logo

Hornanmäen uhrikivi

Toisena pääsiäispäivänä läksin valloittamaan Hornanmäkeä – taas. Olin nyt saanut hyvät vinkit paikalliselta alkuasukkaalta missä tunnettu uhrikivi sijaitsee.

Mäellä hakkuuaukeella vallitsi kevät helle. Punarinnat lauloivat reviirejään suurten kuusien latvoissa. Tiellä oli useita kymmeniä hirven papanakekoja ja viimeisissä lumissa myös jälkiä. Ilmeisesti niiden talviasuinpaikka tämä laki.

Jatkoin kohti jyrkänteitä. Äkkiä isosta kuusesta lähti suuri ruskea lintu liitoon – PERHANA, KOTKA!! ÄÄääääHHHH, prkl… tarkensi koivun oksiin… Kuva jäi ottamatta ja tarkempi lajimääritys tekemättä.

Vau, itse lintujen kuningas oli tarkkailemassa näitä maisemia, jotka aukeavat Suvakselle Hornanmäen päältä. En ihmettele yhtään… Tuolla Jakamien saarilla oltiin elokuun helteillä meloskelemassa.

Kiipesin jyrkänteitä ristiin ja rastiin. Kilautin alkuasukkaalle ja sain ohjeet mennä enemmän Hornanlahden puolelle. Löysin terävän kiven jota kuvailin… Sitten nousin ylemmäksi. Hiki virtasi…Istahdin kivelle, joka oli halki.  Hmm, tämäpä outo kivi – ainut pyöreä reunainen. Kuvasin senkin varmuudeksi. Hyvä että kuvasin. Alkuasukkaalta tiedustellessani hän sanoi että olit istunut uhrikiven päällä.

Kivi sijaitsi noilla paikkeilla missä on toi punainen nuoli.

Tässä se nyt on – tosin sivusta. Edestä oli hankala kuvata, koska se on jyrkänteen reunassa. Se oli halki keskeltä pitkittäisuunnassa. Kiven päällä poltetut uhritulet ovat halkaisseet sen. No, ens kerralla tiedän mitä kiveä tulen kuvaamaan. Nyt sen kuvaus jäi tähän ainoaan ja ei kerro oikeestaan mitään.

Kiveltä on mahtava näkymä Hornanlahdelle. En ihmettele yhtään miksi tämä oli entisajan immeisille pyhäpaikka.

Tuossa koivun oikealla puolella olevassa saaressa – Kääriässä – yövyimme viime kesän melontareissulla. Aamulla sitten kovassa tuulessa tulimme Soisalon mantereelle noitten keskellä olevien saarten suojassa.

Vielä siis jäi mäelle tutkittavaa ja kuvattavaa. Kotka se jäi syyhyttämään kameran liipasin sormea.

  • Jaa

5 Kommentit

  1. Todellista ”kansallismaisemaa”. Yllättävän moni näistä ”kansallismaisemista” on tosiaan ollut entisajan ihmisten pyhiä paikkoja, enkä yhtään ihmettele miksi. Samaa palvontaa harrastavat nykyihmisetkin, kameroillaan. Kaunis kuvasarja.:)

  2. Leppävirta on kaunista seutua vesistön ansiosta. Pyöräillessäni olen tehnyt sellaisen havainnon Heinävedeltä tullessani, että idänhepokatin laulu vähenee Leppävirtaa kohden. En tiedä, miten on tilanne nykyisin. Paukarlahden kylämaisemasta pidän erityisesti. Oravikoski kuhtui, kun kaivostoiminta loppui. Toivottavasti siellä on edes asiamisposti, ettei tarvitse kirkolle asti könytä.

  3. Pitsit sekaisin: Niin, palvontamuodot ovat muuttuneet enemmän hyväksytymmiksi 8)

    a-kh: Minulla on huono kuulo muisti eläinten suhteen, etten osaa niistä sanoa. Jos Oravikoskella on vielä kauppa niin kyllä sieltä luulis löytyvän postinkin palvelut. Kylältä lopetti posti ja siirtyi Siwaan – vuos pari sitten.

  4. Onpas hieno paikka ja komeat näkymät. Tämä on varmaan jonkunmielestä höyrypäiseltä kuulostava juttu, mutta kerrotaan nyt kun mieleen tuli: katselin nämä sinun hornankuvasi muutama päivä sitten mutten sillon ehtinyt laittaa kommenttia. Seuraavana yönä näin unta että seisoin tuossa tuon kiven päällä, muistan sen vieläkin ihan valokuvamaisen tarkasti, miltä kivi ja ympäristö näytti. Ja aattelin siinä unessa vielä että ”katsos vaan, tämähän on se kivi sieltä ATToivasen blogista, eli Hornanmellä siis ollaan”. 😛

    Kaikkeen ei aina liipasin ehdi, Toivottavasti kotka lentelee siellä vastaan vielä toisenkin kerran niinsaat revanssin.

  5. uuvana: Heh, minä taas olen pitkästä aikaa nukkunut huonosti sen uhrikivelle istahduksen jälkeen. Ettei vaan siinä kivessä ole vielä voimia tallella? 8)