logo

Leppävirran kulttuuripalkinto 2016 Retkuilijalle

Leppävirran kulttuuripalkinto

Olinpa ihan ällikällä kun sain tiijon että minut oli valittu vuojen 2016 Leppävirran kulttuuripalkinnon saajaksi. Palkinto julkistettiin tänään Itsenäisyyspäivän juhlassa Vanhassa Pappilassa, jossa pein kiitospuheen. Kylläpä juhlapuheen kirjoittaminen on paljon hankalampaa kuin blogin, mutta tässäpä se sitten.

Hyvä juhlaväki,

Kulttuuripalkinto tuli minulle yhtä suurena yllätyksenä kuin kohtaamiset norppien, hirvien, ilveksien ja karhujen kanssa. Iso kiitos leppävirtalaisille tästä huomionosoituksesta.

Kuopiolaispojan ensikosketus Leppävirtaan tapahtui kesällä 2001, kun aloin kulkemaan täällä riijuureissuilla. Minut vietiin heti Konnukselle ja tietenkin Orinorolle, joihin ihastuin kerralla. Riijuu kävi sitten niin vakavaksi että minusta tuli leppävirtalainen vuonna 2002.

Luontokuvauksen myötä Leppävirran monimuotoinen luonto on tullut tutuksi niin maalta, vesiltä kuin ilmastakin. Luonto on inspiraationi ja kuvitusmateriaalien lähde yritykseni graafisen suunnittelun töihin. Valokuvia on kertynyt toista sataa tuhatta, joista parraimmat ovat päätyneet leppävirtalaisten yritysten, yhdistysten ja kunnan verkkosivuille, esitteisiin, mainoksiin, jne.

Vuonna 2008 perustin Leppävirtaa-blogin, jonne aloin kirjoittaa kuvakertomuksia Leppävirrasta. Tarinoitteni ylittäessä reilusti Leppävirran rajat muutin blogin nimeksi Satunnainen Retkuilija. Mutta edelleen blogini kertoo lähiluonnon suurista pienistä ihmeistä sekä vanhoista merkittävistä paikoista ja niihin liittyvistä tarinoista. Näiden 8 vuoden aikana blogien juttuja on käyty lukemassa lähes 200 000 kertaa.

Liityin Retkipaikka.fi-kirjoittajiin vuonna 2013 sivuston perustajan suonenjokelaislähtöisen Antti Huttusen ehdotuksesta. Me kirjoittajat olemme tehneet blogista Suomen suosituimman retkeilysivuston. Miljoonan kävijän raja rikkoutui viime keväänä.

Leppävirran metsissä tarvottuja ja vesillä melottuja kilometrejä on kertynyt satoja – ellei tuhansia. Lukuisia kenkiä, retkuiluvaatteita ja kameroita on kulunut puhki – eräskin kamera hukkui. Tällä hukkumisreissulla opin, ettei seiväshyppyharrastusta kannata aloittaa nelivitosena, eikä ensimmäiseksi tulvivan joen yli, eikä varsinkaan täysi kameravarustus roikkumassa kaulassa.

Minulle Suomen itsenäisyys merkitsee mm. sitä että saamme liikkua metsässä vapaasti jokamiehenoikeuksin. Kaikkea luonnosta saatavaa ei voi mitata rahassa. Vain pari kymmentä minuttia metsässä käyskentelyä riittää laskemaan verenpainetta ja mieli rauhoittuu. Näin lataan henkisiä akkujani. Näitten aineettomien arvojen vuoksi pienetkin luonnonvaraiset saarekkeet myös rakennetussa ympäristössä ovat ihmisille erittäin tärkeitä paikkoja. Jos haluamme säilyttää luonnonvaraisen luontomme, meidän pitää muuttaa totuttuja toimintatapojamme, jotta voimme elää sopusoinnussa kaikkien Suomen luontoon kuuluvien lajien kanssa.

Metsässä olen myös kohdannut muinaisten ihmisten jälkiä, jotka ovat herättäneet kiinnostusta tutkimaan Leppävirran muinaisuutta. Hyvänä tietolähteenä on ollut kirjastomme, josta olen löytänyt mm. Henrik Laitisen vuonna 1877 tekemät muistiinpanot Savon muinaisjäännöksistä, lisäksi kirjastosta löytyy Leppävirran paikannimikortisto sekä useita kyläkirjoja tarinoinen.

Retkuillessani Järvi-Suomen alueella olen kohdannut luonnon ehdoilla hyvin tuotteistettuja retkeilykohteita. Näistä voisimme ottaa oppia ja lisätä luontomatkailua Leppävirralla. Meillä on monia hienoja kehityskelpoisia kohteita: Sorsaveden suojeltu järviluonto olisi oman kansallispuiston arvoinen, Orinorosta voisi rakentaa esteettömän retkeilykohteen, jolloin pyörätuolilla pääsisi kurkkaamaan rotkon reunalta, Konnuskosket on muuttolintubongarin paratiisi, joka ansaitsisi oman lintutornin, Mustinmäen kulttuurimaisemaan olisi mahtava ihailla yläilmoista – korkeasta näköalatornista.

On onni asua Leppävirralla näin monipuolisen luonnon keskellä.

Kiitos ja hyvää itsenäisyyspäivää.

Leppävirran kulttuuripalkinnon 2016 saaja Anssi Toivanen

  • Jaa

10 Kommentit

  1. Moikka! Hieno puhe, olen todella samoilla linjoilla, varsinkin siinä, kuinka paljon samoilija luonnosta saakaan. Mutta näin Sorsaveden syrjäisimpien kolkkien asukkaana on pakko sanoa, että tunsin kauhua sanojen ”tuotteistettu retkeilykohde” kohdalla. Totta kai on aina parempi, mitä useampi ihminen löytää edes palasen kadotetusta luontosuhteestaan, mutta tuollainen tuotteistamis-ajattelu luonnon kohdalla tuntuu sydäntä riipovalta, varsinkin kun kysymys on omista kotivesistä. Kuten itsekin hienosti sanoit, luonnosta saatavaa ei voi mitata rahassa, mutta silti jäi jotenkin sellainen fiilis että Leppävirralla pitäisi laittaa iso pyörä pyörimään ja luontokohteet turistikäyttöön?

    • Huomasitko sanan: luonnonehdoilla? Näin on tehty mm. Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Rajataan alueet missä voi retkeillä ja tehdään niihin kunnon palvelut ettei tarvitse kuluttaa suotta muuta suojeltua luontoa. Hieno luonto kuuluu kaikille. Sen vuoksi kerron missä liikun…

      • Todellakin, hieno luonto kuuluu kaikille. Silläpä tuo tuotteistaminen sieluun särähtikin, rajattuine retkeilyalueineen ja muineen, mitä nyt voi asiaan liittääkkään. Kannatan todellakin sitä että jokainen menis mehtään, mutta nimenomaan luonnon ehdoilla. Polkua käyden polun on vanki….:) Mutta se siitä mielensäpahoittamisesta, näkemyserojahan luonto- ja sen suojeluasioissa aina piisaa, ja aurinkoisia talvipäiviä niin Sorsaveden retkille kuin muillekkin. 🙂

        • Sorsaveellä on jo niin monta laavua ja nuotiopaikkaa, että niitten palveluita tarvitsisi ainoastaan parantaa ja laajentaa. Esim. Karhukivien nuotiopaikasta voisi tehdä ihan virallisen katoksineen jne. Laajalahteen mahtuisi hyvin telttailualue jne. Aikamoni Sorsaveen kohe on ihailtavissa jo vesiltä käsin. Havukka tarviis polun ja opasteet jne. Näitähän riittää… Periaatteessa ei mitään kokonaan uutta.