logo

Lintuja virran äärellä

Nyt ei ole tarvinnut lähteä bongailemaan lintuja koskelle vaan niitä on näkynyt jo ihan virran rannassa – kiven heiton päässä kotoa.

Joutsenet tekivät ylilennon. Nekään eivät ole aina putipuhtaita. Johtajalla on aika ruskeet mahahöyhenet. Missähän uinut?

Lokit ovat vallanneet Virransaaren. Tämä oli minun kanssa jahtaamassa sammakoita.

Naurulokit ja harmaalokit ovat enemmistössä Virransaaressa. Tiiroja ei ole vielä näkynyt.

Kattelin laivalaiturilta, ettäs onpas kumma telkkä pariskunta. Kirjan mukaan ne osoittautui haapanaksi. Kunnon kajaalit molemmilla.

Ne jatkoi matkaa pohjoiseen.

Meidän pihalla ei ole tänä keväänä näkynyt järripeippoja, joten piti kuvata naapurin pihalta.

Hauska töyhtö tällä naaraalla.

  • Jaa

3 Kommentit

  1. Monenmoisia tipusia oletkin bongannut. Enpä tiennytkään, että järripeippotytöllä on tuollainen kampaus… Hyvät kuvat taas.

  2. Nyt oli niin komea kavalkadi, etten tiedä mistä kehumiset aloittaisin 🙂
    Haapanaa en ole koskaan nähnyt, aloitetaan siis siitä, kiitos!
    Järripeippo tuli keväällä peippojen kanssa, mutta jatkoi sitten matkaa, kun ei ole enää näkynyt.
    Hienot kuvat, ilo oli katsella!

  3. Kiitos kommenteista!

    Minäkin ihmettelin järripeippo naaran töyhtöä – olisko vappujakaus? 8)

    Mullekin oli eka kerta kun haapanan näin. Lienekkö pohjoisen asukki?