Tänään oli suunnitelmissa lumenpuottoa. Suunnitelmat muuttuivat heti kun aurinko pilkisti puiden takaa. Ei ku koskelle…
… tarpomaa eilisiä jälkiä.
Pääsin harvinaisen lähelle käpytikkaa, kun se koputteli lahoa koivua laavun saarella. Nää on arempia koskella kuin pihassa.
Yllätykseksi tapasin isokoskelon. Oisko se alkutalven yksilö parantunut? Tod. näk. ei. Varkaudessa Pirtinvirrassa näitä talvehtii enemmän – 30 km etelämpänä.
Puolen päivän aikaa tapahtui jotain mikä sai usvan nousemaan sulasta. Olisko pakastunut ja tuuli tyyntyi. Tuli aika jännä dunnelma.
Kiertelin parisen tuntia – nyt jaksoi paremmin, kun “ladut” oli puhkottu. Lopuksi sain näytöksen itse karalta.
Isokoskelo kuva kaikkineen oli hieno. Kauniit, hyvin muodostuneet lumipallot, utuun häipyvä tausta ja oikealla jokunen pysty suora oksa, toi mieleeni kiinalaiset maalaukset.
Sinne häipyi myös kara, kiven taakse.
Kyllä ne lumet siellä katolla pysynee, mutta nämä tunnelmat ovat ainut kertaisia.
Auringolla on ihme vaikutus. Välittömästi piti sännätä ulos, kun se näyttäytyi. Kyllä valo tekee kuville ihmeitä, kuten näistäkin näkyy. Ja usva myös.
Pehmyt piirto: Usva loi kyllä jännän tunnelman. Kun tiiraili selälle niin sielläkin kellui usva pitkin jään pintaa. Niin… harmiksi ne siellä pysyvät ja tänään taitaa taas tulla lisää.
irma: On niin harvinaista herkkua tämä valo tähän aikaan ettei sitä tosiaan kannata missata.