Maanantai alkoi sateisena Virmaalla. Olin päättänyt käydä Lintuniemessä katsastamassa näkyisikö palokärkeä. Viime syksynä vietin sen kanssa hauskan – seuraa johtajaa leikin – nimen perukoille asti.

Ongelmana oli tuo sade. En halunnut pitkän putken pumpun väliin vettä. No, ei kun macgyveroimaan… Leikkasin pitkästä kirkkaasta pakastepussista pohjan pois ja teippasin sen maalarinteipillä pitkän putken ympärille siten, että pumppu mahtui liikkumaan hyvin.

Lintuniemi on soraharju, joka pistää piikin Autuaankannakselta Virmaaseen 1.5 km pitkänä niemenä ja jatkuu vielä veden alla 0.5 km lisää. Niemi on suojeltu.

Niemi on pääasiassa kuivaa kangasta. Mantereen puoleisella reunalla on hiukan suota, jossa kasvaa kuusia ja käkkäräkoivuja. Kapeimmillaan niemi on parisen metriä levee. Joskus kevät tulvan aikaan soutuveneellä pääsi yli kapeimmasta kohdasta, mutta 90-luvulla kova tuuli heitti jäät vasten niemeä ja nostatti reilun ½ m korkuisen hiekka/kivivallin koko selän puoleiselle rannalle. Se valli näkyy vielä selvästi kasvillisuusrajassa.

Myrskyhän saa voimansa Virmaan aavalta selältä, joten kaikki puunkaatamat on mantereen puoleisella rannalla.

Selän puolen ranta on täynnä erikokoista kiveä – hauskoja hioutuneita.

Kuikkaperhe päivysti eräässä poukamassa.

Ihmettelin lokkien pitämää meteliä. Ne eivät ole tiettävästi pesineet niemessä. Sitten huomasin kuinka vesi poreili selän puoleisella rannalla matalassa poukamassa.

Salakat olivat kutupuuhissa. Siinä syy lokkien metakkaan.

Pystöt vain viuhuivat pinnalla matalassa vedessä. Näytti välillä siltä, että isot affenet tekivät hyökkäyksiä parveen.

Paluumatkalla kolusin rantoja ja tarkastelin hioutuneita kiviä, joiden väritys korostui näin märkänä.

Löysinpä rannalta hauen leukaluun. Tuosta ei ihan kannelta taida saada aikaiseksi? 8)

Palokärkeä ei näkynyt, mutta on se niemessä vieraillut – jäljistä päätellen.

Pussiviritelmä toimi hyvin. Putkella pystyi hyvin zuumaamaan ja pumppu säilyi kuivana. Pitänee lisätä kameralaukun varustukseen pari pussia ja teippiä.