Syyslomalla lokakuussa kävin retkuilemassa Leivonmäen kansallispuistossa. Siellä mielenkiinnon herätti kartalla Rutajärven lähes halkipoikki katkaiseva Joutsniemi (kartta). Soraharjuniemellä on pituutta reilu puolitoista kilometriä.

Jätin auton Pirttiharjun risteykseen, jossa on puomi estämässä autoliikenteen niemeen.

Niemen harjun päällä kulkee suosittu retkeilypolku ja niemestä löytyy hyvin varusteltu nuotiopaikka. Vaikka oli tuulinen ja kolea lokakuun lopun ilima niin vastaan tuli useampi porukka.

Niemen rannat olivat eri kokoisista kivistä ja sorasta – melkein hiekkarantoja.

Harjun päällä talsiessani tuli miettittyä että olisko tälläinen hiekkaniemi ollut asuttu jo kivikaudella.

Joillakin kohilla oli sen näköisiä kuoppia että tuli mieleen asuinpainanteet. Onkohan niemeä koekuopitettu?

Niemen kärjessä tuli vastaan kiviröykkiö, jossa oli poltettu nuotiota. Harjulla oli tuullut aika navakasti, joten aattelin palata takaisin eri reittiä – niemen itärantaa, joka oli harjun ansiosta tuulen suojassa.

Sielläpä alkoi tulla vastaan kivilatomuksia noin sadan metrin välein. Osassa latomuksia oli keskellä merkkikivi.

Latomuksen näyttivät seuraavan vanhaa rantatöyrästä, jonka oli jäät kasanneet vuosien saatossa. Mitähän nämä latomukset oikein oli? Hirveen ikiaikaisen vanhoilta ne eivät näyttäneet.

Kotio päästyäni piti kuukkelehtia asiaa ja selvisi että Rutajärven pintaa oli laskettu 1800-luvulla pariin otteeseen niin että nykyinen veden pinta on kaksi metriä alempana. Paikallistiedon mukaan latomukset ovat vedenkorkeusmerkkejä 1800-luvun lopulta.