Olimme vältelleet Kolilla valmiita polokuja, mutta Mäkrän kivi (kartta) oli nähtävä. Valitsimme reitiksi Peiponpellon parkkipaikalta lähtevän polun.

Mäkrä, Lieksa

Puhtoiset purot virkistää aina retkuilijaan.

Mäkrä, Lieksa

Noin puolimatkassa tuli vastaan elokuun helteisessä auringossa kylpevä Ikolanahon niitty. Tuvalla ja notskipaikalla oli niin paljon turistia, että jatkoimme matkaa…

Mäkrä, Lieksa

Mukurakuusi näytti meille kaivannon paikkaa.

Mäkrä, Lieksa

Eipä jäänyt kyltistä mieleen mitä siitä oli kaiveltu. Tasainen polku alkoi kyllästyttää ja otimme oman suunnan kohen Mäkrän huippua.

Mäkrä, Lieksa

Olihan täällä pystysuoraakin seinämää.

Mäkrä, Lieksa

Oman polun valihteminen kannatti. Löysimme oikkeen ison kanttispaikan. Eihän meille mahtunut mukaan kuin murto-osa. Makoisa iltapala taasen saatiin. Kerroimme paikan koortinaatit Koli Freetimen omistajapariskunnalle. Tuli nämäkin sienet hyötykäättöön.

Mäkrä, Lieksa

Lähestyessämme huippua alkoi maisemat komistua. Tuolla oltiin etellisenä päivänä.

Mäkrä, Lieksa

Myös toiselle puolen aukeni maisemaa.

Mäkrä, Lieksa

Herajärven saaristoa.

Mäkrä, Lieksa

Olinhan mä nähny kuvia ja lueskellut juttuja Mäkrän kivestä mutta kyllä se silti yllätti mahtavuuellaan.

Mäkrä, Lieksa

Niin ne väittää että jääkauven jäät on kulettanut tuon möhkäleen tuolle paikoilleen 10-15 km päästä luoteesta Pielisen pohjalta reippaat 11 000 vuotta sitten. Kummasti se on osunut just vuoren korkeimmalle kohalle.

Mäkrä, Lieksa

Tarinoitten mukkaan kiven on saanut kiikkumaankin, mutta se ominaisuus mureni  – kirjaimellisesti, kun kiven päästä lohkesi isohko palanen 1800-luvulla.

Mäkrä, Lieksa

Tätä kyllä kannatti käyvä ihmettelemässä.

Mäkrä, Lieksa

Naatiskelimme elokuun hellepäivästä mahtavissa maisemissa. Siinä retkuilija osoittaa Käränkävaaraa.

Mäkrä, Lieksa

Mäkrältä oli näkymä myös Kolille, jossa näkyin olevan myös maiseman ihailijoita.

Mäkrä, Lieksa

Kylläpä sitä naarattaa. Miksipäs ei… 8)