Etelä-Konneveen kansallispuiston alueella on luonnonsuojelualueita, jotka eivät näytä kuuluvan kansallispuistoon – ihme ja kumma. Kävimme Jussin kanssa kurkkaamassa yhen sellaisen alueen kesäkuisella Jatta-risteilyllämme.
Keulatniemen hautaraunioitten jälkeen kävimme evästelemässä Lapinsalossa ja vastailemassa laavulta löytyneeseen kansallispuistokyselyyn. Sen jälkeen suuntasimme Jatan keulan kohen Pöytäsaarta – ihan vaan sen vuoksi ihmettelemään miksi saaren nimi on Pöytäsaari ja liittyykö nimi saarella kartan mukaan oleviin suuriin kiviin.
Matkalla bongasimme sääsken vahissa.
Rantauvuimme Pöytäsaareen (kartta), joka oli kallioinen, jäkälän ja kanervan peittoinen. Mistä nimi?
Saarta kierrellessä löysimme mielenkiintoisen muotoisen suuren kiven.
Kiveen oli rapautunut hauska kolo. Kolo näytti siltä kuin sen olis hangannut julmetun paksu köysi. Ei kai tämäkin saari ole hinattu tähän? 8)
Karttamerkkien perusteella löytyi muitakin kiviä, kuten tämä haljennut murikka, mutta mitään pöytämäistä emme löytäneet.
Hyppäsimme takaisin Jattaan ja sanoin Jussille että kurkataampas tuo Kapealahti myös.
Sen rinteillä näkyi niin mielenkiintoisia murikoita, että pyysin Jussia heittämään minut rantaa. Jussi jäi veneeseen seuraamaan retkuilijan puskissa rymyämistä. Kapealahen rinne (kartta) osottautuikin tälläselle jalkakivibongarille mielenkiintoiseksi…
Lähes kaikki rinteen suuret kivet oli kuin suunnattu kohen rantaa. Tämäkin oli nostettu punaisesta kiviaineksesta olevan pyöreähkön kivien varaan.
Kiipesin ensin mäen päälle ja kuusikkopusikostakin löytyi nostettu kivi.
Kannatin jälleen punaista kiviainesta.
Rinteen huipulta löytyi kolmihuippuinen rapakivi.
Laskeutuessani rinnettä alas löysin parin suuren kiven väliin jääneen rakosen.
Oli siellä alla parin hengen kokoinen kuivatila.
Lisää kiviä, joitten “nuama” oli kohen rantaa ja punainen kivi kannattimena.
Tässä poikkeus – samaa kiviainesta ku ite kivi.
Olikohan tämän paasi nostettu pystyyn? Se seisoi pystyssä kuin pala seinää.
Kun veneellä tulee Kapealahteen niin rannalla näkyy ensimmäisenä tälläinen asetelma. Kiven alle jää parin hengen kokoinen tila ja punainen kivi on sen alla – ei kannattimena.
Jussi kanssa me aina näistä jalkakivistä väännetään väittelyä: onko ne aseteltuja vaiko jääkauven sattumalta viskaamia?
Paluumatkalla bongasimme lintuja. Tähän koskeloperheeseen kuului kolme poikasta.
Tasaisella kivellä oli lokilla jo isot poikaset kun taas tiirat olivat vielä hautomassa.
Kyllä tuossa Etelä-Konneveen kansallispuistossa riittää tutkailtavaa muuallakin kuin vain Kalajavuoren alueella.
