Seurasin eilen illalla siilien kiihkeätä piirileikkiä yli tunnin verran.

Herra siili piiritti rouva siiliä ja rouva siili sen kun tuhisi, tuuppi ja leikki erittäin vaikeasti tavoiteltavaa.

Sain kuvata heidän puuhiaan ihan rauhassa. Hain kameralle telineen ja itselleni pallin ja siirtelin niitä aina sopivaan paikkaa 3-5 m päähän venkoilijoista.

Pariskunta tuli niin lähelle että minun piti välillä peruuttaa, kun en saanut putkea tarkentamaan.

Ei aikaakaan kun herra pääsi jo päälle, mutta rouvalla oli edelleen piikit pystyssä. Herra yritti joka suunnasta: edestä …

… ja takaa …

… ja sivulta …

… ja toiselta sivulta – sinnikkästi useaan kertaan.

Herra erehtyi pahaan paikkaa rouvan ja omenapuun väliin. Rouva käytti tilaisuutta hyväkseen ja puri useaan otteeseen herraa jalkaan niin, että siitä alkoi vuotaa verta. Herra ei ollut moksiskaan vaan jatkoi väsymättömänä piiritystä.

Kolmaskin pyörä kävi haistelemassa tilannetta, muttei uskaltautunut lähemmäs. Ilmeisesti toinen rouva tai nuori herra – koosta ja innostuksesta päätellen.

Tunnin piirityksen jälkeen oli kierretty puolipihaa ja homma jatkui samanlaisena. Valoa alkoi olla vähän ja alkoi kyllästyttää. Siirryin sisälle. Seurasin aina välillä ikkunasta miten homma edistyy – no, ei mitenkään… Sinne herra jäi yön pimeyteen vonkoomaan.

Minä olisin jo luovuttanut… mutta toisaalta, jos vaan kerran vuodessa… niin ymmärrän herran sinnikkyyden.