logo

Pelastusyritys

Löysin pihaltamme tälläisen räpiskelijän – tilhen, joka kömpi siipiä räpytellen lumessa muttei noussut siivilleen.

Välillä se istuskeli ihan rauhallisena.

Otin sen varovasti käteen ja tukailin sitä. Mitään ulkoisia vikoja siinä ei näkynyt. Terhakasti se nokki ja kynsi rukkasta. Eikä se laahannut kumpaakaa siipee, mutta ilmaan heitettäessä se ei ottanut ”tuulta allensa” vaan räpiköi.

Tarkkailin sen räpiköintijälkiä ja näytti siltä, että se oli edellisenä päivänä lentänyt meidän olohuoneen ikkunaan.

Kysäsin kiinteistöyhtymäkumppanilta oliko se kuullut tai nähnyt mitään. Oli se kuullut hirveen tömäyksen, kun tilhiparvi oli lähtenyt lentoon meidän mongolianvaahterasta, mutta mitään lintua ei näkynyt ikkunan alla. Se oli tipahtanut niin lähelle seinää, ettei sitä nähnyt ikkunasta. Yön se oli ollut hangessa ja sulattanut itelleen ”kiepin”. Aamulla se oli lähtenyt räpistelemään ja ihmeen kautta harakat ei olleet sitä löytäneet ennen minua.

No, laitoin tilhen pahvilaatikkoon ja katsoin, että toipuisiko se. Kun se oli rauhoittunut ja tottunut minuun, tarjosin sille ensin pinseteillä sulatettuja mustikoita. Hyvin kelpas. Lopulta se söi itse lautaselta – opittuaan ruokatavoille. Tuossa kuvassa nokassa ei ole verta vaan mustikkaa ja juuri pyöräytetyt mustikkapaskat.

Yön se vietti laatikossa ja aamulla se oli kuollut. Voi olla että se oli saanut joitain sisäisiä vammoja tai sitten se kuoli stressiin oudossa ympäristössä. No, tulipahan yritettyä…

Olihan se kokemus, että voitin villieläimen luottamuksen ja sain sen syömään.

  • Jaa

10 Kommentit

  1. Kuulostaa sisäisiltä vammoilta, vaikka en kyllä linnuista mitään tiedäkään..
    Hyvä kun yritit, joku petohan sen olisi varmaan napannut pihalta kuitenkin.
    Vaikka onkin surullinen tapaus, niin mahtavat lähikuvat sait linnusta.

  2. Noinhan sitä useimmiten tuppaa pikkulintujen kanssa käymään. Täytyy lohduttautua, että se kuitenkin sai kuolla rauhassa lämpimään laatikkoon, eikä ankeaan lumihankeen.
    Aika jännä että se siinä vankeudessa ihan söi kuitenkin.

  3. Loppuipa tarina surullisesti, minä jo luulin, kun tilhi söikin, että saat pelastusmitalin. Voi voi. Kyllä meilläkin näitä ikkunatapaturmia sattuu, ei niille oikein mitään voi.

    Tosi kaunis lintu, en muistanutkaan että se on noin kaunis, tai paremminkin en ole noin läheltä nähnyt.

  4. Kaunis lintu kohtasi tiensä pään. Hyvä kun auttelit. Päällepäin ei näy mitään vammoja.

  5. Hullukaali: Joo, sen syönti näytti jotenkin refleksiseltä. Kun mustikka oli tietyllä etäisyydellä nokasta niin se aukas nokan ja nappas kiinni. Mutta alkuun se nielas vasta kun olin mennyt pois näkyvistä. Tuli samalla tutustuttua tilhen nopeaan aineenvaihduntaan. Ei mennyt kun 5 minsaa niin ensimmäinen mustikka tuli peräpäästä ulos 8)

    uunas: Niin, kai meillä on vastuu yrittää auttaa, kun ne meidän tekeleisiin törmäävät. Joka vuosi löytyy tilhi tai pari kuolleena, lennettyään ikkunaan, vaikka meillä ei pestä ikkunoita muulloin kuin keväällä.

    irma: Olis ne harakat pitäneet tuosta ”huolen” ja kait se niin olis ollut tavallaan oikeenkin.

  6. Voi miten surullinen päätös, mutta tarina oli kyllä hieno. Eihän sitä enempiä ihminen voi. Ja noin kauniit, uljaat kuvat sait tipusesta (no, löröt ei niin uljaat ole, vaikkakin hämäävän lupaava merkki toipumisesta).

    Ja ei niitä ikkunoita aina voi verhoilla peittää, sitähän itse kuihtuis valon ja näkymien puutteeseen näin pimeinä aikoina…

  7. Kutuharju: Niin, ja noita haukan kuvatuksiakaan ei kehtaa laitella riippumaan kun ne pelottelee sitten kaikki linnut pois.

  8. Jotenkin oli sisäisesti varmaan sattunut, kun ei jaksanut jatkaa.

    Tuli mieleen kun kerran kun yksi naapuri maalla löysi keskellä järvenjääselkää kaakkurin. Lintu oli laskeutunut siihen, varmaan luullut että lumesta puhdas jää oli avovettä. Jäät olivat niin paksut että kantoivat silloin jo autojakin, eli todella kummallisen myöhään oli muutolla. Sattumalta tuttava osui siihen ja toi linnun laatikossa meille. Toimitettiin se eräälle lähiseudulla ”lintusairaalaa” pitävälle, jolta myöhemmin tuli viesti että keväämmällä se oli vapautettu Ahvenanmerellä ja tomerasti oli siivilleen lähtenyt.
    Lintu ei suostunut syömään jos ihmisiä oli liian lähellä eikä sillä ollut omaa rauhaa. Muistan että koitin sille tuoretta kalaa tarjoilla, mutta terävää nokkaa sai väistellä tosissaan! Hirveän kaunis lintu se oli. En usko että toiste kaakkuria saan niin läheltä nähdä.
    Mutta kyllä auttaminen/yritys aina siis kannattaa. Joskus ei vain voi tehdä mitään.

  9. uuvana: Huh, kaakkurihan iso lintu. En ihmettele yhtään, jos sen nokkaa on saanut pelätä. Hienoa että se toipui.