Elokuussa tein Jussin matkassa retkuilureissun Kangasniemen suuntaan. Käytiin usseessa kohteessa mutta pääkohe oli Rapalan kalliot (kartta). Kallio ja sen luolat on ollut paikallinen luontonähtävyys maantien 616 varren suurine opastetauluineen. Nyt opastaulut on peitetty. Kävimme kurkkaamassa miksi näin.

Kiipesimme ensimmäiseksi kallion päälle ja syy löytyi heti. Kallion päällä on ollut jokin aika sitten metsäpalo. Rutatuista tölkeistä päätellen joku rymysakki on pitänyt nuotiopirskeet. Eipä ihme jos maanomistaja on pyytänyt poistaa nähtävyysmerkit.

Kallion päältä oli palanut iso ala.

Ylhäältä näkyi suuri halkeama.

Halkeamalle vei portaat. Portaitten yläpäästä aukesi kommee näkymä.

Kaposet mutta hyväkuntoiset portaat.

Pitihän sitä kurkata kaikki maholliset raot.

Sillee saa vähän erilaista sperspektiiviä.

Toinen rako on ihan luola. Sillä on korkeutta 20 m, syvyyttä 10 m ja leveyttä 1–1,5 m. Tarinoitten mukkaan luola on ollut isonvihan aikainen piilopaikka.

Laskeuvuimme kallion alapuolelle ja sieltä vasta sai käsityksen millainen kallio on kooltaan. Ihmettelimme myös kallion viereen kaivettua monttua. Mikähän on ollut sen tarkoitus?