Viimeksi Heinäveen Pääskynvuoren näkötornilta palatessani melkein poljin hätäjarrutuksen, kun silmäkulmassa vilahti kommeet vuorenrinteet. Perruutin. Iso-Rummukka järven Hiisilahen kohalta oli tehty aukkohakkuu ja Hiisivuoren kommeet pystysuorat kalliot (kartta) ja sen alla olevat pirunpelto näkyi Varkauventielle.
Palasin jarrutuspaikalle tänään. Vuori näytti yhä kutsuvalta. Ajelin Hiisimäentielle ja parkkeerasin auton vuoren alle Hiisilahen rantaan menevän pusikoituneen mettäautotien alkuun. Käppäilin pusikossa kohen rantaa ja hätyyttelin rinteen pikkukuusikosta useammankin mettäkanalinnun. Uran päässä oli kahen hirven makuupaikat painuneet syksyyntyneeseen heinikkoon. Seurasin lahen rantaa ja nousin vuorelle jyrkänteitten välistä.
Kylläpäs aukeni kommeet näkymät, mutta petolliset. Vuori elää yhä. Männyn alla oli tuores sortuma, jonka kivet oli vierineet parikymmentä metriä alemmas. Osa juurista roikkui ilmassa. Henkikultaani säästääkseni en tämän jälkeen kurkkinut reunalta.
Paitti kerran, kun jalka oli kierretty haavan ymparille, kun makasin reunalla. Sinne on sortunut useampi lohkare aikojen saatossa.
Kolmiomittauspisteen rakennelmat löytyi myös. Nousin mäen päälle ja aloin ettimään miksi tämä on Hiisivuori.
Olisiko tässä tuetutussa kivessä selitys (kartta)? Sen naama osoitti lahelle päin. Uhrikivi? Samalainen asetelma kuin Hornanmäellä Leppävirralla. Siellä kiven päällä oli polteltu uhritulia.
Mikä on hiisi? Alkujaan hiisi tarkoitti pyhää lehtoa, kultti- ja uhripaikkaa. Hiisi oli kansanperinteeeseen liittyvä pitäjän, kylän, talon tai suvun uhripaikka: puu, kivi, lähe, kallio, mäki, vuori. Myöhemmin niistä tuli tietenkin kristinuskon mielestä pakanallisia perkeleitä ja niitä hävitetiin – ne jotka uskalsi. Osa pelkäsi niin että uhmasivat pappien käskyjä. Paikkojen nimet kuitenkin säilyivät ja ehkä muutakin.
Kivi oli kalliolla ja tuettu asentoon pienemmällä kivellä.
Sitten löytyi toinen mielenkiintoinen kivi – muutaman kymmenen metrin päästä aiemmasta – vuoren ainut “valkoinen kivi” (kartta).
Se oli suurimmaksi osaksi kvartsia – siis ukonkiveä. Muinaisten tarvekalujen valmistusaine. Oliko se kieritelty vuoren jyrkänteen reunalle varta vasten?
Palasin autolle päin vuoren yläosaa myöten ja tulin pienelle jyrkänteelle tai oikeestaa louhikkoon. Jyrkänteen yläpuolella oli immeisen tekemä pari kolmen metrinen kuoppa – purnuko? Jyrkänteen päältä oli myrsky viskassut kelon alas ihan äskettäin.
Jyrkänteestä viimemmäksi irronnut lohkare muistutti kasvoja.
Sen alta löytyi pienoinen luola – kokoa 2-3 m suuntaansa.
Sitten löytykin kumma ilmestys – kuution kokoinen kivi toisen päällä (kartta). Jopas on sattunut.
Ihmetystä lisäsi kun pyörähin sen ympäri. Toinen reuna oli kiven päällä.
Nostettuko?
Ali näkyin hyvin. Käsi siitä olisi mahtunut.
Sattumaako? Epäilen.
Louhikossa oli muitakin järkäleitä, jotka tuijottivat lahelle päin.
Tämä luolanen näkyi alas rantaan asti. Lohkareitten välissä kiemurteli varmasti useampi ja pitempikin luola.
Laskeuvuin lohkareikosta rantaa. Siinä on mennyt majavan hommat hukkaan.
Lahen toisella puolen pilkotti niemekkellä kivi ja sen alla varjo (kartta). Olisiko nostettu kivien päälle? Ei kun tarpomaan suota…
Ääh, varjo tuli lohjenneesta palasesta.
Oli sen alla pieniä kiviä.
Kiveltä oli kyllä suora näkymä vuoren lohkareikon kivikkoon.
Oliko tarkoituksella? Sitäpä en osaa sanoa.
Hiisivuori oli könyämisen arvoinen. Ehkä se paljasti salaisuuksiaan ehkä ei.
