Inarin museo- ja luontokeskus Siidassa on näytillä yksi 2000-luvun merkittävistä muinaislöydöistä – Inarinjärven Nanguniemen hopea-aarre.

Löydön teki inarilainen kirjailija Seppo Saraspää syyskuussa 2003, kun hän oli keräämässä poroilleen jäkälää Nanguniemen louhikossa. Hän havaitsi kalliokielekkeellä käärmettä muistuttavan esineen. Löytö osoittautui hopeiseksi kaularenkaaksi. Saraspää tutki ympäristöä ja havaitsi kaularenkaan pudonneen vajaa metri sen yläpuolella sijainneesta kivenkolosta. Varovainen tunnustelu osoitti, että käädyksi paljastuneen esineen lisäksi vastaavia esineitä olisi kiven kolossa useampiakin. Jäkälänkeruu jäi ja hän kiiruhti ilmoittamaan löydöstä Saamelaismuseoon Siidaan.

Seppo Saraspää kertoo löydöstään Tarinoiden Inari äänitearkistossa: NANGUNIEMEN HOPEAKÄÄDYT: KORUKÄTKÖN LÖYTYMINEN.

Vastaavia hopeisia kaularenkaita on löytynyt Skandinaviasta, Baltian alueelta ja Englannista. Inarin hopea-aarre pystyttiin helposti ajoittamaan myöhäiselle rautakaudelle eli 800–1300 jaa. Kätkössä olleesta tuohesta tehdyn radiohiiliajoituksen perusteella renkaat on kätketty vuosien 1160 ja 1280 välillä. Renkaiden riipuksien perusteella on arveltu korujen olevan mahdollisesti Baltian tai Laatokan seuduilla valmistettuja.

Seppo Saraspää pohdiskelee hopeakäätyjen alkuperää ja merkitystä Tarinoiden Inari äänitearkistossa: NANGUNIEMEN HOPEAKÄÄDYT: AARTEEN MERKITYS ja KYMMENEN MINUUTIN MILJONÄÄRI.

Olimme käyneet jo viime vuonna etsimässä Nanguniemen seitaa, jonka läheltä hopeakäädyt olivat löytyneet mutta ilman tarkempia koortinaatteja tutkailimme vain maisemia. Tänä kesänä saimme tarkat koortinaatit ja suuntasimme heinäkuun sateisena päivänä kohen Nanguniemeä (kartta). Nellimin tieltä on niemen perukoille venesatamaan matkaa kaksikymmentä kilometriä.

Vähän ennen niemen kärkeä huomasin tumman hahmon vaaralla. Hirvi! Se kääntyi mutta pysähtyi ihmettelemmään meitä kun pysäytimme auton. Keväällä emon karkottama ylvuoteinen hölömiskö tuijotteli meitä ja jopa tuli lähemmäs kurkkimaan.

Sitten se kääntyi korvat höröllä tuijottamaan kohen venesatamaa. Autohan sieltä oli tulossa. Sitten se luikki sinne mistä oli tullutkin.

Parkkeerasimme venesatamaan, jossa tapasimme paikallisia kesäasukkaita. Järripeippouros oli kuskaamassa ruokaa poikueelle. Ilmeisesti pesä oli jossain lähellä.

Läksimme ettimään seitaa lahen itäreunalla. Saimme suolla toisen paikallisen kesäasukkaan huomion.

Seita löytyi helposti koortinaattien kohalta. Aika hieno luonnon muovaama alttari tämä raukki – jäiden ja aaltojen kuluttama kalliopaasi.

Kivipaasi on ollut palvontapaikka keskiajalla ja uuden ajan alussa, jonka jälkeen se on mahollisesti unohettu. Tiedossa on että kalamiehet ovat rasvanneet seitaa vielä 1900-luvun alkupuolella.

Keskellä oli nyrkin kokoinen tafoni. Aarre ei löytynyt tuosta reiästä vaan seidan läheltä.

Tutkimme kiven koloja että olisko jäänyt jotain huomaamatta. Ei ollut.

Kiipesin louhikon päälle ja sieltähän löytyi veistos, joka oli omistettu seidalle. Peltiin oli kaiverrettu:

Seidalle “Ripa Rapa” 1/7 -06 Martti. A.

Siinäpä ihmeteltiin ja pohittiin millaista täällä on ollut 800 vuotta sitten kun käädyt kätkettiin. Nanguniemi on ollut jo silloin merkittävä paikka.