Käytyämme kesällä 2006 Suvaksen Jakamilla meloskelemassa, on haaveena ollut tutkia Suvaksen eteläistä osaa. Suuntasimme tänään sinne. Ajoimme Hirvolanniemen venevalkamaan ja sieltä pukkasimme kannootin vesille.
Suuntasimme Hevossaaren ohi ja teimme ensimmäisen pysähdyksen Kalliosaareen. Siellä muutimmekin suunnitelmia – hyvissä voimissa vastatuuleen ja suuntasimme pohjoiseen Ilvessaarille ja ensiksi sen kynsiin.
Parkkeerasimme siellä hienolle sileälle kalliolle. Kaivoin veden pitävästä matkasäkistä kameran ja aloin tähtäillä kohti horizonttia. Ihmettelin kun se ei tarkentanutkaan. Hmm, virrat on… mutta PRKL muistikortti! Se jäi tietsikkaan ja varakortit kamerarepussa. No, niin … tästä tuli sitten erilainen reissu. Pelkkiä muistikuvia…
Tässä kuva vuodelta 2006 siihen suuntaa, jossa me nyt risteilimme. Ilima oli nyt aivan samanlainen.
No, korvatkoon kuvat kartta retkestämme. Kiitos Pohjois-Savon opaskarttapalvelun.
Jatkoimme matkaa mukavassa auringon porotuksessa ja pienessä tuulen vireessä. Tarkoituksemme oli vierailla Pohjois-Likosaaressa, jossa oli varhaismetallikautinen kiviröykkiö. Suuntasimme sinne Varvon-Ilveksen hienoja kalliorantoja koluten.
Likosaaren röykkiö oli vain levitelty kasa jäkälöityneitä kiviä. Emme jääneet sitä sen enempää kummastelemaan vaan aloimme etsiä evästyspaikkaa.
Sellainen löytyi Petäjäsaaren kallioilta, jossa siemailimme olutta ja pizzaa – meloskelijoiden perusevästä 8) Tutkin saaren sisäosaa ja kummastuksekseni törmäsin siellä kämmenkkään: juuri tarkastamani kasvion mukaan valkolehdokkiin, joita kasvoi pienessä saaressa kymmenkunta.
Sitten suunnittelimme jo kotiin paluuta, mutta vielä piti tutkia Potkusaaret. Niiden kallioilla nautittiin auringosta ja uitiin.
Palasimme Hirvolanniemen venevalkamaan kiertämällä Varposaaren. Mukava reissu – matkalle tuli mittaa n. 14 km ja aikaa reilut 5 tuntia. Olkapäistä vain taitaa olla nahka kärähtänyt. Kameran puuttuminen ei jäänyt harmittamaan kuin joutsen ja isokoskelo perheiden ja jonkun haukan ja tuo valkolehdokin takia 8) Tulipahan nautittua enemmän luonnosta.
Joskus nuorena kuvasin aika innokkaasti. Siitä tuli jopa rasite: koko ajan katsoi lähes kaikkea ikään kuin etsimen läpi. Ja sitten harmitti vietävästi, kun olisi ollut hieno kohde, mutta ei kamera mukana.
Olin kylläkin huono ja huolimaton kuvaaja.
Vaimokin osasi ottaa parempia kuvia – ja sekös harmitti.
Iisi
Olen puuhaillut niin omien obiskojeni kanssa etten yhtään ole ehtinyt katsella muiden kuvia. Hienoja kuvia vaikka kuinka paljon taas ja mukavan tarkkoja 🙂
Minäkin olen huomannut näillä pikkuretkillä että luonnosta saa ehkä jopa enemmän irti kun ei koko ajan ole kamera silmien korkeudella, sitä pystyy jotenkin rentoutumaan paremmin ja vaikka eräs kurkikuvakin jäi ottamatta niin sekään ei harmita koska sain NÄHDÄ sen oikein kunnolla… kahdella silmällä 😀
Huima määrä kilometrejä! Ja suuri repullinen nautintoa. Kamera on joskus aika kahlitseva, mutta on se silti kiva kaveri.
Sinulla oli tuolla edellä niin hienoja kuvia, että kyllä me yksi kerta, huom. vain yksi kerta, pärjätään ilman upeita kuviasi.
En ole oikeestaan kokenut kameraan rasitteeksi noilla reissuilla. Monesti tuntuu siltä, että juuri kuvauksen takia tulee lähdettyä useammin mettään – varsinkin talvella. Kyllä mua kismitti se isohaukka, joka liiteli niin läheltä ohi… No, pitää lähteä sitten toisen kerran uudelleen.