logo

Hirvikivi ja Tappeluahon kaks kukkoa Valkeamäessä

Tämän talven kelit on olleet kyllä ihan perheestä: märkää ja harmaata. Ei ole oikein innostanut lähtee mehtään tai minnekkään ulos. No, nyt kun on loma niin väkisellä otin niskasta kiinni ja läksin kahtommaan paria Leppävirta-kirjassa mainittua paikkaa vaikka taivaalta tuli märkiä pikku-ukkoja ja ajaminen oli adventtisohjossa liirailua.

Leppävirta-kirjan mukaan Valkeamäen Luurinmäessä (kartta) pitäs olla litteä Tissikivi. Nimi juontaa siitä että kivellä olis joko venäläisten, vainolaisten tai rosvojen surmaaman Häpätär tai Höpötär nimisen naisen rinnat paisteltu. Kiven vieressä pitäs olla Luurin-ukon mökin pohjat. No, kiveä ei näy kartassa ja Luurinmäki on aika iso koluttavaksi joten päätin pistää viestiä alkuasukkaille. Parin mutkan kautta sain puhelun. Alkuasukas kertoi että Tissikivi oli räjäytetty muutama vuoskymmen sitten tien eestä poies. Mutta samanlaisia juttuja kivestä kerrotaan edelleen…

No, päätin vielä kysellä alueen muista karttakohteista. Hirvikivi kuulema olis kahtomisen arvonen. Sen piällä kasvanu iso näre oli tässä ihan vähän aikaa sitten kaatunut. Mutta Leppuukiven paikasta ei ole tarkempaa tietoo, kuin että se on sijainnut Tuppirimäkkeen vievän kinttupolun vieressä.

Entäs Tappeluaho? Tappeluaho on saanut nimensä siitä, kun Valkeamäen ja Tuppurimäen asukkaat ovat ottaneet yhteen Hukkalähteen salopalstan omistuksesta. Joskus 1850-luvun tienoilla käydyssä kahakassa olis kolme immeistä saanut surmansa. Tappeluaho on kuulema naapurin kuusipuupeltona, että sitäkään ei näy. No, läksimpä kuitenkin kattomaan…

Ajelin Tuppurinmäkkeen ja kiännyin Puponmäkkeen. Risteyksestä 2.5 km piässä kääntyy mettäautotie alamäessä vasemmalle, joka oli mielenkiintoinen ajettava. Oli siitä menty traktorilla, maastoautolla ja viimemmäksi henkilöautollakin. Keula lunta auraten mentiin kieli keskellä suuta pikkupösöllä.

Jätin auton Tappeluahon kohalla mettäautoteiden risteykseen ja läksin mönkijäuraa pitkin oikealle suota pitkin. Arvelin uran menevän ampumaraalle. Kun kivi oli tarkaan pohjosessa niin jätin uran ja rämmin keskenkasvusessa kuusikossa Hirvikivelle – osittain hirven jälkiä seuraillen.

Hirvikivi nakotti hakkuuaukon reunalla vierellään pari petäjää.

Se oli halennut toiselta reunaltaan ja korkeutta kolmisen metriä, pituutta viis ja leveyttä nelisen metriä.

Kivi oli helposti rapautuvaa ainesta ja kivin kylessä ol ruostepilkkuja.

Päällä kasvanut näre oli kaatuessaan lohkonut kiveä paloiksi. Juuret ovat olleet syvällä kiven rakosissa.

Länsi-puolelta kivi oli kovasti uurteinen.

Hirvikivi oli nimensä veroinen. Ympärillä ja vieressä jylhässä näreikössä oli paljon hirven jälkiä.

Jatkoin matkaa suurien näreiden metsikössä ihaillen yli sylin paksuisia runkoja. Erään julman näreen vieressä oli kaivanto. Olisko ollut nauriskuoppa? Kuusia ihaillessa eksyin Pekkosenpenkereelle asti, josta pääsin tielle viime kesänä vesoista harvennetun kuusipellon läpi. Hirveetä rämpimistä kaaettujen koivujen seassa…

Palattuani tietä pitkin Tappeluaholle päin, huomasin ahon laidalla koivussa teerikukon.

Toinen kukko tiiraili parin saan metrin päässä. Ei mennyt aikaakaan kun Hirvikivenkankaan kuusikosta lähti rytisten puolen kymmentä teerikanaa. Kukot säntäsivät perään… Jaahas, taitaa Tappeluaholla olla keväämmällä toisenlaiset kahakat.

Tulipa heitettyä lenkki. Olin märkä niin ulkoisesti kuin sisäisesti – veestä ja hiestä. Jätin Leppuukiven etinnän kuivemmalle kelille. Helpoiten Hirvikivelle pääsee varmasti, kun lähtee tieltä mehtään silleen että tulee kivelle suoraan lännestä.

  • Jaa

Comments are closed.