Pohjosen reissun viimeisenä retkuiluna läksimme Laanapäille (kartta). Siellä kiinnosti erityisesti karttaan merkitty kuru.

Lähestyimme vaaraa etelästä päin Anninkadulta kääntyvää Vanhanjänkän vierestä menevää mettäautotietä pitkin. Matka Laanapäille oli hieman haasteellinen. Tämä puron ylitys oli kuitenkin ainoa, johon saimme rakennella siltaa.

Jätimme auton mettäautotien päätekiepille ja läksimme nousemaan huipulle lounaasta. Matkalla tuli vastaan rinnesoita, joissa kukki mariankämmeköitä.

Lähestyessämme huippua alkoi vastaan tulemaan paljasta kalliota. Hauska pallomänty ja sen ruipelo kaveri.

Huipulta aukesi näkymä Laanajärvelle.

Etsimme puitten välistä näkymään Ivaloon tai Koppeloon, muttei sellaista löytynyt.

Laskeuduimme kurua kohen ja laitoimme pienen retkikeittiön pystyyn evästelyä varten.

Vaikka oli märkää ja tihhuutti niin tervas syttyi hyvin.

Ja savutti hyvin. Risukeitin tuli täytettyä liikaa pelleteillä, joten se tukehtui – eka kerran. Eikä ole senkään jälkeen tehnyt sitä temppua. Kerrasta oppii.

Ennen kurua löysimme kallioseinämän, jonka terassilta löysimme harvinaista koskematonta poronpallerojäkälää.

Tutkimme polveilevaa seinämään. Eräässä kohen oli jopa iso punainen laikku, joka osottautui jäkäläksi.

Levähys lätäköllä.

Sittenpä löytyi luola.

Se oli ollut joskus asuttu – säilyketölkkikaudella.

Luolalta laskeuvuttiin kuruun.

Kurun luonto oli selvästi rehevämpää kuin ympäröivillä kallioilla.

Sen pohjalla lorisi vilkas puro.

Kesä oli pohjalla kukkeimmillaan.

Kurun toinen reuna oli sorainen, jota pitkin rymysimme ylös ja suuntasimme takaisin autolle.

Paluumatkalla huomasimme vanhan suon ylittävän pitkostie Kuutuantiellä. Millohan viimeks ollut käytössä?