logo

Inarin reissu, osa IV: Otsamo

Koppelon kyläjuhlissa tuli tavattua paikallisia alkuasukkaita, paluumuuttajia ja lomalaisia. Emäntä pääs jututtamaan sukulaisia ja lapsuuenkavereitaan. Porokeitto ol hyvvee ja meistä etelän vieraista tuli ihan paikallislehen julkkiksia.
Lehtijuttu paljastaa että suunnitelmissamme oli tehä kanoottireissu Koppelosta Mahlattinuoraan. Oottelimme sopivaa ilimaa. Juhlien jälkeinen aamu oli sumuinen. Jäämereltä työntyi kylmää ilmaa ja kohatessaan lämpimän syntyi sumua. Päätimme oottaa selkeämpää säätä.
Saimme juhlissa vinkin käyä Otsamo-tunturilla (kartta). Sieltä on kuulema komeet näkymät Inarille ja Norjaan saakka. No, käyäämpä kattomassa. Ajelimme Inariin ja sieltä Konesjärven vierustaa kulkevaa Rovajärventietä Rovajärven rantaan, josta lähti opastettu 2.6 km polku Otsamolle.

Rovajärventiellä tuli meitä vastaan tievahti. Rouva Riekko oli sitä mieltä että tie on hänen. Aikansa siinä vetkuiltuaan se antoi tietä. Syykin selvisi kun ajoimme ohi. Poikaset lehahtivat lentoon tienpenkalta.

Ensimmäisen kerran tällä reisulla oli itikat ja mäkäräiset haitaksi. Polku mutkitteli soita ja kankaita – ja lähti sitten 200m nousuun kohti Otsamon lakea. Nousu pisti puuskuttamaan ja levätä ei paljoa voinut, muuten miljoona itikkaa olisi ollut kimpussa.

Nousimme tunturiin kirjaimellisesti pilveen.

Näkyvyyttä oli muutama kymmenen metriä.

Kun saimme nuotion syttymään niin meiän perässä tuli pari muutakin retkuilijaa evästelemmään.

Otsamolla on päivätupa, jossa voi tarvittaessa lämmäyttää kaminaa. Me piettiin ulkona tulta, joka sai mäkäräiset pysymään loitommalla.

Pikkuhiljaa sumua alkoi hälvenemään ja aloimme nähä minne olimme tulleet.

Ihmettelimme että mikä se kiljuu tunturissa. Seuramme kertoi että se on kapustarinta. Aloin tiirailla tunturin kivikkoa pitkällä putkella ja sainkin tähtäimeen melkein variksen kokoisen linnun.

Lähestyin sitä varovasti niitten harvojen käkkärämäntyjen takaa, jotka sinnitteli tunturin laella. Kaverina mulla oli noin miljardi mäkäräistä.

Sitten huomasin vieressäni toisen kapustarinnan.

Kommee höyhenpuku sillä. Kauaa en viihtynyt notkelmassa vaan juosten palasin nuotiolle tervaksen mustaan savuun, jotta sain mäkäräispilven hätyytettyä kannoiltani.

Polttelimme tervaksia ja evästelimme.

Ihastelimme yhä enemmän selkeneviä maisemia kolmatta tuntia.

Inarikin alkoi erottua.

Välillä jopa aurinko pilkisteli.

Taustalla Juutuanjokilaakso.

Paluumatkalla näimme jopa mistä olimme tulleet. 2.6 km patikointiin meni alamäkeen 45 minsaa, kun nousuun oli kulunut 1.5 tuntia. Sen verran rankka nousu.

Otsamon länsirinteeltä näkymä Rovajärvelle.

Siinäpä se päivä hurahti maisemia ihaillessa. Norjaan asti emme tällä ilimalla nähneet…

  • Jaa

2 Kommentit

  1. Siis Inarissa ei ole Rukajärventietä mulle kerrottiin tästä julkaisusta, jota innoissani jaoin 🙂