Lähdin kinkun-sulattelu-Tapanin-ajelulle nuapurkuntaan Vehmersalmelle – tai Kuopijon kaapunkiahan se nykyään on. Tuppurinmäentie oli ihan sula mutta kurvattuani Vehmersalmentieltä Savulahdentielle totesin reissun olleen vikatikki. Tiet ol ihan niljakkaan nuljakat – muutaman sentin paksunen jiäkerros ol ihan märkä ja toella liukas. Tarkoitukseni oli kävästä Susimäen luolalla (kartta). Tänne on tultu niin perille mennään. Onneksi Savulahen- ja Haukijoentielle ol kylvetty sepeliä.
Mitenhän Saitankankaantie? Onneksi sillekin oli kylvetty hiekkaa. Loppumatka mettäautotietä olikin kielkeskellä ajamista. Perille ol pari kertaa menty autolla ja urat oli ihan jiässä – muu osa lumessa tai paljaana. Mietin että jos piäsen ylös mäelle niin miten luistellaan alas?
No, sain auton parkkiin tien käännölle Susimäen rinteeseen. Tieltä ol reilun parin saan metrin matka luolalle rinteen reunaan pitkin. Puolvälissä mäen päältä kuului lirinää ja lorinaa. Päätin tutkia iänen aiheuttajan paluumatkalla.
Luola löytyi helposti.
Luola (5 m x 2-3,5 m x 0,7-1,3 m) on syntynyt porfyyrigraniittipaaden (10 m x 5 -6 m x 2-3,5 m) jäätyä koholle kallion ja muutamien pienempien lohkareiden varaan.
Molemmilta reunoilta pääsi sisään. Kallioseinä oli osittain jiän peitossa.
Lattia osin kalliota, moreenia ja lohkareikkoa. Perälle oli kertynyt lätäkkö.
Ei näillä keleillä kovin kuiva, mutta varsin tilava savolaeseksi luolaksi.
Paluumatkalla selvisi lorinan aiheuttaja. Kymmen metrisen ja kolomisen metriä korkeen vinoseinämän väleistä lorotti vettä (kartta).
Harvahampainen irvileeka.
Kovilla pakkasilla vois olla jiäpuikkobongarin kuvauspaikka. Puikkoaian taakse vois jiähä immeisen mentävä tila.
