logo

Näyttelyjulisteessa virtaa

Tässä on viikko hurahtanut Leppävirran kuvastajat ry:n kesänäyttelyn 12.6.-14.7.2009 puuhissa. Yllä olevan kuvani valittiin näyttelyn julisteen ja kutsukortin aiheeksi. Hieman käsittelin kuvaa…

Aion itsekin osallistua näyttelyyn valokuvatauluilla, joita olen tulostuttanut ja sitten kasannut viime päivät. Valokuvat on tulostettu pohjatulle taulukankaalle, jotka pingoitan kiilakehyksiin ja lopuksi suojalakkaan. Mutta itse tauluista myöhemmin lissee kunhan ne valmistuvat.

  • Jaa

4 Kommentit

  1. Toivottavasti kävijöitä piisaa. Olen ollut kokoamassa yhtä näyttelyä ja silloin vasta tajusin, kuinka työlästä se on.

    Noi tauluhommelit valokuvista on aika kivoja, jos ne on niitä, joita olet ennenkin esitellyt. Jossain vaiheessa vois harkita sellaisia omista kuvistaan, mutta tähän kämppään ei nyt mahdu mitään. Saa ainakin sellaiset kun haluaa, kun voi itselleen kuvata tilaustyönä :).

  2. Hieno on kuvasi, en ihmettele että valittiin ihmisiä houkuttamaan, tehokas varmaan onkin.
    ONNEA näyttelyllenne, toivottavasti ihmiset lähtevät katsomaan.

    Minulla on takana kymmeniä näyttelyitä, kyllä niissä puuhaa riittää. Työt on luku sinänsä, mutta jo ripustaminen on aika sessio, jos siis on yksityisnäyttely.
    Nyt olen tullut laiskaksi, runoja sentään syntyy jonkin verran, kai syksyllä kirjaksi asti. Sinun taitojasi kyllä tarvittaisiin, mutta yritän nyt itse räpeltää, koska muuten ei opi.

  3. No, ainakin tuli ilmaista mainosta. Lähetin tapahtuman tiedot Savon Sanomiin ja siinä luki, että sinne voi tarjota myös kuvaa. Pe aamuna minut sitten herätettiin katsomaan SS:n sivua 20, jossa julisteen kuva nakotti rajattuna neliöksi ja alla näyttelyn tiedot. Eikä ihan pikkuisena vaan 15 x 15 cm.

    Ensimmäiset taulut on meidän seinillä ja nytten niitä ”koevedoksia” kuskaillaan jo sukulaisiin 8) Toivottavasti kohta muuallekin…

    Näyttelyn kritiikki ja pystytys on vasta ke, mutta onneksi pystyttäjiä on useita – toivon niin.

    Kirjan taitto onkin haastavaa. Kannattaa käyttää ihan taitto-ohjelmaa niin tulee laadukasta jälkeä. Onnea Uunalle kirja hommaan!