Läksin tännään puusavottaan mökille. Isä-ukko ol siellä perannu vanhaa pellon lämpärettä lepistä ja koivuista. Läksin kantelemmaan rankoja kassaan.

Siinä möyrytessä tul puhetta tuossa kivenheiton piässä olevasta Kissakivestä (kartta), josta ol juttua Retkipaikassa ihan äskettäin. Miten myö ei olla sinne eksytty 40 vuoessa mitä tässä ollaan mökkeilty? Isä-ukko vielä pitempään kun ukin mökki ol kanssa tuossa vieressä. Eipä sitä olla tarvittu karttoo tutussa metässä, mutta ei oo vuan satuttu kivelle. Viime talavenakin könysin mehtäkaariin jälillä ihan kiven vierestä Välsuolle. Monet kerran marjassa ja sienessä, mutta kivi ol hyvin kuusikossa piilossa.

Kun suatiin puut kassaan niin kurkattiin kivi.

Kommee murikka.

Liekkö viiettä jopa kuuetta metriä korkee?

Tiellepäin seinämä oli urilla ja sisäänpäin viisto. Viiston alla oli pidetty nuotiota.

Kissan kynsien naarmuissa oli rapautuneita koloja.

Äsken kuvia käsitellessä äkkäsin keskellä seinämää naaman kuvatuksen – hymyssä suin. Onkohan muinaiset alkuasukkaat huomanneet saman?

Murikalla oli kunnioitettavaa kokoa.

Takasivustalta löytyi toinen pienempi uurteinen seinämä.

Samanlaisia koloja kuin etupuolella. Tuossa vasemmalla ylhäällä näyttäs että oliko kiveä hakattu kirveellä tai jollain…? Kaiverrettu myös… Oiskohan Kissakivi muinainen uhrikivi? Kupeissa ei kyllä pysy uhrilahjat kovin hyvin kun seinämät ovat sisäänpäin viistot. Mutta jännittävä paikka ja helposti käytävä.