä kameran sijoittelua. Emäntä on tunnistanut kuvasta kaksi isotätijään, isoenon ja alkuasukkaat muita kyläläisiä. Metästäjää ei ole varmuuvella tunnistettu. Emäntä epäilee että metästäjä voisi olla hänen ukkinsa nuorena 1920-luvulla. Tämän luolan tarina on kyllä yksi hienoimmista mitä ollaan päästy selvittämään. Mitä kaikkea sitä onkaan tallessa immeisten vanhoissa valokuva-albumeissa? [...]
22.07.2015Siitä taitaa jo olla parisen kessee, kun eka kerran kuulin Leppävirran Orkomäen alkuasukkailta juttuja Heikinmäen pirusta. Siitä piti ottoo selevee. Leppävirran tunnetuin luontonähtävyys Orinoron rotkolaakso sijaitsee Heikinmäen ja Orkomäen välissä. Orinoro-nimi ja siihen liittyvät orijututhan on ihan tuulesta temmattuja nykypäivän höpötyksiä. Kukahan ne on keksinyt? Vielä Henrik Laitisen (s.1832−k.1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina 1877 tekemissä muistiinpanoissa mainitaan  Orinoro sen oikealla nimellä Orkonoro. Rotkon lähellä on myös lampi nimeltään Orkonen.  Sana orko tarkoittaa “notkelmaa, alhoa, mäkien välistä kapeaa laaksoa”. Myös sana noro merkitsee “notkoa, uraa, uurretta” mutta myös “vetistä paikkaa” ja “pientä puroa”. Rotkon pohjallahan on lähe. Ehottaisin nimen palauttamista ja orijuttujen unohtamista. Orinoro – siis Orkonoro – on ollut varmasti muinaisille immeiseille tärkeä paikka – muotonsa ja lähteen vuoksi. Joten paikasta ja ympäröivästä jylhästä luonnosta on monenlaista tarinaa. Heikinmäen pirustakin on ainakin kaksi tarinaa. Heikinmäen tienoilla asusti muinoin immeisiä jotka tykkäs ottoo miestäväkevämpöö oikein olan takkoo ja niinpä siinä käv, että erräänä kosteena iltana kattoparrun piälle ilmestyi Heikinmäen piru soittelemmaan viuluaan. Piru ol jo entuuvestaan tuttu. Riihirannan kylätoimikunnan 1989 kokkoomassa kyläkirjassa “Riihiranta 1664-1989” kerrotaan pirusta näin: Meillä on ollut Orkomäen alkuasukkaitten kanssa puhetta ettiä tämä pirun maja. No, maanantaina me saatiin Sepon kanssa aikaseksi lähteä ettimään sitä.  Alotimme etinnät Heikinmäen itäpuolelta – muinaisen pellon vieressä olevalta kukkulalta (kartta). Paikallinen alkuasukas muisteli että kaasupullon kokosena ne oli hilipasseet Peräsuon heinätöistä kukkulalle ja löytäneet jonkiimoisen kivenkolon. Olisko se pirun maja? Siinäpä Sepon kanssa mittailtiin kukkulaa. Silokalliolta löytyi merkkejä… Haaska vanha petäjä. Liekkö yrittäny kasvaa väärinpäin? Vai liekkö piru kiätänä sen? Löysimme karttaa merkihtemättömän jyrkänteen ja siitä muutamia kiven kolosia. Nämä on varmasti kaasupullon kokosesta poijasta näyttänyt isoilta. Eipä muuta sen kummosempoo löötyny, joten suuntasimme kohen Heinkinmäen huippua (kartta). Aattelimme matkalla tarkistaa pari karttaa merkittyä isoa kiveä. Paikalle päästyämme totesimme kymmenen metrin talouskuusikossa, että kivet eivät olleet paikoillaan. Toinen kivistä löytyi 50 m sivussa merkistä muttei sen alle päässy. Toista ei ees löytyny. Seuraava kohe oli huipun vieressä pohjoispuolella oleva U-muotonen jyrkänne. Sekin oli pettymys. Ihmettelimme miksi se on kartassa jyrkänteenä – vain parimetriset seinämät. Ihan vierestä kalliolta löysin merkkejä pirusta. Se oli hukannut toisen sarvensa. Otin siitä matkamuiston. Seppo ehätti vallottamaan Heikinmäen korkeimman kohan. Kallion päälle ol aseteltu kivi ja siihen laitettu kolmiomittauspiste. Liekkö mittaajat raahanneet kiven paikoilleen vaiko muinaisempaa perua? Sen enempää ei me maanantaina löyvetty. Palasin sitten tiistaina itekseni kattelemmaan löytyiskö pirun maja Heikinmäen huipun ja Orinoron välisiltä kallioilta. Löysin huipun läheltä taasen merkkejä pirusta. Se oli hukannut kivelle pitkän pyrstösulkansa. Kallioilta löytyi 2m korkea aumakivi (kartta). Se oli nostettu pystyyn. Vieressä oli jäänteet suunnistusrastista. Tukena pari suurempaa kivee ja alla pari pienempää. Muutaman kymmenen metrin päässä aumakivestä löysin tälläisen rakennelman. Puolen kuution kokoinen kivi makasi kalliohalkeaman päällä (kartta). Kiven alle jäi immeisen mentävä tila. Olisko tämä se pirun maja? Vähän on pienen puoleinen mutta niinhän majat on. Maja löytyi silokallion vierestä – närreen juurelta. Silokalliota jatkui mäkeä alas ja parin kymmenen metrin päästä majasta löysin suuren kivipöyvän (kartta).  Se oli haljennut kahteen osaan. Olikohan piru suutuspäissään jyrräyttänyt pöyvän halaki? Suurempi palanen oli reilut pari metriä kanttiinsa ja paksuutta 20-30cm. Kiertelin hienoa silokalliolla varmaan tunnin verran ja löysin kaikenmoisia kivikasoja -muovostelmia. Kalliolta näkyi Orkomäki. Sitten suuntasin kohen Orinoroa. Matkalla notkelmasta löytyi pieni orkitejasuopläntti. Muutaman neliömetrin alueella kasvoi muutamia kymmeniä maariankämmeköitä. Rotkohan näytti yhtä mahtavalta kuin aina ennenkin. Tällä puolen en ollu aikasemmin käynykkään. Aivan rotkon vieressä on hieno silokallioinen kenttä (kartta). Heikinmäen silokallioilla oli paljon monen muotoista kiveä siellä täällä. Oliko tämä kenttä tarkoituksella siivottu kivistä? Vain reunoilla muutamat kuin penkkeinä. Paluumatkalla löysin vielä merkkejä Heikinmäen pirusta. Siltä oli hukkunut yksi kynsi kivikkoon. Ei se piru mulle näyttäytynyt. Se taitaa tietee että Satunnainen Retkuilija ettii sitä… [...]
21.07.2015Niin monesti on tästä meloskeltu ohi ja aateltu että katotaan lahen luola paluumatkalla. Ja niin se on jäänyt… Viime la me se sitten kurkattiin – Sorsaveen Mustaniemen vuoriston Kuvajaniemen luola (kartta). Luolan löytää helposti. Julmetut kalliot ihan rannassa hallitsevat Mustalahen maisemaa samallalailla kuin Havukan jyrkänne. Kallio on halkeillut moniin osiin. Rakosissa on kiviä mutta moneenkaan ei immeinen mahu. Luola löytyy kallion alapuolelta kalliolta irronnetten järkäleitten välistä lähes vesirajasta. Suomen luolat-kirjan mukaan pituutta pitäs olla 7,5 m. No, kyllä kait joku tuonnekin väliin ryömis… Näkymä luolan aukolta Mustalahelle. Pyörittelin itteni kivien välistä järkäleitten päälle. Kivien välissä on monia pienempiä luolia. Mittakaavaa jyrkänteeseen. Korkeimman  – melkein 10 m pystysuoran – seinämän alla oli pietty tulta. Palailimme koko päivän kestäneeltä meloskelureissulta autolle. Jaahas, pittää kait sitä alakaa ettimään maastokärryä. Pikku-Pösö oli jäähä nurmikkoiseen mäkkeen kannootti katolla. Siinä sitä sutittiin vesojen läpi parisattaa metriä – ylös toisella yrityksellä. Roiskeläpästä män läpi kuusenoksa ja sivulista lähti melkein sen mukkaan. Että silleen… [...]
19.07.2015Eilen meloskelureissumme suuntautui meille uusiin tuntemattomiin maisemiin Kuvansiveelle Leppävirran ja Suonenjoen rajamaille. Ylitimme muinaisen rajan – Kilpikosken – Sorsaveen ja Kuvansin erottavan hiljakseen virtaavan kosken. Tarinan mukaan jättiläiset ovat siirrelleet kivet koskesta. Koski on perattu niin, että siitä on mahuttu tekemään reittiliikennettä pikkuruisella laivalla välillä Suonenjoki-Sorsakoski. Toiset eppäilee, että kivet on raivanneet Venäjän tsaarin sotajoukot. Nykyään sotajoukkojen sijaan koskella vahtii tiira. Ensimmäinen pysähyspisteemme Kuvansilla oli kosken evustalla oleva pikkuruinen saari (kartta). Saaressa oli laivojen kiinnityslenkkejä. Taustalla häämöttää laavun retkisataman merkki. Lisäksi saaressa oli useita kivilatomuksia ja tälläinen pöytämäinen kiikkukivi. 70-luvun disconiiauksilla sain sen hyvin kumajamaan kalliota vasten. Jatkoimme matkaa ja kiepsautimme kannootin Partaharjunniemen taakse. Sieltäpä löytyikin vanhan näreen suojasta eriskummallinen terävä kalliokieleke (kartta). Kuin terävä linnun nokka. Eipä ole ennen tuollasta tullut vastaan. Nokan alla oli liuskekivirinne. Ne oli rapautuneet vuosituhansien aikana irti nokan kalliosta. Jyrkänteessä oli myös tällänen paasi, joka on alkanut irtaantua. Jatkoimme matkaa kohen pohjoista seuraten Ukonniemen rantaviivaa. Seuraava mielenkiintoinen kohe löytyi melkein Ukonniemen kärjestä – kvartsia sisältävä kiikkukivi (kartta). Aivan vieressä oli Kalmansaari, joka meinattiin tutkia paluumatkalla, josko siitä löytyisi hautakumpuja. Kiepsautimme kannootin Ukonniemen ympäri ja meloskelimme Ukonsaaren länsipuolelle. Sieltä löytyi mukava kallioinen evästelypaikka (kartta). Ukonsaaren länsipuolella oli hienoja pyöreitä jäkäläisiä silokallioita. Kallioilta aukeni hieno näkymä Kuvansin selälle. Evästelypaikkaa vastapäätä oli Kiviniemen kärki, josta näkyi muutamia tarkistamisen arvoisia paikkoja. Rymysin keskellä niemee ja löysin julmetun järkäleen kalliota vasten (kartta). Sen alle jäi immeisen läpiryömittävä n. 4 metrinen rakonen. Olikohan joku metsä/kalamies nukkunut yön tai pitänyt saetta sen alla? Luolan evustalla oli merkkejä nuotiosta. Hyppäsimme kannoottiin ja tutkimme Kiviniemen kärkeä vesiltä käsin. Emäntä oli löytänyt käressä rymytessään mielenkiintoiset kivirakennelman. Siinä oli laakakivi jäänyt makuulleen toisia kiviä vasten. Niemen kären länsipuolella on karttaakin merkitty julmettu kivi ja sen vieressä oli tasainen pöytämäinen kivi, jossa olisi mahtunut evästelemään, mutta palasimme tällä kertaa niemen itäpuolelle. Sieltä löytykin melkein vesirajasta niemen toinen luolakivi (kartta). Suoran tasareunaisen kiven alle jäi kuiva tila, jonne olisi mahtunut makuulleen puolen kymmentä immeistä. Tosin kevväällä ei olis säilyny kuivana. Korkeutta ei ollut niin paljoo että kivien alla olisi mahtunut istumaan. Jatkoimme matkaa ja tutkimme Keskisaaren kivikkoisia rantoja. Kallioisen nyppyläniemekkeen takana oli jotain mielenkiintoista. Emäntä alkoi jo olla väsynyt jatkuvaan rantautumiseen, joten minä läksin selvittämään mikä tumman puhuva kivi siellä on. Kalliolla keikkuva kivi (kartta) oli mustunut nuotiosta. Nuotio oli kyllä jo maatunut, mutta saevesi ei ollut päässyt huuhtomaan nokea kaltevalta pinnalta. Kiven takapuolella oottikin yllätys – pönkkä. Ihan tarkoituksella asetettu. Kiikkusko tämä? En kokkeilut. Kalliolla makaili toinenkin kivi. Siinä oli pari tafonia. Ylempi reikä oli reilusti nyrkin kokoinen. Tämän jälkeen paluumatka alkoi kiinnostaa, kun taivaanrantaan alkoi ilmaantua synkkiä pilviä. Kalmansaari jätettiin ensi kertaan. Kilpikosken kautta palasimme Sorsaveelle ja tuntui ihan kun olis käyty kurkkimassa vieraalla maalla. Siinäpä se män nopsaan lämmin heinäkuinen päevä. Vielä palatessa tutkimme Mustalahen luolan… [...]
18.07.2015Ajelimme tänään Laitilanniementietä – tarkoituksemme oli laskea kannootti Sorsavetteen. Tien päässä totesimme että lasketaan kannootti toisesta kohasta. Nousimme mäkeä ylös kun huomasin hakkuitten harventamassa metässä kumman kivien (kartta). Olin useasti ajanut ohi mutta silloin välissä oli mettää. Julmettu kivi keikkui kalliolla. Kuin ihme ja kumma se pysyi kalliolla. Olikohan pikkukivet estämässä kiven keikuntaa? Emme kokkeilleet… Kummasti se pysyi kalliolla. Vähän alempana Kilpikosken suuntaan oli toinen kivi, jonka naama osoitti järvelle. Siinä ne näkötti mäenrinteessä järvinäköalalla. Kiviltä oli näkymä myös Mustalahen toiselle puolen, jossa horisontissa näkyin Kuvajavuori ja Havukka. Työnnettyämme kannootin vesille ja meloskeltuamme Kilpikoskelle, huomasimme että molemmat kivet näkyivät koskelle – hakkuuaukeen reunalla. [...]
08.07.2015Nimikortistosta tupsahti eteeni Kirnuvuori – siinäpä haaska nimi. Kortisto oli pullollaan takaniittyjä, latopeltoja jne. niin tämä Kirnuvuori herätti het mielenkiinnon. Pitkänomainen vuorenharjanne on saanut nimensä vuorella sijaitsevasta kirnumaisesta syvänteestä. Kattelin vuorta kartasta ja kun näin ympäröivät hiekkakuopat niin tiesin miten kirnu oli syntynyt. Ajelin Konnuslahteen ja käännyin Läns-Suamasen tielle ja siltä n. 3,5 km päästä pohjoisimman heikkakuopan tielle. Jätin auton levikkeelle mäen harjalle ennen hiekkakuoppaa ja läksin tepastelemmaan avaralle kuivalle kankaalle. Kuten arvelinkin suppiahan nämä kuopat. Jääkauden sulamisvaiheen aikana soraan ja hiekkaan hautautui jäätikön sulamisvirtojen kuljettamia suuria jäälohkareita, jotka sualessaan romahuttivat rakenteen ja näin syntyi soraharjuihin kuoppia. Suurimmissa supissa on oma mikroilmasto. Kartan mukaan suppia pitäisi vuorella olla kolme. Tässä pienin. Toinen oli jo huomattavasti syvempi ja laajempi. Sen toisen puolen rinne oli lohkareinen. Tämä suurin suppa on varmaan se kirnu, jonka mukaan vuori on saanut nimensä. Reilusti toistakymmentä metriä syvä. Supan pohja oli lehtomainen. Mustikkamatto muuttui heinikoksi. Isoin suppa ei ollut luonnon tilassa. Ilmeisesti keskeltä oli kaivettu soraa joskus muinoin. Supan keskusta oli kuusikoitunut pusikoksi. Osa supasta oli vielä koskematonta. Ison supan eteläpuolelta löysin laajan valkolehdokki esiintymän. En muista koskaan nähneeni tollasta yli parin kymmenen kukan esiintymää aiemmin. Valkolehdokki kuuluu kämmenkkäkasveihin eli meikäläesiä orkideoita. Valkolehdokki on kokonaan rauhoitettu. On se kommee kukka. Näky ötökätkin tykkäävän sen suojasta. [...]
01.07.2015Joskus se kohteen löytäminen on vaikeeta – joskus ei – nyt oli. Huttusen Antti sai Retkipaikkaan vihjeen kiikkukivestä Leppävirran Kotalahessa. Vihjeen perusteella päävyttiin niitä ettimään Karivuorelta. Minä kävin siellä parriinkin otteeseen kolumassa talaviaikaan ja Antti kerran. Ei löytynyt. Kun kahlasin Leppävirran paikannimikortistoa niin sieltähän se löytyi. Oltiin koluttu väärää vuorta. Kortin mukaan kiikkukivet ovatkin Venemäen etelärinteellä silokalliolla. Läksin maanantaina ottamaan selvää. Ajelin Mäkrämäkeen ja käännyin Unimäentielle ja Unimäellä käännyin Antikkalantielle ja jätin auton parkkiin voimalinjojen alle. Läksiin siitä kohen Venemäen paljakoita. Täälläkin oli pupu vartiossa. Heti ensimmäiseltä kalliolta löysin kiikkukiven – kokoa n. 1 x 1.5 x 0.5m (kartta). Sain sen kiikkumaan muinaisilla 70-luvun discorytkytysliikkeillä. Tässäkö se oli – näin pieni? Läksin kouluamaan Venemäen paljakoita eteenpäin. Parikyt metriä kiikkukivestä koilliseen löysin kiven, jonka alle jäi parin immeisen mentävä kolo. Kivi oli kallion ja parin rosoisen kiven varassa. Nostettu – ehkä ei. Silokallioilla oli kävelty ennenkin. Jalkakivi tuli vastaan. Nostettu – ehkä ei. Kiersin tien ja silokallion väliseen louhikkoon ja sieltä löytyi tällänen haaska lippakivi. Kurkin olisko lipan alla maalauksia. Vierestä – ihan tien läheltä – löytyi kivipari kallionyppylällä. Toinen oli alasimen mallinen. Eivät kiikkuneet. Nostettu ja aseteltu – ehkä ei. Kiertelin vielä voimalinjan alla ennen autolle paluuta ja nautiskelin vihoinkin aurinkoisesta kesäpäivästä. Seurailin korppien kokousta ja ihana lämmin tuuli vei mennessään 1000 ja yksi kärppästä. Pöh, yksi kiikkukivi löytyi mutta kiviä piti olla useampi? Päätin palata mäelle vielä tiistaina. Aikani kierreltyäni palasin kiikkukivelle ja löysin tosi pieniä kiikkukiviä. Tämä oli uunipellin kokoinen ja selvästi nostettu kivelle. Sammaleesta löysin ohuen lohkenneen kivilohkareen, joka oli nostettu pienen kiven varaan ja sen sai kiikkumaan yhellä jalalla. Vierestä löytyi vielä kolmas ja samallalailla kiven varaan nostettu. Kiikkui myös yhellä jalalla. Että löytyihän ne vaikka eivät suuren suuria olleetkaan. Kuvailin palatessa voimajohtojen alla perhosia. Tämä karvanaama suostui oikeen poseeraamaan. Muuten jos käätte keikkumassa kiikkukivellä niin kannattaa samalla kurkistaa Venemäen toisella puolen oleva muinainen viinankeittoluola. [...]
28.06.2015Leppävirran paikannimikortistosta löytyy monta Aumakiveä. Aumalle tarjotaan selitykseksi korkeata kotamaista rakennelmaa, jossa on varastoitu viljaa (Viljan ulkokuivaus) taikka perunoita. Kortissa kerrotaan: auma, aoma = maapäälle rakennettu esim. perunoitten säilytyspaikka. “Muanpiällen tehtii, olokia ja muata olkiin piälle, pajuja alle.” Tavarat ladottiin ja peitettiin oksilla. Tuloksena oli korkea, kotamainen rakennelma. Kortissa arveltiin aumakivien olevan auman muotoisia. Leppävirran Takkulassa pitäisi korttien mukaan tien vieressä Kivilammen kaakkoispuolella olla Aumakivi ja Kivilammen koilispuolella olla Aumakivet niminen suuri kivirykelmä. Tien vieressä olevasta Aumakivestä kerrotaan näin: “Aomakiv on korkee, oesko saana nimesä siitä muovosta.” Kun Leppävirran kirkkoa rakennettiin niin kerrottiin että “kuta isomma kivev vie kirkkoo sitä suuremma synni sua anteeks. Yks mies tuona sen kive Särkiniemeltä ja laskenna sihhe ja levännä muttei jaksanutkaa ennee nostaa, ei suana selekääsä ennee.” “Aomakivestä tul suehkaa yhentoesta aekaa.” Suehkaa? Tätä ei kyllä meäläenen ymmärrä. Palasin Kammarkiveltä Takkulantietä ja vilkuilin ikkunasta näkyviä kiviä. Tielle suurin näkyvä kivi oli pienellä nyppylällä (kartta). Ei tää nyt auman muotoinen ollu. Kivessä oli eteläpuolella tafoni – n. puol metriä levee ja syvä – ja korkeutta 10-15cm. Jatkoin matkaa… Kaarteessa pienessä alamäessä toisella puolen tietä näkyin kivirykelmä (kartta). Pistin auton parkkiin levikkeelle. Sukelsin talouskuusikkoon ja sieltähän löytyi iso kivi halenneena useaan osaan. Suurimmassa halkeamassa oli kasvanut suuri pihlaja, joka nyt lahos ja tilalle oli nousemassa kuusia. Kivien välistä löytyi pienehkö luola: syvyyttä 3-4 m ja aukolla korkeutta metrin luokkaa. Tämä järkäle oli kyllä asettunut pystyyn ja sen sivuun muovostui pieni lippa. Korkeutta nelisen metriä. Olisko tämä se aumakivi? Kipasin tien yli ja läksin rymyämään kohen Kivilammen koilispuolen suurien kivien ryhmää (kartta). Talouskuusikossa tuli vastaan monenlaista järkälettä. Sitten kuuset hävis ja nyppylällä kasvoi myös hirvien kaluamia pihlajia ja haapoja. Yksi mielenkiintoisimmista järkäleistä oli tämä kalliolla kolmella kosketuksella taiteileva kivi. Kokoa 7-8 m x 5 m x 4m. Alla oli jännä uloke pilarina. Kiven alla oli kuivaa kariketta ja soraa ja rapautumisessa irronneita kiviä. Ali olisi mahtunut ryömimään. Jatkoin kohen pohjoista ja sitten löytyi lippa. Alle olisi mahtunut pari henkee kuivattelemmaan. Lipan vierestä ja läheisestä louhikosta löytyi useita kuluneita pesäaukkoja maanlaiseen lohkareluolastoon. Paikannimikorteissa tälle Aumakivet paikalle on vaihtoehtoisia nimiä kuten Kettukivet, Ketunpesäkivet. Olisko ite repolaeset? Sisustaako repolaenen pesäänsä puitten lehillä? Suuaukoilla oli tuoreita haavan ja pihlajan lehtiä. Lipan vieressä oli tällänen rakennelma, jolla oli pituutta kymmenisen metriä. Kivien väliin jäi rakoluola, jonka arvoitu koko oli 5-6m x 0.5-1 m ja korkeutta 2 m. Pohjalla oli ilmeisesti repolaesen paskat – reviirin merkkinä. Nyppylällä oli jos jonkin moista järkälettä vaikka missä asennoissa. Tällänenkin seinämä, jonka piässä ol ukon nuama. Korkeutta jotain 4 m ja seinämällä oli pituutta reilut kymmenisen metriä. Toinenkin seinämä, joka oli nojallaan nyppylän reunalla. Kivikkoharjanne lopppui aukkoon, josta oli hakattu suuret puut pois ja siitä oli tullu niitty, joka näytti hirvien talviruokailupaikalta. Mielenkiintoisia kiviä keskellä mettää. Näistä moni jäi kuvaamatta, koska ne oli tuolla pöpelikössä. Kiven järkäleistä muovostui nyppylälle linnamainen rakennelma, jota ei saanut millään kuviin. Merkkasin kännyn karttaohjelmalla kalliolla seisovan, lippakiven ja luolan koortinaatit muistiin, mutta ei niihin ollu luottamista. Jostain syystä nyppylän keskellä en ollut karttaplotterin mukaan koskaan, vaikka menin sen läpi kahesti. Paikkapiste pomppi kummasti louhikossa. Mikähän kumma katvealue? [...]
27.06.2015Sain eilen loppuun Leppävirran paikannimikortiston kahluun. Neljä laatikollista valokopio A4:ia, jossa kussakin kopiossa oli 4 korttia. Skännäsin 179 sivua kohteita. Arvioisin mielenkiintoisia kohteita olevan kaikkiaan n. 200. Selausvaiheessa otin erikseen n. 30 kaikista mielenkiintoisinta kohetta. Tarvitten kohteitten paikallistamiseen alkuasukkaittee apua, koska vain murto-osa kohteista löytyi suoraan kartalta. Tänään kuitenkin päätin kokeilla onneani – löytäisinkö Takkulan Kammarkiven? Ajelin reilut 5 km Leppävirralta etelään ja käännyin Takkulantielle. Paikan kuvaus kortissa: Takkula, Lyytikkälä. Suuri kivi Saunapellon eteläpuolella. Kartalla ei ollut Saunapeltoa. Olin katellut kartalta mahollisia suuria kiviä tien varrella ja kävin kurkkimassa niitä Takkulantien eteläpäästä – ne eivät tärpänneet. Sitten aloin pohtimaan… sauna – se pitäs olla yleensä rannalla – siis pelto rannalla. Lahnanen-lammen rannalla on pelto ja sen eteläpuolella suuri kivi (kartta). Ei ku sinne. Hyväniementiellä oli ajokielto, joten jätin auton risteykseen ja kävelin tietä 300m. Kartaan merkitty kivi oli tien vieressä mutta hyvin maastoutunut talouskuusikkoon. Sen ympäriltä oli kaaveltu vesoja ja kiven vierusta oli veessä. Ei kun piä pusikkoon ja rymysin kiven taakse. Kivi olikin halennut kahtia ja halkeamaan oli muodostunut n. metrin leveä lippa melkein 10 m matkalle koko kiven poikki. Lipan vierusta oli kuiva vaikka alkukesä on ollut tosi sateinen. Kammarmeikäläetsie. Olisko tämä se Kammarkivi? Tarinan mukaan joku perhe oli paennut isovihan aikaan tänne ja piilleskellyt “kammarissa”. Halkeama jatkui koko kiven läpi ja toiseen päähän jäin matala kammarimainen tila ulkonevan lipan alle, jonne mahtui makuulleen. Paikastahan saisi suojaisan, jos asettelisi vaikka pikku kuusia lippaa vasten nojalleen. Jaa-a, olisko tämä Kammarkivi? Palailin tietä pitkin ja pohin – löytäisinkö Aumakivet? [...]
10.06.2015Viime viikolla tul kuunneltua Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen juttuja YLE Radio Suomesta – Luonto-Suomi: Tuhannen luolan maa.  Sieltä bongasin Kejosen kertomana kuinka oli hyödynnetty Kotimaisten kielten keskuksen keräämää paikannimikortistoa. Mieleeni välähti että Leppävirran kirjastossahan on kopsattuna noita kortteja 4 laatikollista. Hainpa ne lainaan. Tänään aukasin ensimmäisen lootan ja rupesin pohtimaan miten nämä kannattas käyvä läpi. Käänsin ekan laatikon sisällön ympäri ja kävin matskua läpi takaperin. Näin sain lehykät laatikkoon samaan järjestykseen. Kävin tänään läpi K-Ket ja löysin matskusta jo monta kiintoisaa kohetta ja tarinaa. Tän illan kohteeksi valikoitu Karhukivi (kartta), jonka tarinan mukaan luolassa oli karhunpesä tai sitä oli marjastajat käyttäneet suojapaikkanaan. Hauskinta oli että kiven ympärillä oli salaa tanssaheltu viime sotien aikaan. Ajelimme Kanteleeseen ja hämmästyksekseni huomasin että Karhukivi sijaitsi juuri toisella puolen tietä kuin valkoiset horsmat, joita kuvailin pari kesää sitten. Karttaan merkitty Karhukivi sijaitsi keskellä hakkuuaukeeta. Kivi oli jotain suonista rapautuvaa kiviainesta. Tielle päin oli hauska lippa johon mahtui juuri istumaan sateelta suojaan. Kivessä oli tafonimaisia kuoppia muttei kovin syviä, mutta missäs luola? Noin 50 m päässä oli toinen rapautuva kivi, jossa oli myös tafonimaisia koloja. Kiviaineksessa oli kvartsia ja katinkultaa. Huomasin kiven vierellä oikeella parin kymmenen metrin päässä kasvuston peittämän matalan kiven ja jotain tummaa… Sen vierestä löytyikin luolan suuaukko. Luola on syntynyt päällä olleen noin metrin paksuisen kiven viipaleen siirtyessä nojalleen kiveee vasten. Luolan poikkileikkaus oli kolmiomainen: korkeimmillaan korkeus n. 1 m, leveys 2-2.5 m ja pituus 4-5 m. Luola oli helposti kontattavissa läpi. Kiven toiselta puolen erotti siirtyneen lohkareen ja tämän puolen aukko oli huomattavasti kapeampi, mutta ryömittävissä. Siinä ne kolme kiveä näkotti rivissä lähes tien suuntaisesti. Karttamerkki osotti siis väärään kiveen. Olipas haaska tänä ensimmäinen Leppävirran paikannimikortista löytynyt kohe. [...]
03.06.2015Sillien liikuskelu pihalla on lisääntynyt parissa vuojessa mukavasti. Tosin 7 siilin huippuun on vielä matkaa mutta parin vuojen nollasta on päästy kahteen vakivieraaseen ja 2-3 satunnaiseen lyllertäjään. Ilmeisesti pesälaatikko ja ruokinta on auttanut. Ensimmäiset siilit tallentui riistakameraan jo huhtikuun alusta ja tässä pari viikkoa on ollut vilskettä, kun kaksi poikamiestä Samu ja Severi ovat ottaneet matseja öisellä pihalla tai voi olla mukana Simo tai Severikin. Olemme miettineet mistä tunnistaa siilit? Kokeilemme nyt tunnistaa siilit kuonosta. Tässä on Severi – tosin häntä ei ole tarkistettu onko uros vaiko naaras, jolla on tasainen karvoitus kuonossa. Tässä on Samu, jolla on tumma viiva ja karvoitusta koko nenässä. Samun sukupuolta ei ole tarkastettu. Eilen illalla otimme pari ruokailijaa kiinni ja tarkastimme niitten kunnon. Tässä on Simo, jolta puuttuu karvoitusta nenän päältä. Simo oli vikkelä ja se pääs jopa ulos ruokalasta ennen kuin sain sen kiinni. Juokkion terävimmät piikit. Tässä on sitten Seppo, jolla on myös omanlaisensa kuono, joka tallentui nyt valokuvaan. Kuvia vertailmalla toivomme erottavan eri yksilöt. Simo ja Seppo laitettiin takaisin ruokalaan ja ne jatkoi ruokailua tarkastuksen jälkeen niin kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Katotaan käykö pihalla muitakin eri yksilöitä… Ainakin yksi julmetun iso vierailija on tarkistamatta. [...]
02.06.2015Emäntä tul töistä ja kertoi että oli kuntopolulla törmätä variksen poikiin. Läksin kattomaan mitä hölömöjä siellä on… Emon mekastus ja räksien rähinä kuului kauas, kun kuntopolulla oli liikennettä. Kun emo vaihtoi paikkaa, kaks räksää hyökkäs het kimppuun. Ilmeisesti niilläkin oli pesä lähellä. Siinä keskellä kuntopolkua tepastel ihan hölömönä kaks variksen poikoo. Just pesästä putonneita lentokyvyttömiä rääpäleitä. Yritin niitä hättyytellä pusikkoo samalla ku emo yritti nokkasta minua piähän. Pit samalla huitoo että se pysy vähän kauempana. Sinne jäi räksärähinä piälle… [...]
06.04.2015Tämä on perinteinen joka keväinen kevätpostaus koskelta. Läksin jo aamusella koskelle, kun yöpakkanen oli kovettanut kuravellin ajokelpoiseksi. Koskellahan oli pullistelevia ja niiailevia telkkäuroksia kisailuksi asti. Kauvempana oleva ihan valkoinen telkkä herättii kiinnostukseni ja tähtäillessä se osoittautuikin uiveloksi. Tällä kertaa se ei kisaillut telkkänaaraista vaan sillä oli ihan omaa lajia oleva heila. Kierrellässäni rantapusikoita silmäkulmassa vilahti jotain. Haa, kesän ensimmäinen perhonen – suruvaippa? Kun sain perhosen tähtäimeen se osoittautuikin lurittelevaksi peukaloiseksi. Kävin kurkkaamassa pellon olisiko kauriit jo ruokailemassa. Pellolla oli vielä liikaan lunta, mutta palokärki teki kirkuvan ylilennon. Palatessa oli jo aurinko sulattanut tien kuravelliksi ja auto sai suklaisen pääsiäiskuorrutuksen. [...]
17.03.2015Eilen oli vapaapäivä ja potkurin potkimia kutitti päästä jääaavikolle. Suuntasin Suvaksen Jakamille, jossa olemme viettäneet useat elokuun helteet. Nyt oli vuorossa maaliskuun paistetta. Hornanmäen jättiläinen tais olla päiväkävelyllä jäällä. Sellanen ryminä ja ryske kävi joka puolella. Päivän paiste ja yöpakkaset saivat jään elämään. Sääskien pesä oli vielä hiljainen. Ei mene kauaa… Samoin lokkiluoto. Voi sitä kirkumista parin kk päästä. Nautiskelin auringosta Vähä-Venakon kallioilla. Tutkailin saaria ja eteen tuli jos jonkin moista murikkaa ja hullunkurista mäntyä. Tälle keitaalle oli eksynyt kuusi, mänty ja paju. Missäs koivu? Suuren järven jää voi olla arvaamaton. Murtosaaresta oli revennyt useita metrejä leveä railo, joka jatkui kauvaksi selälle. Murtosaaren kallioilla paistattelin laskevaa aurinkoa. Auringon laskiessa tein paluumatkaa Hornanmäen varjoissa. Noille mystisille rinteille vielä palaan lumien sulettua. [...]
09.03.2015Kävin kurkkasemassa miltä koskella näyttää, kun aurinko paistatteli kirkkaalta taivaalta ja räystäät lorotteli valtoimenaan. En ole tänä talvena montaa kertaa käynytkään. Syy ilimoissa. Märät ja harmaat kelit eivät ole innostaneet ulkoiluun. Olen myös vältellyt kanavan puolelta menoa meluavien kanavatöitten vuoksi. Ajelin Hartikansalon puolelle nuljakasta soratietä myöten. Koskelle oli saapunut joutsenia. Tämä pariskunta oli ainut johon sain näkökontaktin. Saarien takaa kuului isomman joukon kailotusta. Majavatkin olivat huomanneet pesän vieressä kaatuneen haavan. Viimeksi haapa oli vielä ihan koskematon. Ei ollu lämpimät kelit vielä ajaneet karoja muuttomatkalle. Pari karaa bongasin. Joutsen pariskunta päätti vaihtaa maisemaa ja tekivät komeen ylilennon. Nautiskelin auringon lämmöstä kosken partaalla. Mieli teki jo uitella jalkoja vilpoisessa veessä, mutta antipa vielä olla… Lumikengät alkoivat paikkapaikoin olla turhat vehkeet, mutta avoimilla paikoilla oli lunta vielä puoleen sääreen. Palailin pellon kautta autolle. Pellolla oli vielä liikaa lunta kauriille, joten ne varmaan viihtyvät vielä vähälumisissa kuusikoissa. [...]
06.03.2015Vahtasin eilen sääennustetta, josko tuo laskis yöksi pakkaselle. Illalla mittari näytti -0.1 °C ja aamulla -0.3 °C. Eiköhän se ole ollut enemmän järvellä ja jäävyttänyt sulan pinnan. Sääennuste lupaili sateetonta puolille päiville asti, joten het herättyä ja kaffet imastua suuntasin Riihiniemeen. Kyllähän se kohva kesti potkuria, kameravehkeet, miehen ja eväät. Taustalla Riihiniemen Elsan kivi. Liekkö Elsa siinä kalastellut vai mistä nimi? Kaikkialla kohva ei kestänyt vaan piti ettiä kestävämpää paljasta pintaa. Kohteeni oli Kaitasaari. Kontioselällä sainkin tuulelta hyvät kyyvit kun käännyin Kytösaaren jälkeen kohti pohjoista. Kaitasaaren kapealla kohalla ylitin Kärkisenniemen ja hetken päästä olinkin perillä. Kaitasaaren retkisatama (kartta) on Leppävirran kunnan ylläpitämä ja palveluina löytyy sauna, nuotiopaikka, WC ja jätepiste. Saunassa on myös kamiinalämmitteinen saunatupa tuolineen ja pöytineen. Siistin oloinen paikka ja hyvin hoijettu. En kattonu oliko puita… Nuotiopaikalla pistin pystyy aikasen lounaan – elikkä olisko se hienosti runssi. Jälleen kerran tuunattu risukeitin oli kokeilussa eka kertaan ja vaikka tuuli navakasti niin se toimi hyvin. Paremmin kuin etellinen versio. Blå Bandin välimeren kanapastasta riitti yllin kyllin syötävää vaikka olis hiiloksella vielä kärventänyt makkaratkin. Netistä olin löytänyt tietoa lähistöllä makaavasta lotjasta. Se löytyikin ihan vastapäätä retkisatamaa Juminsaaren takana olevan pienen saaren rannasta (kartta). Kuvituksia lotjasta etellisessä postauksessa: Vanha, mennyt ja entinen VI. Palasin Riihinimeen alakuun samoja jälkiä kuin tullessa ja sitten tutkailin Halaan pikku saarien rantoja ja puikahin Mäkränselälle Lehmisalmen kautta. Selällä potkiessani alkoi tuivertaa lunta – aivan kuten ennuste lupaili. Se ei enää haitannut loppumatkaani. [...]
06.03.2015Lotja, Unnukka, Leppävirta [...]
08.02.2015Ladybug Rock’n Roll Weekender Dr. Snout and his Hogs of Rhythm FIN Buck Jones & his Lone Star Cowboys FIN Little Rachel USA [...]
06.02.2015Juottorannassa Leppävirran kirkonkylän keskustassa olemme useaan otteeseen ihailleet muutamaa suurta ja paksua ikihonkaa. Tänään auringon pilkahtaessa lähettiin kuvailemaan niitä. Ne piti saaha ikuistettua, koska on vaara, että ne kaadetaan ja tilalle tulee ökyrikkaitten luxuskämppiä. Kylällä huhuillaan että Juottorannassa on yksi kylän paraimmista pulkkamäistä. Penskat oli vielä aamusta koulussa. Honkia on entisen laidunalueen lehtomaisella rinteellä kymmenkunta. Vanhoilla puilla on asukkaansa. Nämä hongat ovat varmasti nähneet Suomen sodan Kalmalahden taistelut maaliskuussa 1808. Juottoranta on suosittu virkistäytymispaikka – varsinkin kesällä. Ikihongat ovat niin paksuja että meikäläisen käet ei ylä kuin puoleen väliin puita halatessa. Siinä on jykevää ikihonkaa. Harmi vaan jos tämä hienous ei jää kyläläisten yhteiseen käyttöön. Kannanoton asian puolesta voip ilimasta facebook-ryhmässä: Juottoranta säilytettävä yhteiseen virkistykseen! [...]
31.01.2015Tässä talven mittaan on tullu väsättyä jos jonkinmoista risukeitintä. Nuamakirjassa vilahti linkki pesukoneen rummusta ko. tarkotuksessa. Mistä pesurumpu? Käväsin Varkauen Kierrätyskeskuksessa kyselemässä. Ne lupas mulle purkaa pesukoneen ja kysyvät että paljanko maksat? No, kaks kymppiä. Nehän purki mulle rummun. Tänään porrailin vielä pohjaan reikiä ja tein sivuun aukon josta voi tarvittaessa lisätä “risuja”. Ilosestihan se lähti käyntiin kuivilla koivuhaloilla ja pannu kiehahti parissa minuutissa. Vein taas emännän ulos syömään – takapihalle. Se tekas itelleen sapuskan Blå Bandin juustoparsakaalipastasta. Minä tyyvyin Artian Herkkulenkkiin kun ruokainvaliidinä en voi tollasia laktoosillisia murkinoita syyvä. Emäntä kehu pastaa ja se ei kuulema kaivannut lihhaa kaverikseen. Siinä hiilloksella vielä käristelin toisenkin pätkän makkaraa. Alta lumi suli nurmikolle, mutta tiilien alla lumi säilyi ja systeemi kesti hyvin pystyssä. Pohittiin että kehtaisko tämän ottaa mukkaan kanoottireissulle? Pistäs IKEAn kassiin ja rumpuun puut ja sytykkeet. Vanha uunin pelti alle, niin systeemi on paloturvallinen. Rumpuhan ite ei paina juuri mittään. [...]
23.01.2015Koskella olen aena kurkkina Pirtinvirran Hartikansalon puolella olevoo pientä suarta. Se ei olis ku kymmenen metrin piässä rannasta mutta virta on niin vuolas, että jottain kelluvoo se vuatii ylitettäväks.  Onkohan se saakkojen kot suar? Majavat aenakin verottaa sen huapoja ja koevuja joka talavi. Palokärki nakuttaa epäonnekkaeta kuatoyrityksiä ja koskikarat lurittelloo koskeen kuatuneilla rungoilla. [...]
12.01.2015Aaringon laskiessa… [...]
06.01.2015Hornanmäen päällä on tullut käytyä monta monituista kertaa ja sieltä on tullut kuvattua alla leviävää Matolahtea. Miltähän Hornanmäki näyttäisi Matolahesta? Läksimme tänään ottamaan siitä selvää. Mettäautoteitä ei ollut aurailtu, joten tallustelimme Matoniemeen ja sieltä metän läpi rannalle. Matkalla tuli vastaan parvillinen urpiaisia koivun urpujen kimpussa. Talven valo on pitkää ja viikon lauhat olivat nostaneet vettä jäälle, joten kierros jäällä jäi rantojen koluamiseksi. Hornanmäki vahti maijesteettisena Suvasta. Kommeet on rinteet näin Matolahesta kuvattuna. Hornanmäki mainitaan myös Kalevalassa. Joukahainen tarinoi eeppoksen kolmannessa runossa, kilpalaulussaan: ”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla: pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.” Närreet on näistä ajoista vallanneet kallion. Näläkähän se siinä ählypakkasessa tuli ja pistimme pystyyn risukeittimen. Nyt oli testissä aterikosta valmistettu vaakamalli. Siinä touhutessa ihailimme auringon pilkahusta Hornanmäen takaa. Vaakamalli toimi myös hyvin tyynessä pakkaskelissä. Siihen oli helppo lisätä puita. Tosin ritilää pitää vielä kehitellä tukevammaksi. Tänään valmistimme retkiateriamme miksaamalla kahta Blå Bandin retkievästä. Ootellessamme retkieväitten tekkeytymistä grillasimme alkupalaksi hiiloksella parit Kallaveen kaipuut, jotka maistuivat hyvin Suvaksellakin. Pistimme sekaisin sieniriistapataa ja valkosipulitomaattipastaa. Siitäpä tuli makoisa mikstuura. Riistapata kaipasi sekaan jotain ja pasta toimi oikein hyvin. Voishan sinne vaikka lisäillä vaikka esikypsennettyä riisiä, ohraa, makaroonia tai nuuteleitakin. Jälkkäriksi termarista kuumat karpalomehut. Auringon laskiessa pakkasimme keittimen ja tavarat. Aloimme lampsia autolle. Paluumatkalla ihailimme viimesiä auringonsäteitä kesäsiltä melontareissuilta tutuilla Jakamien kallioilla. Tulipahan taas vietyä emäntä ulos syömään. Eipä paljon paremmat ulkoilmaravintolan maisemat voisi olla. [...]
29.12.2014Mittari painui aamusella lähelle -25 °C, mutta ilima oli niin hieno, että päätin lähteä potkuriretkelle Sorsaveelle. Suuntasin Jäppilän kautta Laajalahen laavulle. Kiviniementietä sai ajella kielikeskellä suuta. Se oli kerran aurattu, sen jälkeen oli mennyt auto tai pari, mutta uutta lunta oli viitisen senttiä. Kuhan malttoi pitää vauhin hiljasena niin urilla pysyi mainiosti. Lehtipuut kaartuivat tien päälle lumien painosta ja oksat raapivat auton kattoa. Kirvestä ei kuitenkaan tarvittu. Pääsin ihan laavulle asti. Lapioin autolle parkin tien sivuun ja kaivelin potkurin autosta. En ollut ensimmäinen potkuroitsija. Laavulla oli käynyt tulilla kaksi isokenkäistä potkuroijaa. Läksin potkimaan kohti Nuutin Säyneisen lammen eteläpäätä rantaa pitkin. Kohteena pöytäkivi eli megaliittikivi, josta olin saanut vihiä Sorsakoski fb-ryhmässä. Iso kissa oli kuleksinut samaan reittiä ennen minua. Tässä se oli istahtanut töpöhännälleen. Jätin potkurin järven puolelle ja aloin selvitellä kuinka pääsisin kivien läpi lammelle. Päätin kiertää kivirakan metän kautta ja pian puitten välistä pilkisteli melkein kuution mallinen ja kokoinen muita korkeampi kivi (kartta). Megaliittikivi on kivi, joka on jotenkin aseteltu paikoilleen muinoin. Tämä kivi oli aseteltu pienempien kivien päälle. Kivi näkyi selvästi myös lammelta päin. Mikähän sen merkitys? Merkki? Rajakivi? Palasin järvelle kivikon itäpuolta pitkin, josta löytyi jonkinmoinen polku lammelle. Vastaan tuli toinen megaliittikivi, josta minulla ei ollut ennakkotietoa (kartta). Tämä oli aseteltu vain kallion reunalle. Merkki polusta lammelle? Jokin portti? Jatkoin potkimista pitkin Kiviniemen rantaa pohjoista kohen. Ylitin kapean niemen kanneksimalla potkuria kymmenisen metriä. Parin saan metrin päästä huomasin toisen megaliittikiven, josta olin saanut vihiä. Tämä oli yhen kiven varassa kiven päällä (kartta). Aina näitä kohatessa tulee mietittyä myös miten noinkin iso kivi on saatu nousemaan? Pitkä näre vipuna? Palasin jälkiäni myöten ja pein mehutauon pienessä lahen poukamassa. Huomasin suuren kiven metässä. Päätin kurkata sen. Bussin kokoinen kivi oli halenut useampaan osaa. Kiven eteläsyrjältä löytyi rakonen. Se johti luolaan. Luola oli kuiva – jäätön ja lumeton. Koko: leveys 1-2 m, korkeus 3 m, pituus 5 m. Luola laskeutui suuaukolta 1.5 m alaspäin ja siinä oli eteinen ja peräkammari. Peräkammarin pohjalla oli lahopuusälöä. Ei saanu selvää miksi. Tulen merkkejä ei ollu. Luola oli varsin suojaisa. Aukko oli kapea ja mutkainen ja katon halkeamista ei ilmeisesti valunut vettä. Aikaisempaa tietoa luolasta ei ole, joten nimetään luola läheisen lammen mukaan Nuutin luolaksi (kartta). Kiven takapuolelta selvisi kiven koko. Pohjoispuolella oli myös lippaluola, jonka kuivalla karikepohjalla näytti jokin eläin pitäneen suojaa. Eipä tästä järvelle päin näkyvästä kylestä voisi arvata… Palasin laavulle ja pistin veen kiehumaan risukeittimeen. Pistelin poskeeni Blå Bandin välimerenkanapastaa, joka oli totella herkullista. Makarooni teki retkieväästä tanakan annoksen. Siitä tulikin mieleen että pitääpä eilen testattua riistasienipataan tuunata vaikka nuuteleilla. Palailin päivän pimetessä naama punasena ja happimyrkytyksen saaneena kotio lämmittämään saunaa. [...]
28.12.2014Aamusella mittari näytti kirpakkaa pakkasta -15 °C ja aurinko kiipesi lähes pilvettömälle taivaalle. Päätimme puolenpäivän aikaan lähteä lounaalle Ukoniemeen. Pakkasimme mukaan risukeittimen, kourallisen tammipalikoita ja Blå Bandin riistasienipataretkieväspussukan ja termarillisen kuumaa mehua. Muutkin olivat jo uskaltautuneet Kalmalahen jäälle. Matkatessamme kohti Ukonniemeä saimme puhkoa potkureillamme neitseellistä lumikerrosta. Pakkaslumen alla oli hyvin luistava teräsjää. Välillä kuvailtiin maisemia. Melkein Ukonniemen kärestä löytyi sopiva lounaspaikka järveen nojailevan männyn vierestä. Kaffepannuun vettä lämpenemään ja risukeittimeen kuivia kuusenrisuja ja mukaan lähtenyt kourallinen tammipalikoita. Tuttu puuseppä lahjoitti mulle banaanilaatikolisen jätepaloja. Ei mennyt ku viis minsaa ja vesi oli kiehuvaa. Risukeitin ei ole hinnalla pilattu: IKEAn aterikko + muutamat kulmarauat. Lorautimme veet Blå Bandin retkieväspussiin, sekoittelimme ja oottelimme 10 minsaa evään tekeytymistä. Mikäs siinä oli ihailla aurinkoista pakkaspäivää. Sitten koemaistoimme evään. Riistasienipata mustaherukalla oli ihan herkullista ja maistuvaa. Tavallisesti sitä retkuillessa tulee syötyä leipiä ja makkaraa. Tää eväs on kyllä hyvää ja kätsä valmistaa. Palan painikkeeksi hörppäsimme kuumat karpalomehut. Hyvin syöneenä sitä jaksoi potkiskella takasin… Mukava pikkureissu lähitalviluontoon. [...]
25.12.2014On ollut musta syksy. Lumi on pysynyt massa vasta viikon verran ja nyt tuli pakkaset. Aamulla mittari näytti -15 °C. On siis oikee talvi. Mielikin on alkanut piristyä valon myötä. Talvelta se näyttää jo koskellakin. Hiipailin koskenrantaa kuusien suojassa. Sit kun jouvuin avaralle rannalle. Näin jään reunassa viuhuvan hännän. Sit näky pää. Vuoron perään häntää ja päätä vilkahteli… Sit pää pysähtyi ja alkoi tuijotella, että mikä se raksaa. Saukkohan se siinä… Hetken aikaa tuijoteltiin ja samalla otin kuvia. Olin niin näkyvillä, eipä siinä muutakaan voinut kuin olla liikkumatta. Sit liikahin ja saukko pulahti jään alle… Eipä sitä sit enää näkynytkää.  Karoja keikisteli siellä sun täällä. Mettäautoteitäkin oli ilo kävellä ja ihastella lumen luomia teoksia. Tästä ne päivät vaan valostuu. [...]
23.12.2014
30.11.2014Marraskuu on ollut ennätyksellisen pilvinen. Tänään aurinko näyttäytyi eka kertaa kuukauteen. Auringonnousu värjäsi taivaan. [...]
05.11.2014Vuosi sitten syyskuussa Sorsaveeltä Ukkokivestä löytämämme kalliomaalaus on merkitty muinaisjäännösrekisteriin.  Paikallislehti Soisalon Seutu teki asiasta sivun kokoisen jutun. Nyt sitä voip kehuskella, että on yhtä lahjakas kuin Sibelius – siis kalliomaalausten löytämisessä 8) Jean Sibelius löysi Suomen ensimmäisen kalliomaalauksen (Etelä-Saimaa 7.12.2011) Aikaisemmin tässä blogissa: UKKOKIVI, KIILUNSELKÄ, SORSAVESI, LEPPÄVIRTAPALLUU UKKOKIVELLE [...]
04.10.2014Syksyssä on parasta kuulaat usvaiset pakkasaamut. Leppävirta Leppävirran silta Konnus Kalmalahti Kauppilanmäki [...]
20.09.2014Tänään oli taas niitä kertoja koskella, että sattuma suosi satunnaista luontobongaajaa. Koskeloista oli satoja parkissa oottamassa sopivampaa muuttotuulta. Tuuli puhalteli lännestä ja sai haavat varisemaan. Värikkäät lehet olivat virran vietävänä. Osa jäi nalkkiin. Kattelin että taimenetko ne on kuvulla matalikolla. Se olikin minkin poikanen kalassa, joka sinkoili kivien koloista toiseen, kun haistoi minut. Surenkorentojen mielestä on vielä kesä. Konnuksen joutsenperhe harjoitteli ylitselentoja. Perheeseen kuuluu viis harmaakylkistä tän kesän poikasta. Oisko nuoriso vasta oppinut lentämään, kun pienetkin matkat piti tehä ilmateitse. Poijat oli uteliaita. Vanhemmat kyllä varottelili kuvaajasta. Nuoriso ei välittänyt varoituksista. Seurailin perheen toimia kosken reunalla laiturilla istuskellen. Ruokailun jälkeen oli höyhenpuvun kunnostusta. Johan on kummia naparoita haapa saanut kylkeensä. Poislähtiessä törmäsin kanavakopilla tiasparveen. Parvessa oli myös pyrstötiaisia. Eräs jäi kalliomäntyyn poseeraamaan. Johan oli taas vilinää ja vilskettä koskella… [...]
16.08.2014Olin matkalla koskella kun huomasin Tietolan koulun pihan sembrassa tutun hahmon. Itäiset vieraat – pähkinähakit – olivat taasen saapuneet tyhjentämään sembramäntymme. Meiän pihan puussa ei ole enää käpyjä, kun kurret tyhjensivät ne jo keskenkasvuisina. Koulun pihan puissa riittää käpyjä vaikka kuinka. Hakkeja oli ainakin kolome eri yksilöö. Työnjako oli selevä: kävyt kuorittiin, niistä napsittiin siemenet kupuun ja sitten ettimään hyvää piilotuspaikkaa. Vaikka tähän koivun juurelle on hyvä tökätä multiin. Kurre seurasi hakkien touhuja ja tyhjenteli sitä mukaan piiloja kun kerkesi… Hakit olivat niin ahneena, että puitten aluset oli täynnä puonneita ja kuorittujakin käpyjä. Keräsin siitä muovikassillisen talviappeeksi kurreille. [...]
12.08.2014Viime kesänä tuli jo katteltua Hakoselältä kannootista Iso-Hakosen rannalla jököttävää suurta kiveä (kartta). Silloin se jäi tutkimatta kun syyskuun nopeasti pimenevä ilta pisti kiirehtimään. Sunnuntaina kurkkasimme kiven. Kookas kivi näkyy pitkälle selälle. Olisko kokoa n. 5-6 x 4 x 5 m. Pari käkkärämäntyä nojaa siihen. Tämäkin lohkare nojaa pienempää kiveen kuten Ukkokivi Kohoselän ja Kiilunselän välissä. Kiven reunan alla on molemmilla puolen pietty tulta. Liekkö kalamiehet pitäneet suojaa… Nojan vuoksi kiven alle jää tila jossa vois vaikka ottaa nokoset. Tämä näkymä on toiselta puolen. Rako on niin suuri että se on ryömittävissä läpi. Toisella puolen oli vino seinämä. Päällyksen on vallannut pari pientä männyn kärrärää. Jatkaessamme matkaa, lähti Kuvajanniemestä lentoon suuri ruskea lintu. Taitaa olla hiirihaukka, joka käytti lämmintä ilmavirtausta hyväkseen noustessaan kohti korkeuksia. [...]
11.08.2014Sunnuntaina suuntasimme meloskelemaan Sorsaveelle. Tuli jälleen huomattua, että kaikkea sieltä ei ole vielä nähty, vaikka tänäkin kesänä oltiin kolmatta kertaa meloskelemassa. Emäntä halus kerräillä mustikoita ja ehotin, että josko kurkattas Kuvajanvuoren rinteitä. Parkkeerasimme kannootin Kuvajanlahen jyrkälle rannalle. Emäntä jäi ettimään mustikoita ja minä könysin vuoren päälle. Kuvajanvuoren päällä (kartta) oli laaja tasainen alue, jossa viihtyy myös kuusia. Vuoren kallioiset rinteet ovat pääsääntöisesti männikköä. Kiertelin huipun kenttää ja etsin sen korkeinta kohtaa ja olisiko siellä kivi. Jyrkänteen reunalta löysin kartion mutoisen kiven, joka näytti olevan ilmassa. Kivi oli kallion ja kivien päällä. Kokoa kivellä n. 2 x 1.5 x 2m. Kiven paino lepäsi osittain kahen pyöreähkön kiven päällä. Aika varmasti immeisen asettamia. Lähimaillakaan ei ollut muita kuin särmikkäitä murikoita. Kiven kolmas nurkka oli kiinni kalliossa. Taitaapi olla pöytäkivi. Pöytäkivet ovat kivien päällä lepääviä kivipaaseja. Ne liittyvät muinaisuskontoihin. Pöytäkivien asettajista ei ole tietoja, mutta yleensä löyöt on liitetty saamelaiskulttuuriin. Löytöpaikat sijaitsevat yleensä korkeilla paikoilla. Kuvajanvuoren huipulla on voinut olla tärkeä merkitys muinaisille immeisille. Laskeu’ui vuorelta katsastamaan kuinka emännän sankko ol täyttynyt. [...]
02.08.2014Heinäkuun helteillä piipahdimme taas Sorsaveellä meloskelemassa. Tällä kertaa kohteena oli Iso-Pannusaaren tafoni (kartta), josta sain alkuasukkailta vihiä viime keväänä. Läksimme tällä kertaa meloskelemaan Vihtalahesta – Jäppilän ja Sorsakosken rajaviivalta. Kolusimme Kiviniemen rantoja ja tulimme Kallio-Loukkuun – Loukkulahen suulle, jossa evästelimme. Kartassa ko. saarelle ei ollut nimeä, joten ristimme sen Kanariaksi grillikanamme mukaan. Kanarialla oli pallokiviä – samalaisia muodostelmia joita bongasin Maaningalla taannoin. Muodostelmia oli useassa lohkareessa. Saarella oli myös haapaperhonen, jonka perässä sai pomppia kiveltä kivelle hetken aikaa ennen kuin se suostui poseeraamaan. Meloskelimme Loukkulahen perukoille, koska kartan mukaan siellä olisi kaivanto, jota pitkin meloskella läpi. Eipäs ollutkaan vaan parinkymmenen metrin vetotaipale. Kannas on ollut joskus asuttu. Paikalle oli jäänyt kuoppia ja jätteitä. Tämän hetkiset asukit olivat näin pieniä. Varpusen kokoinen pyyn poikanen. Kannootti vesille Itä-Loukun puolelle. Ei kun menoks ja suunta kohti Iso-Pannua. Lähestyimme saarta luoteesta ja tafonikivi löytyi heposti suoraan eestämme. Olisko kivellä ollut kokoa n. 3-4 x 2.5 x 1 m. Tafoni näkyi selvästi. Suuaukosta olisi mahtunut pää sisään. Olisiko reiän halkaisija ollut n.30cm. Tafoni laajeni sisälle päin ja oli mutkaisa, joten sitä oli hankala kuvata. Olisko syvyyttä puolisen metriä. Muikunpyyntikone merkiltään kuikka. Jatkoimme matkaa… Tukkakoskelolla oli vielä rosvonaamioiset poikaset. Ihastelimme Sorsaveen järviluontoa. Evästelimme tutussa paikassa Tervassalon eteläpäässä, jossa oli suuri majavan pesä. Se oli kaivanut kallioniemekkeestä saaren. Istuimme kalliolla hiiren hiljaa auringon laskiessa, mutta pesän omistaja ei suostunut näyttäytymään. Peilityynessä kesäillassa palasimme Vihtalahteen… [...]
24.06.2014Klo 9 aikaan piti kiivetä katolle seuraamaan ja kuvaamaan huikeeta halonäytelmää Savon taivaalla. Auringon ympärillä oli useita valokaaria ja haloja. Suurin niistä ei mahtunut kuvaan ees fisulinssillä. Viteolle mahtui koko ympyrä. Klo 10:30 oli ympyrä pienentynyt auringon noustessa niin, että se mahtui juuri ja juuri kennolle. Sitten se menikin jo pilveen… [...]
15.06.2014Konnuksella on pienimmät poikaset tukkakoskelolla – tällä emolla kolome rosvonaamioista vilikeriä vahittavana. Ne oli tänään ötökkäjahissa. [...]
11.06.2014Meilläpäin ei ole jokitörmiä, mutta hiekkamonttuja löytyy lähes joka soraharjulta. Näin myös Karvonmaalta Leppävirralta. Paikka näyttää autiolta. Mutta hiekkatörmien yläosassa on reikiä. Tässä kaksio. Reunoilla ja seinämällä näkyy kynnen jälkiä. Tässä asukki – törmäpääsky. Niitä oli lennossa hiekkamontun yllä kymmeniä. Ilmeisesti oli menossa hautomisvaihe, koska rei’istä tuli ja meni lintuja harvakseltaa. Pesän rakennusvaiheessa kuopiessa lentää hiekka ja ruokinta-aikaan käy jatkuva trafiikki ees taas. Pitänee palata silloin… [...]
05.06.2014Aamulla herätessä huomasin paikallislehessä jutun Hornanmäestä ja sen uhrikivestä (kartta). Paikka on erittäin tuttu ja on mielestäni Leppävirran hienoin luontonähtävyys. Leppävirta-kirjassa kerrotaan tarinaa, jossa Suvaksen selkien molemmin puolin pirut pitivät asuntojaan Vierunvuorella ja Hornanmäellä. Vuori-Kukkarin saari syntyi jättiläisen heiteltyä kiviä Hiidenkalliolta eli Hornanmäeltä Suvakseen. Näillä Vierunvuoren ja Hornanmäen piruilla, hiisillä tai jättiläisillä oli yhteinen hevosenkengitysvasara, jota ne heittelivät äänekkäästi selän yli. Vierunvuori on vierinyt veteen pirujen ajellessa hevosella sen ja Hornanlahen väliä. On pirujen kuultu käyneen ihan Pisanvuorella Nilsiässä asti. Siitäköhän nuo kallioiset Jakamien saaret ovat syntyneet? Totellisuuessa Jakamit on syntyneet meteoriittitörmäyksessä 240–780 miljoonaa vuotta sitten. Suvaksen selät – Kukkari ja Haapaselkä – ovat mahollisesti molemmat meteoriittikraatereita – Suvas on harvinen kaksoiskraateri. Tuossa talvella peratessani vanhoja valokuvia oli mielessä, että pitäis koota Hornanmäen käynneistä oma postaus, mutta se jäi. Nyt kun asia on tapetilla niin… Ensimmäisen kerran kävimme Hornanmäellä kesäkuussa 2006. Paikka valikoitui ihan kartan perusteella. Se näytti hyvältä kartalla. Näkymä mäeltä sai heti haltioihinsa. Luonnonsuojelualueen reunalla oli tehty juuri aukkohakkuu ja näkymä Suvaksen Jakamille oli mahtava. Silloin saimme itean lähteä meloskelemaan tuolle suojellulle Suvaksen selät halkovalle kalliosaariryhmälle. Matolahen hiekkaa… Mäellä oli kolmiomittaustornin jäänteet. Näkötorni olisi kyllä ihan oikeutettu tälle mahtavalle näkymälle. Suunnittelin paluuta Hornanmäelle kuvauskaluston parantuessa, mutta se jäi. Uuven kimmokkeen sain Hesarissa 28.7.2009 olleesta jutusta, kun piispa Wille Riekkinen ja professori Juha Pentikäinen kiipesi mäelle ja tarkastivat sieltä paikallisen perimätieon mukaan löyvetyn uhrikiven. Palasin mäelle 2009 joulukuussa kovassa pakkasviimassa. Tarkempaa paikkaa sille kivelle ei jutussa annettu eikä kiveä löytynyt myöskään muinaisjäännösrekisteristä. Joten sen etsiminen laajalta mäeltä oli lähes mahotonta… Mutta hienoja alkutalven kuvia sain. Keväällä 2011 palasin etsimään uhrikiveä ja paikallisen alkuasukkaan kanssa puhelimessa turisten, mutten löytänyt… Tai löysin – tietämättäni. Alkuasukas tunnisti sen kuvistani. Se oli halki keskeltä pitkittäisuunnassa. Kiven päällä poltetut uhritulet ovat halkaisseet sen. Tällä kertaa kuvahaaviin tarttui keväisiä panoraamoja. Kesäkuussa 2012 vihoin osasin suoraan uhrikivelle ja sain kuvattua sen useammasta suunnasta. Tällä kertaa kuvahaavista löytyi kesäinen panoraama. Jakamilta löytyi pitkällä putkella sääskenpesäsaari ja pesäpuu. Kalansilmakuva viimeisimmältä käynniltäni heinäkuussa 2012. Paljon on muuttunut eka vierailusta. Aukon puut kasvaa ja ajokielto mäelle on poistunut. Nyt näköalapaikalla on jo geokätkökin. Se pitää käyä tässä katsastamassa. Jospa bongaisin sen aiemmin näkemäni kotkan… Lisäys 5.6.2014 klo 22:35 ja karttalinkkien päivitys 10.5.2022 Kävin tänään Hornanmäellä kurkkaamassa geokätkön ja otin talteen uhrikiven, näköalapaikka Jakamille ja näköalapaikka Enonniemen suuntaan koordinaatit. Elävee kuvvoo näköalapaikalta Jamameille. [...]
04.06.2014
01.06.2014Kangaslammen mehtäautotiekierrosksen seuraava kohe oli Lammaskivi (kartta). Mehtäautotieltä sai kävellä sata metriä, kun vastaan tuli omakotitalon kokoinen lohkare. Kiersimme sitä ympäri ja pohimme että mistä nimi? Ei se muistuttanut lammasta. Olisko tässä syy? Lammaskarsina. Olisko lampaat kuskattu yöksi tähän “karsinaan”, jossa niitä oli hempompi vahtia? Opas innostui kiipeämään kiven järkäleen päälle. Minua ei oikein innostanut keikkua märillä sammalilla. Kokoa oli murikalla. Nimi jäi vaivaamaan… Seuraavaksi läksimme selvittämään mikä/kuka on Helkky/Helky. Kangaslammen aseman lähellä on useita Helkyn-nimisiä paikkoja (kartta). Kävimme kysymässä Helkynpirtin isännältä ja emännältä asiaa. He eivät olleet alkuasukkaita mutta hekin olivat yrittäneet selvittää nimen taustaa tuloksetta. He tiesivät että on vielä Helkynsuo, Helkynkuoppa,… Kurkkasimme Helkynkivet. Ne löytyi raan toiselta puolen ja olivat sellasessa pöpelikössä ettei niistä saanut kunnon kuvia. Aikas järeitä lohkareita – osa rapakiveä, muttei sen kummempia. Kävimme kurkkaamassa myös Hepokiven (kartta), jonka mukaan oli oikein tie nimetty. Se oli pettymys. Ei kovinkaan suuri ja metalliromua ympärillä. [...]
01.06.2014Rouva Viiru ja kaksi pöntöstä maailmalle lähtenyttä poikasta helteisenä toukokuun päivänä. [...]
31.05.2014Lauantainen Kangaslammin kierros alkoi Lepikkomäen siirtolohkareen luolasta (kartta). Sain oppaakseni paikallisen alkuasukkaan Kangaslammen kylältä raan varresta. Hetken neuvottelimme kuinka pääsisimme luolalle. Oppaan 10v kartassa ei näkynyt mehtäautotietä, mutta wintoosa puhelimen kartassa se näkyi. No, luotimme uuempaan tietoon. Varttitunnin mehtäautotiekieputtelun jälkeen tulimme pellolle ja luolalle suoraan metästä. Omakotitalon kokoinen järkäle löytyi helposti pellon reunasta. Kiveltä oli näkymä maalaismaisemaan. Kivean alla oli luola kooltaan 7 m x 1,5‑4 m x 1‑3 m., joka on syntynyt lohkareen jäädessä koholle pienempien lohkareiden varaan. Karjan ja paimenten sateenpitopaikka jo yli 100 vuoden ajan. Opas näyttää vähän mittakaavaa. Luola kääntyi taakse oikealle kiven alle. Luolan lattia oli kuiva ja ilmeisesti siinä oli pietty pehmikkeitä. Ihmettelimme kuinka kivi jaksaa kannatella lohkaretta. Oli se jo haljennut paineesta. Takapuolella oli pystysuora seinämä. Palasimme samoja jälkijä ja katsastimme muutaman muunkin alueen järkäleen. [...]
03.05.2014Lueskelin illalla “Puiden kansa” kirjaa, jossa kerrottiin karsikkopuista – vainajien muistoksi karsituista ja lovetuista puista. Loveen tai pilkkaan voitiin kirjoittaa vainajan nimikirjaimet ja syntymä/kuolinaika. Muistelin Leppävirran vastarannalla ihmetelleeni muutama vuos sitten erästä vanhaa mäntyä, joka oli lovettu ja kaiverrettu. Etsin kuvaa – muistelen sen kuvanneeni, mutten löytänyt… Piti lähtee uuvelleen katsastamaan se. Löysin männyn hetken etsiskelyn jälkeen lähes Leppävirran laivalaituria vastapäätä (kartta). Sijainniltaan ihan otollinen koska usein karsikko sijaitsee tien varrella, asutuksen ja kalmiston välillä. Leppävirtahan on ollut ja on edelleen vesitie. Kovin siisti merkintä ei ollut. Kuvassa erottuu merkinnät L 19 532 KN 1931. No, jaa… Olisko tukkilaisten merkintöjä? Rannan puissa on vielä rautalakoja, jotka pitivät niput paikoillaan virrassa. Kommee puu kuitenkin. Yksi rannan vanhimmista. Jos teillä on tiedossa paikallisia karsikkopuita niin mielellään kävisin kuvvoomassa, jos soppii. [...]
03.05.2014Kokkeilin uutta perheenjäsentä: Jobo JIB 4 äksönkameraa, joten kertokoot liikkuvakuva… Jättiläisenkivi kartalla. [...]
02.05.2014Rouva Viiru oli ihmeen kiinnostunut meikäläisestä tänään. Poijat taitavat kasvaa niin että pää on jo jatkuvasti näkösällä. Palatessani laavunsaaresta harakat ilmoittivat että Rouva Viiru on ulkona pöntöstä. Hetken sitä etsin ja löysin tutun hahmon suuresta hongasta Kiersin puuta… … ja sain tuijottelua osakseni. Herraako se tähyili? Se vilkuili usein pöntölle päin. Oisko Herra Viiru tuonut ruokaa ja nyt se ootteli sopivaa tilaisuutta livahtaa pönttöön takasin. En sitä kauaa häirinnyt vaan jatkoin matkaani. Palatessani kanavilta oli Rouva jo lämmittämässä poikasia. [...]
14.04.2014Saimaan kanava aukastiin viime viikolla ja Protektor avasi väylän Kuopioon asti. Näköjään hinaaja Meteor on ollut samoissa hommissa tällä viikolla. Kuvasin Meteorin Konnuksen kanavalla, kun se oli tulossa Kuopiosta. Kovia kokenut laiva. Leppävirralle sen diiselit jyskytti… [...]
13.04.2014Kurre aloitti tänään rakentamaan pesää pihamme pihtaan. Se on koko sateisen aamupäivän kantanut sammalta kuusen latvaan. Tämän vuoksi meillä ei käytetä sammaleenpoistoaineita. Hyvällä tuurilla voimme nähä loppukeväästä kurren poikasia. [...]
12.04.2014Talvella käydessäni Riihirannan Orpokivellä päätin palata ottamaan selvää Papinkalliosta (kartta). Viikolla läksin aamulenkille Kukkomäelle.  Leppävirta-kirjassa on tarina, jonka mukaan pappi olisi tipahtanut hevosen selästä matkalla Riihirannasta Moninmäelle ja kuollut vammoihinsa. Tapauksen muistoksi olisi tapahtumapaikalle tehty pakanallinen karsikko – hakattu kiveen tapahtuman vuosiluku. Kirjassa ei kerrota kiven tarkempaa paikkaa ja kartallakin paikkaa on mahoton tarkentaa.  No, suuntasin Kukkomäen jyrkänteelle. Lähestyin jyrkännettä etelästä. Saavuin jyrkänteen jyrkimmälle kohdalle, joka on U-muotoisen jyrkänteen eteläpäässä. Kommeeta kymmenmetristä pystysuoraa kallioseinämää. Jyrkänteessä on lippaa jos jonkinmoista. Tutkin seinämää ja puonneita lohkareita löytyisikö vuosilukua. Varsinkin lippojen alle jäävät seinämät tutkin tarkaan. Ja tutkailtavaahan riitti… Etenin pohjoiseen – jyrkänne lohkaroitui ja mataleni. Suon reunaan tullessani huomasin, että suon ja jyrkänteen välistä oli mennyt joskus kärrypolku. Nyt siinä meni hirven juoksujälet. Tätäkö tietä se pappi ratsasti? Kiipesin mäen päälle ja tutkailin päällä olleita kiviä. En löytänyt niistäkään kaiverruksia. Tälläsen nukkuvan ukkelin kylläkin. Mikähän taika lie kun joka reissulla tulee löyettyä jokinmoinen kivi joka muistuttaa immeiskasvoja? Papin karsikkokivi jäi löytämättä. Nyt tarviisin Riihirannan alkuasukkaien apua. Olisko vielä vanhuksilla muistissa mistä kohtaa meni tie Riihirannasta Moninmäkeen ja missä kohtaa se pappi tipahti kyyvistä? Se vois avittaa karsikon etsintää… [...]
22.03.2014Koskella paistoi keväinen aurinko. Tiirailin laavun saaren käressä laiturilla telkkiä. Sitten huomasin jonkun karvaturvelon uiskentelevan suoraan päin minua. Minkin poekanen – sellanen kouluviivottimen mittanen. Annoin sen tulla lähemmäs ja samalla räpsin kuvia. Se tuli lähemmäs ja lähemmäs… Lopulta pitkäputki ei enää tarkentanut ja minkki oli jo jalkojeni juuressa. Vasta siinä äkkäs mut ja sukelsi nopeesti laiturin alle. Karoilla oli kevättä rinnassa. Luri luri vaan. Bongasin pajukoissa myös peukaloisen muttei se suostunut kuvaan. Kevään ensimmäiset korritkin käveli pitkospuilla vastaan. Viirulassa ei mitään uutta. Rouva Viiru hautoo… [...]
18.03.2014Ei näy kanavahommat sitä häirihtevän. Tästä se tuas alakaa Viirulan kevvään seuranta. [...]
06.03.2014Suunnittelin tänään pitäväni palautumispäivän eilisestä rämpimisestä, mutta kun tuo aurinko näyttäytyi niin päätin kävästä koskella. Koskella kävi joka puolella hirvee porraus ja traktorin pörinä. Kanavan hommat raikaa toisellekin puolen ja jollain mökillä kaivettiin kuoppaa… Mökin traktori oli karkoittanut mehtäkauriin liikkeelle. Huomasin tuoreet jälet polun poikki. Oliskohan ne menneet pellolle? Päätin tutkia sen tullessa. Palokärki huuteli koskella. No, jopas kävi mäihä. Palokärki lennahti ihan viereiseen puuhun kuin poseeraamaan – tosin aika korkeelle. Tavallisesti se on niin arka että ensimmäisestä liikahuksesta mennään. Nyt sain kuvata rauhassa pari minuuttia – tosin vastavaloon. Selän takaa kuuluin toisen palokärjen rääkynät ja sitten mentiin… Kosken niskalla oli kolme joutsenta jäällä. Ne lähti kävellen mua pakkoo ja keskimmäinen pyllähti. Jätin ne rauhaan… Nautiskelin kevät auringosta istuskellen kivillä. Jalat oli vähän vetämättömissä. Ai, niin se pelto piti kurkata. Yritin hiljallee lähestyä peltoa kuusikkopuskissa. No, jopas pellolla oli tosiaan mehtäkauris. Se äkkäs minut samaan aikaan ja kerkesin rapsia pari kuvaa… … kun mentiin hirveetä kyytiä. Ja toinen perässä! Se varmaan antoikin minut ilmi, koska ekana huomaamani oli ensin selin minuun. Sainpas näistä jälkien jättäjistä kuvat. Pari viikkoo sitten töllöttelimme auton ikkunan läpi mehtäkaurispukin kanssa. Silloin se ei suostunut kuvattavaksi. [...]