Kun pakkasia on jatkunut näin pitkään ja pihalla näytti siltä, että pikkulinnuissa on käynyt kato, hellyin hommamaan pikkulinnuille tanakampaa ravintoa eli pähkinöitä. Niiden syöttäminen on kyllä yhtä haaskausta. Varsinkin talitintit heittelee niitä syöttökopista pitkin pihaa ennen kuin löytyy sopiva ja sitten siitä sopivasta nokkastaan pala tai kaks – loput mäkeen ja haetaan uus tilalle. No, onneksi muut linnut ja orava löytää jämät maasta.
Pähkinät ja maahan sirottelemani kaurat saikin nopeasti liikettä aikaan syöttöpaikalla.
Sinitintit ottivat kunnolla mittaa toisistaan.
Paini jatkui lumessa. Alimmaista ei näy oikeestaan ollenkaan, kun ne uppos lumeen. Kohta nää kisailijat istuivat samalla oksalla vierekkäin ihan sovussa. Nokkimisjärjestys oli selvitetty.
Talitintti käytti tilaisuutta hyväkseen ja valtasi talimakkaran.
Onks täällä kauroja? Missä…
On, on siellä. Meeppäs tunnustelija kokeilemaan…
Sitten kaikki muut perässä. Huomaa kuinka ollaan tarkkana kuin porkkana. Kannattaa ollakin. Varpushaukka on pari kertaa humauttanut ohitse ja silloin on höyhenet pöllynneet – ja yleensä keltasirkun. Tänään syötiin rauhassa…
Hauskat kuvat, etenkin tuo ‘painimatsi’ ja alin kuva jossa kuikistellaan..näitten seurassa aika kyllä vierähtää. Vielä kun olisi lämmin bongauspaikka 😉
Sisältä ikkunan läpi näitä on kiva seurata ja kuvailla. 8) Noi keltasirkut on niin säikkyjä, että tarviis piilokojun, jos meinais pihalta kuvata.
Sinitintit on kummia, kun ne haastaa aina riitaa. Luulisi, että menee ihan turhaa energiaa moiseen.
Keltasirkut ovat juuri tuollaisia, että ensin tulee tunnustelija ja sitten koko parvi perässä. Ja sitten yhtäkkiä ilman mitään syytä, jota minä huomaisin, koko parvi pakenee. No, hengestähän siinä tietysti koko ajan on kysymys. Viime vuonna riistanruokintapaikalla oli aika helposti kuvattavia sirkkuja, mutta tänä vuonna en ole päässyt lähellekään.
Näin on. Joka talvi on ainakin yksi sinitintti joka ajaa kaikki linnut pois syöttöpaikalta, mutta eihän se siinä onnistu, kun lintuja on toista kymmentä. Kummaa energian tuhlausta näillä pakkasilla.
Vaikka keltasirkut on noin ylivarovaisia, niin huonon lentotaitonsa takia ne on ensimmäisenä varpushaukan kynsissä.
Onpas hykerryttävät kuvat. Keltasirkut ilahtuvat aina kauranjyvistä. Auringon laskiessa huomasin täälläkin varpushaukan puun latvassa.
Onpas siellä ollut erilaiset säät. Täällä etelässä oli tosiaan aivan mahtava talvisumu melkein koko päivän.
Hienoja kuvia. Miten olet ehtinytkin apat tinteistä painikuvia, siinä saa kyllä olla kuvaajakin tarkkana kuin porkkana että ehtii painaa laukaisinta. Kumma tosiaan, että niillä on pakkasillakin varaa tuollaiseen urheiluharrastukseen.
Todella kaunis tuo “tunnustelija”keltasirkun kuva, valo kimaltaa silmässä ja hangella, kaunis asento linnulla.
Täällä kaupungissa asuvaa kyllä ikävystyttää kun ei ole oman ikkunan takana lintulautaa seurailtavana. Mukava aina katsella näitä muiden lautakuvia.
irma: Tänä talvena en ole päässyt vielä varpushaukkaa näkemään. Pari vuotta sitten herra haukka söi keltasirkkua kaikessa rauhassa pihakuusemme alla.
uuvana: Nyt täällä on usvainen keli kun pakkanen lauhtui – harmi. Syöttöpaikka on kolmen neljän metrin päässä ikkunasta, joten siinä on hyvä tarkkailla tilannetta ja räpsiä nopeitakin tilanteita.
Lintumaailmassa (ja muuallakin) on aika uskomatonta tuo nokkimisjärjestys. Joskus jokin punatulkku tai viherpeippo kökkää laudalla vaikka kuinka kauan eikä päästä muita syömään. Noin vauhdikasta tappelua en ole nähnyt. Tosi taitavasti kuvattu.
uunas: Nokkimisjärjestys taitaa olla ehtymätön riidan aihe 8)