Mummoni sisko asutti torppaa 90 vuotiaaksi asti – ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Puhelin sillä oli. Pari vuotta sitten hänkin oli poissa.

Torppa on säilyttänyt siellä asuneiden muistoja valmistumisestaan lähtien. Mitään ei ole heitetty pois. Tätini ja äitini on tutkinut paikkoja nyt parisen vuotta. Itsekin olen käynyt kuvaamassa “arkistojen” selvittelyä, koska rempan ja laajennuksen myötä paikka muuttuu.

Eteisen naulakossa roikkui kontti.

Eteisestä lähti portaat ullakolle. Tätä portaikkoa ei enää ole.

Sen ajan luistimet.

Mullikkabladetin vuosikerrat.

Hangon keksit ne jaksaa hymyillä.

Sokeriton.

Isoenoni kuvaamataidon näytteitä.

Menneen ajan lääkintää ja mausteita.

Kuvioita.

Tätä mietittiin että mikä? Silmälasikotelo? Kampakotelo? Tuo on sitten ihan taottu naula.

Leikit kestänyt nukke.

Kaikkea…

Isotätini kouluvihko.

Uudenaikaista epäuskoa jo vuonna 1909.

Torppaa ei ole tarkoitus pitää museona vaan tavarat on arkistoitu parempiin tiloihin ja itse rakennus on nyt rempattu ja laajennettu kesäasunnoksi. Ensi kesänä homma pitäisi olla valmis.

Itselläni on läjä vanhoja valokuvia ja negatiiveja digitoitavaksi. Kunhan saan makron lainaan niin ….