logo

Inarin reissu, osa I: Tupavaaran luola ja karhunpesä

Varoitus! Seuraavien päivien aikana tulee liuta postauksia Inarista. Teimme Inariin 10 päivän reissun johon sisältyi retkuiluja ja sukulointia. Tukikohtanamme oli huokee ja tilava Koppelon kylätalon vuokrahuoneisto. Entisen kyläkoulun tilat oli muutettu asunnoiksi ja kyläyhistyksen harraste ym. käyttöön. 
Leppävirralta tulee Koppeloon matkaa reilut 850km, joten puolitimme ajomatkan tapaamalla Oulussa kavereitamme. Hyvin nukutun hotelliyön jälkeen ajoimme illaksi Koppeloon koluten matkalla Tankavaaran luontokeskuksen ja Kaunispään näkötornin maisemat.
Aamulla oli ensimmäinen kohe tutkittavana: Tupavaaran luola (kartta) ja karhunpesä (kartta). Heitin anopin ja emännän sukuloimaan vanhaan kesäpaikkaan ja palasin Lintujärventielle Tupavaaran ja Rautuvaaran väliseen kuruun. Parkkeerasin auton levikkeelle Rautujärvenojan viereen ja läksin talsimaan avaraa vaaraa kohti jyrkänteitä. 

Ei tarvinnut kivuta kovinkaan pitkälti, kun vaaralta alkoi näkyä mahtavia maisemia. Rautujärvi saarineen.

Tupavaaran rinteillä kasvoi vanhoja ikimäntyjä. Ihalin niien sinnikkyyttä.

Nousin jyrkänteien välistä vaaralle, josta luolan yläpuolelta oli henkeä salpaava näkymä Inarille.

Puitten välistä näkyy Paavisjärvi ja sen jatkona Paavisvuononperä, joka johtaa Paavisvuonon selälle. Vasemmalle jää Cuskaväärin vaara.

Laskeuin jyrkänteen itäreunalta louhikkoon.

Tuolta ylhäältä äsken tuijottelin Inarille.

Luola löytyi heti jyrkänteen alla olevan suuren lohkareen alta.

Luolan pohjalle oli tehty tikkaat ja tikkaitten vieressä oli myös kivistä kootut rappuset.

Luolalla oli kokoa 10 x 2-4  x 3 m. Granuliittikalliossa oleva rako-lohkareluola, joka syntynyt mannerjäätikön jyrkänteestä irrottamien lohkareien välisen vanhan rakopinnan avautuessa kirjanselän tavoin. Näin on syntynyt hieman harjatelttamainen luola. Lattia lohkareikkoa, jossa runsaasti erittäin teräväsärmäisiä, pakkasrapautumisen synnyttämiä pirstaleita. Luolan suupuolella on sen katossa riippuvia, sammalkasvuston ja humuksen muo’ostamia, pesusienimäisiä “tippukiviä”. Erämiesten vanha asento- ja sateenpitopaikka.

Lohkareikossa olisi riittänyt tutkittavaa, mutta suuntasin jo karhunpesälle. Kurkkasin vielä taaksepäin miltä jyrkänne näyttää…

Suuntana oli Tupavaaran pohjoisreuna. Matkalla tuli vastaan komeaa kelon kiemuraa.

Jännä kuoppa. Ilmeisesti sulamisvesien peitossa pitkään…

Myös pohjoislaialta avautui pöyristyttävä näkymä Inarille.

 Oikealla Nuottamojärvi, keskellä Kalaton ja vasemmalla Paavisjärvi.

Ennen kuin saamistani koortinaateista etsiskelin karhunpesää, kuvasin pienen lippaluolan louhikon yläosassa. Lipan alta näkee Nuottamajärven rannalla olevan Lapintalon pihaan, joka näkyy noissa maisemakuvissa.

Saamissani koortinaateissa ei ollut kuin mettää. Kurkkasin louhikkoa ja tulin siihen tulokseen että jos se luola on tuolla niin olkoon…

Kämpillä lukiessani tietoja luolasta selvisi että se onkin tuo lippaluola. Koortinaatit oli vaan hukassa…

Pieni rako-lohkareluola Tupavaaran pohjoisrinteellä olevan granuliittijyrkänteen tyvellä. Se on syntynyt mannerjään irrottaessa kalliosta lohkareita. Lattia moreenia, jota peittää ohut humus- ja kulttuurikerros. Se on ollut karhunpesä ja myöhemmin lapintalon lasten ylimuistoinen leikkipaikka.

Palatessa nousin Tupavaaran korkeimmalle kohalle ja sieltähän löytyi pöytäkivi. Ei kovin suuri  n. 1.5 x 2 x 1 m luokkaa.

Karvaisia mäntyvanhuksia tuli vastaan laskeutuessa Tupavaaran rinnettä.

Etsiskelin Rautujärvenojan ylityspaikkaa ja palasin autolle. Olin hiestä niin märkä että sain kierettyä T-paiasta noron. Tällästäkö tämä retkuilu näissä korkeuseroissa.

Kävin hakemassa kesäpaikasta sukuloijat kyytiini. Kerroin anopille missä olin käynyt ja näytin kuvia. Hän kertoi kuinka Nuottamojärveä, Kalatonta ja Paavisjärven pitkin sitä ennen vanhaan kulettiin Inarin kylälle. Jokaisen järven päässä oli vene jolla ylitettiin järvi järven jälkeen ja loppumatka käveltiin. Siis siihen aikaan kun teitä ei täällä erämaassa ollut.

  • Jaa

Comments are closed.